perjantai 14. joulukuuta 2018

#1033: Jäätä, pimeyttä ja sadetta

Olin sopinut sunnuntaiaamulle maastolenkin. Etukäteen odotukset olivat tietysti korkealla. Mikäs olisi sen kivempaa kuin aloittaa sunnuntai rauhallisella maastolenkillä aamuauringon säteissä, maan kimmeltäessä pakkasyön jäljiltä valkoisen huurun peittämänä. Hyvä seura, innokkaat hevoset ja pirteä mieli. Aikalailla jokaisen hevosihmisen unelma!

Monesti on kuitenkin tullut todettua, ettei odotukset aina vastaa sitä lopputulemaa. Vaikka sunnuntaiaamun maasto kuulosti etukäteen erinomaiselta ajatukselta, ei oikeastaan mikään ollut puolellamme nautinnollista aamun aloitusta ajatellen. Herätyskello soi kuudelta, ja olin siihen mennessä ehtinyt nukkumaan katkonaisesti viitisen tuntia edellisen päivän Tallinnan reissun venymisen vuoksi. Autolla tallille ajaessani kauhistelin, miten liukas tallitie olikaan - maastoreitit olisivat varmasti yhtä peilijäätä. Positiivisena ajatuksena ehdin pohtimaan, ettei ulkona onneksi satanut. Kahdeksan jälkeen hevosen selkään noustessani tajusin, että ulkona ei tulisi olemaan valoisaa vielä pitkään aikaan. Kun pääsin naapuritallin pihalle odottamaan maastoseuraani, alkoi taivaalta tippumaan isoja pisaroita varsin vauhdikkaaseen tahtiin. Ei mennyt kuin Strömssössä. 

Iloinen maastoilusää!
Sen jälkeen olikin hyvä lämmitellä hetki :)
Niinpä lähdimme varsin mielenkiintoiselle maastoreissulle, jota siivitti pelko hevosten liukastumisesta hokituksesta huolimatta, naamaa piiskaava sade ja se kaiken alleen peittävä pimeys. Nauratti, koska tilanne oli niin korni. Kaverini totesi, ettei voi uskoa suostuneensa lähtemään maastoilemaan mun kanssa tähän aikaan ja tähän säähän. Uhosi, että valitsee ensi kerralla itse, milloin maastoillaan. Suostuin mielihyvin - en todellakaan muistanut, että aurinko nousee tähän aikaan vuodesta vasta yhdeksän jälkeen. Saati katsonut sääkarttoja niin tarkkasilmäisesti.

Siinä ulkona pimeässä, jäässä ja sateessa tarpoessamme mietin, miten hienoa hevosenomistajuus voikaan toisinaan olla. Jokainen vähänkin täysjärkisempi olisi ollut samaan aikaan lämpimien peittojen välissä vasta heräilemässä uuteen aamuun vailla kiirettä ja pelkoa siitä, että joku elämässä tärkeä asia saattaisi katkaista jalkansa liukastuessaan. Niinhän tämä maailma on valintoja täynnä! Ja heti, kun valo alkoi saavuttaa synkempääkin synkempää Hyvinkään metsikköä, ehdotin maneesiin siirtymistä. Oli pakko luovuttaa, koska hommasta ei olisi tullut mitään. Jumiinhan hevoset menevät, jos ne joutuvat tepastelemaan peilijäällä ja varomaan askeliaan. Kaukana siitä rentouttavasta aamumaastosta, jota olin niin fiiliksissä ollut toteuttamassa.

"Ootko tosissasi, että me ollaan menossa ulos?"
Tyytyväisenä kopissa lenkin jälkeen!
Mutta ei mitään huonoa, ettei jotain hyvääkin! Maneesissa meno muuttui yhtäkkiä maastoilusta kevytmieliseksi esteiden ylittämiseksi. Koska Maco on edelleen kevyemmällä ratsastuksella, laskeuduin muutaman laukkapätkän jälkeen kävelyttämään sitä maasta käsin. Heitin samalla kaverilleni haasteen ylittää muutama este, jotta näkisin, miten hänen hevosensa hyppää. Muutaman ristikon jälkeen hän hyppäsi lopulta ihan jo esteen kokoista pystyä ehkä noin 120cm korkeudella. Sellainen maastoaamu siis! Eikä tarvittu sen kummempia hyppyvermeitä, kannuksista puhumattakaan. Mentiin vain ja tehtiin. Loppujen lopuksi hevosetkin olivat varmasti tyytyväisempiä päästessään sateesta sisälle halliin maaperälle, joka ei muistuttanut luistinrataa.

Tällaiset pienet asiat ovat niitä, jotka tuovat hymyn huulille päivästä toiseen. Ja se on syy, miksi hevosharrastukseen haluaa käyttää niin paljon aikaa, rahaa ja resurssejaan ylipäänsäkin. Vaikka aamulla ärsyttäisi herätä väsyneenä tallille ennen päivän muita menoja, syntyy juuri näistä tilanteista muistoja, jotka piristävät arkea ja kulkevat mukana vuodesta toiseen. Hevosharrastus on valtava voimavara, joka antaa paljon ihan jokaiselle elämän osa-alueelle. Siksi me hevosharrastajat saadaan olla iloisia siitä, että olemme jossain määrin etuoikeutettuja päästessämme nauttimaan tästä lajista! Niinäkin hetkinä, kun kaikki tuntuu menevän huonosti, hevoset eivät ole kunnossa ja kisoissa menee päin prinkkalaa. Niinäkin hetkinä pitää muistaa, miksi me tätä kaikkea tehdään. Kokemuksien takia. Rakkaudesta lajiin. Ja hevosiin!

Onko sulla huonoja muistoja hevosten parista, 
jotka ovat kuitenkin lopulta kääntyneet hyviksi?

2 kommenttia

  1. Täällä Varsinais-Suomessakin on kyllä ollut aika kurjat maastoilusäät, ensin liukasta ja sitten tosi kuraista... Mutta kiva postaus ja kuvat! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi ei, toivottavasti pian olisi taas hyvät säät mennä ulkona! Kiitos, kiva kun pidit :)

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat