#687: Kolmen vuoden kiitos

Reilut puolitoista miljoonaa minuuttia. Vajaat tuhat ja sata päivää. 157 viikkoa, 36 kuukautta. Kolme vuotta. Kolme pitkää, mutta niin nopeasti kulunutta vuotta. Niin pitkään Champ on ollut omistuksessani ja piristänyt elämääni jokaisella solullaan. Tänään on meidän vuosipäivämme.

Sanat eivät riitä kuvailemaan sitä tunnetta, mikä mussa vallitsee tuon nelijaksaisen takia. Olen onnellinen. Todella olen! Eihän elämä ole aina yhtä ruusuilla tanssimista, mutta niiden vastoinkäymisten takia jokainen onnistuminen tuntuu tuhat kertaa paremmalta. Ajatellessani yhdessä kävelemäämme matkaa nousee silmäkulmiin väkisinkin onnenkyyneleet, sillä enempää en olisi voinut toivoa. Sain ystävän, jota en tule unohtamaan koskaan.

Hevosen omistaminen on antanut mulle valtavasti enemmän, mitä osasin koskaan kuvitella. Juhlistaessani ensimmäistä yhteistä vuottamme en osannut aavistaa, miten eri tavalla kokisin tilanteen nyt kolmen vuoden kohdalla. Champ ei todellakaan merkitse mulle pelkästään harrastusvälinettä, sillä siitä on tullut meidän jokaisen ystävä - perheenjäsen. Juttelin isäni kanssa puhelimessa eilen ja puhelun lopuksi hän lähetti terveisiä Champille. Samoin tekevät jotkin ystävistäni, äitini ja monet muut. Kun sukulaiset kysyvät kuulumisiani, kysytään samoin myös hevoseni kuulumiset. Se lämmittää mieltä, sillä vaikkei heitä harrastukseni välttämättä kiinnostakaan, kuvastaa se sitä arvostusta, joka heillä on elämänvalintaani kohtaan.

Champilla ja mulla on asiat paremmin kuin koskaan ennen (koputetaas puuta, näin ei saisi koskaan sanoa). Hevonen on parempi ratsastaa kuin koskaan Suomessa ollessaan ja se näyttää vähitellen siltä, miltä estehevosen kuuluisikin näyttää. Se tekee mielellään töitä ja on aina positiivisella mielellä liikenteessä. Olemme löytäneet Niclaksen avustuksella ihan uuden vaihteen esteiden pariin ja ainakin viime kausi saatiin päätettyä onnistuneisiin kisasuorituksiin. Tulevaisuus näyttää niin valoisalta, että odotan lähes kauhulla sitä hetkeä, kun koko kauneus romahtaa alas paljastaen jotain ikävää edestään. Mutta nyt ei ole aika murehtia, vaan nauttia siitä, mitä elämällä on annettavanaan.

Kaikki on hyvin myös sen suhteen, että olemme löytäneet meille äärimmäisen hyvin sopivan tallin. Vaikka mulla ei ole pahaa sanottavaa vanhoista talleistammekaan, voin olla nykyisellä tallillamme huolettomin mielin. Vaikka olen todella tarkka oman hevoseni hoidosta ja kaikkeen siihen liittyvissä toimenpiteissä, olen oikeasti pystynyt löysäämään nutturaani ja jopa jättämään joitain asioita muiden huolehdittavaksi. Eilenkin tallille saapuessani oli tallinpitäjä vastassa kertomassa, että Champilta oli sovitusti kiristetty kengät kengittäjän toimesta ja että se kengitettäisiin kokonaan kahden viikon kuluttua. Ollessani viikon poissa, laittoi tallinomistaja mulle kuvaviestiä jopa siitä, että hän oli suihkauttanut hokinpolkemaan puhdistusainetta. Tai siitä, minkä värisestä ämpäristä Champ joi vettä ulkona pakkasilla. Tässä kohden on paikallaan vain yksi sana: kiitos.

Toivon todella, että meillä on Champin kanssa edessä monia upeita vuosia terveinä ja hyvinvoivina. On ollut mahtavaa huomata, miten hevosen ja mun välinen luottamus on kasvanut näiden vuosien aikana nousujohteisesti. Kun Champ tuli Suomeen, ei se antanut koskea päähänsä kunnolla ja nykyään kykenen pitämään sen korvistakin kiinni ilman, että se ahdistuu tilanteesta. Kun otan siltä riimun pois päästä kuntoonlaittopaikalla harjatakseni sen päätä, painaa ruuna aina ensin otsansa mun vatsaa vasten ja nojaa muhun siinä asennossa paikallaan silmät kiinni samalla, kun rapsutan sen kaulaa. Se tunnistaa ääneni monen sadan metrin päästä.

Tuollaiset asiat ovat elämässä ja tässä harrastuksessa tärkeitä. Ei se, saanko kilparadalla nolla vai neljä virhepistettä. Tai se, onnistuuko takaosakäännös valmennuksessa täydellisesti. Varsinkin sillä hetkellä, kun matkamme joskus päättyy, luulen osaavani arvostaa enemmän niitä hetkiä, joista mulle jää pitkät ja kauniit muistot.

Kiitos, Champ ♥