#963: Sopivasti röyhkeä

Näin kevään tullen olen saanut teiltä paljon pyyntöjä eri kanavien kautta siitä, että tekisin postauksen opiskeluihin liittyen. Ajankohdalla lienee suuri osuus asiaan, sillä korkeakoulujen hakuaika on parhaillaan käynnissä ja käsittääkseni se sulkeutuu huomenna iltapäivällä. Jos siis et ole vielä tehnyt hakua, ja se olisi kuitenkin tarkoituksena tehdä, niin kipin kapin täyttämään hakulomaketta! Näin keväisin pääsen seuraamaan sivusta tuttujen ja tuntemattomien hakuprosessia, joka palauttaa mieleen omat kokemukseni pääsykoelukemisesta ja opinnoista yleensä. Katsotaanpas siis hieman, mikä mut on tuonut tähän nykyiseen pisteeseen!

Olen käsitellyt opiskeluani useaan otteeseen vuosien varrella blogissani ja muissa sosiaalisen median kanavissani, mutta koska mukana saattaa olla paljon uusia lukijoita, ei kertaus taida olla pahitteeksi. Eräs lukija pyysi mua tekemään postauksen ihan lukioajoista lähtien, joten pyhitetään tämä postaus kokonaisuudessaan oikein kunnon syväluotaavaan katselmukseen opiskeluistani. Palataan siis vuoteen 2010, jolloin aloitin opiskelut Arkadian yhteislyseossa eli paikallisessa lukiossamme. 

Lukio tuntui kovin uudelta maailmalta silloin 16-vuotiaan teinin silmin. Olin ollut yläasteella ihan hyvä koulussa, mutta en mikään luokan priimus. Keskiarvoni oli lukioon tullessa 9,25, mutta hain silti kouluun, jonne pääsi sisään reilun seiskan todistuksella. En halunnut lähteä kauas kotoa, koska meidän pienellä paikkakunnalla oli kaikki tarvittava: perhe, koti, koulu ja tallit. Eikä lukio tuntunut niin isolta panostukselta, koska tavoitteenani oli jo yhdeksänneltä asti päästä yliopistoon lukemaan viestintää. En siis halunnut esimerkiksi taidelinjalle tai urheilulukioon, vaan tuollainen tavallinen koulu kelpasi mulle paremmin kuin hyvin.

Muistan ikuisesti sen, kun juttelimme yhdeksännen luokan keväällä kouluun kävellessämme kaverini kanssa arvosanoistamme. Sanoin, että jos arvosanani pysyisivät lukiossa edes seiskoina, olisin todella tyytyväinen. Äidinkielestä halusin silti kahdeksikon. Ajattelin, että lukio olisi tosi vaikea koulu. Kuten arvata saattaa, ei niin kuitenkaan käynyt, sillä kolmen vuoden lukio-opiskelun jälkeen keskiarvoni oli tasan yhdeksän. Lukion päättötodistuksessa mulla oli aineiden keskiarvoissa seitsemän kympin numeroa ja kolme seiskaa loppujen ollessa yhdeksikköjä. Seiskat nappasin kotiin pitkästä fysiikasta, pitkästä matematiikasta ja englannista. Luin pitkiä aineita vähän joka saralla, kuten kemiassa, vaikka kirjoitin lopulta vain äidinkielen (L), psykologian (L), yhteiskuntaopin (L), ruotsin (C) ja englannin (C). Kuten huomata saattaa, kielet eivät olleet koskaan mun suurin vahvuus.

Kuva meidän fuksiaisista vuodelta 2015.

Tässä ollaan menossa opiskelijatapahtumaan Suomenlinnaan vuonna 2015.

Tällaista oli mun opiskelu pääsykokeisiin vuonna 2015 :D Rannalla oli parasta lukea! Ja urheilin tosi paljon, koska en jaksanut istua paikallaan pitkään ilman, että alkoi särkemään päätä.

En koe koskaan olleeni kovinkaan ahkera opiskelija. Jos olen kuunnellut tunneilla ja selaillut koulukirjoja läpi pari päivää ennen kokeita, ei hyvien arvosanojen saaminen ole ollut vaikeaa. Koulu on lisäksi aina ollut mun mielestä kivaa - siinä mielessä, miten kivaksi opiskelua voi siis kutsua. Toki käytin aikaa opiskeluun, mutta en todellakaan tunteja, enkä monena päivänä viikossa. Olin aktiivinen tunneilla ja sain siksi välillä erioikeuksia. Yksi opettaja antoi mun ja kaverini tehdä omia juttujamme tunneilla, koska olimme silti ainoat, jotka vastasivat jokaiseen kysymykseen viittaamalla. Kerran sain toisen aineen kokeesta yhdeksikön, mutta kävelin opettajan luokse ja kysyin, saisinko todistukseen kympin, koska olin ollut aktiivinen tunnilla. Sain. Kaverini ei, koska ei käynyt pyytämässä. Mulla siis oli toisinaan pelisilmää ja sitä tietynlaista pokkaa.

Lukio oli kivaa aikaa, ja voin suositella sitä kaikille. Toki kokemuksia on erilaisia, mutta meillä oli hyvä kaveriporukka ja mahtavia opettajia. Osattiin me olla välillä röyhkeitäkin. Kerran kaverini anoi koulusta poissaoloa ja sanoi menevänsä urheilumatkalle vähän erikoisemman lajin parissa Teneriffalle, vaikka oikeasti hän meni lomailemaan rannalle kahdeksi viikoksi. Lukukauden lopussa hänet palkittiin tästä reissusta urheilustipendillä. Saatiin porukalla hyvät naurut! Ja koska lukio ei ollut kovinkaan kovatasoinen, sain minä puolestani joka vuosi ryhmämme parhaan oppilaan stipendin koulumenestyksestä. Joku toinen kaverini sai kirjastipendin ja yksi monitoimikoneen. En tiedä edelleenkään, tuliko sille käyttöä. Mutta kyllä me oltiin näistä ylpeitä.

Lukion opettajat jättivät lähtemättömän vaikutuksen. Tykkäsin todella paljon meidän kaikista äidinkielen opettajista, kuten myös psykologian, yhteiskuntaopin, historian ja biologian opettajista. Sitten oli muutama opettaja, jotka herättivät erinäisine ominaisuuksineen meissä oppilaissa hilpeyttä ja ne, joita kaikki tuntuivat "vihaavan". Suurin syy oli kai se, etteivät nuo opettajat osanneet toimia teinien kanssa. Samaiset oppilaat istuivat kiltisti ja opettajaa kunnioittaen toisen opettajan tunneilla. Meitä tyttöjä turhautti myös se, etteivät kaikki opettajat tuntuneet osaavan opettaa. Suosikkiopettajani oli ehdottomasti oma ryhmänohjaajamme. Jaoin hänelle pari kuukautta sitten Facebookin tilapäivitykseen muistoja lukioajoiltani ja vastaus oli seuraavanlainen: "Nyt sen kai voi jo tunnustaa: se meidän ensimmäinen ryhmänohjaajakeskustelu jännitti aika paljon. Tajusin, että juttelen tässä nyt aika paljon itseäni suuremman persoonan kanssa. Luin sittemmin blogiasi, ja opin valtavasti heppajutuista. Se ei ole ihan pikkujuttu, se on väylä aika monen nykyisen lukion opiskelijan elämismaailmaan. Olen parempi opettaja, koska Aada. Kaikesta huolimatta olen yhdessä asiassa sinua edellä: olen tehnyt enemmän virheitä. Sitten jos olet joskus notkossa, täällä on ainakin yksi valmiina kannattelemaan." Voitte uskoa, että tämä miesopettaja taisi olla kaikkien oppilaiden suosikki. Ja ihan syystä. En ole koskaan tavannut toista niin välitöntä ja oppilaihinsa panostavaa opettajaa. 

Ensimmäisen yliopistovuoden luentokalenteri ensimmäiseltä periodilta.

Luennoilla aina evät. Pakollista.

Vuosi 2015 sisälsi paljon juhlia milloin missäkin. Myös näitä opiskelijabileiden ulkopuolisia!

Lukio ei kuitenkaan kestänyt ikuisuutta. Abivuotena ajattelin, että yksi välivuosi ei olisi pahitteeksi. Sain ensimmäisen hevoseni tammikuussa 2013 ja edellisen vuoden lopulla aloitin työt kolmena päivänä viikossa tallilla. Olin tehnyt opintoja sen verran reippaalla tahdilla, että viimeisenä vuonna mulla oli vain viisi kurssia. Helmikuussa aloitin työt paikallisessa Citymarketissa ja samalla kirjoitin ylioppilaskirjoitukset. Uuden hevosen huumassa en viitsinyt käyttää aikaa pääsykoelukemiseen ja skippasin välillä huoletta valmennuskurssin tunnit. Tiesin, etten osaa, ja lähdin pääsykokeeseen tilanteessa, jossa en ollut lukenut koealuetta kokonaisuudessaan. Kahden tunnin jälkeen totesin, että parempi lähteä vaatekaupoille. Oli ihanan kesäinen sää, ja kävellessäni Helsingin keskustan katuja frappucino kädessäni mietin, että joskus musta vielä tulee korkeakouluopiskelija.

Saman vuoden syksyllä päätin aloittaa töiden ohella opinnot avoimessa yliopistossa. Viestintä kiinnosti, joten jaksoin panostaa siihen vapaaehtoisesti. Ajattelin taas, että yliopistossa kaikki olisi vaikeaa. Lainasin tentteihin kymmeniä kirjoja, joita en koskaan lukenut kuin silmäillen. Kuuntelin luennoilla, jos menin paikalle asti. Töiden ja hevosen takia se oli haastavaa, koska matka yliopistolle kesti tunnin. Sain ensimmäisestä tentistä arvosanaksi vitosen eli parhaimman numeron (arvostelu yliopistossa on 1-5). Niin myös toisesta. Vuoden lopussa totesin, että eihän tämä nyt ollutkaan vaikeaa. Hain uudelleen kouluun, tällä kertaa ilman valmennuskurssia ja mukana myös Tampereen yliopisto. Luin melko ahkerasti, mutta vain parina päivänä viikossa. Eihän sillä päästy sisälle. Jatkoin avoimessa perusopintojen suorittamista.

Kolmantena hakuvuonna eli vuonna 2015 päätin panostaa kunnolla päästäkseni Tampereen yliopistoon. Kävin Tampereella pariin otteeseen tekemässä harjoituspääsykokeen, mutta muuten opiskelin itsenäisesti. Vietin jonkin verran aikaa kirjastossa, mutta samalla pidimme kaverini kanssa meillä lukupiirejä. Luin ahkerasti, mutta moniin kavereihini nähden vähän. Kun nyt katson monia tuttujani, jotka lukevat 30 tuntia viikossa, en voi kuin nostaa hattua. Olin itse koko ajan töissä ja ehdin lukemaan ehkä kolmena päivänä viikossa, silloinkin parista tunnista ylöspäin. Samalla suoritin avoimessa yliopistossa kursseja. Se auttoi hahmottamaan sitä, mistä viestinnässä todella oli kyse. Tampereelle ja Helsinkiin oli lisäksi lähes samat pääsykoemateriaalit: ainoastaan artikkelit olivat erilaisia. Aloitin lukemaan Helsingin artikkeleita vasta sitten, kun Tampereen koe oli ohi.

Vuoden 2015 fukseja!

Mulla oli jo 2015 kaksi tapaa olla: vasemmanpuoleisen kuvan mukaisesti hyvinkin naturel ja oikean mukaisesti laittautunut. Oikeanpuoleisessa oon menossa opiskelijasitseille. Nykyään näytän 90% ajasta tuolta, miltä vasemmassa kuvassa. Oon meikannut kunnolla viimeksi Horse Fairissa :D

Fuksivuonna oli pakko ehtiä tallille opiskeluidenkin jälkeen. Vaikka sitten vain pussailemaan Pämppistä. Tässä hyvä esimerkki!

Tampereen pääsykoe oli ensin. Olin varma, että muutan Tampereelle opiskelemaan ja siitä tulisi oma kotikaupunkini. Olimme jo etsineet mulle uuden valmentajan ja tallipaikan Champille. Pääsykoetta edeltävänä iltana menin yöksi hotelliin ja seuraavana päivänä palasin kotiin. Olo oli helpottunut, mutta tietysti jännittynyt. Kaksi viikkoa sen jälkeen oli vuorossa Helsinki, jonne menin tekemään parhaani, vaikka en ajatellut sen riittävän mihinkään. Edellisenä iltana työkaverini soittivat ja pyysivät mukaan istumaan iltaa. Makasin parhaillani meidän takapihalla bikineissä ottamassa aurinkoa ja kertaamassa koealuetta. Totesin, että tässä vaiheessa ei kai enää voi oppia mitään uutta. Menimme ostamaan siiderit ja istuimme tekonurmen laidalla katselemassa jalkapalloa lämpimässä alkukesän säässä. En stressannut enää. Kun pääsykokeet olivat ohi, en olisi voinut olla helpottuneempi. Se fiilis, kun ei enää tarvitse lukea, on jotain uskomattoman hienoa.

Heinäkuun alku koitti, ja sen jälkeen seurasimme tulosten julkistamista melkein tunti tunnilta. Kaverini sai ensimmäisenä meidän porukasta tiedon siitä, että hän pääsi kouluun. Olin tosi iloinen, mutta pelkäsin samalla, että näinköhän mulla jäi opiskelupaikka saamatta. Tuloksien piti tulla muistaakseni 3.7. mennessä eli päivää ennen Ruisrockia. Viimeinen päivä kesäkuuta, ihan illasta, kävin vielä viimeisen kerran katsomassa tuloksia ennen nukkumaanmenoa. Ajattelin, että ei ne ole tulleet, mutta käyn silti. Avasin iPadin ja kirjauduin sisään. Katsoin tuloksia. En ollut uskoa silmiäni. Mut oli hyväksytty sekä Tampereelle että Helsinkiin. Ja koska Helsinki oli ykkösvaihtoehtoni, oli se tietysti suuntana seuraavana syksynä. Jos haluatte lukea mun fiiliksiä tuolta päivältä, kannattaa tutustua tähän postaukseen. 

Ensimmäinen vuosi yliopistossa oli tosi hauskaa, mutta erilaista. Tutustuin uusiin opiskelijakavereihin, kävin muutamissa opiskelijabileissä ja istuin tuntikausia sitsaamassa milloin minkäkin tiedekunnan toimesta. Opin Valtsikan laulukirjan sanoja ulkoa, ompelin haalarimerkkejä punaisiin haalareihin ja istuin luennoilla. Meillä oli hauska porukka, yhteensä 25 fuksia eli ensimmäisen vuoden opiskelijaa. Kaikki vanhemmat opiskelijat tuntuivat kauhean viisailta. Kävin edelleen töissä, tosin osa-aikaisena. Muistaakseni 20-25 tuntia töitä viikossa, pääosin viikonloppuisin ja parina arkipäivänä/-iltana. Lomilla tein enemmän töitä, jotta sain rahaa. Kävin tallilla päivittäin, koska olin todella tarkka siitä, kuka Champilla sai ratsastaa. Jos en päässyt itse, kävi äitini tekemässä hevoselle ruoat. Nykyään olen kyllä oppinut realismia, enkä todellakaan juoksuta äitiäni tallilla hevosen ruokien takia, vaikka hän sen varmasti mielellään tekisi. 

Ensimmäisenä opiskeluvuonna sain kasaan yli sata opintopistettä. Tein tenttejä ja kursseja hurjalla tahdilla, mikä onnistui siksi, ettei valtiotieteellisessä tiedekunnassa ole juuri läsnäolopakollisia kursseja. Olin käynyt viestinnän opinnot jo avoimessa, joten en ollut muiden fuksien kanssa samoilla kursseilla juuri ollenkaan. Kaikki ihmettelivät, miksi tein opintoja niin nopeasti alta pois. En tiennyt itsekään, mutta koska se oli helppoa ja kivaa, en nähnyt syytä hidastaa. Tykkään asettaa itselleni tavoitteita, ja tuo oli yksi sellainen. Ajattelin, että olisi hienoa valmistua maisteriksi kolmessa vuodessa. Samalla tiesin, etten tulisi ottamaan papereita ulos kuitenkaan ennen vuotta 2020, koska valmistumisen jälkeen menettäisin monia etuja aina opiskelija-alennuksista halvempaan asumiseen.

Tässä sitä oltiin lähdössä koululle, vaikka ulkona oli -30. Ihan hulluja lukemia..

Tämä nyt ei liity aiheeseen, mutta hitsi miten hyvän kuvan löysin näitä muita kaivellessani :D

Tämä kuvasarja on otettu päivänä, jolloin mun kaveri kävi pääsykokeissa ja mä tulin odottelemaan häntä Helsinkiin, jonka jälkeen mentiin syömään. Ai että <3

Päätin ottaa sivuaineekseni johtamisen tutkimuksen ja yleisen valtio-opin, jossa suuntauduin erikseen politiikan tutkimuksen linjalle. Pääaineeni oli siis viestintä. Moni luulee, että viestinnän opiskelijat opettelisivat kirjoittamista tai journalistisia taitoja. Helsingin yliopistossa näin ei kuitenkaan ole, sillä en ole opiskellut päivääkään oikeinkirjoitusta tai mitään kirjoittamiseen liittyvää korkeakoulussa. Oma viestinnän opiskeluni on ollut puhtaasti organisaatioviestintään painottuvaa, johon pikantin mausteensa on tuonut julkinen hallinto eli kolmas sektori valtio-opin opintojen kautta. Koen, että mun pääaine ja sivuaineet muodostavat todella kivan kokonaisuuden, jossa jokainen tukee toistaan. Nykyäänhän uudet opiskelijat aloittavat Helsingin yliopistossa linjalla, jonka nimi on "valtio-oppi ja viestintä": he valitsevat pääaineensa vasta ensimmäisen vuoden jälkeen näistä kahdesta. En siis voi olla tässä kovin väärässä ;)

Yliopiston toinen vuosi eli vuosi 2016-2017 olikin sitten mun opintojen osalta mahalasku. Mulla oli todella kiva kesä 2016 ja tutustuin uusiin ihmisiin, eikä opiskelumotivaatiota tuntunut löytyvän syksyllä ihmissuhteiden ollessa pääroolissa. Olin toki koko ajan kirjoilla yliopistolla ja suoritin kandiseminaaria parin muun kurssin ohella, mutta ei sitä voinut opiskeluksi kutsua. Töiden ohella hengailin tallilla ja milloin missäkin leffassa, ulkona tai kavereiden luona. Tammikuussa koko touhu rupesi ärsyttämään, koska olen aina ollut todella tavoiteorientoitunut. Niinpä pistin elämän uuteen järjestykseen ja maaliskuussa kirjoitin kandidaatintutkielmani valmiiksi kahdessa viikossa arvosanalla 4 (arvosteluasteikko edelleen 1-5) saaden kypsyysnäytteestä arvosanaksi viitosen. Irtisanouduin Citymarketista ja vaihdoin työni pankkialalle tehden välissä parin viikon työrupeaman kansainvälisissä kisoissa. Suoritin opintoja myös maisterivaiheesta, ja hommaan tuntui löytyvän jälleen joku järki.

Fuksivuoden jälkeen en ole osallistunut yhteenkään opiskelijatapahtumaan, en viime, enkä tänä vuonna. Joskus mietin, että verkostoitumisen kannalta se olisi voinut olla hyvä idea, mutta toisaalta elämässäni on niin paljon muutakin sisältöä, että opiskelijatoiminta tästä vielä puuttuisi. Syksyllä 2017 aloitin maisteriseminaarissa ja tein samalla muita opintoja parin kurssin verran omaksi ilokseni. En käyttänyt niihin energiaa ollenkaan, mutta silti sain kaikista kursseista arvosanaksi nelosen. Olen todennut, ettei yliopisto-opiskelu ole sen vaikeampaa kuin muukaan opiskelu, koska samalla tässä on tullut kasvettua ihmisenä ja opittua valtavasti yhteiskunnasta. Valtiotieteelliset opinnot ovat niin yleismaailmallisia, että jo omalla kiinnostuksella maailmaa kohtaan saa paljon aikaiseksi. Mun tapana on esimerkiksi katsoa uutiset Yleltä joka päivä, jonka lisäksi seuraan uutisia varsinkin finanssimaailmasta todella tiiviisti ihan työni puolesta. Pääsykokeisiin lukiessani luin Helsingin Sanomat joka aamu. 

Vuoden 2016 syksyllä kävin Brysselissä Euroopan parlamentissa ja komissiossa vierailulla opiskeluporukalla. Oltiin Belgiassa kolme päivää koulun piikkiin ja säätkin suosi!

Nämä kuvat taitaa valehtematta olla viimeisiä opiskeluun edes etäisesti liittyviä. Sen jälkeen mulla
on lähinnä snäppikuvia siitä, miten yritän tehdä kandia tai gradua tai miten juoksen myöhässä luennolle :D

Nyt olen kokopäivätöissä ja suoritan tässä samalla harjoitteluani maisterivaiheeseen. Saan kanditutkintoni vihdoin ulos ensi kuussa, vaikka se on ollut kahta kurssia vaille valmiina vuoden verran. Graduni valmistuu toukokuussa ja ensi vuodelle mulla jää opiskeltavaksi vain osittain jo opiskeltu sivuaine maisterivaiheesta eli noin 20 opintopistettä. Kyseessä on neljäs vuoteni yliopiston kirjoilla, joten mulla olisi vielä kaksi ylimääräistä vuotta aikaa valmistua siten, että saan opintolainahyvitykset ja muut tuet valtiolta. Siispä totesin, ettei mulla ole mikään kiire pois koulusta ja varasin Macolle ja mulle paikan Oliva Novasta ensi vuoden helmikuusta huhtikuuhun MET II ja MET III:lle. Lähdemme siis kilpailemaan Espanjaan siten, että rekan keula starttaa aurinkoa kohti tammikuussa. Mun työsopimus nykyiseen työhöni loppuu syksyllä ja suunnitelmissa yhtenä vaihtoehtona on, että lähtisin HIHSin jälkeen Macon kanssa töihin Keski-Eurooppaan Olivan kisoihin asti tallille ratsastamaan ja hoitamaan hevosia. Paikkakin on jo sovittuna, mutta aika näyttää, tuleeko matkalle mitään esteitä. Reilun vuoden päästä olenkin jo takaisin Suomessa ja valmiina aloittamaan kisakauden kotikentillä. Ulkomailta käsin voin hyvin suorittaa opintoja verkkotentteinä, jos sellaista haluan tehdä. Muuten pidän opinnoista taukoa kokonaisuudessaan sen viitisen kuukautta, ja jatkan niitä sitten, kun olen taas tukevasti Suomen maankamaralla. Mihinkäs tässä on kiire valmiissa maailmassa.

Toivon, että mulla olisi ensi kesänä vakituinen työ oman alani töiden parissa. Joku tällainen työ, mitä nytkin teen - viestinnän hommissa joko finanssialalla tai julkisen hallinnon puolella. Mua on aina kiehtonut ajatus esimerkiksi valtionvarainministeriön viestintäosastolla työskentelemisestä, mutta kaikista eniten haluaisin olla töissä Euroopan Unionilla esimerkiksi komissiossa tai parlamentissa - ja nimenomaan viestinnän tehtävissä. Harmikseni en puhu sanaakaan ranskaa tai saksaa. Politiikka on kuitenkin aina ollut sydäntäni lähellä, joten ehkä päädyn joskus johonkin työhön, joka liittyy siihen tavalla tai toisella. Toisaalta myös tämä nykyinen yritysmaailmassa pyöriminen on älyttömän inspiroivaa ja kehittävää. Opin joka päivä jotain uutta ja saan tehdä töitä niin paljon itseäni viisaampien ihmisten ympäröimänä. 

Tästä postauksesta tuli ihan hurjan pitkä! Olipa silti kiva kirjoittaa näitä asioita ylös ja saada samalla jäsenneltyä itsellekin ajatus siitä, miten mun opiskelu on tässä vuosien varrella mennyt. Tästä inspiroituneena lähden kotiin (jäin kirjoittamaan tätä postausta työpäivän päätteeksi työpaikalle odotellessani sähköpostiin vahvistuksia erinäisistä projekteista) ja siirryn oman koneeni ääreen jatkamaan gradun parissa puuhastelua. Siitä on nyt kasassa 60 sivua, joten enää 40 jäljellä. Kuukausi aikaa kirjoittaa. Juuri se ärsyttävä aineisto-osuus. Onneksi mun aineiston parissa on ollut ihana työskennellä, sillä haastattelin kymmentä suomalaista somevaikuttajaa, joista jokainen jakoi samoja ajatuksia kanssani. Sen aineiston parissa viettää aikaa mielellään, ja aion varmasti jakaa tuloksiani myös tänne blogiin myöhemmin toukokuussa. 

Onko teistä joku hakemassa nyt opiskelemaan? Entä te, jotka olette opiskelemassa:

missä vaiheessa opintoja olette tällä hetkellä? :)