#870: Ratsastamassa ilman apuvoimia

Moniko teistä on ollut viisaudenhampaiden leikkauksessa? Itse koin tänään elämäni ensimmäisen leikkausoperaation ja voi että, miten tuskainen iltapäivä ja alkuilta mulla onkaan ollut. Puudutus ei ole lakannut kuluneesta ajasta huolimatta, joten en edelleenkään tunne kunnolla kasvojani. Nälkä olisi, mutta pelkkä mehun juominen tai puhuminen aiheuttaa kamalaa kipua. Kun suusta on poistettu useampi hammas, ei tämä taida kovin mukavaa ihan hetkeen olla. Lääkäri vielä totesi, että mulla paraneminen saattaa olla pitkäkestoisempaa, kun mulle tulee muutenkin todella herkästi esimerkiksi mustelmia. Näin ollen suuhun voi muodostua jotain mustelmien tapaisia kipeitä kohtia, jotka paranevat vain ajan kanssa. Tikkejä sain pelkästään yhden alahampaan kohtaan viisi, koska verenvuoto oli sen verran runsasta.

Nyt istun koneen ääressä kylmäpussi pintelillä päähän sidottuna, koska kyllästyin pitämään pussia paikallaan ja särkylääkkeen vaikutuksen lakkaamisen jälkeen kylmä on oikeastaan ainoa asia, joka auttaa. Heti leikkauksen jälkeen pesin kyllä pari autoa sisältä ja ulkoa, koska tiesin, että suurin kipuilu alkaa vasta myöhemmin. Huomenna aion mennä jo ratsastamaan, vaikka ohjeissa olikin lepoa neljän päivän ajalle. Ehkä on hyvä ottaa kevyemmin, mutta jotain liikuntaa on pakko saada, ettei pää hajoa tähän pisteeseen!

Kulunut viikko sujui hevosrintamalla oikein mukavasti. Jotta postaus ei menisi pelkäksi valitteluksi hammasongelmista (hei, nyt kun omaa hevosta ja sen hampaita ei tarvitse murehtia, niin saahan sitä omiaan). Sain ratsastaa taas ehkä keskivertoa enemmän, kun kapusin joka päivä vähintään yhden ja useimmiten jopa kolmen hevosen selkään. Siinä itsekseen mentäessä mieleeni juolahti aihe postaukselle, jota on taidettu joskus aiemminkin multa toivoa. Kun ratsastuskertoja kertyy viikottain yli kymmenen, ei jokaiselle kerralle tietenkään ole mahdollista saada valmentajaa paikalle. Estevalmennuksissa pyrin käymään viikoittain, aivan kuten kouluvalmennuksissakin. Harmillisesti aikataulut eivät välttämättä aina kohtaa valmentajien mahdollisuuksien kanssa, joten silloin on pakko tyytyä menemään itsenäisesti. Ja näin monen ratsastuskerran kanssa noita itsenäisiä kertoja kertyy valtavasti!

Mulle suurin ongelma vielä viime kesänä oli ehdottomasti oikeanlaisen motivaation löytäminen ihan siihen itsenäiseen ratsastamiseen. Sama jatkui varmasti vielä talvella, tosin hieman eri tavalla. Silloin motivaatiota kyllä oli, mutta kun käytössä oli se yksi hevonen, piti liikunta pitää mahdollisimman monipuolisena. Champin kanssa me maastoiltiin vähintään kerran viikossa, hypättiin kerran valmennuksessa, käytiin kertaalleen kouluvalmennuksessa ja kertaalleen sillä oli kävelypäivä. Loput kolme kertaa jakautui sopivasti maastoilun, juoksutuksen, ohjasajon tai juuri sen itsenäisen sileä- tai puomityöskentelyn välille. Nyt muita hevosia itsenäisesti ratsastaessani en juuri mene muuten kuin kunnolla, ellei hevosella oli syystä tai toisesta tarkoitus pitää vähän kevyempää päivää. Mulle onkin ollut oma juttunsa paitsi löytää se motivaatio jokaiselle ratsastuskerralle, myös keksiä tekemistä, jotten jäisi toistamaan kerta kerran perään niitä samoja asioita jokaisen hevosen kanssa.

Moni varmasti pyörii ihan samojen pohdintojen äärellä. Jos lähdetään miettimään mun ihan tavallista ratsastuskertaa ja avaamaan sitä paloihin, voin huomata nopeasti, että suurin osa mun ratsastuksista koostuu pitkälti samoista jutuista ja rakentuu siten saman kaavan mukaisesti. Joskus olisi kiva tehdä jotain ihan erilaista ja rikkoa niitä omia totuttuja tapoja, joten jos sulla on joku erilainen tapa tehdä hommia hevosten kanssa, kuulisin siitä mielelläni alla kommenteissa! Multa on kuitenkin kysytty paljon tätä, miten mä yleisesti ratsastan, kun menen itsenäisesti, joten tässä tulee.

Aina alkuun pyrin kävelemään tarpeeksi pitkät alkukäynnit. Kävelen alkukäynnit aina selästä käsin, koska mielestäni hevoset kävelevät reippaammin siten kuin taluttamalla maasta. Toisinaan ja varsinkin kesäisin saatan kiertää alkukäyntien aikana talliamme ympäröivän peltolenkin, sillä kentälle on paljon mukavampi mennä pienen maastokävelyn jälkeen. Alkukäynneissähän olisi hyvä kiinnittää huomiota omaan olemiseensa, mutta usein mun kävelyt koostuvat kavereiden kanssa juttelemisesta. Hyvin usein ennen varsinaista ratsastuksen aloittamista teen kuitenkin pientä jumppaa hevosen selässä esimerkiksi katsomalla olan yli kohti hevosen häntää. Mulla kipeytyy herkästi alaselkä, joten tuo liike tuo vähän liikkuvuutta kroppaan ennen urheilusuoritusta.

Alkukäyntien jälkeen kerään ohjat käteen, mutten ota hevosta kovin lyhyeksi. Joidenkin hevosten kanssa saatan kävellä ohjat kädessä muutaman kierroksen ja tehdä vaikkapa väistöjä käynnissä, mutta suurimmaksi osaksi siirrän hevoset nopeasti raviin. Ravissa keventelen ympäri ratsastusareenaa tehden isoja kaarevia uria, kuten pääty-ympyröitä, loivia kiemurauria ja suunnanmuutoksia. Hevoset saavat ravata tässä vaiheessa vielä vähän pidempinä ja matalampina, en missään nimessä lähde pyytämään niiltä vielä esimerkiksi kokoamista. En kuitenkaan halua, että hevonen roikkuu ohjilla, joten pyrin pitämään hevosen mahdollisimman irtonaisena kädelle. Tarkistan, että hevonen asettuu  ja taipuu oikealle ja vasemmalle, vastaa pohkeeseen ja reagoi muutenkin apuihin. Tämä on se vaihe, joka pitkälti määrittää sen, mitä tulen ratsastuksen aikana tekemään. Jos ratsu tuntuu alkuraveissa vinolta vaikkapa vasemmalle, lähden työstämään sitä suuremmin jonkin sopivan liikkeen avulla myöhemmin.

Alkuravien jälkeen nostan laukan, jossa olen usein kevyessä istunnassa muutaman kierroksen kumpaanki suuntaan. Annan hevosten laukata vähän isommin ja rennommin - ei missään nimessä kovaa, mutta juuri pidemmällä kaulalla ja tarvittaessa antaen venyttää kunnolla alas. Sunnanvaihdosten ja muutaman laukkakierroksen jälkeen istun alas satulaan, mutta jatkan edelleen rennolla fiiliksellä kaarevia teitä ja ympyröitä. Teen ihan samoja asioita kuin ravissakin, ideana vain kuulostella hevosta ja verrytellä sitä rauhassa itse varsinaista ratsastusosiota ajatellen. Kun hevonen tuntuu rennommassa laukassa hyvältä tai työstämiskelpoiselta, lyhennän ohjia ja pyrin ratsastamaan sitä jo vähän paremmin ylämäkeen. Saatan tehdä vastalaukkaa ja esimerkiksi avotaivutusta jo tässä vaiheessa, vaikka hevosen ei tietenkään tarvitse olla koottuna. Kun mulla on hyvä fiilis selkään, siirrän hevosen käyntiin ja kävelen sen kanssa pitkin ohjin ennen varsinaisen työskentelyn aloittamista.

On täysin hevoskohtaista, aloitanko työskentelemään ravissa vai laukassa välikäyntien jälkeen. Monien hevosten kohdalla työskentely alkaa laukasta, koska jollain tapaa se on itselleni mieluisampi vaihtoehto. Champin kanssa se taisi muodostua tavaksi, joten se on jollain tapaa pinttynyt mun selkärankaan, eikä sitä sieltä saa kovin helposti pois! Olipa askellaji kumpi tahansa, aloitan tekemään hevosen osaamisen ja päivän teeman mukaan erilaisia tehtäviä: avotaivutuksia, sulkutaivutuksia, väistöjä, siirtymisiä, voltteja ja näitä erilaisilla teillä. Ennen mun ongelma oli jaksaa keskittyä yhteen asiaan tarpeeksi kauan, mutta nykyään maltan paremmin tehdä yhden ratsastuksen aikana muutamaa asiaa, enkä hypätä heti seuraavaan ja jättää jotain niin sanotusti puolitiehen. Suurin ongelma vaikeuksien sattuessa eteen onkin oivaltaa, mikä korjaus toimisi juuri siinä hetkessä ja sillä hevosella. Nykyään osaan soveltaa ja pohtia, mutta muutama vuosi sitten olisin varmasti hakannut päätä seinään ja voivotellut ratsastuksen vaikeutta.

Työskentelyn lomassa saatan pitää kävelytauon, jos hevonen sitä tuntuu tarvitsevan. En myöskään halua työskennellä pitkäkestoisesti esimerkiksi pelkkää kokoamista, vaan vaihtelen tehtävää ja välillä annan hevosen mennä vähän pidempänäkin, jonka jälkeen sitä pystyy taas työstämään eri tavalla. Jos mulla tulee eteen ongelma, jota en yksinkertaisesti osaa ratkaista, pyrin tekemään hetken jotain helpompaa ja pohtimaan, mistä ongelma johtuu ja millä tavoin voisin sen korjata toisin. Jos hevoselle on esimerkiksi todella vaikeaa mennä vastalaukkaa ja se haluaisi vaihtaa koko ajan myötälaukkaan kaarteissa, saatan helpottaa tehtävää ja siirtää hevosen raviin ennen kaarteita, kunnes saan sen paremmin tasapainoon ja laukkaamaan myös ne kaarteet vastalaukassa. Toisinaan pitää muuttaa hevosen asentoa, mutta myös sitä omaansa. Sehän se itsenäisesti ratsastaessa onkin hauskaa, kun sen hevosen lisäksi pitää osata vahtia myös omaa kroppaansa ja istuntaansa. Mä olen elävä esimerkki siitä, miten kesän ratsastus Hollannissa teki musta varsinaisen etukumarakönöttäjän. Nykyään ei onneksi ole pelkoa siitä, kun olen saanut todella paljon voimaa keskivartaloon verraten aiempaan. Ja sitä itsekuria siihen, ettei hevosen selässä kuulu laiskotella - ainakaan koko aikaa!

Ennen loppukäyntejä ravaan vielä pidemmillä ohjilla ja annan hevosten venyttää alemmas ja pidemmälle kaulalle. En halua tässäkään vaiheessa, että hevoset menevät hitaiksi ja kovin etupainoisiksi, vaan pidän ne mieluumin vaikka vähän lyhyempänä, jos riskit siihen on olemassa. Loppukäynnit kävelen välillä selästä ja välillä maasta, joskus kentällä tai maneesissa ja toisinaan esimerkiksi alkukäyntien tapaan pellonreunaa pitkin. 

Vaikka ratsastan paljon tällä hetkellä, en halua mennä joka kerta nuttura tiukalla. Välillä käyn alkuverryttelemässä pellolla, toisinaan lisään mukaan puomeja ja kavaletteja ja joskus saatan vaikka vain maastoilla jonkun hevosen kanssa, jos sellainen tilanne on mahdollinen. Huomaan aina omassa tekemisessäni sen ilon, kun olen päässyt tekemään jotain vähän normaalista poikkeavaa, kuten esimerkiksi laukkamaan reippaasti maastossa. Mä tarvitsen itsellenikin sitä vaihtelua, mikä näkyi myös Champin viikko-ohjelmassa. Hevosia ja ratsastajia on toki erilaisia, mutten voisi koskaan kuvitella hinkkaavani yhden hevosen kanssa kuutena päivänä viikossa sileäntreeniä neljän seinän tai aidan sisällä. Siinä hommassa hajoaisi pää ainakin multa, ellei hevoseltakin!

Millaisia teidän tavalliset ratsastuskerrat itsenäisesti ovat? :)