tiistai 26. tammikuuta 2016

#683: Hyödyllinen puomitehtävä

Muutama viikko sitten havahduin miettimään, missä videokamerani mahtaa viilettää. Olin tietoinen siitä, että tuota antiikin aikaista kapistusta oli käytetty edellisen kerran Niclas Aromaan valmennuksia taltioidessa joulukuun alussa, mutta sen jälkeen en ollut rekisteröinyt näköhavaintoja sen osalta. Alkoi eräänlainen etsintäprosessi, jonka alussa kaivoin aina silloin tällöin jonkun osan taloamme ja kurkistelin kaikkien autojemme takapenkeille. Lopulta kamera löytyi tallilta lääkintäkaapistamme, minne olin sen fiksuna laittanut "säilöön ja pois muiden tieltä".

Niclaksen valmennus oli tosiaankin joulukuussa, tarkemmin sanottuna itsenäisyyspäivänä. Olen tuosta tunnista kertonut hieman jo etukäteen, sillä kyseessä oli oikea murheenkryyni. Champilta irtosi kesken verryttelyn kenkä etujalastaan, jonka vuoksi jouduimme jättämään leikin totaalisen kesken ja keskittymään muiden ratsukoiden seuraamiseen. Naureskelinkin, että Champ taisi vain olla värirasisti - tunnilla oli sen lisäksi kaksi kimoa ja ilmeisesti niiden seura ei tälle herralle kelvannut ;)

Tässä tehtävä kokonaisuudessaan. Valkoisella reunalla varustettu puomi on este, muut ovat pelkkiä puomeja. Mittasuhteet ovat vähän pielessä, videolta näette paremmin ;)
Aluksi Champ oli edestä vähän pitkä ja matala.
Tulin välillä niin, että asetin hevosta sisälle tai ulos (alempi kuva toinen esimerkki).

Vaikka valmennuksesta on kulunut hyvä tovi, halusin silti jakaa sen teille tänne bloginkin puolelle saatuani vihdoin nuo videokameralla olleet materiaalit koneelleni ja sitä kautta sosiaaliseen mediaan. Kuten jo moneen kertaan todettua, en pystynyt hyppäämään rataa (enkä totta puhuakseni kuollaksenikaan muista, millainen rata tuossa valmennuksessa oli ratsastettavana), mutta tekemämme alkuverryttely oli mielestäni todella kiva ja varmasti monella tapaa hyödyllinen. Sitä on mahdollista soveltaa monella tavoin, joten toivon, että pidätte tästä postauksesta aikakontekstista huolimatta!

Aloitimme tunnin itsenäisen verryttelyn jälkeen puomityöskentelyllä, mille nämä kaikki tehtävät tulevat perustumaan. Niclas oli sijoittanut maneesiin kolme puomia, joita ratsastimme tietynlaisen kuvion avulla jatkuvasti kaikki yhtä aikaa. Ideana oli, että tehtävän avulla pääsimme vaikuttamaan hevosiin monella tavoin: jouduimme kääntämään, ratsastamaan molemmissa kierroksissa, säilyttämään tahdin sekä esimerkiksi arvioimaan ja ratsastamaan etäisyyksiä puomeille. Tekemistä siis riitti, vaikka tehtävä itsessään ei ollut vaikea.







Champ oli jo heti tunnin alusta asti todella rennon ja hyvän tuntuinen ratsastaa, joten Niclas halusi nopeasti enemmän omalta tekemiseltäni. Kun ruuna oli keventäessä ja vähän pidemmällä kaulalla rento sekä tasainen, pyysi valmentaja mua istumaan harjoitusraviin ja työstämään hevosta enemmän takajaloilleen. Mun piti tehdä pieniä eteen- ja kiinniratsastuksia huolehtien samalla, että säilyttäisin tahdin ja tasaisen tuntuman eteen. Sama teema toistui myös tilanteissa, joissa halusin taivuttaa hevosta enemmän sisään tai ulos. Aina, kun Champ jännittyi, tuli mun löytää keino "irrottaa" hevonen sen käpertymistilasta. Tässä on kyllä tullut meidän osaltamme suuri muutos parempaan! Aiemmin, sanotaan vielä vaikkapa vuosi takaperin, tuli noita jännittyneisyystilanteita lähes jokaisella kierroksella ja ne saattoivat kestää todella pitkään. Hevonen oli silloin alakaula vahvana, selkä alhaalla ja konkreettisesti juoksi kaikkia apuja pakoon. Tällä hetkellä tuollaiset tilanteet ovat todella paljon harvinaisempia. En toki voi sanoa, etteikö niitä olisi koskaan, mutta ne ratkeavat hurjan paljon nopeammin.

