#712: Takaisin lähtöruutuun

Hevosen perusratsastus on kaiken a ja o. Estehevosilla sileäntreenin perusideana on mielestäni ylläpitää hevosen terveyttä, parantaa sen ratsastettavuutta esteiden välissä ja hioa ratsukon yhteistyötä - monien muiden syiden lisäksi. Se, että valmennuksessa tehdään esimerkiksi pohkeenväistöä tai avotaivutusta, ei liity lähtökohtaisesti liikkeen täydellisen suorittamisen tavoitteluun, toisin kuin vaikkapa kouluhevosilla joissain tapauksissa saattaa olla. Estehevosella nämä liikkeet tähtäävät yllä mainittuihin seikkoihin: liikkeitä ei siis tehdä siksi, että ne halutaan opetella suorittamaan radalla täydellisesti. 

Monille ratsastajille tällainen ajattelu tuntuu olevan vieraampaa. Sain joskus paljon kyselyitä kouluvalmennusten jälkeen siitä, mitä kaikkea olimmekaan tehneet. Vastauksena taidettiin odottaa kaikkea vaihtojen, lisättyjen ravien tai muiden varsinaisten kouluratsastuksellisten liikkeiden väliltä. Todellisuudessa teimme siirtymisiä, temponvaihteluita, voltteja ja kaikkea ihan perustavimmasta perustavinta työskentelyä. Ja niin teemme yhä edelleen. Esimerkiksi vaihtoja emme tee siksi, että haluaisimme hioa niitä radalle täydellisiksi, vaan jotta voisimme varmistaa hevosen olevan suorana, apujeni välissä ja osaavani itse ajoittaa apuni oikeanaikaisesti sekä -vahvuisesti. Kaikella on aina jokin syy, asioita ei tehdä koskaan vain temppujen vuoksi.

Tämän vuoden puolella olen ollut suhteessa vähemmän kouluvalmennuksissa, mikä on heijastunut kaikkeen ratsastukseeni. On kamalaa huomata, miten oma tekeminen on laskenut kuin lehmän häntä. Ehkä hieman liioitellusti sanottu, mutta faktat faktoina - ne asiat, joihin mun pitäisi oikeasti kiinnittää huomiota, ovat ikään kuin unohtuneet takavasemmalle. Viikko sitten sunnuntaina Jonna kävi pitkästä aikaa jälleen palauttamassa mua ruotuun sileänratsastuksen osalta, mikä tuli enemmän kuin tarpeeseen. Äitini kuvasi tunnista videon, johon lisäsin päälle ääniraidan. Kaikki kunnia sille, joka jaksaa katsoa miltei 26 minuuttia maneesissa pyörimistä!

Tätä samaa fiilistä haetaan nyt, mikä meillä oli vielä syksyllä.

Hyppääminen on auttanut pitämään Champin takaosan vähemmän jumissa - ilman sitä se olisi varmasti aika jäykkä tällä hetkellä!

Sunnuntain valmennus sai mut pohtimaan monia asioita, mutta vielä enemmän aivot raksuttivat perjantain jälkeen. Tuolloin Jonna kiipesi Champin selkään vuoden tauon jälkeen tsekatakseen, miten hyvin olin saanut pidettyä ruunan avuilla. Vuosi sitten Jonna pääsi jo toteamaan, että olimme menneet paljon eteenpäin: hevonen sai jopa kehuja ratsastettavuudestaan! Tällä kertaa asia ei todellakaan ollut näin, sillä vanhojen ongelmien poistuttua tai pienennyttyä oli tilalle tullut kasapäin uusia. Sellaisia, jotka eivät välttämättä näy ulos kovinkaan selkeästi, mutta jotka vaikeuttavat kaikkea tekemistä ihan älyttömän paljon.

Mulle on sanottu aina, että osaan "feikata" Champin paljon paremman näköiseksi ulospäin kuin miltä se tuntuu selkään. Mulla on pitkät jalat ja kädet, joissa on tarvittaessa aika paljon voimaa, joten pystyn kantamaan hevosta raajoillani ilman, että se kantaa itse itsensä. Tämähän ei todellakaan ole missään määrin toivottava tila, mutta koska olen apujeni kanssa tunnetusti maailman hitain ihminen, ei tuollaiset asiat ole mulle helpoimmasta päästä. Omalle jalalleni Champ on tuntunut ihan suhteellisen herkältä ja nopealta, mutta Jonna suorastaan kauhisteli ruunan hitautta. Paljon hän saikin tehdä töitä, jotta hevonen alkoi kulkemaan omilla jaloillaan.

Olen varmasti monesti kertonut, miten tyhjä Champ on yleensä ollut edestä. Nyt tämän vuoden puolella siitä on vähitellen tullut enemmän ja enemmän vahva, jopa ajoittain painava kädelle. Se on keksinyt, että ratsastajan kädessä voi roikkua: lapojensa päällä, selkä alhaalla ja takajalat taaksepäin potkien. Tähän osasyynä on varmasti ollut se, että kun ruunalle on tullut voimaa koko kroppaansa lisää kesän jälkeen mahahaavan parantuessa, on siitä löytynyt ihan eri vaihde liikkeen joustavuudelle ja elastisuudelle. Näin olen jäänyt pyytämään koko ajan isompaa ja isompaa ravia unohtaen samalla sen, että tällä tavoin menetän otteen kokonaiseen hevoseen.

Linkki videoon.

Nyt ollaan siis tilanteessa, jossa mun hevonen on kolmessa osassa. Sillä on etupää, selkä ja takaosa, mutta ne eivät yhdisty oikein missään vaiheessa yhdeksi kokonaisuudeksi. Koska olen lasketellut menemään hirveää vauhtia ja jättänyt pienemmän työskentelyravin, jumppaavat liikkeet ja muut vastaavat seikat vähemmälle, on Champ jäykistynyt takaosastaan ja lanneselästään todella paljon. Ennen esimerkiksi väistöt ovat olleet meille helppoja, mutta nyt niiden ratsastaminen tuntuu lähinnä rakettitieteeltä. Takajalat eivät halua astua ristiin, koska koko hevonen on niin katkonainen. On onni, että hyppään - muuten mulla olisi varmasti todella juminen hevonen.

Tällaisia asioita pitää vain välillä tajuta. Toki olisi paljon helpompaa, jos ihan oikeasti osaisin ajatella myös itse ennen ammattilaisen saarnaa, mutta sitähän varten meillä on valmentajat. Tulevan kevään teema tulee siis olemaan kaikella tavalla back to basics.. Jumppaa takaosalle, vähemmän vauhtia ja huolellisempaa ratsastusta. Siinä taitaa olla avain siihen, että tähän hommaan alkaa tulla jotain järkeä.

Tällä kertaa en käsitellyt postauksessa sen enempää videon valmennuksen sisältöä, sillä sen näette tai kuulette halutessanne tuosta yllä olevasta ruudusta tai linkistä. Itsesääliin vaipumisen sijaan otan itseäni nyt niskasta kunnolla kiinni ja rupean ratsastamaan paremmin. Tai ainakin yritän, kovasti! Jotain positiivista tähän väsyneeseen viikonloppuun kuitenkin mahtuu, sillä tänään saimme Riders Innissa valkoisen ruusukkeen. Champ oli todella hyvä ratsastaa, sillä se oli sopivasti Jonnan asetuksilla ;) Tästä kuitenkin lisää myöhemmin!

Iloista pääsiäistä kaikille :)