#902: Hallikausi käyntiin, maneesilla tai ilman

Eilen palasin jälleen syvimmän olemukseni äärelle, kun kaivoin kaapin pohjalta pölyttymässä olleet klippausvaatteeni esiin. Monet varmasti muistavat, miten intohimoinen klippaaja olen aikanaan ollut: Champ pääsi klipperin käsiteltäväksi vuoden ympäri, parhaimmillaan kerran kuukaudessa. Aloinkin tätä operaatiota miettiessäni laskemaan, milloin olen viimeksi klipperiini koskenut. Siitä on tainnut kulua pitkälti kymmenen kuukautta, joten oli jo aikakin!

Todellisuudessahan mä vihaan klippaamista. Se on niin kauhean pitkäveteistä puuhaa, johon menee aikaa ja jonka jälkeen koko kroppa on täynnä kutittavia hevosen karvoja. Vaatteina on pakko käyttää ihan erillisiä klippausvermeitä, sillä noita samoja kuteita ei pysty käyttämään sen jälkeen missään muualla ennen huolellista pesua - jos edes sen jälkeenkään. Ei siis ihme, että olin vältellyt klippaamista tähän asti koko kesän yli Macon kohdalla. Mutta joskushan se oli pakko tehdä ja se sauma osui tähän, onhan loppuviikosta edessä kisaviikonloppu Ypäjällä. Vaikka klippaus onkin ikävää puuhaa, en silti voi sitä olla tekemättä, sillä lopputulos miellyttää omaa silmääni ihan valtavan paljon. Mikään ei ole niin kivan näköistä kuin siisti hevonen. 

Maco yllätti jälleen järkevyydellään, sillä sain klipata sen ilman rauhoitusta, huulipuristinta tai yhtäkään apukättä ihan kavioista korviin asti. Toki korvien sisäpuoli jäi klippaamatta ihan kilpailusääntöjenkin vuoksi, mutta otsa, silmien ympärykset ja korvien siistiminen onnistui ongelmitta niin isolla kuin pienemmälläkin klipperillä. Vaikka Maco on todella kiltti käsitellä, olin kuitenkin varautunut mahdollisuuteen pienistä erimielisyyksistä klippaamisen kanssa. Näitä ei siis kuitenkaan vastaan tullut, vaan ruuna seisoi tatin lailla koko sen vajaan kolmen tunnin ajan, kun sitä harjasin, klippasin ja lopuksi vielä siistin harjan sekä hännän. 

Tässä postauksessa on nyt paljon kännykkä- ja kamerakuvia menneiltä viikoilta! Tässä ollaan Ainossa kisoissa elokuussa.

Saatiin rusettikin siltä reissulta!

Eilen klipatun hevosen kanssa kevyt treeni kotona :)

Ja vähän erilaista treeniä.. :D

Nyt mulla onkin asteen verran vaaleampi hevonen! Olin tästä huomiosta hämmentynyt, sillä olisin odottanut Macon tummuvan klippaamisen myötä. Kimoja hevosia kun ei ole aiemmin tullut omistettua, niin en osannut aavistaa pohjavärin lopulta olevan enemmän vaalea kuin tumma. Ja ne tummat kohdat kun muuttuvat enemmän harmaiksi klippauksen jälkeen, se olisi toki pitänyt tajuta jo etukäteen. Niin tai näin, on tuo nyt paljon siistimpi kuin ennen klippausta. Harmikseni klippaaminen tarkoittaa vähän ahkerampaa loimitusta myös tallissa, sillä ainakin täällä päin Suomea yöt ovat jo oikeasti kylmiä, eikä tallissa ole alkuillasta enää ollenkaan lämmin hevosten ollessa vielä ulkona. Meillä monet ovat loimittaneet öisinkin jo hyvän aikaa sitten, mutta Maco sai olla pitkään tallissa nakuna tai pelkkä ohut puuvillaloimi päällään. Nyt pitääkin miettiä, onko esimerkiksi 50 grammainen tallitoppis sopiva vaihtoehto. Kokeilemallahan se selviää, sillä tuon hevosen loimitusta ei ole aiemmin tullut kokeiltua. Champpia sai loimittaa ihan reilulla kädellä varsinkin talvisin, sillä se ei hikoillut paksussakaan loimessa. 

Hevosen hyvästä käytöksestä puheenollen! Olimme sunnuntaina aloittamassa hallikauden ihan vain treenien muodossa Stall Solbackassa, sillä tällä viikolla hypätään hallissa kauden ensimmäiset hallikilpailut. Meidän maneesimme on edelleen remontissa, joten en ole päässyt ratsastamaan hallissa kertaakaan. Macon kanssa olen hypännyt hallissa kerran, sekin Saksassa hevoskokeilujen yhteydessä. Ei siis liene ihme, että halusin suunnata halliin treenaamaan kertaalleen viimeisten ulkokisojen sijaan. Tuleehan noita aluemestaruuksia myöhemminkin!

Maco on osoittautunut kotona todella lungiksi kaveriksi, mutta kisapaikoille mentäessä se herää ihan eri tavalla eloon. Vaikka se on kotonakin löytänyt hieman luonnetta ja niin sanotusti puhjennut eloon, on se silti ihan eri hevonen vieraille maille saapuessaan. Sunnuntaina se taas huomattiin, sillä heti treenipaikalle parkkeerattuamme aloitti rakas nelijalkaiseni varsinaisen show'n. Se ei malta ollenkaan seistä paikallaan, vaan pyörii ja hyörii ihmisen ympärillä minkä ehtii. Mä en siedä tuollaista käytöstä ollenkaan, joten mun mielestä hevosta saa ja pitääkin komentaa kunnolla, mutta reilusti noissa tilanteissa. Jos narun päässä on joku muu kuin minä, ei komennus välttämättä tapahdu yhtä jämäkästi, mikä johtaa siihen, ettei Maco kuuntele narun päässä olevaa ihmistä juuri ollenkaan. Tämän takia en voi antaa ruunaa pideltäväksi esimerkiksi vanhemmilleni, sillä he eivät ole hevosihmisiä, eivätkä siksi osaa toimia noissa tilanteissa oikein. Champin kanssahan homma oli helppoa, se seisoi niin nätisti paikasta riippumatta ja toimi kuin ihmisen mieli.

Nämä neljä kuvaa ovat elokuun lopun kisoista, kun menin 110cm ja 120cm. Jälkimmäisestä luokasta ei harmillisesti kuvia sattunut osumaan kohdalle!

Eikä Macokaan missään nimessä ilkeä ole. Se ei vaan malttaisi seistä aluksi yhtään. Kun se saa kävellä, on kaikki enemmän kuin hyvin - mitä nyt kavereiden perään huutaminen lisänä. Ja kun ensimmäinen kisastartti tai treeni on ohi, rauhoittuu ruuna kokonaan, jonka jälkeen sen voi lykätä kenen tahansa pideltäväksi. Uskon, että tuokin piirre muuttuu ajan myötä siten, ettei Maco olisi alussa niin valtavasti menossa. Tai voihan toki olla, ettei tuo häsläys lopu koskaan, mutta toivossa on hyvä elää ;)

Itse sunnuntain treeni meni ihan kivasti. Meillä oli takana kolmen viikon hyppytauko, sillä edellisen kerran hyppäsin juurikin samalla tallilla ulkokisoissa 110cm ja 120cm -luokat. Tauko näkyi selvästi omassa tekemisessäni ja hevosen valtavassa innostuneisuudessa, mutta toisaalta asiaan vaikutti myös siirtyminen neljän seinän sisälle halliin. En voi korostaa, miten pieneltä kaikki tuntui isojen ulkokenttien jälkeen! Esteet tuntuivat tulevan vastaan todella nopeasti, mikä aiheutti pientä ongelmaa isolaukkaisen hevosen kanssa. Varsinkin, kun se hevonen ei ollut niin hyvin paketissa, mitä tehtävät olisivat täydellisen onnistumisen kannalta vaatineet. 

Aloitimme treenin ihan puhtaasti kisaverryttelymielessä tullen pystyä ja okseria yksittäisinä esteinä. Sen jälkeen teimme radan kertaalleen pienellä korkeudella, jotta saimme mulle jonkun mielikuvan siitä, miten rata pitäisi ratsastaa. Kun olimme kokeilleet onneamme kertaalleen, nostettiin esteet noin 110cm korkeudelle siten, että osa esteitä oli tätä isompia ja muutama taisi olla reilussa metrissä. Radalla oli paljon hyvää, mutta myös paljon korjattavaa.

SM-kisoissa toimin hetkittäin myös Miran hevosenhoitajana. Tässä ihana Nasu!

Macon kanssa iltalenkillä <3

Linkki videoon (Ääniraidallinen video kisoista 110cm ja 120cm -luokista)

Linkki videoon (Ääniraidallinen video hallikauden avaustreeneistä)

Koska korjattavaa jäi, teimme yksittäisiä linjoja hakeaksemme sujuvuutta ja rytmiä varsinkin kaarteiden ratsastamiseen. Jäin pitämään hevosta kaarteiden läpi vähän turhan pienessä laukassa esteitä kohden, sillä jotenkin alintajuntaisesti ajattelin, että emme tulisi muuten mahtumaan väleihin. Samalla yritin välttää tilannetta, jossa Maco jäi esteiden jälkeen todella vahvaksi ja lähti täysin avuilta siten, etten yksinkertaisesti pystynyt ohjaamaan sitä seuraavalle esteelle. Noissa tilanteissa ratkaisuhan olisi ratsastaa oikeasti eteen sitä isoa laukkaa, mutta sen sijaan tulin pariin otteeseen liian pienessä laukassa esteelle, jonka jälkeen hevonen jäi varmasti vahvaksi. Pariin otteeseen jouduin pysäyttämään Macon esteen jälkeen seinää apuna käyttäen, sillä mulla ei oikeasti riittänyt oma istunta hidastamaan vauhtia tarpeeksi nopeasti. Toistojen kautta tämäkin helpottui ja lopulta saimme tehtyä varsin järkeviä ratkaisuja.

Ihanaa, että Maco on innokas, mutta Champiin verrattuna mulla on vielä ihan valtavasti opittavaa sen ratsastuksessa. Katselin juuri eilen vanhoja estevideoita Champista. Se oli niin helppo ratsastaa lyhyeksi ja tarvittaessa eteen. Mun koko ratsastustyyli esteillä oli täysin erilainen sen kanssa, sillä olin paljon enemmän kiinni hevosessa, nopeampi yläkropastani esteillä ja hieman liian "äkkinäinen". Tuota on niin vaikea kuvailla, mutta Macon kanssa olen löytänyt sitä tyyliä, joka olisi pitänyt olla alusta asti myös Champin kanssa, jotta ruuna olisi pystynyt hyppäämään rentona ja positiivisella asenteella. En toki mitenkään väitä, että olisin nyt jotenkin parempi ratsastaja, mutta ainakin sillä tiellä, mitä kohti mun pitäisi omassa ratsastuksessani päästä. Monilla virheillä höystettynä! Mutta ajan kanssa, eihän tässä muuta voi.

Se kuitenkin ylimääräisestä höpöttelystä! Tänään on mun syntymäpäivä ja täytän huimat 23 vuotta. Toinen jalka melkein haudassa jo, näin mun kaverit sanoivat. Oli ihana herätä aamulla siihen, että yksikin kaverini totesi mulle, että "Aada hei, sä olet muuten ihan kamalan vanha". Kulunut vuosi on kyllä ollut varmasti elämäni paras, sillä olen kokenut ihan valtavasti hienoja asioita: muuttanut, ostanut uuden hevosen, kisannut useammalla hevosella, ratsastanut valtavasti erilaisia hevosia, saanut uuden työpaikan, tavannut ihan mahtavia ihmisiä, saanut paljon vastuuta hevosasioiden ja työasioiden parissa, kirjoittanut kandin, matkustellut kuudessa eri maassa, hankkinut mahtavia uusia ystäviä ja ennen kaikkea viettänyt ihan huippua aikaa vanhojen ja tärkeiden ystävien sekä perheen kanssa. Ei se elämä ole aina ollut helppoa, ei todellakaan, mutta päällimmäisenä tunteena kuluneesta ikävuodesta on kiitollisuus kaikesta. Ja samalla pitänee todeta, että tästä vuodesta tehdään entistä mahtavampi. Se on varmaa!

Ihanaa ja toivottavasti aurinkoista keskiviikkoa just sulle!