#693: Voitto kotiin - vihdoin!

Maanantait ovat jostain syystä todella aliarvostettuja. Tämä päivä on nimittäin ollut ihan mahtava: en ollut yhtään väsynyt aamulla herätessäni töihin, sain hoidettua töiden jälkeen yhtä jos toista ja nyt istun ikkunan ääressä kirjoittamassa postausta niin, että saan siristellä silmiäni auringonsäteiden ansiosta. Jahka postaus on saatu valmiiksi, suuntaan tallille ratsastamaan  kaksi hevosta ja illalla aion tehdä ahkerana koulujuttuja. Energiaa, energiaa - maanantait on parhaita!

Juuri tähän hetkeen sijoittuva positiivinen fiilis ei taida olla sattumaa. Eilinen ystävänpäivä oli erityisen onnistunut, sillä se sisälsi monia ihania hetkiä. Yksi niistä tapahtui ratsastuskeskus Ainossa Järvenpäässä, jossa kävimme korkkaamassa kisakautemme voittamalla aikaratsastusluokan 110cm-tasolla. Eipä sitä voinut parempaa ystävänpäivälahjaa tässä tilanteessa itselleen toivoa! Mutta palataan ajassa hieman taaksepäin ja katsahdetaan hetkeksi siihen, miten kisat oikeastaan menivät.

Sunnuntaiaamuni ei auennut aivan yhtä valoisasti, sillä nukuin tarkoituksellisesti vain viitisen tuntia ja heräsin kisapäivään kuolemanväsyneenä. Tein taktisesti ja päätin nukkua vähän, koska silloin jännitän vähemmän: todella typerää ajattelua, enkä suosittele tätä kenellekään, mutta itselleni se toimii. Panostukseni kisoihin ei ollut kummoinen, sillä en ollut pessyt edellisen päivän ripsivärejä pois ja näin ollen en meikannut aamulla ollenkaan. Tallille pääsin lopulta puoli tuntia ennen lähtöä, liukasteltuani ensin kahdenkymmenen sentin lumihangessa kitkarenkaiden kanssa. Ei tosiaan ollut mikään voittajafiilis.. Ja kun tallilla toivotettiin tsemppiä matkaan, totesin sen todella tulevan tarpeeseen.

Champ hoiti homman kotiin ja voitettiin Ainossa 110cm aikaluokka! Ihanaa ystävänpäivää kaikille 
Julkaissut Aada Lätti 14. helmikuuta 2016

Linkki videoon. 

(100cm verryttely 0.00-0.55, 100cm rata 0.55-1.56.

110cm verryttely 1.56-3.05, 110cm rata 3.05-4.10. Palkintojenjako tämän jälkeen.)

Ei siis mikään ihme, että olimme jo matkaan lähtiessämme hieman aikataulusta myöhässä. Alunperin suunnittelemamme reitti osoittautui huonoksi valinnaksi keliolosuhteiden takia, joten jouduimme kääntymään moottoritielle ja ajamaan hieman pidemmän matkan pysyäksemme tiellä. Onnekseni en joutunut itse kuskin paikalle, vaan torkuin matkan aikana heräten kymmenisen minuuttia ennen kisapaikalle saapumista vetääkseni ratsastuskamppeet päälleni. Kun olimme saaneet auton parkkiin, varustimme hevosen pikavauhtia kuntoon kolmen ihmisen voimin. Äitini jäi kävelyttämään Champia sillä välin, kun kävin esittämässä rokotustodistuksen kansliassa, etsin Millan käsiini ja kävelimme yhdessä radan. Kanslia ja tuomaritorni olivat täynnä tuttuja kasvoja, joiden kanssa vaihdoin muutaman sanasen. Tuomari kysyi, miten Champ on kulkenut ja kun vastasin hieman venytellen jotain epämääräistä, täsmensi Johku viereisestä pöydästä, että "just niinkuin kuski ratsastaa". Näinpä näin!

Loppujen lopuksi olin verryttelyssä melko ajallani, en siis ollenkaan kiireellä. Tein ihan perinteisen verryttelyn: ravasin ja laukkasin hetken verran, jonka jälkeen otin pari hyppyä pienelle pystylle ja sen jälkeen aloitin varsinaiset verryttelyhypyt. Ensimmäisen luokan korkeus oli metri, mikä oli näin kauden alkuun oikein sopiva korkeus mulle, vaikka tuntuikin säälittävän pieneltä isossa maneesissa. Champ tuntui verryttelyssä vähän löysältä, sillä se heijasteli pitkälti sitä, miten itse ratsastin. Verryttelyssä oli kuitenkin todella kiva mennä, sillä tilaa oli ja puitteet kisojen osalta olivat muutenkin äärimmäisen onnistuneet. Kaikki toimi, siitä isot plussat järjestävälle taholle :)

Näin me edustettiin.. Champ katselee jonnekin muualle :D En löytänyt yhtään kuvaa koko kisoista,
joten nyt saatte tyytytä näihin starttien jälkeen otettuihin puhelinkuviin :/

Kylläpä se näyttää tässä ujolta koulupojalta :D Se on tuo otsatukka, sanokaa mun sanoneen!

Itse metrin rata oli oman ratsastukseni osalta kovin mitäänsanomaton. Ei siinä tapahtunut mitään katastrofaalista, muttei todellakaan mitään erityisen hyvääkään. Ensimmäiset kolme estettä seilattiin vähän miten sattuu, jonka jälkeen sain paremmin fiiliksestä kiinni ja hommassa alkoi olemaan jotain järkeä. Alun haahuilu kostautui jo ensimmäisellä esteellä, kun Champ hyppäsi siihen vähän löysästi ja otti puomin mukaansa. Niin turha virhe, mutta minkäs teet. Radan jälkeen sain palautteeksi vain ratsastaa paremmin - tai ylipäänsä edes ratsastaa, koska ajelehtiminen ja ratsastus taitavat olla kaksi eri käsitettä.

Ensimmäisen luokan myötä myös tämän vuoden kisarupeama oli saatu käyntiin, mikä oli todella helpottava tunne. Selvisin hengissä, enkä edes jännittänyt yhtään! Eikä se rata niin huono ollut, että sitä olisi tarvinnut häpeämällä hävetä. Jätinkin Champin äitini ja isäpuoleni hoiviin ja kävin auttamassa Johkua radanmuutoksien kanssa, jonka jälkeen hengailin hetken tuttujen seurassa ja nautin kisafiiliksestä. Kun 110cm-luokan rataan sai tutustua, kävimme kävelemässä sen Millan ja Jennin kanssa. Söin samalla leipää ja Jenni päätti ikuistaa tilanteen omaan snapchattiinsa salakuvaamalla mua alaviistosta, joten pahoittelut niille kaikille, jotka joutuivat sen kuvan näkemään :D

Päivän toisessa luokassa starttasin vasta numerolla 19, joten kerkesin katsomaan viitisen ratsukkoa ennen verryttelyyn siirtymistä. Äiti ja isäpuoleni olivat käyneet tässä välillä kiillottamassa Champin suojat nenäliinoilla, mikä oli ehkä herttaisinta ikinä! Tuo mun varusteidenputsausvimma on selkeästi levinnyt laajemmalle tai sitten äiti itsekin SM-tasolla kilpailleena (tosin ihan eri lajin parissa) halusi pitää hevosen edustavan näköisenä. Niin tai näin, mä olen älyttömän onnekas siitä, että mulla on noin ihanat tukijoukot paitsi parheeni, myös kavereideni osalta. 

Kaverikuva ystävänpäivän kunniaksi <3

110cm-luokan verryttely sujui ihan kuten edellisenkin, joten siitä en kerro sen enempää. Kävelin radan sillä ajatuksella, että nyt ei enää mennä selviämään hengissä, vaan ihan oikeasti yritetään ratsastaa sijoituksesta. Rata oli edelleen todella yksinkertainen, eikä siinä ollut montaa kohtaa, joissa olisi voinut kääntää pienemmät tiet. Tarkoitus oli siis edetä kauttaaltaan reippaammin ja oikaista niissä kohden, joissa se ylipäänsä oli mahdollista. Juuri ennen lähtömerkin saamista tunsin vatsanpohjassani pienen jännityksen tunteen, mutta se ei ollut tällä kertaa sellaista lamauttavaa jännitystä, vaan puhtaasti odottavaa: nyt me oikeasti näytetään kaikille ja pidetään hauskaa!

Ja niinhän siinä kävi. Tuolla radalla ratsastin kauttaaltaan paremmin ja kaikkinensa koko rata oli melko sujuvaa tekemistä. En edes nyppinyt käteni kanssa pahasti, jes! Kun ylitin maalilinjan puhtaan suorituksen tehneenä, alkoi katsomosta ja ylätasanteelta kuulumaan kannustus- ja hurraahuutoja. Eipä sitä voinut kuin nauraa ääneen, niin onnellinen olin. Eihän puhdas rata tuolla tasolla ole juttu eikä mikään, mutta kaikkien näiden viime kauden vastoinkäymisten jälkeen pienikin pilkahdus tunnelin päässä tuntuu erityisen hyvältä ja kun siihen yhdisti vielä sen riemun, mikä tuli muiden kanssaihmisten osalta onnistumisestani, tuntui suoritus vähintään maailmanmestaruuden saavuttamiselta. Valmentajani tosin totesi, että mun ratsastukseen pitäisi saada joku tolkku: on päiviä, jolloin voisin kuulemma hypätä hyvin 140cm ratoja ja päiviä, jolloin 80cm radat ovat tuskaa. No, treeniä vaan.

Radan jälkeen Champ sai valtavasti taputuksia ja jäimme odottelemaan verryttelymaneesiin viimeisten ratsukkojen tuloksia. Verryttely tyhjennettiin muista ratsukoista pohjan kunnostustoimia varten, mutta me saatiin jäädä Champin kanssa kävelemään koneiden sekaan. Ruuna on niin lungi tyyppi, että pystyn hyvin kävelemään pitkin ohjin ja ilman jalustimia ihan liikkeellä olevan jyrän vierestä ilman, että sillä liikahtaa korva suuntaan tai toiseen. Koska koneista lähti kova ääni, en kuullut tuloksia äänentoistolaitteista vaan näin, kun äitini ja Milla tuulettivat verryttelyn portilla - olin toden totta voittanut luokkani ja vielä kauden ensimmäisissä kisoissa! 

Nuo sen silmät on niin isot välillä :D

 Tyypilliseen tapaansa Champ seisoi palkintojenjaossa kuin muuli ja yritti kerjätä palkintojen jakajilta herkkuja. Kunniakierroksella se pelkäsi kohtia, joihin heijastettiin valonheittimet ja joissa oli ollut esteitä vielä radalla: johteet olivat paikoillaan, mutta puomit oli nostettu sivuille. Raukka yritti hidastaa aina niiden  kohdalla, koska se ei oikein hahmottanut, voiko niistä juosta suoraan läpi. On se vain yhden lempinimensä ansainnut, juntti mikä juntti. Mutta niin rakas! Palkintojenjaon jälkeen se nautti koko olemuksellaan saamastaan huomiosta, kun itse kukin kävi taputtelemassa sitä. Kotona nautiskelu jatkui solariumissa heinäkärryn kera ja illalla Champ oli nukkunut (sekä tuhissut) karsinassaan kaikkensa antaneena. 

Kaiken kaikkiaan onnistut reissu, eikä pelkästään hyvän sijoituksen ansiosta, vaan myös sosiaalisen puolen osalta. Kisoissa on niin ihanaa käydä, sillä siellä pääsen näkemään monia tuttuja ja vaihtamaan kuulumisia pitkienkin taukojen jälkeen. Onneksi seuraavat kisat ovat jo tällä viikolla majoittuessani hevoseni kanssa perjantaista sunnuntaihin Ypäjällä. Siellä paikalla on pitkälti samat naamat sekä iso liuta muitakin tuttuja, joiden näkemistä odotan innolla. Voisin jopa yrittää koostaa viikonlopulta jonkinlaista videopostausta, mikäli sellaiselle olisi innokkaita katsojia!

Joko sinä olet aloittanut kisakautesi?