#681: Liian onnellinen

Välillä elämä hymyilee niin isosti, että itseäkin hirvittää. Mistä tällainen yllättävä onnistumisten putki voikaan johtua - ja milloin se loppuu?  Yllättävän harvoin hyvästä fiiliksestä osataan nauttia täysillä, tämän olen huomannut ainakin omalla kohdallani. Sen sijaan, että keskittyisimme nauttimaan aamuauringosta ja onnistuneesta valmennustunnista mietimmekin jo etukäteen, miten tulevana päivänä on luvattu vesisadetta ja kuinka onnistumme joskus kuitenkin ratsastamaan huonosti.

Pois kaikki negatiivinen ajattelu, nyt ollaan positiivisia! Kulunut viikko on ollut kaikin puolin erittäin onnistunut aina tähän päivään saakka, enkä anna tämän fiiliksen karata käsistäni kauhean helposti. Vaikka pakkanen on jälleen paukkunut, ovat talvipäivien kirkkaat auringonsäteet valaisseet päiviämme ainakin täällä Helsingin suunnalla moneen otteeseen. Jo pelkkä aurinkolasien esiin kaivaminen sai aikaan valtavaa riemua: päivä pitenee minuutti minuutilta enemmän ja kohta saamme pukeutua kesävaatteisiin! No, onhan tässä vielä hetken verran odottelua, mutta vihreä ruoho lähestyy ennemmin tai myöhemmin.

Puhelinkuvia tällä kertaa! Näitä löytyy reaaliajassa instagramtililtä @aadalatti :) Tässä Champ varmisti, että naapuritarhan pikkuoripoika sai myös vettä :P

Pämppis ei tykännyt sen hatusta :D

Pitenevien päivien lisäksi onnellisuutta elämääni ja etenkin tähän viikkoon ovat tuoneet ihanat kaverini, kiinnostavat luennot yliopistolla, keskustan kauppojen alennusmyynnit ja ravintolareissut sekä ennen kaikkea ihana hevoseni. Toden totta, siitä riittää iloa ihan jokaiselle päivälle, pakkasista huolimatta! Eihän tuollaista silkkiturpaa voi olla rakastamatta koko sydämestään, vaikka se ei aina olekaan niin sanotusti penaalin terävin kynä. Yhtenä päivänä sain kuulla, miten ruuna oli päättänyt innostua kentällä irti juosseesta hevosesta siihen malliin, että se oli hyvästä hokituksesta huolimatta vetänyt tarhassaan omatoimisesti kuperkeikan. Eipä ollut riehuminen siihen loppunut. 

Tänään meillä kävi samalla tavoin, kun Annika oli paikalla kuvaamassa meistä ihania talvikuvia mukavassa -30 asteen lämpötilassa. Champilla oli ollut edellisenä päivänä vapaapäivä, joten sillä oli syystäkin virtaa. Kun tähän yhdistettiin hieman turhan viileä keli, pienen hevosen mielestä kovin järkyttävä ympäristö (kuka täysjärkinen seisoo jäisten heinien keskellä) ja ajoittain liian vähäinen loimitus, päätti rautias vinkuleluni ottaa paikalta hatkat. No, yritykseksihän tuo poikkoilu jäi, sillä ennen kuin kukaan ehti kissaa sanoa, oli ruuna suorittanut oikein taidokkaan mahalaskun lumihankeen. Taisi unohtaa, että sillä on neljä jalkaa. Hieman kyllä nauratti!

Tämän päivän kuva, aamupäivällä noin kymmenen aikaan oli vielä -30 mittarissa...

Nämä kuvat ovat sunnuntailta, mutta samalla fiiliksellä ja seuralla jatkettiin myös maanantaina <3

Torstaina nautittiin serkkuni kanssa ravintola Kiilassa businesslounasta. Nams!

Pitkän valmennustauon jälkeen tämän viikon valmennukset saivat aikaan valtavan mairean hymyn kasvoilleni. Tiistain estetunnilla teimme pientä rataa noin 120cm korkeudella ja voi että, miten kaikki sujui! Piudekin totesi, että taisi olla ensimmäinen kerta vähään aikaan, kun pystyin oikeasti noudattamaan kaikkia annettuja ohjeita. Toki virheitäkin tuli, mutta pystyin korjaamaan ne heti seuraavalla kerralla - eivätkä virheet olleet alunperinkään isoja. Champ hyppäsi todella hyvin, meillä oli älyttömän kivaa. Koko valmennuksen fiilistä voi kuvata yhdellä sanalla: nautin. Todellakin, sitä se oli! Tuollainen fiilis pitäisi saada aina, kun tekee jotain elämässään.

Jotta hehkutus ei loppuisi liian lyhyeen, on kerrottava hieman vielä keskiviikon koulutunnista. Sama teema jatkui myös pikkulauantain tiimoilla: vaikka teimme suhteellisen haastavia juttuja Champin kannalta katsottuna, ei ruuna heittänyt pyyhettä tiskiin, vaan kärsivällisesti antoi korjata itseään ja tehdä niin kuin yritin siltä pyytää. Koulutunnilla tein virheitä enemmän myös itse olemalla esimerkiksi turhan hidas monissa kohdin, mutta en antanut sen pilata fiilistä. Hevonen kulki kuitenkin älyttömän hyvällä energialla ja yllätti positiivisesti työmotivaatiollaan. Tätä lisää, kiitos!

Pämppiksen turpakarvat jäätyivät ratsastuksen päätteeksi.

Kun Suomen pikkuleijonat voittivat MM-kultaa, pitihän sitä lähteä juhlistamaan - vaikka yhtään peliä en kokonaan katsonut. On tuolla silti aina oma fiiliksensä, ei siitä mihinkään pääse :D

Tällä hetkellä istun autossa, määränpäänäni ensin Juankoski ja sitten Kajaani. Teen kahden päivän pikavisiitin pohjoisempaan Suomeen, sillä palaan takaisin etelään jo lauantai-iltana sunnuntain työvuoroa varten. Istumista autossa tulee siis yhteensä melkein 20 tuntia, huh.. Mutta tämänkin ajan voin käyttää hyödyksi opiskelemalla tulevia tenttejä varten, nukkumalla tai muuten vaan nauttimalla pelkästä olemisesta. Lukeminen on tosin hieman haastavaa tässä ympäristössä, kun matkustan veljeni autossa hänen ja velipuoleni kanssa, jolloin mulla on vieruskaverina ihmisen sijasta kaksi 12 tuumaista subbaria. Onneksi korvatulpat on keksitty, kuulosuojaimia en tähän hätään kaupasta löytänyt :D

Ihanaa ja aurinkoista viikonloppua kaikille!

Ps. Hevoset eivät välttämättä olekaan ihan täysin tärähtäneitä yksilöitä. Pieniä vihreitä miehiä on nimittäin todistettavasti olemassa, ainakin yksi! Champ näki sen ennen mua ja meinasi saada pienimuotoisen sydänkohtauksen. Siinä se oli, ihan meidän molempien edessä. Pituutta löytyi ehkä 150 senttimetriä, päässä oli huopahattu ja jalassa lämpimät saapikkaat. Asu oli yhtenäisen vihreä, eikä mikä tahansa vihreä - juuri sellainen, millaiseksi pienen vihreän miehen asun värin voisi kuvitella! Pieni vihreä mies kolasi lumia pihastaan ja voi että, miten järkyttynyt Champ tästä kaikesta oli. Se halusi selkeästi näyttää, että on ollut koko ajan oikeassa: kerrankin nämä mystiset olennot näyttäytyivät myös ihmisille!