#783: Kahden ruusukkeen kesä

396 päivää. Sen verran on kulunut aikaa siitä, kun olemme viimeksi päässeet Champin kanssa maaliin puhtaalla suorituksella ulkokaudella eli toisin sanottuna kentällä hypättävissä kisoissa. Nuo kisat olivat viime vuoden elokuussa hypätyt aluekisat Tampereella, jossa hyppäsin yhden luokan vähän turhan hitaalla ajalla sijoituksia ajatellen. Silloin puhdas suoritus tuntui mahtavalta, sillä kuten moni muistaa, oli viime kesä kisojen suhteen oikeaa tahtojen taistoa - välillä ei menty mihinkään, välillä päästiin maaliin possuilujen kera. Onneksi mukaan mahtui niitä hyviäkin ratoja, sillä ne estivät mua heittämästä hanskoja tiskiin lopullisesti.

Hallikauden alettua alkoi meidän ylämäki. Sijoituksia tipahteli jokaisista kisoista, tarttuipa mukaan yksi voittokin. Suunnittelin kilpailevani koko kesän aktiivisesti ja panostavani siihen täysillä, mutta ensimmäiset ulkokisat huhtikuun lopulla romuttivat haaveet kokonaan. Tuloksena oli hylätty suoritus, niin myös seuraavissa ulkokisoissa pari viikkoa myöhemmin. Luovutin ohjakset ammattilaiselle, jonka kanssa Champ teki kesäkuun alussa saman tempun. Purin tuolloin ajatuksiani tänne blogiin siitä, miten tyhjä olo mulla oli kaiken sen suhteen. Haaveet kisakaudesta olivat tiessään ja tiesin, että tarvitsen muutoksia meidän tekemiseen.

Kaikki radalta otetut kuvat c. Anniina / Kapse.fi, iso kiitos!

Kesäkuun lopulla aloitimme kuukauden hyppyloman, jonka syyksy muodostui meidän mökkireissu ja mun matkat ympäri Suomea. Heinäkuussa oli hyvä palata takaisin treeniin, kun aloitimme yhteistyön kunnolla uuden estevalmentajani kanssa. Valmennus valmennukselta sain uusia ideoita ratsastukseen ja tuntumaa siihen, miten mun kannattaisi toimia hevoseni kanssa esteillä. Kun fiilis satulassa alkoi olla kotoisa, sain varmuutta omaan tekemiseeni. Radanratsastuksessa vaadittava rutiini kasvoi hetkessä toistojen kautta, kävinpä muutamaan otteeseen kodin ulkopuolellakin treenaamassa vaihtelevia olosuhteita. Itseluottamus kasvoi, mutta en silti uskaltanut ajatella ulkokisoja vaihtoehtoina enää tämän kauden aikana. Suunnitelmissani oli aloittaa kisakausi vasta parin viikon päästä Ypäjällä, jossa hypätään karsinnat Helsinki Horse Show'ta varten.

Toisin kuitenkin kävi, kun valmentajani kehotti mua osallistumaan Riders Innin kisoihin eilen perjantaina. Alun perin kisojen piti olla sunnuntaina 3-tason meiningeissä, mutta koska monissa muissa paikoissa oli samanaikaisesti 2-tason kisoja, siirrettiin kisat pelkästään perjantaille. Kävimme treenaamassa pari kolme viikkoa sitten samaisessa paikassa valmentajamme silmien alla, jolloin Champ oli aluksi kovin jännittynyt ja vastahakoinen yhteistyöhön. Kuten pitkästä videostani näki, teki ruuna välillä pysähdyksiä esteiden välille ja juoksi muutenkin selkä jännittyneenä ennen lopun rennompaa menoa. Valmentajani kehotti mua osallistumaan pieniin luokkiin, jotta saisin hevosen yli esteistä mahdollisista temppuiluista huolimatta, joten valitsimme estekorkeudeksi luokat 90cm ja 100cm. 

Jos ihan totta puhutaan, niin kyllähän mua huvitti mennä hyppäämään noita luokkia - varsinkin sitä ensimmäistä. Esteet olivat ihan älyttömän pieniä, sillä olemme hypänneet kotona nyt heinäkuun jälkeen oikeasti jo ihan esteiden kokoisia tehtäviä ja ratoja. Tiesin kuitenkin, että tähän väliin olisi enemmän kuin paikallaan ottaa matalemmat luokat, jotta saisin onnistumisia ja sitä kautta itsevarmuutta hallikaudelle. Niinpä pakkasin hevosen traileriin ja lähdin ajelemaan Hyvinkäälle yksin, toivoen löytäväni seuraa kisapaikalta.

Paikalle saavuttuani hengailin tovin kisakentän laidalla rupatellen kaverini kanssa, jonka jälkeen kävimme kävelemässä radan ja auttamassa esteiden nostamisessa. Vaikka olin vielä tuossa vaiheessa yksin liikenteessä, sain varustettua Champin hyvin ilman apukäsiä. Verryttelyssä olin hyvissä ajoin, sillä kisat olivat myöhässä jo ennen alkamistaan. Valmentajani oli paikalla auttamassa mua molemmissa verryttelyissä, mikä oli oikeasti todella suuri henkinen apu tässä kohden. Musta on ihanaa, että valmentaja pystyy olemaan mukana kisoissa antamassa panostaan onnistuneeseen suoritukseen. Sitä osaa arvostaa!

Emme hypänneet montaa hyppyä verryttelyssä, sillä matalaan luokkaan oli turha ottaa useita hyppyjä. Sain ohjeeksi radalle ratsastaa jokainen askel vähän varmistellen, jotta Champ ei pääsisi yllättämään missään vaiheessa. Rata oli melko simppeli, siinä oli yksi varsinainen linja ja muuten sarjoja, kääntämistä ja vaihtoehtoesteet pitkälle vedelle sekä vesimatolle. Ensimmäisessä luokassa otin varman päälle, enkä kääntänyt tiukkoja teitä tai hypännyt yhtään vettä. Viidennen esteen jälkeen jäin hieman irti satulasta, jolloin Champ näki tilaisuutensa tulleen ja hyppäsi takajaloilleen. Sain sen kuitenkin eteen niin, ettei ruuna ottanut yhtään askelta taakse tai ylittänyt omaa linjaansa, jolloin tilanteesta ei muodostunut virhepisteitä. Loppujen lopuksi pääsimme maaliin virheittä ja sijoituimme luokassa kuudennelle tilalle. 

Vaikka rata ei ollut siisteimmästä päästä, olin tyytyväinen saadessani hevosen maaliin. Jollain tapaa äärettömän helpottunut. Loppuradasta rytmi oli parempi ja meno oli jopa ihan siistiä, joten alkuradan muutama töksähtelevämpi kohta korvautui siinä. Seuraavan luokan alkua odotellessani kävelin Champin kanssa ja hengailimme kisakentän laidalla kavereille rupatellen, sillä paikalla olevien kavereiden lisäksi myös Milla saapui viihdyttämään mua. Huippua! Valmentajani kysyi multa, olisinko halunnut hypätä metrin sijaan 110cm-luokan, sillä nyt kun hevonen meni radan läpi, voisin hyvin hypätä isomman luokan tuon metrin sijaan. Mua ei kuitenkaan huvittanut jäädä paikalle odottelemaan yhtään pidemmäksi aikaa kotona olevien askareiden vuoksi, joten päätin startata alkuperäisen suunnitelman mukaan metrin ja kokeilla samalla aikaratsastuksen lisäksi vesimaton hyppäämistä.

Champia väsytti starttien välissä :D Se osaa relata niin hyvin! Oikeasti, se nojasi tuohon aitaan kieli
ulkona suusta ja torkkui silmät kiinni. Ja aidan toisella puolella oli käynnissä kisat!

Linkki videoon (100cm rata)

Metrin luokkaan en verrytellyt kovinkaan paljon, sillä meillä oli takana jo yksi rata. Itse rata oli sama kuin edellisessä luokassa, mutta nyt mukana oli myös kolmoissarja. Sain metrin suorituksen videolle, joten pääsette näkemään sen siitä - kaiken kaikkiaan meno oli paljon sujuvampaa kuin ensimmäisessä luokassa. Tulin suunnitelman mukaisesti vesimaton, jolle varmistelin tarkoituksella aika reippaasti. Toisessa vaiheessa pyrin myös ratsastamaan aikaa, mikä riitti lopulta puhtaalla suorituksella toiselle sijalle.

Kesän saldo on siis kaksi ruusuketta. Olin äärettömän onnellinen kisapäivän kulusta: en niinkään pikkuluokkien sijoituksista tai omasta ratsastuksestani, vaan siitä, että mä sain ratsastettua kaksi nollarataa. Ja toinen oli jopa jollain tasolla siisti muutamaa kohtaa lukuunottamatta. Sain niin paljon itsevarmuutta siihen, että kesällä tehty työ on oikeasti tuottanut jotain tulosta. Enää en tunne junnaavani paikoillaan, vaan hommaan on tullut selkeä suunta - ja se on ylöspäin. Kahden viikon päästä olisi tarkoitus hypätä hallissa Ypäjällä ja sillä kertaa niin sanotusti omalla tasollamme, riippuen vähän siitä, mitä luokkia siellä on tarjolla. Olen valehtelematta ihan superinnoissani, sillä mua ei edes jännitä enää kilpailla. Se on sellaista hyvää odotusta siitä, että hommat alkavat pikkuhiljaa mennä raiteillaan :)

Miten teidän kesän kisat sujuivat?