#680: Lisää jumppaa!

Estevalmennukset jatkuivat viime viikon torstaina samalla teemalla kuin aiemmassa valmennuspostauksessa kerroin. Hyppäsimme siis edelleen jumppasarjaa, tällä kertaa hieman erilaisella estekokoonpanolla. Pakko sanoa, että toinen hyppykerta teki meille molemmille hyvää!

Koska avasin jumppasarjatreeniemme tarkoitusperää jo aiemmin (tässä linkki postaukseen), ei tästä postauksesta tule ollenkaan niin syväluotaava ja pitkä. Vaihtelua tämäkin! Lyhyenä kertauksena voisin tiivistää asian muutamaan lauseeseen: halusimme hypätä jumppasarjaa Champilla uudemman kerran heti seuraavalla viikolla siksi, ettei se hypännyt ensimmäisellä kerralla niin hyvin kuin olisi voinut. Samalla tekeminen oli myös omalta osaltani enemmän ja vähemmän hukassa, mikä näkyi tietysti myös hevosen suorittamisessa. Toinen jumppasarjakerta oli suunniteltu jo ennen ensimmäistä kertaa, mutta se sai enemmän painoarvoa tullessaan todellisesti tarpeeseen. 

Torstaina meidän rakennelmamme näytti seuraavalta: ensimmäisenä maassa oli maapuomi, josta oli 2,6 metrin matka ristikolle. Ristikolta ensimmäiselle okserille oli väliä 5,6 metriä, josta seuraavalle okserille 6,2 metriä ja viimeiselle okserille 6,5 metriä. Tällä kertaa välistä jäi siis pois viime kerralla mukana olleet kaksi pystyä, joiden tilalle laitoimme yhden okserin lisää. Oksereilla on helpompi vaikuttaa hevosen hyppyyn, sillä niitä pystyy säätelemään leveyden ja korkeuden puolesta monella tavoin. Yksi mahdollisuus on rakentaa leveitä tasaoksereita, kun taas toisessa tapauksessa kapeammat ja reilusti nousevat okserit voivat sopia siihen hetkeen paremmin.

Jälleen kuvia vain kuvakaappauksina, pahoittelen :)

Itsenäisen alkuverryttelyn jälkeen sain tehtäväkseni tulla pienen kavaletin yli laukassa molemmista suunnista niin, että aina esteen jälkeen siirsin hevosen käyntiin, käänsin sen ympäri ja tulin esteen uudestaan. Piude halusi, että pidin jalat mahdollisimman irti hevosesta. Ei haitannut, vaikka hevonen olisi siirtynyt raviin tai jopa käyntiin ennen estettä - en saanut ratsastaa siihen ollenkaan painetta. Muutamien ensimmäisten hyppyjen aikana ratsastin liikaa jalalla, mutta kun osasin hellittää paineen pois, tuli hypyistä tasaisempia ja tekemisestä kaikella tavalla järkevämpää. On se niin vaikeaa suhteuttaa oma ratsastaminen esteiden kokoon nähden, heh!

Ennen jumppasarjalle lähtemistä hyppäsimme vielä muutaman hypyn linjan viimeiselle okserille. Mulla oli todellisia vaikeuksia löytää perille, sillä esteelle ei saanut mitenkään suoraa lähestymistä. Yritin väkisin löytää sille suoraa linjaa, mikä johti siihen, että ratsastin edellisen esteen kohdalla pienen mutkan ja menetin rytmin kokonaan. Näissä tilanteissa ajauduin liian lähelle tai kauas itse hypättävästä esteestä, mutta onneksi Champ oli aina tilanteen tasalla ja hoiti homman kotiin. Lopulta Piude kehotti mua yksinkertaisesti lähestymään estettä vinoon ja hyppäämään sen myös vinosti. Kun sain tästä ajatuksesta kiinni, ei esteelle tullut enää huonoja lähestymisiä. Videolla näette sekä huonon, että hyvän lähestymisen (kaksi ensimmäistä pätkää).

Jumppasarjalta itseltään mulla ei ole juuri kerrottavaa. Aluksi olin Piuden sanojen mukaan lähinnä velttoa makaroonia muistuttava säkki, joka keikkui kyydissä jalat ja kädet sojottaen milloin mihinkin suuntaan. Sain ohjeeksi nostaa katseen ylös ja keskittyä siihen, mitä olen tekemässä, jolloin ylimääräinen heiluminen loppui kuin seinään. Sain jalat paremmin omalle paikalleen ja kädetkin lopettivat kapelimestarin hommat, kun sain otettua hevosen harjasta tukea. Tämän tuloksena revin Champin heiveröisestä harjasta viimeisetkin sortuvat pois, siis heti sään etupuolelta. Oli muuten huvittavaa, kun suorituksien jälkeen käteeni jäi tuppo harjaa. Champilla hankautuu harja aina talvisin puoliksi pois kaulakappaleiden takia, joten nuo olivat oikeastaan jo nyt niin huonossa kunnossa olevaa harjasta, että ihmekös kun irtoilivat. 

Linkki videoon.

Esteillä kiinnitimme huomiota omien käsieni toimimiseen: mun piti antaa oksereilla enemmän tilaa hevoselle menemättä kuitenkaan yhtään liian aikaisin hyppyyn mukaan. Tärkeää oli, että sain käden tarpeeksi eteen ilman, että menin ylävartalolla liikaa mukaan hyppyyn. Tässä mulla on todellakin parannettavaa, sillä aina, jos haluaisin antaa Champille enemmän ohjaa, teen sen sekunnin liian aikasin ponnistusvaiheessa. Jos olen hevosen kaulalla jo sen ponnistaessa, ei se yksinkertaisesti pysty nousemaan edestä tarpeeksi ylös. Miettikää itsenne tilanteeseen, jossa teidän pitäisi punnertaa kyykkyjä samalla, kun joku istuu niskanne päällä..

Korkeuden noustessa isommaksi mun piti alkaa ratsastamaan väleissä enemmän. Piude ei halunnut, että kävisin missään nimessä hevosen kimppuun. Yhä edelleen mun piti tulla linjalle vähän pidemmällä ohjalla, pysyä pystyssä ja antaa hevosen suorittaa, mutta niiden lisäksi mun piti oikeasti ratsastaa väleissä. Kysyin tähän tarkennusta ja sain vastauksena sen, että mun pitäisi tukea Champia väleissä jalalla ajamatta sitä yhtään eteenpäin. Hyppyjen välissä ylävartalon tulisi olla pystyssä ja ponnistuksessa hevosta saisi tukea enemmän taas jalalla. Teinkin heti ensimmäisellä kerralla oikein mallisuorituksen, kun ratsastin viimeiselle okserille kuin poniratsastaja konsanaan. Ei ihan näin, totesi valmentajani ;) 

Yksi oivallus mulle tuli kunnolla tunnin aikana. Champ pudotti kerran viimeisen okserin sen ollessa reilun 130cm korkeudella, jolloin Piude totesi, ettemme halua pitää hevosta irti puomeista harjoituksissa. Jos olisimme halunneet tehdä niin, olisi mun vain tarvinnut lyhentää ohjia hieman ja ratsastaa ruunaa vähän enemmän jalalla kohti koko linjaa, jolloin se olisi ollut jokaisella raajallaan 30cm irti kaikista puomeista. Halusimme kuitenkin, että Champ hyppäisi rennosti ja letkeästi, jolloin puomit eivät haitanneet ollenkaan. Viimeisellä kerralla ruuna otti ensimmäisen okserin etupuomin alas etujalkavirheellä, mutta korjasi hyvin kaksi viimeistä, johon oli hyvä lopettaa. Mieluumin rento ja tyytyväinen hevonen kotona kuin viulunkireäksi viritetty pommi!