#893: Hämpsin vuoro liitää!

Koska edellisessä postauksessa kerrottiin varsin kattavasti Macon tarina viikonlopun kisojen osalta ja sivuttiin samalla muutakin tapahtumaa päivään liittyen, en kerro tässä postauksessa sen kummemmin itse aikataulullisia seikkoja. Postauksen aihe onkin kertoa samaisesta kisapäivästä Hämpsin ratojen osalta, mikä taitaa olla monelle lähes yhtä kiinnostavat aihe kuin Macon kuulumiset. 

Mikäli paikalla on joku uusi lukija, voin avata tilannetta hieman. Hämpsi on siis tuttuni hevonen, jota olen ratsastanut säännöllisesti kerran viikossa tai parissa, joskus hieman useammin ja toisinaan harvemmin. Pääasiassa olen tammalla vain hypännyt, sillä varsinaiset sileäntreenit ovat laskettavissa yhden käden sormilla. Yhteistyömme alkoi tämän vuoden alkupuolella, mistä lähtien olemme tehneet hommia yhteisen sävelen löytämiseksi. On ollut etuoikeus saada ratsastaa tällä hevosella, sillä olen itse oppinut ihan valtavasti ja saanut paljon itsevarmuutta esteillä erilaisten hevosten kanssa. Kaikkein suurin onni on kuitenkin ollut Hämpsin omistaja, joka on valtavan ihana ihminen. Iso kiitos siis sinne suuntaan jo tässä vaiheessa ♡

Kesäkuussa hyppäsin Hämpsillä hieman vähemmän, sillä tammalla irtosi kenkä kesäkuun alun kisojen jälkeen ja sen vuoksi meillä jäi treenaukset hetkeksi jäihin. Heinäkuussa taisi olla ensimmäinen kerta, kun menin pitkästä aika tamman luokse ottamaan muutamia hyppyjä kotikentällä. Meno oli oikeastaan kesäkuistakin paljon tasaisempi, mikä oli todella kiva huomata. Seuraavalla viikolla hyppäsimme vähän enemmän ja sitten koittikin viime viikko, jolloin Hämpsi tuli tiistaiaamuna meidän kotitallillemme hypättäväkseni samalla, kun kouluvalmentajani ratsasti Macon. Fiilis kotitreenissä oli todella hyvä, joten päätin lähteä hyppäämään suosiolla metrin luokan lauantain kisoissa. Edellisissä kisoissa menimme alle 90cm-luokan, mutta se tuntuu tämän hevosen kanssa niin pieneltä, eikä se varsinaisesti tarvitse mitään "ratoja alle", joten en nähnyt sitä järkevänä valintana.

Ääniraidallisella videolla näettekin näitä hyppyjä Hämpsin kotona, omalla kotitallillani sekä kisoissa. Lauantai koitti Hämpsinkin kohdalla tuhkimona, aivan kuten Macollakin, mutta onneksi myös tamma sai kengän etuseensa ennen kisoihin lähtemistä. Laidunelämä on välillä rankkaa kengittäjien kannalta, pakko se on myöntää.. Mä itse en ollut Hämpsin kotitallilla paikalla laittamassa sitä kuntoon, joten mulla ei harmillisesti ole sieltä sen enempää kerrottavaa. Kisapaikalle saavuttuamme avustin Hämpsin hoitajaa laittamaan sille varusteet, jotta hän pääsi kävelemään hevosen kanssa käsihevosalueelle ja odottamaan mun saapumista verryttelyyn. Tai no, ei kyseessä ollut varsinainen hoitaja, vaan ihan rautainen hevosalan ammattilainen, joka oli tullut Hämpsin kanssa paikalle sen omistajan ollessa omissa töissään. Eli siltäkin osin mulla oli palikat hyvin kasassa: mukana oli ihmisiä, jotka oikeasti tiesivät, mitä olivat tekemässä.

Hämpsin kanssa verryttely on muodostunut mulle jo näiden kolmen kisojen myötä rutiiniksi. Verryttelen aluksi kevyessä ravissa, jonka jälkeen nostan laukan ja laukkaan kevyessä istunnassa suoria teitä ja ympyröitä sen verran kauan, että musta tuntuu, että hevonen rentoutuu hieman. Jos istun samantien alas satulaan ja yritän lähteä työstämään tammaa laukassa, tulee laukasta herkästi turhan paineistettu. Mä en käytä Hämpsillä ollenkaan kannuksia, sillä se reagoi niihin esteillä melko voimakkaasti, mutta toisinaan esimerkiksi kaarteista ulos ratsastaessa kannukset voisivat olla sillekin sopiva vaihtoehto. Tämä näkyy etenkin niissä tilanteissa, kun Hämpsi alkaa vähän väsymään. Väsymystä ei kuitenkaan ollut esillä ensimmäisessä luokassa, saati sen verryttelyssä, vaan kaikki sujui siellä kuten pitikin. 

Itse radalle lähdin luottavaisin mielin. En ole koskaan osannut jännittää kisoja Hämpsin kanssa, sillä jotenkin en ole muodostanut sen suhteen mitään paineita pärjäämiselle. Se on aina tuonut kisoista kotiin ruusukkeet meidän yhteisen taipaleen aikana, mikä on tietysti ollut pelkästään positiivinen lisä. Tuon tamman kanssa en koskaan joudu ajattelemaan paikkoja tai ratsastuksen teknillistä puolta niin suuresti, sillä hevosessa on takana niin suuri voima, että se ponnistaa helposti vähän lähempää tai kauempaakin. Toki jokaisessa radassa pitäisi olla taustalla se sujuvuus ja mutkattomuus, mutta ymmärtänette varmasti pointtini. Metrin luokassa uskalsinkin lähteä ratsastamaan aikaa, sillä estekorkeus tuntui ihan passelilta ja tehtävät helpoilta. Radassa ei oikeastaan ollut mitään konkreettista virhettä, ellei mukaan lasketa lähestymistäni sarjalle. Hämpsi väisti ilmeisesti kentän laidalle rakenteilla olevaa kävelykonetta, joten tulimme sarjalle vähän vinosti sisään. Paikka itsessään oli hyvä ja tuokin todisti, että se pystyy kyllä hyppäämään ihan mistä tahansa!

Viimeiselle esteelle oli pitkä suora ja este oli vielä keltainen pystyeste, jossa päällimmäisin puomi oli lankku. Ratamestarilta varsinainen ansa, sillä moni hevonen pääsee pitkäksi tuollaisella viimeisellä suoralla ja pudottaa esteen vielä herkemmin sen ollessa hutera lankku. Hämpsin kanssa uskalsin hanattaa viimeisellä suoralla, sillä tiesin, että se kokoaa itsensä todella nopeasti kasaan tarvittaessa. Macon kanssa sen sijaan pyrin jatkamaan samaa laukan rytmiä, sillä se olisi voinut helposti valua etupainoiseksi ja liian pitkäksi.

Hämpsin aika riitti lopulta kolmanteen sijaan. Kun tulin radalta ulos, kuulutettiin mun menneen luokan johtoon. Yllätys sinänsä, koska olin luokassa ihan alkupäässä. Milla vitsali ja tuuletteli kentän laidalla, että hei, menit johtoon. Hämpsi sai paljon taputuksia ja pääsi hoitajansa huomaan, kun hyppäsin välissä Macolla kaksi luokkaa nollaradoilla omien vuorojeni aikana. Sen jälkeen palasin jälleen Hämpsin luokse, tarkistin varusteet ja kiipesin uudelleen kyytiin ajatuksena hypätä vielä 110cm-luokka. Olin tosiaan käynyt jälki-ilmoittautumassa luokkaan valmentajani kehotuksesta, sillä meno metrin radalla tuntui niin vaivattomalta ja helpolta. Vähän mua kyllä hirvitti kävellä rataa, sillä ne esteet tuntuivat isohkoilta Hämpsiä ajatellen. Olen itse hypännyt tammalla kotona rataa siten, että osa esteistä on yli metrisiä ja toki yksittäisiä tehtäviä on ollut 120cm korkeudella asti. Noin kookasta rataa emme olleet kuitenkaan koskaan hypänneet, mikä tuntui hurjalta ajatukselta.

Näissä sadekuvissa eli 110cm-luokan kuvissa näkee, miten paljon Hämpsi alkoi ylihyppäämään ja miten mulle tuli hankaluuksia pysyä kyydissä.

Verryttelyssä Hämpsi tuntui vähän väsähtäneeltä ja pyysinkin jo kannuksia lainaan, sillä en viitsinyt laittaa omia hieman liian teräviä kannuksia noin herkälle tammalle. Harmillisesti noita kannuksia ei kuitenkaan löytynyt, joten oli mentävä ilman. Emme hypänneet montakaan hyppyä edellisessä postauksessa mainitsemistani syistä (toiseen luokkaan ei tarvitse verrytellä niin paljon kuin ensimmäiseen), mutta Hämpsi rupesi ylihyppäämään aika valtavasti varsinkin viimeisillä oksereilla. Näette tuolta videoltakin sen, miten isosti tamma hyppää okserin yli ja miten mun on hieman hankalaa olla hypyssä mukana. Sanoinkin, etten mä enää kohta pysy menossa mukana!

Radalle päästessämme vettä tuli reilusti, muttei missään nimessä yhtä paljon kuin Macon edellisen radan aikana. Mä olin luokan viimeinen lähtijä, joten pyysin edellistä lähtijää jäämään mun kanssa radalle, jottei Hämpsin tarvinnut olla radalla yksin. Ja eikun homma käyntiin! Alkurata oli oikeastaan ihan pätevää menoa, mitä nyt tamma ylihyppäsi välillä ihan liikaa. Se alkoi väsähtämään, minkä takia jouduin ratsastamaan sitä kaarteesta todella voimakkaasti jalalla ulos, minkä se kompensoi hyppäämällä entistä enemmän ylös sen sijaan, että se olisi sujunut eteen hypyissä ja niiden jälkeen. Kuudennelle esteelle tamma ei noussut tarpeeksi nopeasti etujaloistaan, minkä takia se otti puomin. Seitsemännellä esteellä se kävikin sitten jossain tolppien korkeudella, jonka jälkeen mietin, että olisin keskeyttänyt radan siihen. Koska tammalla ei ole kokemusta noista radoista tuolla korkeudella, ei ole sillekään reilua laittaa sitä väsähtäneenä tehtävien eteen. Koska radassa oli jäljellä enää neljä estettä, päätin kuitenkin jatkaa loppuun. Kahdeksannelle tulimme hyvän hypyn, mutta yhdeksäs este oli iso ja leveä okseri, jolle matkamme päättyi. Hämpsi konkreettisesti kielsi esteelle, vaikka paikka oli ihan hyvä. Se ei halunnut yrittää hypätä, mikä oli täysin ymmärrettävää, koska se olisi hypännyt ihan valtavasti yli ja se olisi ollut sille kovin rankkaa. Laskimme esteen ihan pieneksi pystyksi, jonka tulin kertaalleen, jotta tammalle jäi hyvä fiilis ja sen ei tarvinnut hypätä liioitellen. 

Radan jälkeen mulla oli vähän kaksijakoinen fiilis. Toisaalta olin todella pettynyt omaan arviointikykyyni radan jatkamisesta, mutta toisaalta olin tyytyväinen Hämpsin suorittamiseen. Ratamestari kertoi mulle ihan samoja asioita, mitä olin itsekin miettinyt: mun pitää saada ensinnäkin laukkaa paremmaksi kaarteen läpi, jotta en joudu polkemaan vauhtia esteitä kohden niin paljon, koska muuten noinkin varovainen hevonen alkaa ylihyppäämään entistä enemmän. Mutta toisaalta hevoselle pitää saada rutiinia noista isommista radoista, mikä oli tässä kohden ehkä se suurin syy hyytymiselle. Olihan meillä viimeksikin sama havaittavissa kisoissa, kun ensimmäisessä luokassa Hämpsi jaksoi painaa hienon nollan, mutta seuraavassa luokassa se oli selvästi väsyneempi, vaikka suorittikin muuten ihan hyvin. 

Katsokaa, miten isolta Hämpsi näyttää! Se on oikeasti ihan pikkuruinen Macoon verrattuna. 

Linkki videoon (ääniraidallinen kisavideo)

Seuraaviin kisoihin pitää miettiä, menemmekö pelkän yhden luokan, jotta tamma jaksaa varmasti ja se saa itsevarmuutta. Toisaalta hevonen on myynnissä ja siitä on ollut paljon todella kiinnostuneita ostajaehdokkaita, joten on vain ajan kysymys, koska se suuntaa uuteen kotiinsa ja meidän yhteinen treenitaival loppuu. Olen useampaan otteeseen vitsaillut, että voisin ottaa tuon hevosen ylläpitoon itselleni, jos vain rahat riittäisivät kahden hevosen kulujen maksamiseen. Näin ei tietenkään todellisuudessa ole, minkä takia olenkin ollut kiitollinen siitä, että olen saanut olla osana tuon hevosen treenivuotta. Olemme kehittyneet Hämpsin kanssa ratsukkona ihan valtavasti ensimmäisestä yhteisestä ratsastuskerrastamme, sillä olen oppinut ymmärtämään tuota hevosta ihan eri tavalla. Tammat ovat aina olleet mulle oma mysteerinsä, mutta tämä on onnistunut avaamaan sitä valtavasti. 

Mutta se näistä Stall Solbackan kisoista! Hämpsi pääsi myös palkintojenjakoon, kun se sai hakea Macon ruusukkeen 110cm-luokassa. Ne siis hakivat toistensa rusetit, heh! Tuossakin asiassa nämä hevoset olivat kuin yö ja päivä. Macon kanssa laukkasin puolipitkin ohjin ympyrän kunniakierroksena, koska se ei jaksanut innostua hommasta alkuunkaan. Hämpsin kanssa sen sijaan en osallistunut kunniakierrokselle, koska tamma esitti palkintojenjaosta poituessaan aina portille asti piaffia. Vitsailinkin, että millon opetamme tammalle vähän vaativampia koululiikkeitä. On nuo vaan mainioita tapauksia: niin erilaisia, mutta silti molemmat niin ihania!