#678: Ratsasta vähemmän aggressiivisesti

Kouluratsastus on esteratsastuksen perusta. Tähän lauseeseen tiivistyy pitkälti se, mitä olen kuluneen viikon aikana pyöritellyt päässäni maanantaisen kouluvalmennustunnin jälkeen. Tai no, emmehän me varsinaisesti kouluratsastusta harrasta, vaan työskentelemme sileällä parantaaksemme hevoseni ratsastettavuutta, ylläpitääksemme sen terveyttä ja kehittääksemme sitä myös esteitä ajatellen. Sekä tietysti siksi, että oppisin itse ratsastamaan paremmin. 

Aivan kuten estevalmennuksien kanssa kävi, oli myös kouluvalmennuksien suhteen vuodenvaihteessa pieni paussi. En ollut käynyt sileän treeneissä valvovan silmän alla noin puoleentoista kuukauteen, mikä on näin älkikäteen ajateltuna todella pitkä aika. Reippaana tyttönä olin tuuppaillut maneesissa varsin tyytyväisenä omaan tekemiseeni, tiedostaen kuitenkin sen, että varsinkin loman jäljestä sekä hevosella että mulla oli tekeminen enemmän tai vähemmän hukassa. Ajattelin, että Champ on vino ja hidas, itse olen vino vähän eri suuntaan ja entistä hitaampi.. Lista erilaisista syistä voisi jatkua loputtomiin, mutta maanantaina tajusin jotain konkreettista: korjaukseen riitti yksi sana - rauhoittuminen.

Mooney saapui tallillemme laittamaan mut kuriin, mikä tuli jälleen kerran enemmän kuin tarpeeseen. Alkuverryttelyn jälkeen aloitimme ympyrällä tehden väistöjä sisään ja ulos. Champ oli vähän jäykkä ja ristiaskeleet tuottivat sille välillä vaikeuksia, jolloin se olisi tarjonnut ravin sijasta laukkaa tai jotain muuta kevätjuhlaliikehdintää. Näissä tilanteissa kävin tiedostamattani hevosen "kimppuun" pyytämällä lisää ja enemmän, lisäämällä vauhtia ja aiheuttaen hevoseen valtavasti painetta. Vaikka yritin tehdä enemmän, jotta olisimme päässeet haluttuun lopputulokseen, tein asiat Champille kymmenen kertaa hankalemmiksi. Puskin, yritin, väänsin ja käänsin. Kyllähän me väistöjäkin menimme, mutta hevonen oli kireä kuin viulunkieli.

Kaikki kuvat ovat screenshotteja videolta, pahoittelen! :/

Tässä näkee sen tilanteen, kun Champ jännittyy ja käpertyy lyhyeksi edestä.

Hyvin pian valmentaja laittoi pelin poikki. Siirryttiin käyntiin ja lähdettiin ajattelemaan asioita ihan toisesta näkökulmasta. Mun piti hengittää ja lopettaa paineistaminen. Enhän mä tietenkään tehnyt sitä tietoisesti, yritin vain ratsastaa paremmin. Ratsastin liikaa, sillä näissä tilanteissa vähemmän on enemmän. Jatkoimme hommaa siten, etten saanut pyytää Champia ravaamaan yhtään eteen. Se sai mennä mummohölkkää, kunhan se oli rento ja uskalsi astua ristiaskelia sivulle. Voi että, miten musta tuntui, ettei hevonen liikkunut yhtään mihinkään. Todellisuudessa videolta katsottunakin näkee, että ruuna ravaa ihan riittävästi eteen ja liikkuu varsinkin loppua kohden oikein pätevästi tilanteen huomioiden. 

Sain kuulla koko valmennuksen ajan siitä, etten saa ratsastaa yhtään eteen. "Anna sen ravata itse, älä paineista. Tee vähemmän. Jalka hiljaa, älä käytä kannusta. Matala käsi. Tue istunnalla, älä ratsasta jalalla eteen." Vähitellen Champin ravi kasvoi isommaksi ja se uskalsi ravata paremmin koko kropan läpi, eikä hevonen ollut enää kaksi erillistä osaa etu- ja takapäänsä kanssa. Noissa tilanteissa meinasin jälleen palata takaisin siihen, että olisin halunnut pyytää siltä isompaa ravia ja vähän enemmän liikettä. Mooney kuitenkin ohjeisti kerta toisensa jälkeen hidastamaan ja antamaan hevoselle tilaa, jotta se pystyisi säilyttämään tahdin ja jouston liikkeissään.

Esterasastajilla on ilmeisen usein yhteinen ongelma, ainakin meidän tallillamme. Kun radalla ratsastetaan aikaa vastaan, mennään sileälläkin kamalaa kyytiä maneesia ympäri! Ehkä sillä tavoin pääsee nopeammin takaisin lämpimään talliin ;) No, asia ei kuitenkaan niin ole. Kun Champ on ollut vino ja vähän epätasainen, olen korjannut sitä eteen siitäkin huolimatta, että mulle on sanottu noin sata kertaa aiemminkin siitä, että noissa tilanteissa pitäisi aina ensin hidastaa ja etsiä hevoselle tasapaino. Kun hevonen ei ole tasapainossa ja se liikkuu liian kovaa eteen, voi se tuntua juoksevan apujen alta pois. Tämä ei välttämättä tarkoita sitä, että hevonen menisi kilometrivauhdilla mitattuna kovaa - kyse voi olla myös siitä, kun hevonen painaa kädelle.

Linkki videoon.

Sain videomateriaalia tunnilta siitä hetkestä eteenpäin, kun aloimme työskentelemään laukassa. Jatkoimme tässä samalla idealla eli hakien Champille mahdollisimman isoa ja rentoa laukkaa, paineistamatta sitä kuitenkaan yhtään. Vasemmassa kierroksessa Mooney ei ollut täysin tyytyväinen hevosen liikkumiseen, muttei halunnut mun lähtevän korjaamaan sitä mitenkään. Vaarana oli, että mikäli olisin lähtenyt ratsastamaan ruunaa isompaan laukkaan, olisi se todennäköisesti käpertynyt kaulansa kanssa lyhyeksi, jättänyt selän pois ja lähtenyt ison ja pyörivän laukan sijaan tikittämään kovempaa lyhyempiä askelia. Niinpä jätimme sen kierroksen sellaiseen "okei"-fiilikseen ja keskityimme oikeaan laukkaan, jossa Champ oli alusta asti paljon paremmin omilla jaloillaan. 

Nämä kaikki valmennuksessa saadut ajatukset lämmittivät mieltä toki jo heti tunnin loputtua, mutta todenteolla silmäni avautuivat vasta perjantaina ratsastaessani ensimmäisen kerran sileällä valmennustunnin jälkeen. Se ero, mikä hevosessa oli jo heti ensimmäisistä raviaskelista lähtien, oli niin valtava! Mun ratsullani oli oikeasti ihan kiva ravi, josta löytyi joustoa. Jos joku asia oli hankalaa, en käynyt sen kimppuun, vaan mietin ensin paremman tahdin ja kokeilin sitten uudelleen. En ratsastanut niin aggressiivisesti. Totesimme Mooneyn kanssa maanantaina, että valmennustunnista oli ehdottoman iso hyöty ainakin hevoselle itselleen. Se pääsi nyt työskentelemään paljon paremmalla fiiliksellä ja tyytyväisempänä, kun kuski kuunteli sitä paremmin ja antoi sille aikaa tehdä asioita oikein.

Onko teillä ollut tämänkaltaisia fiiliksiä ratsastuksessa? :)