Kun "kokosin" hevosta enemmän, halusi Niclas, että Champin pää pysyisi suurinpiirtein samassa kohden. Sen ei siis tarvinnut nostaa muotoaan ylemmäs, vaan se sai pysyä vähän matalampana ja rennompana, jolloin tuntuma suuhun oli tasaisempi ja tekeminen kaiken kaikkiaan helpompaa. Saimme paljon kehuja siitä, miten paljon tasaisempi ja tahdikkaampi Champ oli varsinkin ravityöskentelyssä. Korjattavia asioita oli tietysti edelleen vaikka ja kuinka, suurimpana esimerkiksi ohjaspituus: narut tuppasivat välillä valumaan sormieni välistä vähän turhankin pitkiksi, jolloin hevonen pääsi valahtamaan entistä etupainoisemmaksi.






Niclas painotti koko verryttelyn läpi sitä, että vaikka halusimme hevoset tasaisiksi kädelle, emme saaneet jäädä itse tahmeaksi tai varsinkaan passiiviseksi käsiemme kanssa. Toki hevosella tulee olla mahdollisuus tukeutua vakaaseen käteen, mutta se on täysin eri asia kuin "kuollut" tai liian paikallaan oleva käsi. Passiivinen käsi on kaiken kaikkiaan epämiellyttävämpi hevosen kannalta kuin käsi, joka myötäilee hevosen liikkeitä ja elää hetkessä.

Ravityöskentelyn jälkeen lisäsimme kolmen puomin tehtävän perään puomi - kavaletti - puomi -sarjan, jossa välit olivat innareina. Tuolle jatkettiin suoraan viimeisen puomin jälkeen, kuten olen tämän postauksen ohessa olevaan kuvaan piirtänyt. Laukassa työskentely ei ollut ihan niin vakaata, sillä kompastuskiveksi muodostui omalla kohdallani sopivan etäisyyden löytäminen puomille. Tulin milloin hieman liian lähelle tai liian kauas, mikä ei tietenkään kelvannut tarkalle valmentajalle ;) Puomeilla toinen ongelma oli oma kannusteni käyttö, sillä lähdin herkästi vaihtamaan laukkaa tulevan suunnan mukaan nimenomaan kannuksella pohkeen sijaan. Näissä tilanteissa Champ protestoi apujani liioittelemalla takaosallaan.






Itse innaritehtävään sain muutamia korjausneuvoja. Mun piti olla paremmin valmis jo ennen viimeistä puomia, jotta sain ratsastettua välin innareille rennommin ja mahdollistettua paremmat hypyt. Tehtävän jälkeen tuli jatkaa aina suoraan ja tarvittaessa siirtää hevonen käyntiin, mikäli se yritti kaatua tulevan kierroksen suuntaan tai kiihdytti esteitä kohden. Mulla ei ollut tätä ongelmaa, joten sain jatkaa ensimmäisen pysähdyksen jälkeen laukkaa normaalisti hyvän kulman läpi. Itse innaritehtävän ensimmäisen puomin kohdalla sain tukea hevosta paremmin jalalla, jotta sen hypystä tulisi hieman terävämpi.

Viimeinen videolla näkyvä kierros oli se, missä meillä ei enää ollut toista etukenkää matkassa mukana. Vaikka Champ näyttää videolla menevän melko normaalisti, ei se tuntunut selkään ollenkaan hyvältä ja päätin jättää homman siihen. Hypystäkin näkee, miten se varoo hieman toista etujalkaansa. Kuten Niclas sanoi, turha hypyttää hevosta vain hyppäämisen takia varsinkaan silloin, jos se saattaa alkaa varomaan tekemistä. Vaikka meidän pohja on hyvä ja kenkä oli irronnut melko siististi, en halunnut ottaa turhia riskejä asian suhteen. No, parempi onni ensi kerralla! Niclas tuleekin ensi kuussa taas tallillemme valmentamaan, mitä odotan enemmän kuin innoissani :)

8 kommenttia

  1. Aivan ihana tuo ulkoasu♡

    VastaaPoista
  2. Käytätkö vielä hypätessä suojia takana?
    Perustelut?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo, niitä ihan tavallisia tarrasuojia (en siis nauhallisia ja ns. kiristäviä). Suojaan takasia turhilta kolhuilta :)

      Poista
  3. Kirjoittaja on poistanut tämän kommentin.

    VastaaPoista
  4. Siun blogi on tosi hyvä ja ratsastat todella hyvin.Onko siulla mitään ideoita blogin parantamiseen ja ulkoasun parantamiseen?
    Oot ihan sika kaunis ja ratsastat todella hyvin koulua sekä esteitä:)
    miun blogin osoite on:annikaast.blogspot.com käy kattomassa, jos kiinnostaa:)
    Champ on todella kaunis ja ihanan näköinen♥:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kivasta kommentista :) Blogin parantamiseen otan kantaa sen verran, että itseäni miellyttää yleisesti selkeä, inspiroiva ja hyvää tekstiä sisältävä blogi laadukkaiden kuvien kera varustettuna. Tärkeintä on pitää blogi kirjoittajansa näköisenä eli turhaan ei kannata ottaa stressiä siitä, että miellyttäisi muita! Tsemppiä blogin kanssa :)

      Poista
  5. Kiitos ,koitan parannella blogiani vinkkejesi avulla:)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat