#974: Juulia Jyläksen valmennukset

Huhti-toukokuun vaihteessa pitkä odotus palkittiin, kun Juulia Jyläs tuli jälleen Suomeen valmentamaan Stall Solbackaan. Valmennukset olivat sunnuntaina ja maanantaina, mutta pääsin itse paikalle vain sunnuntaina töiden vuoksi. Jälkikäteen ajateltuna tuo oli hyvä ratkaisu, sillä Maco ei olisi varmasti jaksanut hypätä kahta päivää putkeen kovin skarpisti. Teimmekin siis sunnuntaina kunnon treenin sillä ajatuksella, ettei hevosta tarvinnut valmistella seuraavaa päivää varten.

Tämä oli ensimmäinen Jyläksen pitämä ulkotreeni meille, sillä edellisten kertojen aikana maanpintaa oli vielä peittänyt kunnon lumikerros. Sitä tietysti olisi toivonut oikeinkin hyvää säätä, mutta sen sijaan pääsimme hyppäämään sadesäässä. Onneksi sade oli sellaista sumuista tihkusadetta, eikä taivas suinkaan revennyt ihan holtittomasti. Kuvaaja jaksoi seitsä kentällä tallentamassa menoa kameralle, mistä ei voi kuin kiittää. Oikeasti, vain hevosihmiset jaksavat viettää vapaa-aikaansa vapaaehtoisesti ulkona sateessa vieraiden hevosten ja ihmisten keskuudessa. Sanokaa mun sanoneen!

Tyypilliseen tapaan sunnuntain treeni oli ensimmäisen päivän mukaisesti jumppaa, jonka oli tarkoitus saada hevonen kontrolliin, avuille ja takaosansa päälle seuraavan päivän ratatreeniä ajatellen. Me emme siis osallistuneet ratatreeniin, joten hioimme suorituksiamme jumppatehtävien avulla loppuun asti. Tunnit etenivät porrastetusti siten, että aiemman suunnitelman sijaan hyppäsin yksin. Periaatteessa se oli oikein hyvä tapa saada homma pakettiin tiiviisti, mutta toisaalta kahden hevosen kanssa välikäynnit ovat hieman pidempiä. Puolensa kummassakin, ja ennen kaikkea yksin tunnilla ollessa kaikki huomio kiinnittyy siihen omaan tekemiseen. Juulialta ei muutenkaan kommentteja puutu, mutta nyt varsinkin pääsimme tekemään viimeistelyä eri tavalla.

Alkuverryttelyn jälkeen aloitimme linjalla, joka oli toisella pitkällä sivulla. Linjalle tultiin ravissa siten, että ravipuomilta oli innariväli pystylle, josta yksi laukka-askel kavaletille ja siitä kuusi tai seitsemän laukka-askelta puomille, josta innarivälillä pystylle. Teimme tätä aluksi siten, että siirsin Macon raviin ennen toista pystyä. Ruuna tuntui todella innokkaalta, eikä se meinannut hidastaa vauhtia ennen pystyä ennen olevaa puomia. Mun piti keskittyä istumaan oikeasti satulassa, irrottaa reidet ja laittaa se keskivartalo töihin. Muutaman toiston jälkeen sain Macon paljon nopeammin raviin, mutta ruuna halusi nostaa laukan heti pari askelta ennen pystyä. Innokkuutta siis riitti, mikä oli tietysti positiivinen asia!

Kun tehtävä sujui hyvin, nostettiin esteitä ja linjalle alettiin tulla laukassa ravin sijaan. Välissä ei enää tarvinnut siirtää hevosta erikseen raviin, vaan rytmi sai säilyä tasaisena pystylle asti. Pystyn jälkeen hevonen piti siirtää tasapainossa raviin ja suorittaa diagonaalilla olevat ravipuomit, josta tehtävä jatkui vielä toisella pitkällä sivulla olevalle linjalle. Tällä linjalla olikin vähän enemmän tekemistä: kavaletilta yksi laukka-askel pystylle, josta yksi laukka-askel okserille. Okserilta kolme laukka-askelta okserille, josta yksi laukka-askel pystylle. Jumppaa siis, ihan kunnolla. Tässä tarkoituksena oli jättää hevonen suorittamaan yksin, eikä sitä saanut auttaa liiaksi. Tarpeen mukaan kullekin hevoselle lisättiin apupuomeja lisäämään esimerkiksi hevosen suoruutta. 

Jumppalinjojen ratsastus on aina ollut mulle todella huoletonta. Se on vähän sellaista, että kun selviät ykkösestä, niin ne loput kyllä tulee sieltä mukana. Harva valmentaja rakentaa hevosille sellaisia tehtäviä, että siellä pulaan joutuisi. Toki tehtävät vaativat skarppiutta sen verran, että laukan pitää olla hyvä sisään tullessa, ratsastajan pitäisi olla tasapainossa esteiden päällä, väleissä pitäisi osata tukea hevosta sopivasti ja ratkaisuja pitää osata tehdä nopeasti esteiden tullessa nopeasti vastaan. Mutta noin yleisesti uskon, että ainakin mulle jumppasarjat ovat paljon helpompia henkisesti kuin esimerkiksi linjojen ratsastus. Harjasta vaan kiinni, loppu menee itsekseen! Haha, sellaiselta se ainakin välillä tuntui, kun Juulia käski olla tekemättä mitään.

Meillä oli näillä kahdella tehtävällä vähän erilaiset ongelmat. Kahden pystyn linjalla suurin korjattava asia oli se, että Maco ponnisti tarpeeksi ylös toisella pystyllä. Se tuli hyvin ykkösen ja mahtui ongelmitta yhden askeleen väliin ennen kavalettia, mutta se jäi vähän flätiksi kohti seuraavaa pystyä. Yritin terävöittää sitä pitkän raipan avulla koskemalla hieman ennen kunkin askeleen ponnistusvaihetta raipalla takapolven suuntaan, mutta en saanut ihan toivottua fiilistä siitä, että hevonen olisi oikeasti istunut sinne takaosalle ennen hyppyä. Kun este oli jo 140cm tienoilla ei sellainen ponneton hyppy riitä, vaan hevosen tulee olla terävänä. Pystyä ennen oleva puomi kun oli asetettu siten, että hevosen oli pakko hypätä vähän lähempää, mikä on Macolle haastavaa. Se on vielä sen verran voimaton, ettei se jaksa nousta edestä kovin nopeasti ylös. 

Saimme kuitenkin pari hyvää hyppyä ja viimeisellä kerralla Maco tsemppasi todella hyvin, vaikkei hyppy itsessään ollut mikään maailmaa mullistava. Ongelma oli käytännössä se, ettei Maco pysynyt itse tarpeeksi hyvin paketissa ponnistukseen asti. Se tuli monta kertaa hyvin perille, mutta veti itsensä viimeisessä askeleessa pitkäksi. Yritin kovasti auttaa sitä, mutta Juulia halusi, että hevonen saisi suorittaa itse rauhassa ja oppia sitä kautta omista virheistään. Niinhän se pitäisikin mennä, mutta toisaalta tuntuu tyhmältä olla selässä hiljaa ja yrittää olla tekemättä mitään.

Toinen jumppatehtävä oksereineen päivineen olikin sitten hieman eri tavalla haastava. Maco tuppasi alkuun juoksemaan oksereiden välissä olevat kolme laukkaa, ja olisin niin mielelläni ottanut väliin useamman pidätteen ja tasapainottanut hevosta enemmän takaosalle. Pystyillä tehtävän työn mukaan Juulia kuitenkin huusi mulle monta kertaa, että hevonen pitää jättää suorittamaan yksin. Ei auttamista, koska silloin Maco oppii itse tekemistään virheistä. Ei ne hevoset yleensä montaa kertaa juokse esteitä päin, jos sieltä tulee seurauksena puomi mukaan - sen sijaan ne oppivat itse ja tulevat takaisin ennen estettä katsoen vähän paremmin sitä, mistä sinne hyppyyn kannattaa ponnistaa. Tässä eron näki kyllä hyvin, sillä Maco ei juossut enää parin kerran jälkeen toista okseria kohden samalla tavalla kuin aluksi. Okei, ei se missään vaiheessa rysännyt esteillä, mutta oli kuitenkin vähän kiireinen. Siten, ettei ponnistukselle jäänyt ihan kauheasti aikaa.

Oltiin Macon kanssa tänään taas Juulia Jyläksen valmennuksessa, jossa tehtiin jumppaa 😋 Maco on tuntunut nyt kuukauden ajan aika väsyneeltä, ja sama meno jatkui myös tänään. Suunnitellaan sille ruokinta vähän uusiksi ja nyt se saa olla pari kolme viikkoa maastoilulla ja juoksutuksella. Annetaan lihaksiston palautua rauhassa 🙌🏼 #equestrian #showjumping #oldenburg #horsesofinstagram #cheval #horse #lovemyhobby #horsebackriding #happiness #spring #marocco #häst #riding #outdoor #bestthingsinlife #funny #followme #like4like #equestrianlife #sunnyday #bestfriend #training 📸 @sallatoikka

Henkilön Aada Lätti (@aadalatti) jakama julkaisu Huhti 29, 2018 kello 10.08 PDT

Tämän kiirehtimispuolen lisäksi oksereilla korostui Macon vinous. Se hyppäsi ihan valtavasti enemmän oikealle, joten jouduin ihan johtamaan vasemmalla ohjalla esteiden päällä pitääkseni ruunan edes jotenkin hyppäämällämme linjalla. Koska Juulia toivoi, ettei hevosta saanut auttaa, laittoi hän toiselle okserille puomit ohjaamaan hyppyä keskemmälle. Se auttoi, ja Maco keskittyi jälleen hyppäämään paremmin suoraan. Tuo vinous korostuu sen väsymyksen vuoksi, josta puhuin edellisessä postauksessa: hevonen ei yksinkertaisesti pysty käyttämään lihaksistoaan tasapuolisesti oikein, vaan se helpottaa omaa tekemistään siitä, mikä milloinkin on mahdollista. Nyt ruuna esimerkiksi ponnisti oikealla lavalla huonommin kuin vasemmalla. Tilanne on vähän sama kuin ihmisellä, joka on ihan jumissa kovan treenin vuoksi. Yritä nyt siinä sitten tehdä parhaimpaasi, kun pelkkä sängystä ylös nouseminen tuntuu ikävältä koko kropassa. Pitäisi muistaa, että ne hevosetkin tarvitsevat joskus lepoa.

Vaikkei valmennus mennyt kovinkaan kehuttavasti, sain paljon ajatusta omaan tekemiseeni ja etenkin tapaan, jolla Macoa kannattaa treenata. Sille sopii selvästi sellainen viikon kävely-/juoksutus-/maastoilutauko aina parin kuukauden välein, ja muutenkin viikon ohjelma olisi hyvä pitää melko väljänä. Näin kesän tullen esimerkiksi kaksi maastoilua, joista toinen rankempi ja toinen palauttelevampi. Yksi kävelytyskonepäivä, yksi kouluvalmennus, yksi juoksutus ja siihen päälle sitten joko estevalmennus tai kisat. Ja tarpeen mukaan viikon täytteeksi vielä toinen juoksutus tai kevyt hölkkäily selästä käsin. Ei sitä kannata kauheasti enempää prässätä, koska lopulta hevosella menee motivaatio koko hommaan. Maco kun on luonteeltaan vähän sellainen, että sille sopii monipuolinen tekeminen.

Seuraavan kerran treenaamme Juulian silmän alla tämän kuun lopulla, toivottavasti hyvin levänneen hevosen kanssa. Sitä ennen jatkamme maastoiluharjoituksia. Voi että, miten ihania maastoja meidän tallilla muuten onkaan! Mulle näytettiin viime viikolla vajaan parin kilometrin laukkasuora, jossa voi huoletta päästellä menemään sen, mitä hevosen jaloista pääsee. Mulla valui ihan vedet silmistä, kun kävimme siellä nauttimassa lämpimästä kevätpäivästä. Vielä, kun löytäisi täältä jostakin hevosten uittopaikan, niin kaikki olisi enemmän kuin loistavasti!

Onko teidän hevosilla ollut kevätväsymystä? :)