#784: Oikea kouluhevonen(ko?)

Mun piti kirjoittaa postausta tänne blogiin jo eilen, mutta lopulta päivä päättyi ennen kuin ehdin edes ajatella koneen nostamista pöydälle. Eilinen olikin melko merkittävä päivä mun elämässä, sillä muutin pois kotoa ja näin ollen musta tuli virallisesti helsinkiläinen. Hauskaa, mutta samalla monella tapaa jännittävää. Ensimmäinen yö uudessa kodissa meni loistavasti, sillä tyyny oli koko yön paremmin kuin hyvin ja aamulla juokseminen luonnistui lähipuiston lenkkipolkuja pitkin sutjakkaasti. 

Tänään tiistaina mulla olisi ollut ilmeisesti ensimmäinen koulupäivä, mutta olin sopinut luentojen ajalle jo muuta ohjelmaa, enkä siis vielä palannut kesälomalta opintojen pariin. Tuota sopimaani ohjelmaa ei luonnollisestikaan voinut peruuttaa, sillä mikään ei taida mennä hevosjuttujen edelle ;) Olimme nimittäin päättäneet Kootussa ravissa -blogista tutun Nooran kanssa, että hän tulisi ratsastamaan Champilla tiistai-illan ratoksi. Valehtelematta on todettava, että me olemme yrittäneet saada aikatauluja sopimaan asian suhteen yli vuoden verran, mutta asia on aina jäänyt puolitiehen molempien kiireiden vuoksi. Nyt, kun saimme vihdoin merkattua jonkin järkevän ajankohdan kalenteriin, oli siitä pidettävä kiinni kynsin ja hampain!

Blogimaailmaan perehtyneet lukijani tietävät varmasti Nooran blogin ja tarinan sen takana. Meillä oli suunnitelmissa tällainen bloggaajien hevostenvaihtosysteemi, mutta ennen kaikkea halusin, että Champin läpiratsastaisi joku osaava ratsastaja. Edellisestä kerrasta kun on aikaa, ellei mukaan lasketa alkukesän muutamia hyppykertoja ammattilaisratsastajan kanssa. Ne kerrat, vaikka ammattiratsastastaja selässä olikin, painottuivat lähinnä hyppäämiseen ja siihen soveltuvaan verryttelyyn. Vaikka en voi väittää olevani ihan alkeisratsastajan tasoinen selässä keikkuja, en kuitenkaan osaa itse korjata hevoseni kaikkia virheitä ja siksi selässä on hyvä käyttää osaavampi ihminen tasaisin väliajoin tsekkaamassa tilannetta. Esimerkiksi sitä, millä tavoin ratsu on vino, millainen se on kädelle ja miten kaikkia ongelmia kannattaisi lähteä korjaamaan.

Champ oli niin kovin tomerana alusta asti :D

Mulla on omasta takaa aivan loistava valmentaja koulupuolella, joka on läpiratsastanut Champia yleensä puolen vuoden välein, joskus harvemmin. Sen lisäksi esimerkiksi Niclas Aromaa on tehnyt ruunalla paljon töitä myös sileällä ennen varsinaista hyppäämistä. Olen siis saanut kuulla useampien osaavien ihmisten kokemuksia hevosestani ja siitä, mihin sen ratsastamisessa kannattaa kiinnittää huomiota. Nuo ohjeet ovat olleet pitkälti samanlaisia, tosin este- ja kouluratsastajilla saattaa olla hieman erilainen tapa päästä asetettuun päämäärään. 

Kun taitava ratsastaja on ratsastanut Champilla, on seuraavana päivänä ihan luksusta mennä itse kyytiin. Hevonen on avuilla, se liikkuu suorempana ja se on niin sanotusti kokonaisvaltaisemmin raiteillaan. Pohjeapuihin vastataan salamannopeasti, tuntuma on kevyt ja hevonen tuntuu irtonaiselta. Voitte kuvitella, miten ristiriitaisia tunteita tuollaiset hetket herättävät: toisaalta tekisi mieli kirkua onnesta, kun hevonen tuntuu niin hyvältä - toisaalta itkeminen vaikuttaa ainoalta vaihtoehdolta, sillä tuota tunnetta ei löydy oman ratsastuksen kautta ainakaan kovin usein. Lohdutan näissä tilanteissa itseäni sillä, että tiedän olevani hyvien oppien ympäröimänä. Valmentajat ja ratsuttajat ovat sitä varten, että he pystyvät tarjoamaan avun sitä tarvitsevalle. Surullista olisi, jos hevonen ei tuntuisi ammattilaisen jäljiltä paremmalta. 

Vitsi mitä liikettä siltä irtosi välillä! Ja tämäkin, kyllä muuten meni ylämäkeen :D

Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun Noora kapusi Champin selkään. Olin lainannut tallikaverini koulusatulaa Champille, jotta kouluratsastajan ei tarvitsisi istua mun melkoisen flättärimalliseen ja liukkaaseen estepenkkiin. Vaikka koulusatula olikin ruskea, ei sen annettu häiritä ratsastusta. Jalkoihin ruuna sai siniset pintelit, jotka sointuivat hyvin samanväriseen huopaan. Hevonen oli ainakin varustettu kouluratsastusta ajatellen päteväksi, siitä ei voinut ratsastuksellinenkaan tulos jäädä kiinni!

Kerroin Nooralle hieman Champista ja sen ratsastettavuudesta, ennen kuin hän nousi ratsaille. Mulla on ilmeisesti paha tapa kertoa kaikki negatiiviset asiat hevosestani, koska se ei ollut kuulemma ollenkaan niin kamala, mitä olin antanut ymmärtää. Muutama muukin ammattiratsastaja on sanonut samaa, sillä saan ruunan kuulostamaan varmaan maailman kamalimmalta ratsulta. Kerron yleensä siitä, miten hidas se on pohkeelle ja miten vino se on. Tai miten se on huono suustaan tai miten etupainoisena se liikkuu. Mutta eihän se enää ole ollenkaan niin paha! Nuo termit kuvaavat sitä, millainen Champ oli pari vuotta sitten. Se vaan on jäänyt niin päälle itselleni, enkä osaa muuttaa tapaani kertoa siitä suullisesti muille. Ja toisaalta "pessimisti ei pety"-asenne toimii myös, sillä kun ratsastajia pelottelee tarpeeksi etukäteen, ei muutos voi olla kuin positiiviseen suuntaan :D

Champista huomaa nyt sen, että raspaukseen olisi syytä kiirehtiä. Puoli vuotta alkaa tulla täyteen siitä, kun sen suuhun on katsottu viimeksi. Tuo raspauksen tarve näkyy siinä, että hevonen on ratsastaessa välillä joko todella vahva tai todella tyhjä kädelle. Lisäksi se vääntää leukansa vinoon ja roikottaa kieltään vasemmalla todella näkyvästi pitäen samalla suutaan auki. Ei tietenkään jatkuvasti, mutta sellaisissa hetkissä, kun sillä on vaikeaa eli siltä vaaditaan jotain, mikä ei suju sen mukavuusalueella. Champ on ollut mulla nyt reilun kolmen ja puolen vuoden ajan, ja siinä ajassa olen oppinut tuntemaan raspauksen tarpeen melkoisen hyvin. 

Noora sanoi samoja asioita, mitä olemme tehneet tunneilla ja mitä olen muilta osaavilta ratsastajilta Champista kuullut. Se pitäisi saada paremmin suoraksi oikeasta lavastaan, sillä se kaatuu herkästi sen päälle. Kun se punkee oikealle, ei se pysty olemaan myöskään tasainen edestä. Noora teki paljon töitä suoristaakseen hevosta, mikä teki sille kyllä oikein hyvää. Hyviä keinoja tähän olivat paitsi sulkutaivutukset, myös vastalaukka, jossa hevoseen pääsee oikein hyvin käsiksi. 

Alussa Champ oli vähän hämmentynyt uudesta ratsastajastaan, joka laittoi sen alusta asti töihin käynnissä. Kouluratsastajilla on muuten tapana hinkata hevosia käynnissä vaikka maailman tappiin asti, mikä on oikeasti enemmän kuin järkevää - se nimittäin kuluttaa vähemmän kilometrejä hevosesta. Esteratsastajat kun tuppaavat aina siirtymään raviin muutaman kierroksen kävelyn jälkeen, eikä hevosta varsinaisesti välttämättä työstetä käynnissä. Aika rankkaa yleistämistä, mutta tällaisen huomion olen itse tehnyt. Pitäisi ottaa itsekin tavaksi pyrkiä ratsastamaan enemmän käyntiä. joka on Champillekin hankala askellaji. 

Jos Champ oli alussa vähän vino ja epätasaisempi edestä, parani se ratsastuksen edetessä ihan älyttömän paljon. Oli miellyttävää seurata maasta, kun osaava ratsastaja laittoi hevosen töihin ja sai sen toimimaan halutulla tavalla. Hevonen tasoittui edestä kahdelle ohjalle, kulki suorempana ja nousi edestä aika kivasti. Ja nimenomaan lavoistaan, ei pelkästään kaulastaan. Champilla oli välillä melkoisen keskittynyt ilme, taisi ruuna ajatella, että nyt täytyy ottaa homma tosissaan ;) Tosin Noorakin totesi, että Champ osaa myös hyödyntää tilanteet, joissa ratsastaja on sekunnin sadasosan myöhässä. Esimerkiksi kun ruuna veti vähän ohjasta, ei Noora halunnut sen tietenkään tekevän niin. Sillä hetkellä, kun Champ hellitti, antoi Noorakin tilaa ja Champ käytti tilanteen hyväksi nostamalla laukan. Ja välillä ruuna jäi ikään kuin omaan "tilaansa", jossa se puksutti menemään jotain omaa sähellystään, eikä oikein vastannut mihinkään apuihin. Niissä tilanteissa kannatti esimerkiksi pyytää hevosta avoon, jolloin se joutui töihin, eikä voinut valua eteenpäin ilman ajatusta.

Mun on vaikea kertoa fiiliksiä sen paremmin, sillä en ollut itse selässä. Olen kuitenkin todella kiitollinen Nooralle, joka laittoi hevosen kunnolla töihin! Mulla on varmasti tulevina päivinä oikein mukava ratsu. Se, mikä jäi erityisen positiivisena asiana mieleen, oli Nooran tapa suhtautua ratsastamiseen. Hän totesi, että hevosille pitää osata kertoa nätisti, mutta määrätietoisesti oikea tapa kulkea. Ei hevonen tiedä, että se on vino tai ettei se voi kulkea niin - se olisi tyytyväinen vain syödessään laitumella ruohoa. Tuon oivalluksen voimin pääsee varmasti pitkälle!

Onko teidän hevosillanne käynyt lähiaikoina uusia ratsastajia selässä?