keskiviikko 25. tammikuuta 2017

#842: Paremmaksi ratsastajaksi ilman ratsastusta?

Jos kysyn ihan keneltä tahansa ratsastuksen harrastajalta kysymyksen siitä, onko ratsastus urheilemista, saan varmasti lähestulkoon jokaiselta vastaajalta myöntävän vastauksen. Kirjoitin viime keväänä postauksen otsikolla "Ratsastusko ei urheilua?", jossa testasin sykkeitäni ratsastuksessa paitsi sileäntyöskentelyssä, myös esteitä ylittäessä. Ei liene tarpeellista sanoa, että sykkeeni kävivät välillä korkeallakin. Noita tuloksia oli hauska saada omia kokemuksia varten, vaikka sykemittarin käyttö ratsastuksessa muuten jäi lopulta kokonaan.

Pari kuukautta tuon postauksen jälkeen kävin työpaikkani tarjoamassa kehonkoostumusmittauksessa. Tulos oli itselleni suuri yllätys, sillä sen mukaan olin ihan valtavan hyvässä kunnossa. Tuo kyseinen mittaus ei tietenkään kerro täydellistä totuutta, mutta se antaa hyvän suunnan siitä, missä kunnossa oma kroppa on silloisella hetkellä. Jos haluat lukea tarkemmin tuloksistani, kannattaa lukea tämä postaus. Siellä selitän kaikkien mahdollisten termien avulla sitä, missä kunnossa olin testien ja oman fiilikseni mukaan alkukesästä.

Mutta vaikka me ratsastajat kuinka haluaisimme, ei ratsastus itsessään ole välttämättä se kaikista tehokkain urheilumuoto, mikäli omasta kropastaan haluaa pitää kunnolla huolta. Toki hevosten parissa voi pitää yllä peruskuntoa: siitä mä olen elävä todiste! Tallilla kun tulee tehtyä kaikenlaista aina kuntoonlaitosta siivoukseen. Erilainen puuhastelu rasittaa kroppaa eri tavoin, eikä tallipäivän liikunta rajoitu pelkästään siihen ratsastusosioon. Toisaalta parhaimman mahdollisen hyödyn ratsastamisesta saa irti juuri sillä, että on hyvässä fyysisessä kunnossa - silloin oma kehonhallinta, jaksaminen ja kaikki liikemotoriset asiat ovat paljon helpompia. Ei siis liene ihme, että esimerkiksi maajoukkueratsastajiamme kehotetaan harrastamaan jotain ratsastusta tukevaa liikuntaa. Heille tarjotaan mahdollisuus kunto-ohjelmaan ja omaa kuntoa testataan säännöllisesti kuntotesteillä. Onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan hyvää fysiikkaa niin hevoselta kuin ratsastajaltakin. Emmehän voi treenata hevosta ja vaatia siltä parastaan, jos olemme itse huonossa kunnossa.

Tässä postauksessa ei ole mitään ihmeellisiä kuvia, koska vaikea löytää mitään järkevää mukaan. Mulla kun ei kulje salilla valokuvaaja mukana :D

Viime vuoden loppupuoliskolla sain sähköpostiini viestin, joka pisti mun elämän lopulta melkoiseen myllerrykseen. CMS Training -nimellä personal trainer -palveluita tarjoava Chrysanthi Spinou otti muhun yhteyttä ja tiedusteli, olisinko halukas ottamaan haasteen vastaan ja kokeilemaan omia rajojani ratsastuksen ulkopuolella. Tarkemmin ottaen Chrysanthi tulisi suunnittelemaan  mulle juuri ratsastusta tukevan ja omia heikkouksiani mukailevan kuntosaliohjelman, jotta näkisimme, onko lajikohtaisella liikuntaharjoittelulla vaikutusta tekemiseeni hevosen selässä. Koska pidän haasteista, lähdin iloisin mielin mukaan. Sain itselleni personal trainerin, joka oli paitsi alan ammattilainen, myös ratsastaja itsekin. Mikäs sen parempi yhdistelmä!

Tapasimme Chrysanthin kanssa ensimmäisen kerran muistaakseni juuri ennen Helsinki Horse Show'ta ja seuraavan kerran sen jälkeen, kun olin palannut Maltan lämpimän auringon alta. Ensimmäiselä kerralla tsekkasimme lähtötilanteen eli teimme ihan perinteisen kuntotestin. Näiden testien mukaan Chrysanthi lähti suunnittelemaan mulle kuntosaliohjelmaa, jonka kävimme sitten seuraavalla tapaamisella läpi liike liikkeeltä. Kuntotestin tulokset olivat ihan perushyvät, mutta niistä näki selvästi myös ne alueet, jotka olivat mulle heikompia. Esimerkiksi punnerrusten tekeminen on aina ollut mulle haastavampaa, mutta taas keskivartalonhallintaa vaativat liikkeet ja reisiin kohdistuvat asiat sujuvat helpommin. 

Käydessämme kuntosaliohjelmaa läpi, meinasi mulle iskeä pieni pakokauhu. Ohjelma oli todella kiva, mutta tunsin olevani surkeassa kunnossa - ja seuraavana päivänä kroppani olikin ihan kuollut. Pelkkä käveleminen sattui joka paikkaan. Toisaalta se motivoi samalla ihan älyttömästi, sillä tiesin, miten paljon hyötyä oheisliikunnasta on ratsastusta ajatellen. Saliohjelmani koostuu alku- ja loppulämmittelyiden lisäksi seitsemästä liikesarjasta, joita toistetaan kaksi tai kolme kertaa liikkeestä riippuen, sekä niin sanotuista bonusliikkeistä ja venyttelyohjeista. Myöhemmässä postauksessa tulen kertomaan kuntosaliohjelman sisällön tarkemmin, mikäli se teitä kiinnostaa. Ihan niin tarkasti, että liikkeiden suorittamiseen vaadittavien ohjeiden lisäksi kerron, mihin lihaksiin se vaikuttaa ja miten se tukee juuri ratsastajan kroppaa. 

Mä en ole koskaan ollut kovinkaan innostunut ylimääräisestä urheilemisesta. Olen aina juossut lenkkejä oman jaksamisen ja viitsimisen puitteissa, mutta esimerkiksi salille en ollut koskaan raahautunut, vaikka sain salikorttia varten rahat ylioppilaslahjakseni. Ajatus salitreenistä kiehtoi, mutta esteeksi taisi lopulta nousta perinteiset syyt: "ei mulla ole aikaa" tai "en osaa tehdä salilla mitään". Toisaalta olen aina mennyt kaikkiin uusiin juttuihin mukaan innolla, mutta jättänyt ne lopulta taakseni alkuinnostuksen laannuttua. Vaikka olinkin todella innoissani kuntoilusta heti alkuun tarjouksen saatuani, pelkäsin sisimmässäni, etten tulisi tekemään hommaa kunnolla kovinkaan pitkään. Se ei tietenkään kävisi päinsä, sillä silloin tuloksia oheisliikunnan vaikutuksesta ratsastukseen ei olisi saatavilla.

Mulla on pakkomielle kuunnella salilla musiikkia. Tässä lähetin joillekin
kavereille snäpin biisistä, jota parhaillaan kuuntelin. Hyvä musiikki antaa valtavasti treeni-intoa!

Uskon, että moni teistä lukijoista voi samaistua tilanteeseeni. Intoa olisi, mutta toisaalta se sohva, hyvä elokuva ja suklaalevy kiehtoisi paljon enemmän. Ei se yksi vapaapäivä treenistä haittaa, eihän? Ehtii sitä huomennakin! Ja niin se yksi vapaapäivä vaihtuu viikoksi, kahdeksi ja lopulta salilla ei ole tullut käytyä kuukauteen. Tästä aiheesta saa lukea ihan valtavasti kirjoituksia ties mistä naistenlehdistä, mutta ajattelin jakaa teille muutamat mietteet siitä, miten saan itseni motivoitua urheilemaan.

Ensimmäisenä motivaattorina toimii tottakai personal trainer. Koska olen lupautunut johonkin, pyrin myös lupaukseni pitämään. Voin hyvällä omallatunnolla myöntää, että ilman tätä kuntosaliohjelmaa en olisi varmasti koskaan hakeutunut salille, vaikka monet kaverini treenaavat. En vain olisi saanut aikaiseksi, vaikka muuten liikuntaa olisikin tullut harrastettua. Nyt salitreenin makuun päästyäni voin todeta, ettei tästä pääse ihan kovinkaan helpolla irti. Treenaamisesta on tullut kivaa, mikä on oma motivaattorinsa. En tietenkään voi sanoa ymmärtäväni edelleenkään treenauksesta sen kummemmin, mutta kuntosaliohjelmani myötä olen löytänyt omasta kropastani ihan uusia lihasalueita.

Konkreettiset tulokset ovatkin yksi seikka, joka vie mut päivä toisensa jälkeen salille. Mä olen ihminen, joka tykkää nopeista tuloksista. Vaikka en näe muutosta kropassani tietenkään nopeasti, tekevät salilla pintaan saatu hiki ja seuraavana päivänä kipeänä olevat lihakset mulle hyvän fiiliksen. Silloin tunnen, että olen saanut jotain konkreettista aikaiseksi. Jaksan puristaa liikkeistä vielä ne viimeisetkin loppuun juuri siksi, että tiedän omat tavoitteeni ja juosta viisi minuuttia pidempään matolla, koska nautin siitä tunteesta, jossa kroppa joutuu rasitukseen. Salitreenistä oppii nauttimaan ihan kunnolla, kunhan siihen pääsee sisälle. Toki mullakin on niitä inhokkiliikkeitä, jotka ovat mulle hankalampia ja joita tehdessä toivon jokaisella toistolla, että sarja olisi jo ohi. Mutta se fiilis, jonka sä saat tehtyäsi kaiken loppuun, se on jotain uskomatonta.

Suurin motivaattori mulle on juuri liikunnasta saatu äärimmäisen hyvä olo. Mä rakastan liikkumista, sillä vaikka se ei sillä hetkellä tuntuisi maailman parhaimmalta asialta (miten niin räntäsateessa juokseminen pilkkopimeässä ei olisi nautinnollista), on liikuntasuorituksen jälkeen ihanan pirteä olo. Usein ennen salia saatan olla väsynyt, mutta pakotan itseni lähtemään salille ja palaan sieltä pirteämpänä pois. Sama koskee tallilla käymistä, sillä siellä piristyn ihan samalla tavoin. 



Aikataulujen puolesta olen pyrkinyt jaksottamaan salitreenini kolmeen päivään viikossa. Mun kuntosaliohjelma on tehty niin, että se pitäisi tehdä kolmesti viikossa, jonka lisäksi voin tehdä muita liikuntasuorituksia ja esimerkiksi palauttavaa liikuntaa niin useasti kuin vain jaksan ja ehdin. Välillä mulla on kiireisiä päiviä, mutta teen aikatauluni siten, että lähden salilta suoraan luennoille tai otan sali- ja tallivaatteet mukaan töihin, jotta pääsen suoraan töistä tallille, josta menen suoraan salille. Jos menisin välissä kotiin, olisi aina suurempi riski siihen, että jäisin oikeasti katsomaan sitä netflixiä ja unohtaisin liikunnan siltä päivältä. Välillä herään salille aamulla kuuden aikoihin, eikä herätys todellakaan tunnu mieleiseltä. Onneksi laitan salivarusteet edellisenä iltana valmiiksi heti sänkyni viereen, jolloin mun on ikään kuin pakko nousta ylös, tai tunnen olevani täydellinen luuseri. 

Vaikka salitreeniä on takana vasta kolmisen kuukautta, voin sanoa, että tunnen eron ratsastuksessani jo tässä vaiheessa. Emme ole lähteneet hakemaan salitreenin kautta mitään varsinaista lihasmassan kasvatusta tai mitään tiettyjä ulkonäöllisiä tavoitteita, vaan tarkoituksena on nimenomaan tukea ratsastajan fysiikkaa ja kehittää niitä lihasryhmiä, joita ratsastuksessa tarvitsen. Jo ennen joulua koin löytäneeni keskivartaloni paremmin hallintaan, sillä pystyin istumaan hevosen selässä paljon ryhdikkäämmin olematta kuitenkaan jäykkä. Tähän lienee vaikuttanut esimerkiksi se, että olen joutunut harjoittamaan paitsi suoria selkälihaksia, myös esimerkiksi nelikulmaista lannelihasta. Se kun on loppujen lopuksi yllättävän tärkeä lihas ratsastajan kropassa.

En halua olla liian ankara itselleni, joten sallin myös ne hairahdukset. Jos olen todella väsynyt, menen mieluumin aikaisin nukkumaan salitreenin sijaan, sillä liian väsyneenä treenaaminen ei tuo toivottua tulosta. Joskus salitreeni ei välttämättä houkuttele, jolloin voi miettiä, josko suuntaisi mieluumin ulos juoksulenkille tai tekisi kotona jotain liikkeitä, joita pystyy tekemään kehon oman painon avulla. Mulle tärkeää on se, ettei kuntoilusta tule liian vakavaa. Mä teen sitä siksi, että nautin siitä ja sellaisena sen haluan tietysti myös pitää. Voin luvata, että muuttamalla mun ruokavaliota terveellisemmäksi olisin jo nyt ties miten fit, mutta tällaisena makean ystävänä en ole vielä pystynyt tekemään parannusta sen suhteen. Ehkä aloitan helmikuussa jälleen täydellisen herkkulakon, jonka olen tehnyt puolen vuoden mittaisena suunnilleen joka vuosi. Alunperin sen piti alkaa tammikuussa, mutta vuoden ensimmäisen päivän iltana havahduin syömästä suklaalevyä, joten hylkäsin ajatuksen alkuunsa :D 

Kylläpäs tuli tekstiä kerrakseen! Vaikka en todellakaan pidä itseäni asiantuntijana, on näitä mietteitä hauska kirjoittaa teille. Parasta on, jos jollain teistä on vastaava tilanne kanssani eli nautitte urheilemisesta, mutta olette välillä vähän turhan mukavuudenhaluisia hommaan ryhtyäksenne. Ja muutenkin kaikki omat kokemukset salitreenistä ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä tällaisena untuvikkona kuulen mielelläni kokemuksia siitä, miten olette kokeneet salitreenin tai jonkun muun liikuntaharrastuksen vaikuttaneen ratsastukseenne!

39 kommenttia

  1. Odotan innolla saliohjelmaa :)

    VastaaPoista
  2. Nyt tulee aika random kysymys mutta jäi mietityttämään: onko sulla rintsikat urheiluliivien alla? :D Kun näkyy olkaimet yhdessä kuvassa. Tuli ihan sellainen olo, että pitääkö niiden alla olla rintsikat vai ei? En tosin kyllä koskaan pidä niitä noin pelkästään vaan aina topin alla mutta otan kyllä rintsikat pois alta, muutenhan ne painaa ikävästi.

    VastaaPoista
  3. Mua kiinnostais ihan älyttömästi tämä sun ratsastusta tukeva saliohjelma! Vaikka en harrastakkaan ratsastusta tällä hetkellä niin aktiivisesti niin ajattelun alkaa ridaamaan taas aktiivisemmin ja säännöllisemmin. Tästä olis varmasti apua :)

    VastaaPoista
  4. Kiinnostaa paljon tuo tarkempi kertomus tuosta sun saliohjelmasta!

    Mulla taas on semmonen ongelma, että jos alkaisin käymään salilla, kokisin kauhean alemmuuskompleksin kun salilla tulee nähtyä ihmisiä jotka on tosi tikissä kunnossa, sitten ite on semmonen.. normaali sunnuntai treenaaja :D Ja tuntuu että muut kattoo et mitä teen ja teenkö oikein yms.. Kuulostaa tyhmältä ja pikkumaiselta, mutta minkäs teet!

    Toinen juttu on, että syön vähän miten sattuu. Oon ite kropaltani luonnostaan tosi hoikka ja lyhytkin vielä, vaikka vedän usein roskaruokaa enkä liiku muuten kuin mitä nyt ulkoilutan koiran ja käyn ratsastamassa, en koskaan lihoa :D Mut toki ei mul pahemmin lihaksiakaan ole. Mietin vaan että miten helppoa noitten lihasten kasvattaminen sitten on ja eikös se vaadi erikoisruokavaliota (paljon protskuu yms)? Koska siihen en kyl jaksa että muutan elämäni ruokailutottumuksiani myöten, koska mikään fitness en halua olla. Haluaisin lähinnä myös jotain tuommoista ratsastusta tukevaa salitreeniä, sekä ehkä sellaista treeniä millä saisi vähän massaa takapuoleen ja mahan laattamaisemmaksi :)

    Paljonkohan semmonen lysti maksaa jos joku ammattilainen tekisi salitreeniohjelman? Oon kuullu et parhaimmillaan nuo pt:t maksaa parikin sataa euroa ��

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Pakko kommentoida tähän että älä huoli turhaan ei ne muut siellä salilla katsele/ arvostele sua =) Jokainen on joskus ollut ekaa kertaa salilla, ja kaikilla on omat tavoitteet ja tyyli treenata.

      Monelta salilta saa liittymisetuna muutaman pt kerran tai laiteopastuksen. Suosittelen lämpimästi. Myös netistä löytyy nykyaikana huisin paljon treenivideoita+ ihan valmiita ohjelmia.

      Kannattaa kiinnittää huomiota noihin ruokailuihin ja ruuan ravintosisältöön. Erkoisruokavaliota harva meistä ihan normaaleista ihmisistä tarvitsee. Kaupassa kannattaa kiinnittää huomiota että esm sokeroitujen jugurttien sijaan kannattaa valita joku protskupitoinen maustettu rahka. Loppujen lopuksi tosi simppeliä kun jaksaa nähdä vähän vaivaa =)

      Tsemppiä sulle kovasti salitreeneihin! =)

      Poista
    2. Mulla ei oikeastaan ole lisättävää tuohon toiseen kommenttiin. Sinne salille ei kannata mennä ujostellen, mäkin luulin tuntevani itseni huonommaksi, mutta pyhpah! Pitää vaan ottaa kunnolla asennetta ja tietää, että kaikki ovat joskus olleet tosiaan ekoja kertoja siellä salilla :)

      Mä en ole koskaan halunnut syödä proteiinilisiä tai esim niitä extraptrotskuja sisältäviä jogurtteja, kun mulla oli teininä huono iho ja nuo proteiinilisät kuulemma tekevät herkästi huonoa iholle. Mun pt sanoi, ettei nuo lisät ole pakollisia, kunhan osaa syödä järkevästi ja terveellisesti :)

      Tsemppiä treeniin!

      Poista
  5. Olis todellakin mielenkiintosta kuulla tai siis lukea saliohjelmasta tarkemmin. Ja just selityksien kera miks just kyseiset liikkeet. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa, just tossa katsoin omia ratsastuskuvia ja olis kiva saada vähän vinkkiä liikkeisiin, millä sais coren vahvemmaksi ja sitä kautta kannateltua kroppansa paremmin.

      Poista
  6. Tää saattaa kuulostaa oudolta, mutta mitä urheiluliivejä suosittelisit? tai jos et ite käytä rintsikoita siellä alla nii onko sulla jotenki ns. jämäkät siitä edestä ne vai millaset? :D kun ite käytän urheiluliivien alla rintsikoita ihan sen takii ku ainakin mun kaikista liiveistä näkyy läpi ja ei tue yhtä hyvin, niin jos sulla ois jotain ehdotusta hyvistä tukevista ja sellaisista joita pystyy pitää ilman rintsikoita alla (kun ilman useista näkyy yksityiskohdat läpi..) :D

    Ja ootan innolla saliohjelmaa, ja jos saisit siihen jotain kuvia tai videoita miten itse teet kyseiset liikkeet :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itse olen ainakin tykästynyt Anitan urheiluliiveihin. Ovat tosi tukevat ja napakat. En voisi nykyään enää kuvitellakaan meneväni ratsastamaan tai muuten urheilemaan ilman kunnon urheiluliivejä. Itse käytän kaikkia noita ilman tavallisia rintsikoita alla, toisaalta mulla on aina toppi tai T-paita vielä siinä päällä. Mutta etenkin Anitan uusin malli on loistava, kun se on vähän topattu niin ei kyllä näy mikään läpi.

      Poista
    2. Mulla on vaan jotain Adidasta, että pitäisi itsekin hankkia oikeasti hyvät! Eli otan mielelläni itsekin lisää vinkkejä vastaan, jos jollain on antaa :)

      Poista
    3. Itse käytän niken urheiluliivejä, joissa on extra tuki. Intersport myy ainakin näitä. En voisi elää ilman näitä, pitää isommankin poven paikallaan :)

      Poista
    4. Kiitos vinkistä, pitää tutustua! Mulla ei onneksi ole tuon ison rintavarustuksen ongelmaa, haha :D

      Poista
  7. Ihanaa jos kerrot tarkemmin saliohjelmastasi! Ties vaikka tälläinen tätiratsastajakin innostuisi treenaamaan ;) etenkin kiinnostaa, jos sulla on ohjeita kotona tehtäviin vastaaviin liikkeisiin. Itse olen huomannut, että jo venyttelemällä säännöllisesti ratsastaminen sujuu paremmin, mutta ehdottomasti nimenomaan oikeiden lihasten vahvistaminen tekisi hyvää, kun ikääkin alkaa jo olla. Kiitos siis jo etukäteen tulevasta postauksesta! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jees! Voin yrittää soveltaa niitä myös kotona toteutettavaksi, tosin kyllä ne pitäisikin onnistua jos vaan painoja löytyy :)

      Poista
  8. Hyvä postaus :) Muakin kiinnostaa saliohjelma! Mulla on niinkin perusasia vähän ongelmallinen ratsastaessa kuin ryhti, ihan huomaamatta lysähdän kasaan ennen pitkää kun on niin heikot keskivartalolihakset :/ :/ Oma vika tietysti kun en ole treenannut tarpeeksi... Muutos asiaan olis kuitenkin tavoitteena ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ryhtiin saa hyvin muutosta just kaikella treenillä! :)

      Poista
  9. Mua kiinnostais tosi paljon sun saliohjelma!

    VastaaPoista
  10. Käytkö joskus liikuntamyllyssä, kun sulla on siitä kuva?
    Ehdottomasti kiinnostaa tuo ratsastusta tukeva saliohjelma!! :) Ja toi nelikulmainen lannelihas, ikinä kuullutkaan :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä kävin siellä mun lähtötasotestit jne, mutta varsinaisesti treenaan lähisalilla :) kiitti, tulossa on!

      Poista
  11. Ihan pakko kysyä vähän ohi aiheen mutta siehän kävit lukion, niin ois kiva kuulla sun opiskelusta siellä? Paljon kävit kursseja, opiskelitko 3 vuodessa, mistä aineista tykkäsit/et tykännyt ja mitä numeroita sait koeviikoilla ja mitä aineita kirjoitit ja miten meni? Oliko lukio sun juttu?
    Itse olen pari kertaa käynyt salilla mutta se on jäänyt.. Haluaisin kyllä käydä enemmän mutta ei vaan tule käytyä.. Kotona yritän lihaskuntoa tehdä ja kunhan lumet sulaa niin alkaa kunnon juoksulenkit koiran kanssa!! Kiva postaus :3

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Lukion kävin kolmessa vuodessa, se oli ihan looginen valinta yläasteen jälkeen, sillä halusin yliopistoon. Kursseja kävin vajaat kappaletta, tosin viimeiselle vuodelle kursseja jäi enää 5 eli kaksi ekaa vuotta tuli painettua reippaammin. Mun keskiarvo lukiosta päästessä oli hyvä, lopputodistuksessa aineiden keskiarvoissa oli seitsemän kymppiä (historia, biologia, filosofia, kuvataide, musiikki, maantieto, yhteiskuntaoppi), kolme seiskaa (pitkä matikka, pitkä fysiikka ja enkku) ja kaikki loput ysejä. Suosikkeja oli ehdottomasti äidinkieli, psykologia, yhteiskuntaoppi ja niistä kirjoitinkin laudaturit. Enkusta ja ruotsista kirjoitin C. Koeviikoilla sain yleensä 9-1 numeroita, poislukien matikka (siinä kaikki numerot vaihteli vitosesta ysiin) ja enkusta yleensä 7 tai 8 numerot. Ja fysiikassa sain kanssa vitosta ja ysiä :D

      Poista
    2. Siis vajaat 80 kappaletta kursseja :D

      Poista
    3. Ohhoh! :O Ja noin vähän kursseja vikalle vuodelle (eli vaan pakollisetko?) kuinka tämä 5 kurssia abivuonna näkyi lukujärjestyksessä? Siis sullahan oli keskimäärin 1-2 kurssia per jakso? :D mielenkiintoista ja ihailtavaa {:

      Poista
    4. Joo, mä vedin aika paljon kahteen ekaan vuoteen, niin vikalle vuodelle jäi vain nuo muutamat. Olihan se helppoa sitten, kun oli koulua parina päivänä viikossa. Mä olin tosin töissä sitten jo ihan abivuoden syksyllä jo, että sain rahaa hevoseen jne.

      Vähän sama mulla on nyt yliopistossa. Viime lukuvuonna tein kahden vuoden opinnot, nyt tänä vuonna syksyllä en juuri mitään ja keväällä yritän painaa niska limassa. Menee vähän kausittain :D Mä oon ihminen, joka tekee täysillä, kun tekee. En osaa oikein tehdä puoliteholla mitään, joko teen tai oon kokonaan tekemättä :P

      Poista
  12. Pystyisinkö susta menemään 110cm shettis/gotlanninruss risteytyksellä? olen 155cm pitkä ja painan 50kg,olenko normaalin painoinen vai lihava?=/

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. En tiiä tosta että pystyisitkö tolla ponilla menemään, mutta et ole ylipainoinen koska normipainon yläraja on yleensä oma pituus.

      Poista
    2. Siis ei tietenkään 155kg ole sinulle normaalipaino vaan se pituuden loppuosa eli 55kgxD Ja jos nyt satut painamaan jossain vaiheessa ton pitusena 55kiloa niin ei se ole ihan hengenvaarallista:)

      Poista
    3. Mä en osaa sanoa noista kokojutuista mitään. Se riippuu niin paljon ponin rakenteesta ja siitä, miten pitkät sun jalat on suhteessa muuhun kroppaan. Mä olin nuorena todella laiha seiskaluokalla, mutta mun jalat oli suhteessa selkään ihan valtavan pitkät. Painon puolesta olisin voinut mennä vaikka shettiksillä, mutta jalat osuivat tyyliin maahan :D Eli kannattaa kysyä joltain, joka näkee sut ja ponin livenä!

      Poista
  13. Kiva postaus:) Ois kiva kuulla miten sä treenat salilla! Ite tykkään ehdottomasti eniten fitness tanssista,voin suositella! Youtubesta esimerkiks löytyy tosi hyviä ja helppoha koreografioita että ei tarvi edes mennä ohjatulle tunnille.

    VastaaPoista
  14. Itse oon tehny kotona kehonpainoilla treeniä nyt noin vuoden ajan - sen takia kotona koska asun niin pienellä kylällä että sali on aika kehno ja en oikein viihdy siellä. Ratsastukseen se on mulla vaikuttannut sillein, että oon saannu vatsalihakset paremmin käyttöön ja laukan nosto ongelmani on alkanut katoamaan (jos hevonen ei oo nostannu heti laukkaa, oon alkannu sähläämään ja siitä tuu sillo mitää :) ). Kädet pysyy tasasemmin paikallaan kun ennen. Onnea salilla käynteihin ;)

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat