perjantai 23. lokakuuta 2015

#624: Horse Show'n tunnelmia

Terveisiä Helsingin jäähallilta! Nyt perjantaina on menossa kolmas päivä tästä viiden päivän rupeamasta, jonka vietän Horse Show'n parissa tänä vuonna. Perinteiseen tapaan olen töissä kansliassa, mutta sen lisäksi teen yhteistyöbloggaajan toimesta hieman muutakin oheistoimintaa. Meillä on kansliassa ihan huippu työporukka, joka on pysynyt lähes samanlaisena kaikkien niiden vuosien ajan, jotka olen itse ollut paikalla. Lisäksi olen päässyt tänä vuonna tutustumaan enemmän myös muiden toimialueiden ihmisiin, mikä on ollut todella kivaa!

Keskiviikkona oli ensimmäinen varsinainen työpäivä. Itse tapahtumahan alkoi vasta torstaina, mutta kansliassa on riittänyt töitä koko tämän viikon ajan. Pikkulauantaina saavuin pelipaikalle iltapäivällä: autoin kaikessa pienessä, järjestelin paikkoja kuntoon ja loppuillasta hain ensin Jennan parin kilometrin päästä bussiasemalta, myöhemmin puolen yön tienoilla Sarinan lentokentältä. Hotellille pääsimme myöhään, mutta vielä myöhemmäksi päivä venyi alettuamme tilaamaan pitsaa kotiinkuljetuksella. Onneksi seuraavana aamuna sai nukkua pitkään..







Yleisölle ovet aukesivat torstaina. Päivä alkoi amateur tourilla jatkuen kansallisilla luokilla aina iltaan asti, jolloin areenalle astelivat kouluhevoset. Meidän kolmen päivä kanslian puolella starttasi vasta kolmen maissa, sillä olimme lopulta puoleen yöhön asti jäähallilla odottamassa kouluratsukoiden pöytäkirjoja. Kerkesimme hieman  kierrellä expotelttaa, jutella tuttujen kanssa ja katsella ratsastusta. Päivämme päättyi kierrokseen hampurilaisravintolassa, jonka jälkeen kukuimme hotellin sohvalla kolmeen asti naureskellen kippurassa sosiaalisen median helmille. On se vaan ihanaa, kun ympärillä on näin hyviä ystäviä!

Tämä päivä on kulunut enemmän tai vähemmän koomassa. Heräsin puheluun, jossa mun käskettiin siirtää autoni tai se hinattaisiin pois. Arvatkaa, olenko koskaan pompannut nopeammin sängystä ylös :D Olin varmasti hauska näky, kun viiletin raitiovaunussa hiukset sotkussa, yöpuku ulkovaatteiden alla kohti jäähallia. Lopputulos oli, ettei autoa hinattu minnekään ja sain itse raikkaan aamulenkin. Palasin heti takaisin hotellille, laittauduin vähän edustavamman näköiseksi ja palasin sitten jäähallille muiden kanssa kiertelemään expoa, kuvaamaan kaverini rataa ja syömään hieman aamupalaa. 






Blogiyhteistyön tiimoilta pääsimme yhdessä Erikan, Heidin ja Anniinan kanssa valitsemaan Expo Excellence -voittajan. Kiertelimme yhdessä ja erikseen kaikkia mukaan osallistuvia ständejä, arvioiden jokainen omilla tavoillamme kokonaisuuksia. Tämän jälkeen kokoonnuimme yhteen ja teimme päätöksen siitä, kuka ansaitsi tänä vuonna kyseisen palkinnon: ruotsalainen hevostarvikeliike AB Nian Hästsport. Perustelumme voitte lukea myöhemmin sosiaalisesta mediasta, linkitän niitä sitten myös tänne blogiin. Suurimpana etuna näimme yrityksen palveluhenkisyyden sekä  kauniin esillepanon, johon oli selkeästi panostettu! Ensimmäistä kertaa koskaan kisassa jaettiin myös kunniamaininta, joka meni Nanna Salmen jouhikoruille. 

Kello alkaa jälleen lähennellä puolta yötä ja meidän on kohta aika lähteä kohti hotellia. Ensin laitamme viimeiset asiat kuntoon täällä jäähallilla huomista päivää varten - silloin hypätään ensimmäinen GP-tasoinen luokka. Jo nyt olemme päässeet nauttimaan kansainvälisestä esteratsastuksesta kolmen luokan verran ja nähneet hienoja suorituksia suomalaisratsukoilta. Anna-Julia Kontio nimittäin ratsasti upeasti toiseksi päivän isoimmassa, kansainvälisessä 145cm luokassa hevosella Fardon, eikä muidenkaan suorituksia tarvinnut hävetä - päinvastoin!







