#842: Paremmaksi ratsastajaksi ilman ratsastusta?

Jos kysyn ihan keneltä tahansa ratsastuksen harrastajalta kysymyksen siitä, onko ratsastus urheilemista, saan varmasti lähestulkoon jokaiselta vastaajalta myöntävän vastauksen. Kirjoitin viime keväänä postauksen otsikolla "Ratsastusko ei urheilua?", jossa testasin sykkeitäni ratsastuksessa paitsi sileäntyöskentelyssä, myös esteitä ylittäessä. Ei liene tarpeellista sanoa, että sykkeeni kävivät välillä korkeallakin. Noita tuloksia oli hauska saada omia kokemuksia varten, vaikka sykemittarin käyttö ratsastuksessa muuten jäi lopulta kokonaan.

Pari kuukautta tuon postauksen jälkeen kävin työpaikkani tarjoamassa kehonkoostumusmittauksessa. Tulos oli itselleni suuri yllätys, sillä sen mukaan olin ihan valtavan hyvässä kunnossa. Tuo kyseinen mittaus ei tietenkään kerro täydellistä totuutta, mutta se antaa hyvän suunnan siitä, missä kunnossa oma kroppa on silloisella hetkellä. Jos haluat lukea tarkemmin tuloksistani, kannattaa lukea tämä postaus. Siellä selitän kaikkien mahdollisten termien avulla sitä, missä kunnossa olin testien ja oman fiilikseni mukaan alkukesästä.

Mutta vaikka me ratsastajat kuinka haluaisimme, ei ratsastus itsessään ole välttämättä se kaikista tehokkain urheilumuoto, mikäli omasta kropastaan haluaa pitää kunnolla huolta. Toki hevosten parissa voi pitää yllä peruskuntoa: siitä mä olen elävä todiste! Tallilla kun tulee tehtyä kaikenlaista aina kuntoonlaitosta siivoukseen. Erilainen puuhastelu rasittaa kroppaa eri tavoin, eikä tallipäivän liikunta rajoitu pelkästään siihen ratsastusosioon. Toisaalta parhaimman mahdollisen hyödyn ratsastamisesta saa irti juuri sillä, että on hyvässä fyysisessä kunnossa - silloin oma kehonhallinta, jaksaminen ja kaikki liikemotoriset asiat ovat paljon helpompia. Ei siis liene ihme, että esimerkiksi maajoukkueratsastajiamme kehotetaan harrastamaan jotain ratsastusta tukevaa liikuntaa. Heille tarjotaan mahdollisuus kunto-ohjelmaan ja omaa kuntoa testataan säännöllisesti kuntotesteillä. Onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan hyvää fysiikkaa niin hevoselta kuin ratsastajaltakin. Emmehän voi treenata hevosta ja vaatia siltä parastaan, jos olemme itse huonossa kunnossa.

Tässä postauksessa ei ole mitään ihmeellisiä kuvia, koska vaikea löytää mitään järkevää mukaan. Mulla kun ei kulje salilla valokuvaaja mukana :D

Viime vuoden loppupuoliskolla sain sähköpostiini viestin, joka pisti mun elämän lopulta melkoiseen myllerrykseen. CMS Training -nimellä personal trainer -palveluita tarjoava Chrysanthi Spinou otti muhun yhteyttä ja tiedusteli, olisinko halukas ottamaan haasteen vastaan ja kokeilemaan omia rajojani ratsastuksen ulkopuolella. Tarkemmin ottaen Chrysanthi tulisi suunnittelemaan  mulle juuri ratsastusta tukevan ja omia heikkouksiani mukailevan kuntosaliohjelman, jotta näkisimme, onko lajikohtaisella liikuntaharjoittelulla vaikutusta tekemiseeni hevosen selässä. Koska pidän haasteista, lähdin iloisin mielin mukaan. Sain itselleni personal trainerin, joka oli paitsi alan ammattilainen, myös ratsastaja itsekin. Mikäs sen parempi yhdistelmä!

Tapasimme Chrysanthin kanssa ensimmäisen kerran muistaakseni juuri ennen Helsinki Horse Show'ta ja seuraavan kerran sen jälkeen, kun olin palannut Maltan lämpimän auringon alta. Ensimmäiselä kerralla tsekkasimme lähtötilanteen eli teimme ihan perinteisen kuntotestin. Näiden testien mukaan Chrysanthi lähti suunnittelemaan mulle kuntosaliohjelmaa, jonka kävimme sitten seuraavalla tapaamisella läpi liike liikkeeltä. Kuntotestin tulokset olivat ihan perushyvät, mutta niistä näki selvästi myös ne alueet, jotka olivat mulle heikompia. Esimerkiksi punnerrusten tekeminen on aina ollut mulle haastavampaa, mutta taas keskivartalonhallintaa vaativat liikkeet ja reisiin kohdistuvat asiat sujuvat helpommin. 

Käydessämme kuntosaliohjelmaa läpi, meinasi mulle iskeä pieni pakokauhu. Ohjelma oli todella kiva, mutta tunsin olevani surkeassa kunnossa - ja seuraavana päivänä kroppani olikin ihan kuollut. Pelkkä käveleminen sattui joka paikkaan. Toisaalta se motivoi samalla ihan älyttömästi, sillä tiesin, miten paljon hyötyä oheisliikunnasta on ratsastusta ajatellen. Saliohjelmani koostuu alku- ja loppulämmittelyiden lisäksi seitsemästä liikesarjasta, joita toistetaan kaksi tai kolme kertaa liikkeestä riippuen, sekä niin sanotuista bonusliikkeistä ja venyttelyohjeista. Myöhemmässä postauksessa tulen kertomaan kuntosaliohjelman sisällön tarkemmin, mikäli se teitä kiinnostaa. Ihan niin tarkasti, että liikkeiden suorittamiseen vaadittavien ohjeiden lisäksi kerron, mihin lihaksiin se vaikuttaa ja miten se tukee juuri ratsastajan kroppaa. 

Mä en ole koskaan ollut kovinkaan innostunut ylimääräisestä urheilemisesta. Olen aina juossut lenkkejä oman jaksamisen ja viitsimisen puitteissa, mutta esimerkiksi salille en ollut koskaan raahautunut, vaikka sain salikorttia varten rahat ylioppilaslahjakseni. Ajatus salitreenistä kiehtoi, mutta esteeksi taisi lopulta nousta perinteiset syyt: "ei mulla ole aikaa" tai "en osaa tehdä salilla mitään". Toisaalta olen aina mennyt kaikkiin uusiin juttuihin mukaan innolla, mutta jättänyt ne lopulta taakseni alkuinnostuksen laannuttua. Vaikka olinkin todella innoissani kuntoilusta heti alkuun tarjouksen saatuani, pelkäsin sisimmässäni, etten tulisi tekemään hommaa kunnolla kovinkaan pitkään. Se ei tietenkään kävisi päinsä, sillä silloin tuloksia oheisliikunnan vaikutuksesta ratsastukseen ei olisi saatavilla.

Mulla on pakkomielle kuunnella salilla musiikkia. Tässä lähetin joillekin
kavereille snäpin biisistä, jota parhaillaan kuuntelin. Hyvä musiikki antaa valtavasti treeni-intoa!

Uskon, että moni teistä lukijoista voi samaistua tilanteeseeni. Intoa olisi, mutta toisaalta se sohva, hyvä elokuva ja suklaalevy kiehtoisi paljon enemmän. Ei se yksi vapaapäivä treenistä haittaa, eihän? Ehtii sitä huomennakin! Ja niin se yksi vapaapäivä vaihtuu viikoksi, kahdeksi ja lopulta salilla ei ole tullut käytyä kuukauteen. Tästä aiheesta saa lukea ihan valtavasti kirjoituksia ties mistä naistenlehdistä, mutta ajattelin jakaa teille muutamat mietteet siitä, miten saan itseni motivoitua urheilemaan.

Ensimmäisenä motivaattorina toimii tottakai personal trainer. Koska olen lupautunut johonkin, pyrin myös lupaukseni pitämään. Voin hyvällä omallatunnolla myöntää, että ilman tätä kuntosaliohjelmaa en olisi varmasti koskaan hakeutunut salille, vaikka monet kaverini treenaavat. En vain olisi saanut aikaiseksi, vaikka muuten liikuntaa olisikin tullut harrastettua. Nyt salitreenin makuun päästyäni voin todeta, ettei tästä pääse ihan kovinkaan helpolla irti. Treenaamisesta on tullut kivaa, mikä on oma motivaattorinsa. En tietenkään voi sanoa ymmärtäväni edelleenkään treenauksesta sen kummemmin, mutta kuntosaliohjelmani myötä olen löytänyt omasta kropastani ihan uusia lihasalueita.

Konkreettiset tulokset ovatkin yksi seikka, joka vie mut päivä toisensa jälkeen salille. Mä olen ihminen, joka tykkää nopeista tuloksista. Vaikka en näe muutosta kropassani tietenkään nopeasti, tekevät salilla pintaan saatu hiki ja seuraavana päivänä kipeänä olevat lihakset mulle hyvän fiiliksen. Silloin tunnen, että olen saanut jotain konkreettista aikaiseksi. Jaksan puristaa liikkeistä vielä ne viimeisetkin loppuun juuri siksi, että tiedän omat tavoitteeni ja juosta viisi minuuttia pidempään matolla, koska nautin siitä tunteesta, jossa kroppa joutuu rasitukseen. Salitreenistä oppii nauttimaan ihan kunnolla, kunhan siihen pääsee sisälle. Toki mullakin on niitä inhokkiliikkeitä, jotka ovat mulle hankalampia ja joita tehdessä toivon jokaisella toistolla, että sarja olisi jo ohi. Mutta se fiilis, jonka sä saat tehtyäsi kaiken loppuun, se on jotain uskomatonta.

Suurin motivaattori mulle on juuri liikunnasta saatu äärimmäisen hyvä olo. Mä rakastan liikkumista, sillä vaikka se ei sillä hetkellä tuntuisi maailman parhaimmalta asialta (miten niin räntäsateessa juokseminen pilkkopimeässä ei olisi nautinnollista), on liikuntasuorituksen jälkeen ihanan pirteä olo. Usein ennen salia saatan olla väsynyt, mutta pakotan itseni lähtemään salille ja palaan sieltä pirteämpänä pois. Sama koskee tallilla käymistä, sillä siellä piristyn ihan samalla tavoin. 

Aikataulujen puolesta olen pyrkinyt jaksottamaan salitreenini kolmeen päivään viikossa. Mun kuntosaliohjelma on tehty niin, että se pitäisi tehdä kolmesti viikossa, jonka lisäksi voin tehdä muita liikuntasuorituksia ja esimerkiksi palauttavaa liikuntaa niin useasti kuin vain jaksan ja ehdin. Välillä mulla on kiireisiä päiviä, mutta teen aikatauluni siten, että lähden salilta suoraan luennoille tai otan sali- ja tallivaatteet mukaan töihin, jotta pääsen suoraan töistä tallille, josta menen suoraan salille. Jos menisin välissä kotiin, olisi aina suurempi riski siihen, että jäisin oikeasti katsomaan sitä netflixiä ja unohtaisin liikunnan siltä päivältä. Välillä herään salille aamulla kuuden aikoihin, eikä herätys todellakaan tunnu mieleiseltä. Onneksi laitan salivarusteet edellisenä iltana valmiiksi heti sänkyni viereen, jolloin mun on ikään kuin pakko nousta ylös, tai tunnen olevani täydellinen luuseri. 

Vaikka salitreeniä on takana vasta kolmisen kuukautta, voin sanoa, että tunnen eron ratsastuksessani jo tässä vaiheessa. Emme ole lähteneet hakemaan salitreenin kautta mitään varsinaista lihasmassan kasvatusta tai mitään tiettyjä ulkonäöllisiä tavoitteita, vaan tarkoituksena on nimenomaan tukea ratsastajan fysiikkaa ja kehittää niitä lihasryhmiä, joita ratsastuksessa tarvitsen. Jo ennen joulua koin löytäneeni keskivartaloni paremmin hallintaan, sillä pystyin istumaan hevosen selässä paljon ryhdikkäämmin olematta kuitenkaan jäykkä. Tähän lienee vaikuttanut esimerkiksi se, että olen joutunut harjoittamaan paitsi suoria selkälihaksia, myös esimerkiksi nelikulmaista lannelihasta. Se kun on loppujen lopuksi yllättävän tärkeä lihas ratsastajan kropassa.

En halua olla liian ankara itselleni, joten sallin myös ne hairahdukset. Jos olen todella väsynyt, menen mieluumin aikaisin nukkumaan salitreenin sijaan, sillä liian väsyneenä treenaaminen ei tuo toivottua tulosta. Joskus salitreeni ei välttämättä houkuttele, jolloin voi miettiä, josko suuntaisi mieluumin ulos juoksulenkille tai tekisi kotona jotain liikkeitä, joita pystyy tekemään kehon oman painon avulla. Mulle tärkeää on se, ettei kuntoilusta tule liian vakavaa. Mä teen sitä siksi, että nautin siitä ja sellaisena sen haluan tietysti myös pitää. Voin luvata, että muuttamalla mun ruokavaliota terveellisemmäksi olisin jo nyt ties miten fit, mutta tällaisena makean ystävänä en ole vielä pystynyt tekemään parannusta sen suhteen. Ehkä aloitan helmikuussa jälleen täydellisen herkkulakon, jonka olen tehnyt puolen vuoden mittaisena suunnilleen joka vuosi. Alunperin sen piti alkaa tammikuussa, mutta vuoden ensimmäisen päivän iltana havahduin syömästä suklaalevyä, joten hylkäsin ajatuksen alkuunsa :D 

Kylläpäs tuli tekstiä kerrakseen! Vaikka en todellakaan pidä itseäni asiantuntijana, on näitä mietteitä hauska kirjoittaa teille. Parasta on, jos jollain teistä on vastaava tilanne kanssani eli nautitte urheilemisesta, mutta olette välillä vähän turhan mukavuudenhaluisia hommaan ryhtyäksenne. Ja muutenkin kaikki omat kokemukset salitreenistä ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä tällaisena untuvikkona kuulen mielelläni kokemuksia siitä, miten olette kokeneet salitreenin tai jonkun muun liikuntaharrastuksen vaikuttaneen ratsastukseenne!