#1028: 2kk sairaslomaa ja uusi työ - ihan tavallinen tiistai

Eilen oli varsin tapahtumarikas päivä ottaen huomioon, että kyseessä oli ihan tavallinen arkitiistai. Työpäivä, jonka lisäksi olin sopinut päivälle valmennuksen - ensimmäisen sellaisen, jossa ottaisimme oikeasti hyppyjä pitkästä aikaa. Edellisestä varsinaisesta hyppykerrasta kun oli kulunut miltein neljä kuukautta, kun starttasimme elokuun ensimmäisellä viikolla Ainossa 125cm luokan ennen vuosihuolloksi tarkoitettua klinikkareissua. Voitte siis kuvitella, että olin enemmän kuin innoissani päivän ohjelmasta. Kaikki näytti hyvältä ja hyvinhän se menikin! Ainoa seikka oli, että päivän päätyttyä olin viettänyt tallilla sen hetkisen sijaan aikaa kellon ympäri, köyhtynyt tuhat euroa ja saanut Macolle kahden kuukauden hyppykiellon. Ja allekirjoittanut työsopimuksen unelmieni työpaikkaan vakituiselle työsopimukselle oman alan töideni pariin viestinnän hommiin. Hetkinen, mitenkäs tässä näin pääsi käymään?

Lähdetään liikkeelle niistä kivemmista uutisista, nimittäin uudesta työpaikasta ja onnistuneesta estehyppelystä. Macon epävarman tilanteen vuoksi päädyin hakemaan sopivalta vaikuttavaa työpaikkaa oman alani töiden parista sillä taka-ajatuksella, ettei ruuna olisi valmis kilpailemaan ensi kaudella kahdeksaa viikkoa monena päivänä viikossa Espanjan kansainvälisillä kilpakentillä. Ajattelin, että jos onni osuisi kohdalle ja työpaikka varmistuisi, olisin sitten mahdollisesti lyhyemmän pätkän Espanjassa joko Macon kanssa tai ilman sitä. Näin vaan kävi, että viime viikon perjantaina mulle tarjottiin työpaikkaa vakituisena työntekijänä hommiin, joissa pääsen kehittymään itse ihan valtavasti eteenpäin ammatillisesti. Tällaisena uraorientoituneena ihmisenä en olisi voinut olla iloisempi mahdollisuudesta, joten tartuin siihen tietysti viipymättä. En ehkä vieläkään ole ihan sisäistänyt sitä faktaa, että teen jatkossa oman alani töitä alan ammattilaisten parissa vakkarisopimuksella näin nuorena. Huippua, joskin hämmentävää. Tällä alalla on niin paljon päteviä ihmisiä tekemässä ja hakemassa töitä, ettei tilaisuutta olisi yksinkertaisesti voinut olla ohittamatta.

Nyt olenkin sitten siinä niin sanotussa uraputkessa, jos näin voin vitsillä heittää! Tämähän tarkoittaa konkreettisesti muutosta vain Espanjan reissuun. Sain neuvoteltua itselleni kaksi viikkoa palkatonta vapaata, jonka lisäksi mulla on tietysti normaalit palkalliset lomat. Seuraavaksi onkin pohdittava, haluanko lähteä Macon kanssa kilpailemaan Espanjaan siten, että se matkustaa sinne tallikaverieni kyydillä ja palaa takaisin samalla reissulla, mutta olen matkalla itse vain kisaviikkojen ajan lentämällä. Tämä kuulostaa omaan korvaani vielä vähän kaukaiselta ajatukselta, vaikka kyseisessä kilpailussakin toimivan eläinlääkärin mukaan siinä ei olisi mitään ongelmaa. Toinen vaihtoehto olisi lentää paikalle kilpailemaan muiden hevosilla. Kolmas ja viimeinen vaihtoehto ei liity hevosiin mitenkään: suunnittelimme jo Millan kanssa lähtevämme kahdeksi viikoksi reissuun jonnekin lämpimään. Ehkä Thaimaahan tai vaikka Balille. Kunnon irtiotto hevoshommista ei olisi pahitteeksi, haha! Näiden suhteen pitäisi tehdä päätöksiä pian, mutta rehellisesti sanottuna tuo viimeisin vaihtoehto kiehtoo kyllä kaikista eniten juuri tällä hetkellä. 

Jatketaan vielä näillä kuvilla, kun jäljellä on! Eli kaikki postauksen kuvat c. Elli Heimonen, kiitos :)

Mutta se työasioista! Lähdimme nimittäin Macon kanssa kohti estehyppyjä tiistain kunniaksi nyt, kun ruuna on liikkunut hyvin jo pidemmän aikaa. Olemme panostaneet menneinä kuukausina puhtaasti sileän valmennuksiin, joka on tuottanut tulosta. Kuten jo aiemmissa postauksissani kerroin, on työtä vielä ihan valtavasti edessä, mutta vähitellen ruunaa on alettu saamaan enemmän tasapainoon ja takaosalleen. Se ei kuitenkaan missään nimessä ole vielä yhtä hyvin avuilla kuin vielä kesän lopulla, jolloin se oli pidemmän työn tuloksena jo yllättävänkin kiva ratsastaa. 

Teimme valvovan silmän alla töitä aluksi ihan sileällä, jossa pyrimme saamaan Macon pohkeen eteen ja ajattelemaan itse enemmän ylämäkeen. Tästä siirryimme vähitellen esteiden pariin, ja tulimme välikävelyiden kanssa useampia erilaisia ratakokonaisuuksia ensin ihan pienillä korkeuksilla. Tärkeintä oli, että Maco oli takaosansa päällä, ei juossut esteille ja pysyi kaarteista suorana. Helpommin sanottu kuin tehty, kun ruuna oli todellakin menossa eteenpäin ja imemässä itse esteille. Se oli niin innoissaan päästessään hyppäämisen makuun! Muutamat hypyt tuntuivat selkäänkin asti todella hyviltä, joskin yleinen fiilis oli vähän kiireinen kaiken innokkuuden vuoksi. Lopussa esteet olivat kaikki yli metrisiä, osa varmaan lähempänä 120cm korkeutta. Oli kiva päästä hyppäämään ihan esteiden kokoisia tehtäviä ja huomata, ettei korkeus tuntunut tauonkaan jälkeen miltään. Tutulla hevosella tekeminen on varmaa, joskaan ei aina helppoa!

Ennen hyppäämistä kuulin, että tallillemme olisi tulossa juuri tänään eläinlääkäri Dr. Pepe Simo, joka on viisinkertainen olympiaeläinlääkäri ja yksi kaikkien aikojen parhaista urheiluhevoslääkäreistä Euroopassa. Hänellä on klinikka Oliva Novassa eli paikassa, jonne tallilaisemme starttaavat talvella. Pepe on käynyt hoitamassa hevosia Suomessa tallikaverieni tuomana nyt useamman kerran, sillä he tykästyivät eläinlääkärin taitoihin edellisellä Espanjan reissullaan. Pohdin hetken, olisiko mun järkevää näyttää Macoa eläinlääkärille nyt, kun se on hoidettu useampaan kertaan juuri kavioita ajatellen tämän syksyn aikana. Juttelin valmentajani kanssa ja hänen mielestään hevosta kannattaisi näyttää huippuammattilaiselle, sillä hän osaisi katsoa hevosta kokonaisvaltaisemmin kuin pelkkään etuosaan keskittyen. Hänen mukaansa Macon takajaloissa, mahdollisesti takapolvissa on rasittuneisuutta, joka on näkynyt hevosen liikkumisessa ja työskentelyssä jo siitä asti, kun se on tullut Suomeen.

Ja näinhän sitä tehtiin. Pepe katsoi Macon röntgenkuvia vuosien varsilta ja tutki ruunan ihan fyysisestikin. Hän totesi sen, mikä meillä olikin jo tiedossa: ruuna on ollut kipeä jo pitkään ennen kuin sen itselleni Saksasta ostin, suurimmaksi osaksi juuri takaosastaan. Se on sitten puolestaan heijastunut etujalkoihin, ja tätä oiretta on hoidettu Suomessa syksyllä piikittämällä, osphoksella ja tildrenillä. Ja sitä ennen jo vuosi sitten muuttamalla kengitystä klinikkaeläinlääkärin ja Suomen parhaiden kengittäjien ohjeistuksella useampaan kertaan.

Maco on siitä suurisydäminen hevonen, että se tekee töitä silloin, kun siltä niin pyydetään. Se hyppää, vaikka paikka olisi huono. Se kokoaa, vaikka se olisi sille todella hankalaa. Osittain tämä johtuu myös sen kovasta luonteesta. Moni herkempi ruuna ja varsinkin tamma heittää hanskat tiskiin ihan samantien, jos yksikin karva on vinossa - toiset sitten purevat hammasta yhteen ja menevät, koska rakastavat liikkua ja hypätä. Teki se miten ikävää tahansa. Maco lukeutuu näihin hevosiin, koska se on aina tehnyt työnsä mielellään, vaikka se on ollut Pepen mukaan kipeä kropastaan jo vuosikaudet. Siis siten, että ongelma on lähtenyt aikanaan todennäköisesti takaosasta, ja lopulta hevonen on alkanut säästelemään milloin mitäkin osaa kropastaan aiheuttaen kokonaisvaltaisen "jumin" koko hevoseen. Tätä samaa on sanonut myös meidän hierojamme, joka on nyt hoitanut Macoa noin neljän kuukauden ajan säännöllisesti. 

Joku varmasti myhäilee nyt oikeasti kovin voitonriemuisena. "Hah, tiesinhän, että se on ollut kipeä jo koeratsastuksesta alkaen." Valitettavavasti voin todeta, että jälkiviisastelu ei auta tässäkään tapauksessa. Olemme valmentajieni, kengittäjien, hierojien, kiropraktikoiden, kavereideni ja eläinlääkäreiden kanssa tienneet koko ajan, että Macolla on häikkää jossakin, mutta tähän mennessä hoidot ovat kohdistuneet puhtaasti etujalkoihin ja nimenomaan kavion asentojen muuttamiseen. Ihan siitä hetkestä alkaen, kun se tuli Suomeen. Joku toinen olisi varmasti osannut sanoa, että lähtökohtainen syy on muualla, mutta mielestäni on turha jossitella. Pakkohan sitä on tässä kohden uskoa johonkin - ja tässä tapauksessa useisiin ammattilaisiin. 

Oli kuitenkin erittäin hyvä, että päätin näyttää Macon Pepelle, sillä palaset loksahtelevat nyt omassakin päässäni yhteen vaivattomasti. Jo koeratsastuksessa Maco otti pieneen askeleeseen tullessaan takajaloilla pienen askeleen ennen ponnistusta, jota me kaikki olemme pitäneet voimattomuutena. Varmasti sitäkin, mutta suurin syy on varmasti ollut se, että takajalkojen ottaminen oikeasti alle on ollut hankalaa juuri kipujen vuoksi. Yhtä lailla etupainoisuus on voinut johtua siitä, että ruuna yrittää siirtää painoa takaosaltaan eteen. Kuten hierojamme on sanonut, se on kääntänyt lantionsa väärään asentoon ja tämä varmasti siksi, että se on yrittänyt taas helpottaa liikkumistaan: ja se on osaltaan rasittanut etujalkoja. Monen asian summa, jota en osannut itse ajatella tätä ennen. Eivätkä osannut monet eläinlääkärit Suomessakaan, saati muut ammattilaiset. Enkä silti halua syyttää ketään, vaan olen todella iloinen, että päätin ottaa vielä tämänkin eläinlääkärin näkemyksen asiaan!

Mitä Macolle sitten tehtiin? Suurin ongelma oli tosiaan takajaloissa, kuten Pepe sanoikin. Ruunan oikea kinner piikitettiin, ja kintereestä tuli ulos nestettä ihan älyttömän paljon. En ole koskaan nähnyt vastaavaa, ja Pepe sanoikin, että hevonen on ollut kipeä jo vuosia ennen kuin sen itselleni ostin. Hoitoon pääsivät myös takapolvet. Hevoselle piikitettiin otsonia eli kaasua lantioon, selkään ja oikean puolen kaulalihakseen. Toimenpide oli hurjan näköinen, sillä en ole koskaan nähnyt niin pitkää neulaa! Ja ennen kuin joku ihmettelee tätä määrää voin todeta, että jokaiselle seitsemästä hoidettavasta hevosesta tehtiin käytännössä samat toimenpiteet, mutta vähän eri kohdille. Osalla piikitettiin takapolvia ja kintereitä eri suunnista, osalla etujalkoja tai takajalkoja alanivelistä, osalla kaulaa molemmilta puolilta ja lähes kaikilla selkä koko matkalta. Niilläkin, joissa ei ollut mitään vikaa ja jotka olivat kulkeneet viime aikoina "kuin starat". Ikään kuin tukevana hoitona siis.

Macon kohdalla ei kuitenkaan ollut kyse tukevasta hoidosta, vaan siitä, että se on kauttaaltaan niin sanotusti kroonisessa kiputilassa, joka toivottavasti nyt lähtee helpottamaan näiden hoitojen jälkeen. Seuraavat kymmenen päivää ruuna on käsikävelytyksessä ja tarhaa vain rajatusti. Pepe suositteli tarhauksen jättämistä kokonaan pois, jos ruuna riehuisi, mutta mielestäni on turha seisottaa hevosta sisällä, jos se osaa seistä ulkona nätisti. Kymmenen päivän jälkeen lähetän Pepelle videon Macon liikkumisesta, ja jos se on ok, pääsen ratsastamaan sitä selästä käsin. Jos ei, pitää meidän käydä klinikalla kuvaamassa takajalkoja uudemman kerran.

Kymmenen päivän jälkeen päästään siis hyvällä tuurilla takaisin satulaan. Tuolloin onkin edessä kahden kuukauden flatwork-jakso, jolloin en saa hypätä tai mennä kouluratsastusta. Jokainen ratsastus on aloitettava 20 minuutin kävelyllä, ja hevosta on ratsastettava pääosin käynnissä ja laukassa. Laukkaa siten, että laukataan kierros, kävellään yksi, vaihdetaan suuntaa ja sama toistuu. Näin siis aluksi, kunnes vähitellen ratsastusta voi muuttaa normaalimmaksi. Ravia pitää välttää ja harjoitusravi on kielletty. Maastoilla saa niin paljon kuin haluaa ja siellä ravia saa mennä sen mukaan, miten hevonen haluaa. Luonnollisin askellaji hevoselle on laukka, joten jos hevonen haluaa siellä laukata, niin sitten kuulemma laukataan. Voi olla, että meillä on varsin vauhdikkaat maastoreissut edessä!

Maco ei saisi olla kävelytyskoneessa, ellei tilanne niin väkisin vaadi - ja silloinkin vain puoli tuntia. Käsikävelytystä pitäisi tehdä kahdesti päivässä, mutta kuten arvata saattaa, on se töiden vuoksi mahdotonta toteuttaa. Venyttelyä ja hierontaa teen hevoselle ohjeistuksen mukaisesti jatkossa kerran tai kaksi päivässä. Hoidettuja alueita tulisi kylmätä ahkerasti kylmäsuojilla. Kengitys vaihdetaan ranskalaisiin alumiinikenkiin, joissa on rolleriominaisuus. Kiropraktikon tulisi käydä aiempaa useammin. Satulakin katsottiin, ja se on yllätyksellisesti hyvä: vain romaani pitää vaihtaa sopivampaan. Tämän muutoksen tein jo osittain, kun hierojamme kehotti mua vaihtamaan memoryfoamin toiseen, ja palasin takaisin Mattekseen. Se on parempi, ja kun nyt poistan siitä palat edestä, on lopputulos varmasti hyvä. Ilo huomata, että tajuan itse edes jostain jotakin, sillä olin pähkinyt satulan sopivuutta jo viime viikolla ennen hierojan kommenttia. Ilman padia tuota mun satulaa ei valitettavasti voi käyttää, sillä se on paneelitopattu.

Siinähän sitä listaa jo olikin! Pepen mukaan Maco on kisakunnossa Espanjan kolmostourille, jos se on kymmenen päivän päästä hyvä liinassa. Se on siis tärkein merkkipaalu, jonka jälkeen ruuna tulisi hoitaa vajaan puolen vuoden päästä uudelleen. Jos se vastaa hoitoihin hyvin, tulee siitä oikein hyvä urheiluhevonen. Huonoimmassa tapauksessa se ei vastaa hoitoihin, jolloin se on syytä päästää laukkailemaan ilman kipuja toisaalle. Päätin jo ennen hoitoja, että jos Maco ei vastaa näihin hoitoihin, hoidatan sen vielä kertaalleen ensi keväänä, joka ratkaisee sitten sen kohtalon. Kysyin Pepeltä ihan suoraan, mitä mieltä hän on hevosen tervehtymisestä ja hänen mukaansa on kaikki mahdollisuudet siihen, että ruuna tulee kuntoon ensi kaudelle parempana kuin koskaan. Se on nyt ollut niin monta vuotta "jumissa" koko kropastaan, että tilan helpottaminen tuo todennäköisesti suuren muutoksen ratsastettavuuteen ja liikeratoihin. Saas nähdä, miten käy!

Kaksi kuukautta tullaan siis menemään perustyöskentelyä. Hierotaan, venytellään, kävellään ja kylmätään. Kuten Pepe sanoi, tärkeintä on huolehtia hevosesta ja sen hyvinvoinnista. Onneksi meillä on koko talvikausi aikaa - ei kiire kisoihin tai mihinkään muuallekaan. Totesin, että juuri näinä hetkinä hevosen omistamisessa ei tunnu olevan pienintäkään järkeä. Toisaalta, eipä tätä tehdä järjellä, vaan tunteella. Iloisin mielin ja hymyssä suin siis kohti ensi vuotta! Kävi miten kävi, mä olen saanut elämääni maailman mahtavimman nelijalkaisen, joka on tuonut valtavasti iloa jokaiseen päivään. Ja hei, pääsinpähän seuraamaan eilen seitsemän hevosen hoitamista huippuammattilaisen toimesta ja vielä avustaa toimenpiteissä. Ei lopulta yhtään hullumpi tiistai :)

Ihanaa viikkoa teille jokaiselle ♥