sunnuntai 3. heinäkuuta 2016

#756: Ihan tavallinen lomapäivä

Mistä koostuu ihan tavallinen lomapäivä? Sellainen, josta olen unelmoinut enemmän ja vähemmän koko pitkän talven ajan. Unelmia, toiveita ja niiden toteuttamista. Löhöilyä, nauttimista, mansikoita - mutta toisaalta rutiineja, aikatauluja ja tekemistä. Hevoset suuressa osassa, mutteivät toki ainoina asioina. Sellainen on tällä hetkellä mun ihan tavallinen lomapäivä ja sellaisesta nautin.

Aika täällä maalla on kulunut todella nopeasti. Vastahan me Champin kanssa kurvasimme väliaikaisen kotitallin pihaan aikomuksenamme viettää unohtumaton kesäloma maastoillen! Ja niin on tosiaan käynyt, sillä jokainen päivä on pitänyt sisällään joko maastoilua erimittaisisten lenkkien parissa tai uittamista, jollei jopa molempia. Jouduimme hautaamaan unelmat pitkästä kylänraittilenkistä, sillä nyt sunnuntaina lämpömittari kohosi yli 25 asteen jo aamukahdeksalta, eikä hevosillekaan olisi ollut kivaa joutua tarpomaan hirveässä helteessä maantien reunaa pitkin. Niinpä suunnitelmat vaihtuivat ja lähdimme lähimaastoon ennen illan rajua ukkosmyräkkää, joka on jättänyt jälkeensä lainehtivat tiet.


Champ metsälaitumella, jossa hän ei sitten edes viihtynyt :D Alla videota!


Toisaalta kiva, että vettä sataa välillä. Mökkeilyssä parasta on sen monipuolisuus: vaikka vesisade yllättäisi, löytyy tekemistä silti aina yllin kyllin. Tänään hyödynsimme sadesään järjestämällä lettukestit kodassamme ja sitä ennen valmistimme siellä grilliruokaa. Päivällä ehdimme käydä seuraamassa kesäteatterin näytöksen, vierailemassa navetassa ja toki huolehtimassa useaan otteeseen hevosten ruokinnasta, ulkoilusta ja muusta hoidosta. Nuo vastasyntyneet vasikat ovat muuten ihan älyttömän suloisia, pakko sanoa! Olen itse ollut aikoinaan navetassa töissäkin, joten homma ei ole mulle millään tasolla vierasta. Vaikea ehkä uskoa, mutta mä olen juuri sellainen ihminen, joka voi rämpiä täällä maalla juuri ne pieruverkkarit jalassa ja tukka kampaamatta monta päivää putkeen ilman, että asia sen kummemmin häiritsee. Lomalla saa ottaa rennommin :)

Millainen mun normaali päivä sitten oikein onkaan täällä? Aamulla herätys on seitsemän aikaan tallille, jolloin kömmin ylös sängystä poikaystäväni jäädessä vielä nukkumaan. En syö aamulla mitään, vaan vedän ensimäisenä vastaantulevat vaatteet päälle ja hiippailen hevosten luokse. Champilla on hyvin heinää jäljellä vielä yön heinistä (se saa kahdeksan kiloa heinää verkkoon yötä vasten), joten annan sille suoraan puolisen litraa väkirehuja ja menen siivoamaan tarhat ulos. Kun tarhat on siivottu, heitän hevoset ulos aamuheinille ja alan siivoamaan karsinat. Samalla pesen ja täytän tarhojen ja karsinoiden vesisaavit, lakaisen lattiat ja laitan yöheinät valmiiksi verkkoon odottamaan sen antoa. Tähän kaikkeen kuluu aikaa noin puolisen tuntia, jos hevosia on hoidettavana kaksi kappaletta.





Useana päivänä olen ratsastanut Champin tai Taikan heti aamutallin tekemisen jälkeen, mutta toisinaan olen jättänyt homman myös iltapäivälle tai ihan myöhempään iltaan. Niin tai näin, seuraavan kerran suuntaan tallille yhden aikoihin, jolloin hevoset saavat päiväheinät tarhaan. Samalla tarkistan vedet ja saatan puuhastella jotain muutakin, mikäli muuta tekemistä ei ole. Jos päivä on ollut todella kuuma tai toisaalta ihan älyttömän sateinen, ovat hevoset saattaneet tulla jo päiväksi sisälle heiniä varten. Seuraava ruokinta on kuuden pintaan, jolloin sama rumba toistuu uudelleen ja viimeisen kerran käyn tallissa joskus yhdeksän ja kymmenen välissä antamassa yöheinät ja viimeiset väkirehut. Champ saa siis täällä heinät neljästi päivässä ja väkirehut kolmesti päivässä, aivan samalla tavalla kuin kotonakin. En halunnut lähteä muuttamaan systeemiä, jotta hevosen rytmi pysyy maisemanvaihdosesta huolimatta mahdollisimman samanlaisena. Siksipä kuskasin kotoa mukaan valtavan kasan heinääkin!

Mökkilomailusta ja maastoilusta on oikeasti melko vaikeaa keksiä kirjoittamista. Mulla olisi rästissä yhtä jos toista valmennuspostausta videoiden ja kuvien kera, mutta jotenkin näin loman keskeltä tuntuu todella tympeältä edes ajatella sellaisten toteuttamista! Mä olen ratsastanut kunnolla viimeksi puolitoista viikkoa sitten ja seuraava kunnollinen ratsastus sijoittuu valehtelematta viikon päähän, joten tässä tulee oikeasti kunnon treeniloma. Ainakin itselleni, sillä hevonen on toki liikkunut viimeksi viikko sitten ihan normaalisti ja palaa tavalliseen treeniin heti ensi viikon torstaina. Ahkerat ja aina niin tunnolliset apukäteni huolehtivat hevosen liikuttamisesta silloin, kun en itse ole maisemissa.


Hei, mä soudan!


Uskon, että tämä pieni treenipaussi tekee mulle itselleni valtavan hyvää ratsastajana. Ette usko, miten suuri hinku mulla on lähteä ratsastamaan kunnolla! Mitään kyllästymistähän ei ole missään vaiheessa ollut - pois se minusta - mutta voin ihan rehellisesti sanoa, että tauko ei tee kenellekään koskaan huonoa. Näinä päivinä olen saanut höllätä treenien suhteen ja Champin näyttää metsittyneemmältä kuin koskaan. Olenkin luvannut itselleni, että kun pääsen takaisin kotiin ja hevosen selkään noin ihan virallisesti, saan klipata ruunan karvan ja ottaa ykkösvarusteet takaisin esille. Toki mä olen täälläkin ollessani puunannut varusteet ihan tavalliseen tapaan päivittäin ja tunkenut hevoseen litratolkulla showshinea sen ötökkämyrkin lisäksi (pientä liioittelua ilmassa..), mutta eihän se silti tunnu samalta. 

Champ on ottanut tämän maalaiselämän oikein lungisti. Se on aloittanut piehtaroimaan tarhassa heti sinne päästyään, sillä tarhassa on ihanan pehmeää hiekkaa. Yritin laittaa sen metsälaitumelle, jossa se olisi päässyt syömään vihreää ja kiipeilemään kivien ja kantojen seassa, mutta ruuna veti yksin jäätyään sellaista rallia, että pelkäsin sen kaatavan itsensä. Kyllähän se näki kaverinsa koko ajan, mutta kun lähdin itse laitumelta pois, huusi se portilla perään kuin mikäkin pikkulapsi. On siinä meillä rohkea hevonen :D 

Nyt mä lähden ruokkimaan hevoset viimeisen kerran ja suuntaan sitten saunaan. Voitteko kuvitella: minä, maailman järvikammoisin ihminen, olen uinut tämän reissun aikana yhteensä viisi kertaa. Huh! Uiminen itsessään on ihanaa, mutta en pidä yhtään siitä ajatuksesta, etten tiedä, mitä kaikkea pohjassa on. Niin sitä ylittää itsensä.

Oletteko te heittäneet talviturkin tai päässeet muuten lomailemaan?

22 kommenttia

  1. Onko poikaystäväsi koskaan ratsastanut tai onko muuten hevosten kanssa tekemisissä? Kuitenki tuo harrastus vie aika paljon sun ajasta niin suhtautuuko kumppanisi hyvin siihen?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On hän kerran ollut Champin selässä, mutta ei muuten ollut hevosten kanssa tekemisissä. Tai tänään hän kyllä kylmäsi Champin jalkaa kun siivosin karsinat :D eli pakko suhtautua ihan ok :P

      Poista
  2. Ihanan kuuloinen loma teillä! Itse asun maaseudulla keskellä metsiä ja järviä, mutta tällä hetkellä sitten lomailen keskellä Helsinkiä! Mulla siis menee maisemanvaihdos vähän toisinpäin :D Ja talviturkki on tottakai heitetty jo toukokuun alussa ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Huh, toukokuussa mahtoi olla kylmää vettä :D tää on kyllä, kun eri paikassa asuvat menevät aina ristiin lomalle!

      Poista
  3. Samaistun tohon uintiin! Se on kivaa, mutta ajatuskin siitä pohjasta... :D

    VastaaPoista
  4. Mäasun maalla mut keskusta on viidentoista kilsan päässä Mä heitintin toukokuussa talviturkin☺☺������

    VastaaPoista
  5. Vitsi miten täydellisen kuuloinen loma 😎

    VastaaPoista
  6. Mikä tuo musiikki tuossa videolla on? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä en muista ellen mene koneelle, joku No Copyright Soundista se on ja muistaakseni Nova tms, mutta varmistan sen :)

      Poista
  7. Ihanan kuulonen loma + kivoi kuvia:) Tosi kiva tää uus ulkoasu!♥ Kun puhuit tos lopussa uimisesta nii mulla sama juttu, pakko laittaa aina crocksit jalkaan ettei astu mihinkään ällöttävään:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ja joo, mulla oli myös crocsit kun uin Champin kanssa :D

      Poista
  8. Ihana postaus! Ja mukavaa vaihtelua meille lukijoillekin tällaiset, tulee itsellekin kesälomafiilis :) Jos ei ihan hirvittävän tylsälle kuulosta, niin olisi kiva nähdä jokin "kesälomavideo" sun ja Champin arjesta siellä :) Sun tekemiäsi videoita on niin kiva katsoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo video ois kiva! Ja ihan tavallinen myday tai tallivideopostaus :)

      Poista
    2. Kiitos! Mä yritin kuvata alkuajasta videoita, mutta se kyllä jäi ihan alkuteilleen :D katsotaan, jos julkaisisin jotain!

      Poista
  9. Miksi haluat klipata kesäkarvaisen hevosen? :D Ja asuuko Champ siis jollain "omalla" tallillasi vai itsehoitotallilla? Oletko ikinä pitänyt Champpia kaverien kanssa tarhassa tai laitumella? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla on tapana klipata hevonen vuoden ympäri :) Laitumella ruuna on ollut, mutta ei se siellä pitkään viihdy, täälläkin rallitti menemään kuin kaistapäinen jos jäi yksin.. Ja Champ asuu täällä mun kaverin tallilla, jossa mä hoidan tällä ajalla itse kaksi hevosta ja sen lisäksi niitä on kolme muuta :)

      Poista
  10. Olis kiva jos kuvaisit tai tekisit postauksen missä näytät, että miten hoidat Champin nahkavarusteita ja suojia yms. :)

    VastaaPoista
  11. Eiköhän hevonen kaipaa vain laumatoveria ja kiljuu siksi perääsi. Jotenkin yksin tarhaavat hevoset (joilla siihen ei ole pakollista syytä, lasken sairauden yms. sellaiseksi) surettavat minua, se on niin vastoin kaikkea mihin niiden vaistot on muovattu. :/

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat