#832: Olisinpa ammattilainen

Multitasking kunniaan! Tässä mä istun porukoideni työhuoneessa viettämässä pitkäksi venynyttä joulua, edessäni auki kaksi tietokonetta, pöydällä kolme kameraa ja kasa muistitikkuja tai muita teknisiä välineitä. Pakko ottaa kaikki resurssit käyttöön, kun rästissä on valtavasti materiaalia niin tänne blogin puolelle kuin kavereillekin. Jouluista tunnelmaa asetelmaan tuo lämmin juotava ja joulusuklaa. Niin mikä herkkulakko? Ainahan sen voi aloittaa huomenna..

Ennen joulunviettoon siirtymistä oli aika ahkeroida estevalmennuksen parissa, joka jäikin tämän vuoden viimeiseksi. Kyseinen valmennus pidettiin viime viikon torstaina, mikä jättäisi hyvin aikaa myös tämän viikon valmennukselle. Valmentajani lähti kuitenkin matkoille, jonka vuoksi emme saaneet sovittua valmennusta lähipäiville. Ensi viikolla olisi kuitenkin tarkoitus yrittää hypätä Vilhon kanssa valvovan silmän alla, tällä viikolla yritän pärjätä molempien hevosten kanssa omine nokkineni. Taitaa olla niin, että Champ saa jumpata jumppasarjan tiimoilta ja Vilho pääsee tekemään kontrolliharjoituksia ja ehkä jotain pientä radanpätkää. 

Sain kuin sainkin vuoden viimeiseen valmennukseen mukaan kuvaajan, jonka ansiosta pääsette nauttimaan pitkästä aikaa ääniraidallisesta valmennusvideosta! Videota muokatessani tulin todenneeksi taas sen, miten masentavaa omaa ratsastusta onkaan katsoa. Viime aikoina olen palannut selaamaan videoita, joissa Niclas Aromaa hyppää Champilla, ja se ero tuohon omaan tekemiseen on niin valtavan suuri. Hän saa Champin hyppäämään koko kropan läpi rentona ja todella ilmavasti, sillä esteitä pystytään lähestymään rennolla, mutta kuitenkin aktiivisella hevosella. Itse jään liikaa kiinni hevoseen aina viimeiseen askeleeseen asti, mikä tietysti rokottaa hypyn laatua. Mutta tästä lisää alempana. 

Uusien kuvien puutteessa otetaan otoksia viime talvelta!

Onhan se tietysti hienoa, että on olemassa ihmisiä, jotka ovat meitä oppilaita taitavampia. Vain sillä tavalla pystymme kehittymään! Eli vaikka olisi masentavaa nähdä, miten paljon paremmin ammattilainen osaa ratsastaa ja miten eri hevonen omasta kuoriutuukaan ammattilaisen alla, pitää samalla olla iloinen ja kiitollinen siitä, että on päässyt sellaisen ihmisen oppiin. Oma kehittyminen lähtee liikkeelle nimenomaan omien puutteiden tiedostamisesta sekä halusta oppia paremmaksi. Jos et myönnä virheitäsi, et voi koskaan korjata niitä. Liian ankara ei tarvitse eikä saa olla, pienistäkin onnistumisista tulee iloita. Mutta nöyryys on se kaiken a ja o. Ilman sitä tässä lajissa on vaikeaa päästä etenemään.

Nöyrin mielin lähdettiin siis kohti estevalmennusta. Mulla oli jotenkin erilainen lataus tähän tuntiin, sillä odotin siltä jotenkin paljon nimenomaan oman ratsastukseni kannalta. Olisi ollut kiva saada onnistunut valmennus juuri vuoden viimeiseen kertaan, sillä se olisi summannut hyvin kuluneen vuoden ja sen kehityksen, joka mussa on ratsastajana tapahtunut kesän jälkeen. Aion kirjoittaa tulevien viikkojen aikana vielä enemmän aiheesta, mutta kulunut vuosi on opettanut mulle valtavasti paitsi ratsastajana teknisesti, myös niistä asenteista, jotka liittyvät järkevään ja suunnitelmalliseen urheiluun. En toki voi sanoa olevani mikään pyhimys, sillä rallittelen edelleen ilman satulaa tai hölkkään kevyesti kunnon hikitreenin sijaan, mutta jokaisella ratsastuskerralla on nykyään jokin merkitys. Enää kyse ei ole siitä, että hevonen on liikutettava, vaan siitä, että sillä liikutuksella pyritään saavuttamaan jotain.

Meidän valmennuksemme alkoi tuttuun tapaan itsenäisellä alkuverryttelyllä, jonka jälkeen siirryimme hyppäämään verryttelyhyppynä ristikkoa ympyrän kaarella. Ristikkoa lähestyttiin puomilta, josta oli kolme laukka-askelta itse esteelle. Tehtävä oli mulle tuttu, mutta lisähaastetta toi paitsi lähestyminen tiukemmasta kaarteesta, myös se, että Champ pelkäsi puomin vieressä olevia kouluaitoja. Nuo aidat ilmestyivät maneesiimme vasta vähän aikaa sitten, eikä ruuna ole edelleenkään toipunut järkytyksestään. Hauskaa, sillä yleensä tuo ei reagoi yhtikäs mihinkään muutokseen ja jos näin käy, pääsee se niistä minuutissa yli. Tällä kertaa valkoiset kouluaidat tuntuivat olevan maailmanluokan katastrofi, ei taida ratsuni haluta lajinvaihtoa ;)

Verryttelyhyppyjä ei ole videolla, sillä kuvaaja aloitti hommansa vasta myöhemmin. Kerrottakoon näistä kuitenkin sen verran, että pieniä korjauksia tehtiin omaan lähestymiseeni: mun tuli tehdä hieman enemmän kaarretta estettä kohden, jotta sain hevosen suoraksi ennen estettä ja paremman hypyn. Jos tulin oikaisten linjaa, en saanut oikeaa lapaa hallintaan ja Champ hyppäsi herkästi hieman kiertäen etuosaansa tullessaan lähelle estettä. Yksinkertaisella korjauksella saatiin iso muutos aikaan, mikä on tietysti aina positiivinen asia. Muutaman toiston jälkeen lisäsimme pystyltä perään okserin, jota tuli lähestyä kuudella laukka-askeleella, vaikka väli oli normaalit viisi laukkaa. Pienillä esteillä on kuitenkin järkevämpää ottaa hieman kontrollia, sillä se jumppaa hevosta ja saa ratsastajan paremmin hereille. 

Ennen varsinaisia radanratsastuksia otimme alle muutamia linjoja. Ensimmäinen linja koostui kahdesta pystystä, joiden väliin tuli kuusi laukka-askelta hieman kaarevalla tiellä. Ensimmäiselle pystylle lähestyttiin tuosta samaisesta pelottavasta kulmasta, jossa kouluaidat sijaitsivat. Mun suurin tehtävä olikin saada Champ taipumaan tarpeeksi oikean pohkeen ympäri, jotta se ei kantannut sisälle kaarteessa ja päässyt sen takia lähestymään estettä vinossa. Muutamaan otteeseen jouduinkin ratsastamaan kaksi viimeistä askelta turhan pitkiksi, jolloin hyppy oli heti enemmänkin laaka kuin pyöreä. Tämä korjaantui yksinkertaisesti sillä, että huolehdin kaarteen ratsastuksesta paremmin ja vaadin hevosen menemään haluamaani reittiä, vaikka siellä olikin niitä karmaisevia valkoisia ihmetyksiä.

Itse ratojen ratsastuksen näette videolta niin hyvin, etten lähde selittämään niitä sen enempää auki tähän tekstiin. Mitään suuria ongelmia ei ollut, vaan suurin osa tehtävistä selvisi ongelmitta. Muutaman kerran ratsastin huonosti kaarteesta ulos vihreälle okserille ja harmaalle pystylle, jolloin ponnistuspaikka ajautui liian lähelle, eikä Champ saanut etuosaansa tarpeeksi nopeasti ylös hyppyyn. Noissa tilanteissa se ehtisi hyvin selvittää esteen puhtaasti, mutta mun oma tekeminen juuri ennen ponnistusta häiritsee hyppyä liikaa. Takerrun hevoseen liiaksi, sillä sen sijaan, että jättäisin sitä hieman yksin ja rentouttaisin kädet sekä muun kropan, teen kädellä liikaa ja hyökkään ylävartalolla hyppyyn ennen hevosta. 

Linkki videoon (ääniraidallinen valmennusvideo).

Jotta pystyisin rentoutumaan kokonaisvaltaisesti, pitäisi Champin olla paljon paremmin mun avuilla. Kun katson sitä, miten esimerkiksi Niclas ratsastaa sillä, on ero ihan älyttömän iso. Hänellä on taitoa ja toisaalta myös voimaa käyttää jalkaa eri tavalla, jolloin hevonen on pohkeen edessä ja avuilla. Kun hevonen on ratsastajan avuilla, pystyy jostain hellittämäänkin. Mä jään herkästi varmistelemaan, paineistamaan ja tekemään liikaa, jotten missaa sitä viimeistä askelta. Siinä näkyy ero ammattilaisen ja harrastelijan välillä. Pitää osata tehdä, mutta oikeita asioita ja sopivassa määrin. Olisihan se mukavaa hevosellekin hypätä aina osaavien ihmisten kanssa, mutta sitä varten me ollaan täällä, että opitaan lisää!

Tämä valmennuspostaus venyi nyt aika pitkäksi ja sisälsi paljon muutakin kuin itse valmennuspohdintaa, mutta jätän tämän nyt tällaiseksi ja siirryn takaisin kuvien muokkaamisen pariin. Samalla toisella koneella latautuu video jouluaatosta - siitä tulee aika kiva, vaikka itse sanonkin! Huomenna meillä on vuorossa vähän erilainen päivä, sillä luvatun auringonpaisteen tiimoilta päätin toteuttaa pitkästä aikaa kuvauksen rakkaan hevoseni kanssa. Ne jäävätkin tämän vuoden viimeisiksi kuviksi, joten yritän panostaa niihin oikein kunnolla. Loppuviikosta toivon pääseväni kouluvalmennukseen, mutta katsotaan, miten aikataulut sopivat kalenteriin. Jos valmennus onnistuu, yritän saada sinne kuvaajan. Mahdollisimman paljon materiaalia nyt, kun sitä on mahdollisuus saada :)

Mukavaa alkanutta viikkoa kaikille teille!