#641: Jalat irti hevosesta

Muuttaessamme Champin kanssa nykyiselle tallillemme pääsimme heti ensitöiksemme portugalilaisen kouluratsastaja Antonio Do Valen valmennukseen. Hän kilpailee kouluratsastuksessa aina Grand Prix -luokissa asti, ratsuttaa nuoria hevosia ja varsinkin oreja sekä valmentaa ahkerasti kaiken tasoisia ratsukoita. Viime viikon lauantaina Antonio saapui jälleen tallillemme, eikä tästä mahdollisuudesta sopinut kieltäytyä - edellinen valmennus oli sen verran hyvä.

Koska mulla oli samana päivänä paljon ohjelmaa ja työni alkoivat päivällä, sovimme valmennuksen aloitusajaksi 7.30. Jep, lauantaiaamuna herätyskelloni soikin viiden jälkeen ja mietin, ettei yksikään täysjärkinen ihminen suostuisi tekemään vastaavaa viikonloppuisin. Pakkohan tämän lajin parissa on vähän hullu olla, mutta mä en sentään ollut se kaikista hulluin yksilö. Vilma tuli nimittäin paikan päälle kuvaamaan ratsastustani täysin vapaaehtoisesti ja joutui näin ollen heräämään ennen kukonlaulua. Älyttömän isot kiitokset tälle nuorelle tytölle, ei voi muuta sanoa!

Edellinen Antonion valmennus oli elokuun lopussa (linkki), joten aikaa oli kulunut vasta vajaat kolme kuukautta. Esteratsastuksen parissa olen tottunut siihen, että kotivalmennuksien ohella käyn säännöllisesti treenaamassa muiden valmentajien kanssa, mutta kouluratsastuksen osalta tämä on mulle vieraampi käsite. Tällä hetkellä suunnitelmissa olisi, että käyn Niclas Aromaan estevalmennuksissa aina, kun hän pääsee tallillemme ja tarvittaessa myös muilla talleilla, mikäli väli venyy muuten liian pitkäksi sen osalta. Kotona mulla on esteillä kotivalmentaja, aivan kuten sileäpuolellakin. Tämän syksyn ajan, vakituisen kouluvalmentajani ollessa äitiyslomalla, olen käynyt Mooneyn tunneilla, joista olen kyllä pitänyt valtavan paljon.

Tästä näkee, että Champ liikkui aluksi vähän pitkänä ja matalana.

Tässä se on paremmin omilla jaloillaan, mutta vähän jännittynyt niskastaan ja siksi kieli on ulkona. Noilla suitsilla se roikottaa kieltään paljon enemmän, mutta se on tasaisempi kädelle ja tukeutuu ohjaan hyvin.

Niin tai näin, tulevaisuus saa näyttää sen, miten ahkerasti tulen jatkossa käymään ulkopuolisten valmentajien koulutunneilla. Haluan toki panostaa ensisijaisesti estevalmennuksiin, mutta olen saanut Antoniolta todella hyviä vinkkejä ratsastukseeni ja siksi ajatus ahkerammasta sileänvalmennuksesta houkuttelee. Varsinkin tämä lauantain valmennus antoi todella paljon ja olin ihan fiiliksissä tulossa kertomaan teille ymmärtämiäni asioita! Harmi vain, etten kerennyt kirjata kaikkea ylös heti ja näin jälkikäteen asioiden muotoileminen sanoiksi voi olla haastavampaa.

Aloitimme valmennuksen sillä, että Antonio pyysi mua taas ravaamaan maneesia ympäri vähän molempiin suuntiin suoralla uralla ja ympyröillä. Heti alusta asti hän huomautti siitä, että Champin ravi on paljon parempaa: se on aktiivisempi takajaloistaan, eikä juokse niin suorajalkaisena. Aloitimme tekemään siirtymisiä normaalista ravista kohti kootumpaa ravia. Sain heti muutamia ohjeita:

• Mun täytyi hidastaa normaalia ravia ja ajatella enemmän ylös- kuin eteenpäin. Ei leijumaan paikalleen, vaan niin, että hevosella on enemmän aikaa tehdä yksi askel. Hevosta ei ole tarkoitus ajaa eteen niin kovaa, ettei siltä pysty pyytämään isompaa ravia. Jos siitä otetaan heti "kaikki irti", ei se kykene suorittamaan asioita toivotulla tavalla.
• Kokoaminen ei lähde harjoitteluvaiheessa siitä, että hevosen liikettä halutaan lyhentää. Sen täytyy lähteä ajatuksesta, että isompi ravi tehdään hevoselle "hankalammaksi". Lähdimme tekemään tätä niin, että hain Champia matalampaan muotoon, jolloin se automaattisesti "kokosi" itseään. 
• Kokoaminen ei siis saa koskaan lähteä kädestä, vaan aina istunnasta. Kun tällainen harjoituskokoaminen on hevoselle helppoa, voidaan sitä rakentaa kohti varsinaista kokoamista - kuitenkin ilman, että hevonen jännittyy.

Sitten alkoi löytymään se moodi, jossa tuon hevosen pitäisi liikkua!

Teimme tämän parissa hyvän tovin töitä molempiin suuntiin. Varsinkin toisessa suunnassa Champ oli todella hyvän tuntuinen ja tarjosi juuri sitä, mitä siltä haettiin. Eroja suuntien välillä on hieman, muttei kovin radikaalisti. Nämä selittyvät paitsi omalla vinoudellani, myös sillä, että Champille vasen kierros on paljon vahvempi suunta. Nykyään puolierot ovat kaventuneet merkittävästi, jos verrataan vaikka puolikin vuotta taaksepäin. Toisina päivinä aiemmin vaikeampi kierros saattaakin tuntua paljon helpommalta kuin se suunta, joka on normaalisti ollut mutkattomampi. 

Ravityöskentelyn jälkeen siirryimme tekemään töitä laukassa. Aloitimme samalla ajatuksella, mutta muutimme tehtävää nopeasti toisenlaiseksi. Antonio nimittäin halusi korjata oman jalkani käyttöä ja voi että, miten suuren ahaa-elämyksen sainkaan! Champ oli mulle tullessaan todella hidas jalalle ja mä itse olen edelleenkin maailman hitain reagoimaan avuilla mihinkään. Tämä johti siihen, että olen vuosien saatossa kantanut hevosta jalallani ja tukenut sitä jatkuvasti. Olen kuullut tästä asiasta varmasti kaikilta valmentajiltani, mutta Antonio osasi pukea tämän todella hyvin sanoiksi:

• Ajattele, että sun rintakehän ympäriltä puristettaisiin koko ajan. Silloin et kykene hengittämään kunnolla ja kaikki tekeminen on haastavaa. Hevosella on ihan sama tilanne, jos puristat sitä koko ajan jaloillasi: sen kyljet eivät pääse liikkumaan hengityksen kanssa vapaasti, jolloin sen olo on epämukava, eikä se halua mennä eteen.
• Jalan kuuluu olla hevosen lähellä, mutta sitä kuuluu käyttää vain silloin, kun se on tarpeellista. Hevonen liikkuu eteen muillakin apuvälineillä: istunnalla, ääniavuilla ja raipalla. Kaikki on suhteellista: kun käytät toista apua vähemmän, tulee sun samalla lisätä jotakin toista. Esimerkiksi jalan käytön vähentyessä tulee istunnan muuttua aktiivisemmaksi. 
• Hyvä tapa saada jalat konkreettisesti irti on oppia tuntemaan omat istuinluunsa. Se onnistuu vain silloin, kun jalat ovat oikeasti irti ja sivuilla. Tässä asennossa ei tietenkään voi ratsastaa, mutta se auttaa hahmottamaan sen, milloin jalat oikeasti ovat irti kyljistä.

Laukasta ei ollut juuri tämän parempia kuvia, sillä mun kuvauskalusto ei riitä kuvaamaan hallissa silloin, kun ulkona on pilkkopimeää..

Aluksi saattaa olla, että pääset kaksi askelta eteen ilman jalan tukea. Vähitellen hevonen alkaa huomaamaan, että se pääsee liikkumaan eteen - siitä tulee sille miellyttävä tila. Esimerkiksi Champissa ero oli huima. Kun se tajusi, ettei sitä puristeta, se laukkasi ilman jalan tukea monta kierrosta putkeen. Mun ei tarvinnut käyttää jalkaa ollenkaan, ainoastaan tukea liikettä istunnallani. Kun pyysin sitä siirtymään raviin, se ei rojahtanut siihen heti, vaan teki siirtymiset kerta kerralta paremmin. 

Antonio antoi hyviä vinkkejä sille, miten hevosen eteenpäinpyrkimystä voi treenata mahdollisimman pienellä jalan käyttämisellä:

• Pitkälle sivulle tultaessa jalkaa tulee käyttää kerran niin, että hevonen lähtee reippaasti isompaan laukkaan. Kun hevonen reagoi isoon laukkaan, tulee sitä heti kiittää.
• Hevosten kanssa on muistettava, että ne ovat pakoeläimiä. Kun hevosta pyydetään ensimmäisen kerran eteen, se reagoi apuun siksi, että se kokee "pakenevansa" jotain - ei siksi, että se haluaisi mennä eteen. Tätä valjastetaan vähitellen kohti haluamista, joka on se tila, jossa hevonen etenee ilman, että sitä tarvitsee tukea jatkuvasti.
• Ei haittaa, jos hevonen on vähän villi ja esimerkiksi viskoo päätään tai pomppii innostuneena. Antonion mukaan hevosen kuuluu olla hevonen, sitä ei voi unohtaa. 
• Laukannostoissa avun tulee tapahtua pienellä ulkojalan liikkeellä ja heti, kun hevonen on nostanut laukan, tulee avun hellittää. Jos hevonen ei etene heti eteen laukassa, ei sen kimppuun saa käydä, vaan sille tulee antaa aikaa.

Tuo viimeisin kohta oli se, joka kosketti itseäni eniten. Mä olen aina ollut sellainen, että jos Champ ei ole mennyt laukannostosta salamana eteen, olen käskenyt sitä laukkaamaan todella paljon enemmän. Näin se on jäänyt vähän tyhjäksi nostoissa ja alkanut välillä protestoimaan nostojen jälkeen vetämällä päänsä ylös muutaman askeleen ajaksi. Kun noudatin Antonion ohjeita, ei mitään ongelmaa ollut. Aluksi Champ oli tietysti todella ihmeissään siitä, kun sitä ei käsketty heti eteen, mutta kun se tajusi jutun juonen, alkoi se etenemään heti itse. 

Linkki videoon.

(Video on kooste meidän talliaamusta. Mukana on myös ratsastusta, 

mutta pääosin materiaali on muuta puuhastelua eli ns. videopostaus.)

Todella yksinkertaisia asioita, mutta silti näitä sisäistää näin kamalan hitaasti! Antonio sanoikin, että hän ratsasti aiemmin todella vahvalla jalalla. Silloin hän oli suurinpiirtein kuolemassa yhden Grand Prix -radan jälkeen, mutta nykyään hän voi ratsastaa neljä sen tasoista rataa putkeen väsymättä yhtään, sillä hänen ei tarvitse kantaa hevosia ratojen läpi. 

Lopputunnin teimmekin siirtymisiä käynnistä ja ravista laukkaan sekä laukasta raviin. Harjoittelimme myös muutamia vaihtoja samalla idealla eli niin, etten tukenut hevosta yhtään jalalla. Antonio sanoi, että Champ ei todellakaan ole pohkeen takana oleva hevonen tai millään tavalla laiska, sen näkee jo ihan siitä, että ottaessani ohjia käteen tarjoaa ruuna aina ensiksi ravia. Etenemisestä pitää vain tehdä sille miellyttävämpää! Oli ihana kuulla, että Antonion mukaan omassa ratsastuksessani ei ole juuri korjattavaa ja tiedän, kuinka pitää ratsastaa. Nyt mun tulisi vain oppia ratsastamaan tätä hevosta oikein, jotta saisin siitä enemmän irti ja jotta se tulisi hypätessäkin vielä paremmaksi.