#964: Me tehtiin tää - kiitos

HUOM! Postaus on aprillipila :)

(Klikkaa musiikki soimaan yllä olevasta videosta tai tästä)

Tää alko kun mä oli vasta 16

ja ilman blogia mun elämä ois jotain ihan toista.

Tää oot tehny musta sen mitä oon nyt.

Sain teilt parhaat hetket,

mutta myös ne vaikeimmat:

naurut, itkut ja pitkäks venyneet illat.

Oonko mä tästä ikin kunnolla kiittänyt?

2012 Hollannin keikat,

2015 Jäähallin hiekat.

Näitä tarinoita on niin monta.

Ne sano, et upottais, mut pysyttiin pinnal.

Saatiin mitä haluttiin, mut kovalla hinnal.

Tänhän piti olla mahdotonta.

Kiitän siitä mitä me saatiin,

mut nyt mul ei oo tarjoo yhtään enempää.

Mikä paljon antaa, paljon myös vaatii.

Mikään ei oo kestävää, enkä vaihtais hetkeekään.

Me tehtiin tää.

Mua pelottaa ajatus uudesta alusta ja mitä on vaan olla hiljasuudessa,

mut jotenki vaan tuntuu nyt siltä,

et mä haluun tietää mitä mä oon ilman meitä.

Ja kai mä ihan hullu oon, kun kaiken tän pois heitän.

Mut nää täydet tunnit tuntuu tyhjiltä.

Some kiinni ja askel taaksepäin.

Me ollaan vähän liian lähekkäin.

Mut jos tän takas vois alkuun kelata,

mä tekisin tän kaiken uudestaan.

______

Niin - mitäpä tähän lisäämään. Kulunut kevät on avannut mulle elämässä ihan uusia ovia työn, hevosharrastuksen ja opiskelun osalta. Olen aina ollut ihminen, joka haluaa panostaa kaikkeen kunnolla. Vasemmalla kädellä tehtävät hommat eivät kiinnosta, koska en saa niistä samalla tavalla mielihyvää. Ensimmäistä kertaa koskaan olen joutunut tekemään valinnan ajankäyttöni suhteen, koska haluan säilyttää kaikki elämääni kuuluvat asiat laadullisesti sellaisena, jota voin hyvillä mielin kantaa mukanani. Aiemmin talvella eräs korkeakouluopiskelija haastatteli mua koulutyötään varten, ja silloin mulle esitettiin kysymys siitä, minkä lopettaisin ensimmäisenä niin vaadittaessa: koulun, työn, hevosharrastuksen vai blogin. Vaikka vastaus tuntui silloin kaukaiselta, on se lopulta itsestäänselvä.

Aadan hevoselämää -blogi perustettiin vuonna 2011. Se on kasvanut mukanani teinitytön päiväkirjasta nuoren aikuisen naisen elämästä kertovaksi kokonaisuudeksi, joka ulottii blogin lisäksi myös moniin muihin sosiaalisen median kanaviin. Nyt ensimmäinen päivä huhtikuuta on aika kiittää kaikkia mukanani kulkeneita kymmeniä tuhansia silmäpareja, jotka ovat jaksaneet vuodesta toiseen tsempata ja lukea tekstejäni. Iso kiitos jokaiselle teistä! Ja vaikka nuo Robinin biisin sanat näin muokattunakin ovat melkoisen kornit, kuvastavat ne silti sitä fiilistä, mikä mulla päällimmäisenä somesta on jäänyt. Kiitollisuus. Se, että saavutimme yhdessä jotain. Koska kyllä, kaikki sosiaalisessa mediassa tapahtuva toiminta on vuorovaikutusta ihmisten välillä.

Kaikista kuvista kiitos kuuluu Vilma T:lle, joka on kuvannut meistä upeita kuvia jo pitkään <3

Vaikka blogi sulkeutuu, voi meidän menoa jatkossa seurata mun oman Facebookin ja Instagram-tilin kautta. En varmasti päivittele Instagramissakaan niin aktiivisesti kuin ennen, mutta jos Macon elämä kiinnostaa, on se varmasti paras väylä meidän matkamme osalta. Tämä vuosi on unelmien täyttämistä varten, joten aion ottaa elämästä täysillä kaiken irti: saada opintoja pitkälle eteenpäin, tehdä rakastamaani työtä, kehittyä valtavasti ratsastajana, parantaa kilpailusuorituksiani, lähteä ulkomaille hevoshommiin ja ennen kaikkea nauttia niistä mahdollisuuksista, joita elämä tarjoaa. Keskittyä olennaiseen eli siihen, mikä on hyväksi juuri mulle ja läheisilleni. Ihan niin kuin jokaisen pitäisi tehdä. Ja toivoa samalla, että onni on puolellani näitä unelmia toteuttamassa.

Toivon jokaiselle lukijalle onnea ja menestystä tulevaisuuteen. Blogi pysyy avoimena, jotta halukkaat voivat lukea vanhoja tekstejä myöhemminkin. Tässä vaiheessa minä kiitän ja kumarran mitä nöyrimmin, ja siirryn lukemaan ensi viikon tenttiin. Keskittymään muihin asioihin elämässä.

Ihanaa alkanutta huhtikuuta jokaiselle teistä <3

Nähdään jossakin!