#778: Viimeiset kesäpäivät

Syksy alkaa virallisesti syyskuusta. Statuksestaan huolimatta syksyn ja kesän välinen ero tuntuu olevan monille varsin fiilispohjainen: toiset mieltävät kesän loppumisen koulujen alkuun, toiset ajoittavat kaiken säiden mukaan. Mä itse kuulun ihmisiin, jotka nauttivat syksystä samoin kuin muistakin vuodenajoista. Syksy on ollut mulle aina eräällä tavalla rutiineihin tarttumisen ja toisaalta rauhoittumisen aikaa. Aktiivisemman kesän jälkeen on aina mukavaa asettua aloilleen, niin hevoselämässä kuin niin sanotusti siviilissäkin.

Mun kesä ei ole vielä ohi, sillä ensi viikolla käytän viimeisen kesälomaviikkoni ja vasta syyskuun puolella tartun opintojen pariin. Päätimme ottaa oikein extemporetempauksen kaverini Millan kanssa, sillä suuntaamme tulevana viikonloppuna Pohjanmaalle Tuuriin seuraamaan, kun esteratsastuksessa ratkotaan suomenmestaruusmitalit. On se kummallista, miten ihminen jaksaa ajaa toiselle puolelle Suomea katsomaan samoja naamoja, joita näkee kotikulmilla viikonlopusta toiseen. Mutta hei, tätä se rakkaus lajiin ja niiden parissa oleviin ihmisiin teettää. Mä en voi olla onnellisempi siitä, että olen saanut tutustua niin moniin mahtaviin tyyppeihin tämän harrastuksen kautta.

Näitäkin kuvia ja kuvausoperaatiota saattoi nähdä etukäteen mun snäpissä käyttäjänimellä aadalatti :)

Mun hevoskesä on mennyt ihanasti, jos niin voi sanoa. Champ on liikkunut meidän mökkiloman jälkeen hyvin, omasta mielestäni paremmin kuin ehkä koskaan meidän yhteiselomme aikana. Estevalmennuksissa saan jatkuvasti uusia oivalluksia ja halu oppimiseen on valtava. Enää mua ei jännitä syksyn kisakoitokset, vaan odotan niitä oikeasti innoissani. Kisaamisen aspekti on avautunut mulle kesän aikana uudella tavalla, kun olen ottanut siihen ihan tietoisesti etäisyyttä. Mun ei tarvitse kilpailla muita vastaan, vaan tällä hetkellä vain itseäni. Mennä radalle tekemään parhaansa ja toteuttamaan niitä oppeja, joita olemme yrittäneet kroppaani asentaa. Onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan paljon henkisellä puolella, eikä epäonnistumisista saa masentua. Täydellistä rataa ei olekaan, mutta kiitettäväänkin pääsemiseen voi mennä aikaa. Kisasuoritus kerrallaan haluan kuitenkin löytää sen tatsin, joka meillä on kotona. Ilman paineita, mutta päättäväisesti. Hallikausi, mä olen valmis!

Palatakseni takaisin kouluvalmennuksiin mun on todettava, että Champilla ratsastaminen on nykyään oikeasti nautinto. Se ei todellakaan ole ollut sitä aina, sillä vasta viimeisen vuoden aikana olen oppinut ratsastamaan sitä tavalla, joka on tuonut meidät tähän pisteeseen. Esteratsastuksen ongelmat ovat pitkälti sileäratsastuksesta johtuvia puutteita, joten oikeaoppinen ratsastus itsenäisesti on avain onnistumisiin. Mä olen aina ollut vähän sellainen haahuilija, joka ratsastelee hevosellaan vaikka tunninkin verran tehden erilaisia juttuja väistöistä laukanvaihtoihin. Mutta nimenomaan ratsastellen, ei ratsastaen. Kun hommaan ottaa aivot mukaan, ei kentällä tarvitse välttämättä viettää aikaa juuri sitä kuuttakymmentä minuuttia, vaikka se välillä tuntuu olevan ratsastajille kuin Raamattuun kirjoitettu ohje. 

Mä totesin ääneen tämän viikon valmennuksessa, että Champilla on nykyään niin kiva ratsastaa. Se, kuten moni muukin hevonen, on ratsastajansa peili: juuri sellainen, millaiseksi sen ratsastaa. Jos et keskity ja vaadi, ei se tarjoa mitään ilmaiseksi. Keväästä asti olen ottanut tavoitteekseni pyrkiä ratsastamaan jokaisen sileäkerran ajatuksen kanssa niin, että hommassa on joku oikea järki. Toki hölläilypäiviäkin on välissä, enhän mä oikeastaan ratsasta sileällä kovinkaan paljon itsenäisesti. Lähinnä maastoilen, ratsastan pellolla ja käyn valmennuksissa. Mutta se on toiminut hyvin ja hevonen näyttää tällä hetkellä paremmalta kuin aikoihin. Champ haluaa itse liikkua eteen omalla moottorilla, sitä pystyy työstämään kootummin ja pidempänä, se antaa ratsastajan vaikuttaa itseensä ja on muutenkin liikkeellä positiivisella asenteella. Meillä on kivaa yhdessä. 

Kouluvalmennuksemme koostuvat hyvin vaihtelevista asioista, kuten olen monesti aiemminkin todennut. Viimeksi teimme koko tunnin ajan siirtymisiä ympyrällä, sitä edellisellä kerralla sulkutaivutuksia melko kootussa laukassa. En olisi kuunaan uskonut, että pystyisimme esittämään mitään järkevää tai edes etäisesti kouluratsastukseksi miellettävää liikehdintää, mutta toisin on käynyt! Hevonen liikkuu pääosin rennosti, mutta jäntevänä. Sille on tullut tahdikas ravi, joka kuulemma pätkittäin näyttää ihan kouluhevosen ravilta. Esitämmepä välillä ihan kouluradoille kelpaavia vaihtojakin. Mä olen tosissani pohtinut osallistuvani johonkin ykköstason kouluratsastuskilpailuun syksyn aikana, sillä pakkohan se on yhdet koulukisat pyörähtää vuoden aikana. Luokkavalinta taitaa olla tosin edelleen sitä helpointa mallia, sillä ei me nyt niin taitavia vielä olla ;)

Mutta nyt taitaa olla aika painua pehkuihin, sillä huomenna on luvassa estevalmennusta tuttuun tapaan heti aamuvarhaisella. Mä tykkään ratsastaa aamusta, sillä päivä lähtee silloin oikein mukavasti käyntiin. Edessä on vielä kolme työpäivää, jonka jälkeen saan nauttia lomapäivistä vajaan kahden viikon verran. En valita, vaikka kukkaro tuskin tykkää toimettomana olemisesta. Tällä viikolla ei tosiaan ole tarvinnut olla toimeton maanantaita lukuunottamatta, mistä on osoituksena tämän postauksen kuvat. Ne otettiin tiistaina, kun olimme Erikan kanssa kuvaamassa yhtä projektia videokameralla yömyöhään. Kuvaamisen lomassa nautimme arki-illan tunnelmasta - loppukesän Helsinki on niin kaunis. Asiaa ei pahentanut hyvä seura ja maittava ruoka. Tällaisia iltoja lisää jokaiseen viikkoon ❤

Onko joku muu löytänyt yhteisen sävelen hevosensa kanssa? :)