Näin toimihenkilönä pääsen kokemaan sellaisia hetkiä, joita ei välttämättä näe katsomon puolelta. Olemme saaneet kanslian puolella monet hyvät naurut kilpailijoiden kanssa heitettyjen vitsien parissa, mutta ennen kaikkea mieleeni on jääneet ne hetket, joissa tukijoukot ovat eläneet ratsastajien ja hevosten menestyksen rinnalla. Torstai-iltana suomalaissyntyinen Duendecillo P voitto kouluratsastuksen Grand Prix-luokan, eikä hevosen omistaja kyennyt peittämään onnellisuuttaan. Hän totesi mulle onnenkyyneleidensä lomasta suunnilleen näin: "Mä olen saanut kokea tämän hevosen kanssa niin monia uskomattomia kokemuksia". Se, jos joku, on oikeasti liikuttavaa.

Miten teidän HIHS on sujunut?

23 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus, varmaan kiva olla HIHS:ssä töissä!❤️ Ja tosi kivoja kuvia.:) Hyvin on sujunut, olin torstaina ja tulen myös huomenna.:D

    VastaaPoista
  2. Mahtavii kuvii. Ja on myös hyvin sujunnu. Ja pidä kivaa Helsingissä. Ja toivottavasti nähää huomeen!:D. Ja mä oon oottannu innol huomist. Ja nyt se vihdoin on se päivä. Tää on vissii mun tokakerta HiHS. Mut ootan innol mitä tapahtuu. Ja nähöäkö hän me? Ei voi tietää!!♡♡♡♡♡♡♡:):D

    VastaaPoista
  3. hienoja kuvia! Olin itsekkin tänään katsomassa horse showta. Pystyykö sinua nähdä jossain? :D olen normaalisti todella laiska lukemaan blogien tekstejä, mutta sinun postauksia on todella mukava lukea. Vaikutat ihanan tunnolliselta ja ystävälliseltä hevosen omistajalta! Ihana katsella videoitasi, kuviasi, lukea tekstejäsi ja saada itselle hyvä mieli.(: Tsemppiä paljon sulle ja champille tulevaisuuteen ja kaikkeen mihin voi tsemppejä antaa :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos ihanasta kommentistasi :) toivottavasti sulla oli ihana hihs!

      Poista
  4. Kiva postaus ja hienoja kuvia! Oletko ikinä ajatellut osallistuvasi Champin kanssa Amateur tourille?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Onhan sitä tullut ajateltua, mutta turhan kallis kisa mun kukkarolle :)

      Poista
  5. Hyvä postaus! Peikko on kyllä super hieno!! :) hauskaa viikonloppua sulle! :)

    VastaaPoista
  6. Wau, itse en ole koskaan onnistunut Horse Showsta saamaan kunnollisia kuvia vaan aina on kovin pimeää! Upeita :)

    VastaaPoista
  7. Meiltä meni sisko ja äiti tänään sinne, mutta mää en koska en siellä olisi varmaan jaksanut istua. Ja sinne on nii pitkä matkakin

    VastaaPoista
  8. Olipa hyvä postaus! Itse olin seuraamassa perjantain päivänäytöstä ja tänään oltiin kulissien toisella puolella kuten keskiviikkonakin. :) Esiinnyttiin Lasten Matineassa, keiju-menninkäinen/peikko/rölli -katrillissa :D

    VastaaPoista
  9. Olin tänään ja näin sutsielä mutta en viitinyt tulla moikaamaan sua koska otit kuvia

    VastaaPoista
  10. Itse en ole koskaan horse showssa ollut mutta ehkä ens vuonna sitten ! :) viimeksi kuvaamasi videopostaus oli todella mukavaa katsottavaa, niitä saisi tulla vaikka joka viikko ! :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi miten kiva kuulla! Toivottavasti pääset ensi vuonna :)

      Poista
  11. Hyvä postaus. Itse en ole koakaan ollut HIHS sissä, mutta huluaisin päästä joskus käymään. Olisi kiva jos laittaisit kuvien allle kuvatekstit esim. Kuka ratsaastaa ja miillä hevoaella ja missä luokassa, koska en itse tunnista kaikkia ratsukoita.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pahoittelen kirjoitusvirheitäni, koska kirjoitan puhelimella niin virheitä tulee paljon:(

      Poista
    2. Ei virheet haitanneet! Ja laitoin seuraavaan postaukseen paremmin ratsastajien nimet :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat