#777: Lisää sisältöä elämään, kiitos!

Pitkästä aikaa täällä taas. Mulla olisi ollut aikaa kirjoittaa vaikka jokaisena päivänä, mutta jostain syystä en ole saanut konetta auki. Koneella istumisen sijaan olen ottanut aikaa itselleni: viettänyt laatuaikaa kavereideni kanssa, ratsastanut enemmän kuin pitkään aikaan, hieman juhlinut, tehnyt töitä ja katsonut sarjoja myöhään yöhön. Tämä maanantai alkoi erittäin laiskasti, kun makoilin sängyssä uuden lempisarjani White Collarin parissa kolmeen asti iltapäivällä. Tunnustaako joku muu jääneensä koukkuun tuohon sarjaan? 

Pian laiskottelu saa jäädä, sillä koulut jatkuvat ja elämään tulee vihdoin jotain sisältöä. Mä olen ihminen, joka tarvitsee oikeasti koko ajan tekemistä arkeensa. Aikataulut pitävät mut kiinni asioissa ja jos mulla on liikaa aikaa tai selvät tavoitteet puuttuvat, en saa oikein mitään aikaiseksi. Jos mulla on tällaisia päiviä kuin tänään, etten ole sopinut juuri mitään ohjelmaa perinteisten tallireissujen ja lenkkeilyjen lisäksi, tunnen oloni ihan älyttömän tyhjäksi ja turhaksi. Mä tarvitsen elämääni actionia - paikallaan oleminen ei vaan ole mun juttu.

Kerroin viime postauksessa siitä, miten Champ oli ollut edellisenä päivänä huono liikkeistään ja päivällä sitä juoksuttaessani meno oli jatkunut. Kävin tuolloin illalla uudelleen tallilla hoitamassa rivijalkaa ja näytin hevosen liikkeessä valmentajalleni, joka totesi tuomioksi normaalia liikuntaa. Champ kun oli niin energinen ja liikkui jo sata kertaa paremmin! Se otti kipinää muista hevosista, yritti juosta mun vierellä sitä talutellessani ja hyppäsi kerran kahdelle jalallekin toisen hevosen kytätessä jotain nurkkaa maneesissa. Perjantaina juoksutin ruunaa jälleen aamulla, jonka jälkeen pesin sen rivin ja lähdin ratsastamaan. En mennyt kovin pitkään, mutta kuitenkin suhteellisen normaalisti. Champ liikkui mielellään ja oli itseasiassa aika kiva ratsastaa. Sain siis oikeasti huokaista helpotuksesta, sillä kipulääkettä ei tarvittu ja elämä hymyili (nyt koputan puuta).

Muutama julkaisematon kuva kesältä, kun Rosita kävi kuvaamassa mua ja Champia! 

Champ hyppäsi tänään @okkopollanen kanssa 💪☉ #showjumping #training #lainakuski

Video, jonka Aada Lätti (@aadalatti) julkaisi 20. 08ta 2016 klo 6.47 PDT

Champin viikonloppu sujui siis normaaliin treeniin palatessa. Lauantaina kaverini kävi kokeilemassa sitä, mistä laitoin Instagramiin videomateriaalia. Mua voi siis seurata Instagramissa ja Snapchatissa nimellä @aadalatti, siellä on reaaliaikaisia kuulumisia oikeastaan päivittäin. On aina kiva nähdä oma hevonen jonkun kokeneemman ihmisen kanssa, sillä niinkuin aiemminkin, hyppäsi Champ kivoja hyppyjä ollessaan rento. Mutta onneksi meillä on nyt valmennuspalikat hyvällä mallilla ja selkeä suunta tulevaisuutta kohden: olen itse ainakin melko luottavaisella mielellä tulevaisuutta ajatellen! Ette uskokaan, mutta ensimmäistä kertaa moneen kuukauteen uskallan jo unelmoida tulevista kisoista tosissani. Se jos joku on merkki siitä, että alan luottamaan omaan tekemiseeni. Pieniä askelia, mutta suuria merkityksiä :)

Jotta tämä postaus ei menisi pelkäksi yleiseksi löpinäksi, otan samalla käsittelyyn edellisen estevalmennuksen Riders Innissa - siis sen, jota pohdin syvällisemmin edellisessä postauksessa videoinnin kautta. Olin siis sopinut valmentajani kanssa meneväni Hyvinkäälle, jotta näkisimme hieman sitä, miten Champ reagoi meille vaikeassa paikassa hyppäämiseen. Tilanne oli mulle monella tapaa hieman jännittävä, sillä mielessä painoi paitsi odotukset suoriutumisestamme, myös se, että olin ensimmäistä kertaa yksin liikenteessä hevoseni kanssa. Olen aina aiemmin lastannut hevosen jonkun avustajan kanssa, mutta Champ on onneksi äärimmäisen helppo hevonen lastata ja kuljettaa. Mitään ongelmia sen suhteen ei siis ollut. Nyt voin jatkossakin suunnata esimerkiksi kisoihin tai treeneihin ilman apukättä, mikäli sellainen tilanne yllättää. Kisoissa on kuitenkin aina joku tuttu, joka voi auttaa pitämällä hevosesta kiinni esimerkiksi radankävelyn ajan.

Riders Innissa on aina valmis rata, jota me treenasimme tälläkin kertaa. Aloitimme tunnin itsenäisen verryttelyn jälkeen tulemalla pystyä kahdeksikolla. Hyppäsimme pystyn aina samasta suunnasta siten, että esteen takana reilun 20 metrin päässä oli pitkä vesi. Champ yritti kiemurrella esteen jälkeen varsinkin oikealle mentäessä, sillä se pyrki väistämään pitkää vettä jo reilusti ennen kuin edes pääsin sen lähelle. Näissä tilanteissa mun piti vain istua heti esteen jälkeen satulaan ja ratsastaa hevonen paremmin pohkeen ja ohjan väliin säilyttäen samalla oikean puolen avut, jotta hevonen ei kaatuisi sisälle. Oikea kierros on muutenkin ruunalle hankalampi, sillä se tuppaa kaatumaan oikean lapansa päälle herkemmin kuin toisessa suunnassa. Toistojen kautta saimme kuitenkin hevosen suoremmaksi ja paremmin raiteilleen myös hyppyjen jälkeen, vaikka rennosta menosta ei voinut vielä tässä vaiheessa puhua.

Verryttelyhyppyjen jälkeen lähdimme tulemaan rataa pienissä pätkissä. Ensimmäisenä oli vuorossa kaksi peräkkäistä linjaa siten, että jo hyppäämältämme pystyltä jatkettiin keltaiselle pystylle, josta matka jatkui lyhyen sivun kautta toisella diagonaalilinjalla olevalle pysty-okseri -linjalle. Keltainen pysty oli juuri pitkän veden vieressä, joten Champ yritti jatkuvasti kiemurrella sitä lähestyttäessä. Se ei yrittänyt kieltää itse esteelle, mutta kuten videolta näkee, heti edelliseltä esteeltä laskeuduttaessa se pyrki väistämään vasemmalle. Kerran tilanne yllätti mut ihan täysin, sillä ruuna väisti sivulle heti laskeutumista seuraavassa askeleessa. Meinasin ihan oikeasti tippua selästä, mutta onneksi vielä tässäkään vaiheessa ei tarvinnut leipoa kakkua. Seuraavilla kerroilla osasin varautua paremmin tulevaan.

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Kun radan osat olivat sellaisenaan tuttuja, tulimme radan kokonaisuudessaan eri versioina. Aluksi esteet olivat noin metrin korkeudella, osa vähän reilumpia ja osa hieman alle. Loppuvalmennuksen aikana viimeinen rata oli noin 120cm korkeudella, joskin vesieste oli edelleen metrissä. Alussa olleet ongelmat tuntuivat olevan tiessään, sillä Champ oli todella menossa ja pääsin ratsastamaan sitä kunnolla esteiden välissä ilman, että se edes yritti mitään pysähtelemistä. Kaikkeen tähän vaikutti paljon se, missä asennossa olin itse esteiden välissä. Jos ja kun olin liian irti hevosesta hieman etukumarassa, pääsi hevonen yllättämään mut esteiden jälkeen tai niitä ennen pysähtymällä. Kun olen liikkeen edellä ja hevonen pysähtyy, menetän tilanteen automaattisesti liikkeen suuntautuessa entistä enemmän eteen. Jos olen suorassa tai jopa hieman takakenossa, ei hevonen pääse kokeilemaan pysähtymistä niin helposti ja jos se sen kuitenkin tekee, pystyn reagoimaan tilanteeseen istunnalla. 

Pienillä asioilla on siis suuri merkitys. Mulla oli koko valmennuksen ajan olo, että istun ihan hirveän takakenossa, mikä ei videolta katsottuna pitänyt alkuunkaan paikkaansa. Todellisuudessa vasta viimeisen radan aikana olin suorassa! Kun pääsin istumaan hevosen ympäri, sain paremmin pohkeet kiinni hevoseen ja mahdollinen polvilla puristaminen loppui. Tämän asennon löytämiseen helpottaa mielikuva siitä, kuinka koira pitää häntää koipiensa välissä: samalla tavalla munkin pitäisi kääntää lantiota, ei siis istua wc-ankkana satulassa. Videolta näkee varmasti melko suuren eron ensimmäisen ja viimeisen ratavideon välillä. En kerro tehtävistä sen enempää, koska ne näkyvät hyvin videolla omien selityksieni kanssa. 

Alkutunnin hankaluuksista ja säätämisestä huolimatta mulla oli tosi hyvä fiilis valmennuksen päätteeksi. Vaikka videolla näkee huonoa ratsastusta, on lopussa mukana oikeasti ihan kivaakin menoa. Pitää oppia etsimään omasta tekemisestään ne positiiviset asiat ja toki tiedostaa virheet, mutta käsitellä niitäkin rakentavasti. Nyt täytyisi vain yrittää päästä useasti treenaamaan vieraissa paikoissa, jotta meidän yhteistyö hioutuisi alusta asti paremmaksi ja pääsisimme sitten näyttäytymään kisapaikoilla. Sitä odotellessa!

Onko teille helpompaa treenata kotona kuin vieraissa paikoissa?