Talli on aina ollut mulle paikka, jossa olen voinut rauhoittua koulu- tai opiskelupäivän ja myöhemmässä vaiheessa työpäivän jälkeen. Paikka, jonne on saattanut joskus ärsyttää lähteä pitkän matkan, pimeyden tai huonon sään takia, mutta jossa aina tulee hyvälle mielelle ja unohtaa ne kuuluisat murheensa. Koskaan ei ole ollut päivää, jolloin tallireissu olisi päättynyt ikävissä tunnelmissa siitäkin huolimatta, että monesti varsinkin näin hevosenomistajana pääsee kokemaan myös niitä ikäviä hetkiä esimerkiksi hevosen sairastumisen vuoksi. Voisi sanoa, että talliympäristö on ainakin mulle paikka rentoutumiselle. Sen oman ja itselle tärkeimmän nelijalkaisen silkkiturvan läsnäolo ja helliminen vääntää suupielet hymyyn väkisinkin. Macon uteliaita silmiä katsellessani mietin vain, miten onnellisessa asemassa olen saadessani pitää noin ihmeellistä olentoa osana elämääni. Sitä tunnetta ei pysty pukemaan sanoiksi. Uskon, että jokainen hevosenomistaja tai tärkeän hevosen elämässään omannut taho pystyy samaistumaan tähän tunteeseen.
Hevosten läsnäolo ja niiden kanssa puuhastelu rentouttavine piirteineen ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka tekee hevosharrastuksesta mielekästä. Olen varsinkin teinivuosista lähtien ollut kovinkin sosiaalinen ihminen, joka on aina rakentanut talliympäristössä itselleen uusia tuttavuuksia niin vanhempien kuin nuorempienkin hevosharrastajien kanssa. Voin valehtelematta todeta, että juuri hevosharrastus on kasvattanut verkostojani todella laajoiksi ja muodostanut laajan tuttava-, kaveri- kuin ystäväpiirin niin Suomen kuin ulkomaidenkin osalta. Juuri hevosharrastuksen kautta olen tutustunut kaikista parhaimpiin ystäviini ihan koko elämäni aikana. Heti ensimmäisenä esimerkkinä tulee mieleen paras ystäväni Milla, jonka kanssa juttelin alkujaan siksi, että kävelimme kisoissa rataa ja pohdimme yhdessä, hyppäisiköhän edelliset hevosemme vesiesteen - ne molemmat kun olivat tunnettuja kyttäämisestään. Siitä se kaveruus sitten lähti, ja nykyään Milla on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni.
Ja tuota listaa voisi jatkaa ihan loputtomiin! Hevoset ovat tuoneet elämääni ihan valtavan määrän aivan uskomattoman ihania ihmisiä. Se jos jokin on rikastuttanut elämääni ja tarjonnut eteen kaikenlaista sisältöä. Hevosharrastus on siitäkin syystä eräänlainen henkireikä, sillä se on suuri osa sosiaalisuuttani. Talli on paikka sosiaalisten suhteiden syntymiselle. Siitä johtuen tallihenki on mielestäni erittäin suuressa roolissa hevosharrastuksen mielekkyyden kannalta. Huonossa tallihengessä on ikävä harrastaa.
 |
| Jälleen ihanan Elli Heimosen kuvia marraskuulta. Kiitos! :) |
Olen monesti pohtinut sitä, miksi niin monet sosiaalisista suhteistani on rakentunut nimenomaan tallimaailman ympärille. Okei, faktahan on ehdottomasti se, että siellä on tullut vietettyä lähestulkoon kaikki vapaa-aika aina siitä alakouluikäisestä alkaen. Pelkkä ajankäyttö ei kuitenkaan mielestäni kerro kaikkea, sillä moni yhtä lailla pitkään tallilla oleskellut ei välttämättä ole hankkinut itselleen yhtä paljon ystäviä talliolosuhteista. Väitänkin, että suurin ja merkittävin tekijä on ollut se, että olen aina ollut tallilla yksin - en äidin, isän tai esimerkiksi siskon kanssa. Se on ero, jonka huomaan moniin muihin tallikavereihini vuosien varrelta.
Ihan totta! Kaikilla edellisillä talleillani lähestulkoon 60 prosentilla hevosenomistajista yhtä hevosta kohden on ollut jonkinlainen parivaljakko, joka on ollut tallilla yhdessä käytännössä päivittäin tai ainakin useana päivänä viikossa. Yleisin parivaljakko lienee äiti ja tytär (tyttären tai äidin iästä riippumatta), mutta yhtä lailla olen nähnyt pariskuntia, kavereita ja siskoksia. Jopa valmentajan läsnäoloa paikalla päivästä toiseen. Monella hevosenomistajalla tai ratsastajalla on aina joku sureva omainen tai tukihenkilö paikalla seurana, apukätenä tai muuten vain nautiskelemassa talli-ilmasta. Ja niinhän sen pitääkin olla - mikään ei ole mahtavampaa kuin harrastaa yhdessä!
Omalla kohdallani näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Toki olen tuonut mukanani tallille milloin kavereita ja milloin perheenjäseniä, mutta nämä kerrat ovat rajoittuneet pariin kertaan vuodessa. Huomasin ilmiön jo aikoinani Champin kanssa, kun asuimme Provincia-tallilla. Samaan aikaan kanssamme tallilla asui monia yhdessä hevosharrastustaan suorittavaa parivaljakkoa, mutta yksi erottui yli muiden juuri omaan harrastukseeni: erään kenttähevosen omistavat äiti ja tytär. Kenttähevosen omistajaäidistä tuli mulle talliäiti tai tallimummo, joiksi häntä leikkisästi nimitin. Sitä edellisellä tallilla tuota virkaa toimitti entinen ratsastuksenopettajani, joka katsoi perääni tilanteesta riippumatta. Nämä ihmiset ikään kuin korvasivat sitä oman äidin, siskon tai kaverin puuttumista harrastuksesta auttaen ja tukien milloin missäkin hevosiin tai elämään liittyen.
Näin vanhempana tuollaista samanlaista talliäiti-suhdetta ei enää syntynyt muutettuamme Hongisojalle ja sen jälkeen Stable Novaan. Vaikka näen yhä edelleen samanlaista parivaljakko-harrastamista, en ole koskaan osannut kaivata esimerkiksi omaa äitiäni tallille mukaani. Ja sen toisen ihmisen puuttuminen jokapäiväisestä harrastamisesta on pakottanut väkisinkin tutustumaan uusiin ihmisiin juuri niiden sosiaalisten kohtaamisten aikaansaamiseksi. Ja juuri näitä reittejä pitkin olen vuosien saatossa päätynyt tilanteeseen, jossa olen yhtäkkiä huomannut muodostaneeni huomaamattani hyviä ystävyys- ja kaverisuhteita tallikavereideni kanssa - ja tallirajojen yli ihan ympäri Suomen. Sama pätee toki myös työpaikalla, jossa tutustun mielelläni uusiin ihmisiin ja ystävystyn nopeasti ihmisten kanssa. Ehkä se on siis tietynlainen luonteenpiirrekin.
Mutta kuvitelkaa, miten ikävää tallilla olisi olla, jos siellä olisi huono ilmapiiri. Hevosihmiset ovat tunnetusti katkeraa porukkaa, jotka puhuvat valtavasti pahaa toisistaan selän takana. Niin sitä ainakin väitetään. Ei ole tavatonta, että tallilla syrjitään toisia milloin toisten ratsastajien ja milloin tallinpitäjien toimesta. Onnekseni en ole koskaan joutunut olemaan tallilla, jossa olisi huono tallihenki! Miettikääpä tilannetta ihan jo talodellisestakin näkökulmasta. Mitä järkeä on laittaa järjettömiä summia harrastukseen, joka tuo lopulta pahaa mieltä ikävien ihmisten toimesta? Niin, eipä kai mitään.
Hyvästä tallihengestä on helppo puhua korulauseita. Pitää olla ystävällinen muille ja ottaa muut huomioon. Ei saa kiusata tai syrjiä ketään. Muiden tekemisistä pitää olla avoimen kiinnostunut. Mutta entäs ne tilanteet, joissa tallihenki on jo lähtökohtaisesti huono syystä tai toisesta? Kiusatun tai syrjityn ei ole helppoa mennä sanomaan ääneen muille, ettei oma fiilis tallilla ole enää hyvä. Varsinkaan sille, joka on ottanut kiusaajan roolin tiedostaen tai tiedostamattaan. Ja vaikka kiusaajana olisi esimerkiksi ratsastuskoulun toinen oppilas tai yksityistallin toinen hevosenomistaja, ei tallinpitäjä harvemmin jaksa tai pysty paneutumaan tilanteen selvittämiseen.
Nuorten keskuudessa syrjimistä, ilkkumista ja kevyttä kiusaamista tapahtuu varmasti paljonkin. Muistan ihan omasta nuoruudestani, miten arvostelimme toisinaan muita tuntiratsastajia ja miten ihan yhtä lailla mullekin tultiin sanomaan, että onpas mulla rumat vaatteet tallilla. Ihan ehdottomasti mieleenpainuvin kommentti tuli kuitenkin kaverini äidin suusta: "sä olit ennen tämän ryhmän paras ratsastaja, mutta kasvoit kesällä niin paljon pituutta, että sun raajat on ihan eri mittasuhteissa. Se on vaikuttanut sun ratsastukseen, kun et sä enää hallitse itseäsi." Ei sitä varmasti tarkoitettu ilkeänä kommenttina, mutta voitte kuvitella, miltä se seitsemäsluokkalaisen korvaan kuullosti. En silti koskaan kokenut joutuneeni varsinaisesti kiusatuksi tai syrjityksi, sillä tuollaista nälvimistä esiintyi ihan jatkuvasti, eikä sillä lopulta tarkoitettu pahaa. Se on ehkä osa nuorten tyttöjen kasvamista ja kilpailuhenkisyyttä.
En silti väitä, että minkäänlainen nälviminen tai kiusaaminen olisi oikein - oli kyseessä sitten nuori tai vanhempi ihminen. Voin ilokseni todeta, että nykyisen tallimme tallihenki on jotain sellaista, mihin en ole törmännyt koskaan aiemmin, vaikka aiemmissakaan ei ole valittamisen sijaa ollut. Kaikki hevosenomistajat puhaltavat yhteen hilleen, tallinomistajista puhumattakaan. Työntekijät ovat älyttömän mukavia, ja sama pätee yhtä lailla myös naapuritallien omistajiin. Tallille menemistä odottaa ihan jo sen takia, että siellä tietää pääsevänsä oikeasti nauramaan ja juttelemaan ihanien ihmisten kanssa hevosista tai elämästä ylipäänsä. Jään helposti ratsastuksen jälkeen norkoilemaan tallille jopa tunniksi ihan vain jutellakseni tallikavereideni kanssa. Käymme toisinaan lounaalla tai syömässä illalla naapuritallin omistajien, tallimme omistajien tai tallikavereideni kanssa. Istumme iltaa porukalla milloin missäkin. Ja toden totta - nautimme toisten hevosihmisten seurasta!
Ole siis kiitollinen, jos sun tallilla on hyvä tallihenki. Ja muista näyttää muille, että arvostat sitä! Ihan yhtä lailla kannustan kaikkia myös miettimään, mitä jokainen meistä voi tehdä paremman tallihengen luomiseksi. Jokainen tallilla kävijä haluaa kuitenkin lähtökohtaisesti viettää tallilla aikaansa positiivisessa hengessä ja nauttia harrastuksestaan ilman, että joutuu samalla pelätä tulevansa syrjityksi. Voimme parantaa toisten päivää yksinkertaisilla ja pienillä teoilla: ihan vaikka kysymällä, mitä toiselle tai toisen hevoselle kuuluu tai auttamalla jossakin pienessä askareessa. Nämä teot eivät vaadi tekijältään paljon, mutta voivat tuoda toiselle hymyn huulille. Jos ei muuta, niin hymyile kaikille vastaantulijoille! Hymy tarttuu ja piristää päivää. Myös sitä synkintä. ♥
Millainen tallihenki teidän tallilla on? :)
Hyvä tallihenki on parasta mitä tiiän hevosharrastuksessa! Sekin kun tullu koettua vain leireilla sillä harmikseni hevoseni on yhdessä siskoni hevosen kanssa omassa pihassa jolloin ei ole muita kuin minä ja joskus siskoni. Tekisin melkein mitä vaan että saisin hevoseni tallille missä olisi muita ihmisiä joiden kanssa tulisi toimeen! Itse kun olen hyvin äänekäs ja sosiaalinen niin aika käy vähä tylsästi kun puhelee kissan ja kahden hevosen kanssa. :/
VastaaPoistaVoi harmi, että teillä ei ole niin paljon sosiaalista aktiviteettia tallilla! Mutta hei - ainakin saa olla heppojen kanssa :) ihanaa joulua sulle!
PoistaTeidän talliporukka kuulostaa kyllä supermahtavalta! <3 Itsekin olen ollut tallilla lähes aina yksin, esim. vanhempani eivät ole ikinä olleet mitenkään mukana hevosharrastuksessani. Olen kuitenkin suurimmaksi osaksi käynyt vain pienillä, yksityisillä "maalaistalleilla", ja siellähän sitten saa olla ihan kirjaimellisesti yksin.. Mulla ei ole koskaan ollut talliporukkaa tai -kavereita, mikä kieltämättä harmittaa ihan valtavasti, koska vietän suuren osan vapaa-ajastani tallilla ja näin ollen näen kavereita koulun ulkopuolella todella harvoin. Toisaalta ei ainakaan ole koskaan tarvinut kärsiä huonosta ilmapiiristä, kun muita ihmisiä tallin omistajan lisäksi ei yksinkertaisesti ole :D Olen silti tosi iloinen siitä, että mulla nykyään ylipäätään on mahdollisuus tähän ihanaan harrastukseen ja hevosten kanssa touhuiluun! Kuitenkin voisin mainita vaikkapa yhdeksi joululahjatoiveekseni sellaisen ihan oikean tallikaverin.. :)
VastaaPoistaSulla on aivan ihana asenne hommaan! Iso hatunnosto :) Toivon todella, että toiveesi toteutuu ja saat ihan huipun tallikaverin itsellesi!
Poista"Sureva omainen mukana"?? ��
VastaaPoistaSe on yleinen sanonta kaikista lähiomaisista :D
PoistaMaaiken tallilla on ihan paras tallihenki ja ikävöin sinne tosi paljon. :) Monella muulla on/on ollut myös ihan ok, mutta ei sen tallin veroista. Paskinta on ollut käydä tallilla, jossa melkein kukaan ei edes vastaa tervehdykseen kuin oudolla mulkaisulla. :D
VastaaPoistaToi on ihan kamalaa, jos ei vastata! Ihmiset osaa kyllä hämmästyttää.. :D
PoistaKasvoin pienellä maalaistallilla, jossa hevosia hoidettiin ammattimaisen huolellisesti. Nyt vasta aikuisena ymmärrän, miten hienon ja arvokkaan pohjan sain sieltä harrastukselleni, kun sain olla mukana sellaisessa toiminnassa. Joka päivä oli ilo ja onni päästä tallille, enkä ole tuota kokemusta saanut oikein mistään muualta. Ne olivat hienoja aikoja.
VastaaPoistaUpeaa, että osaat arvostaa oppeja nuoruudesta! :)
PoistaMeillä on muuten todella mahtava talliporukka, kaikkia autetaan ja kaikilla on hauskaa, mutta tallin omistaja on vähän ikävämpi tyyppi ja tykkää piikitellä asioista, siis ihan esim. yksityiselämään liittyen, ei aina hevosiin. Aina kun näkee niin hänen pitää päästä sanomaan jotain ikävää, yleensä esittää ensin jonkun kysymyksen jonka vastausta sitten arvostelee, ja jos vastaa vähäisesti niin inttää :( On kaikkia kohtaan tälläinen, talli on melko iso.
VastaaPoistaHän siis vain omistaa tallin ja tallia hoitavat ihmiset ovat ihan erikseen että joskus menee moniakin päiviä että hän ei ole paikalla. Jos olisi niin en jaksaisi, ja moni hyvä tyyppi korvaa ja helpottaa sitä asiaa. Ja mahtava hoito. Mutta kyllä moni hyväkin tallipäivä on mennyt ihan pilalle sen takia, ja tallilla ihan tosissaan ahdistaa olla jos sattuu olemaan yksin omistajan kanssa kahdestaan. Monet kerrat on tullut itkuakin nieltyä. Ja aina yritän olla mielinkielin mutta ei riitä.
Koitan ajatella positiivisesti että monessa paikkaa on useampikin sellainen tyyppi ja kuinka hyvä porukka meillä muuten on.
Voi miten ikävä tilanne! Huh, varsinaisia sankareita mahtuu kyllä tähänkin isoon harrastajaporukkaan :/ tsemppiä, ihana että sulla on kuitenkin noin positiivinen lähestymistapa asiaan! :)
PoistaSanoisin, että meidän tallilla on ihan ok ilmapiiri, tai ainakaan kenellekkään ei ilkeillä päin naamaa... Näin vanhempana on myös alkanut olla välittämättä, vaikka joskus joku (yleensä yläasteikäiset) tallilla katsoisikin vähän pidempään pahalla tms. Mutta pääasia, että omat tuntilaiseni ovat ystävällisiä, kaikki olemme kavereita keskenään ja meillä on hyvä ryhmähenki. :)
VastaaPoistaJust näin, muiden puheet voi jättää omaan arvoonsa! :)
PoistaVaikka mä aloitin ratsastuksen silloisen parhaan kaverin kanssa, nopeasti tutustuin uusiin ihan mahtaviin ihmisiin, kun itse kävin aktiivisemmin tallilla. Tämän harrastuksen kautta olen saanut monia ihan huippuja kavereita, jotka säilyvät varmasti vielä vuosikymmeniä eteenpäin.
VastaaPoistaKaikkien näiden uusien ystävien lisäksi tallillamme on ihan huippu ilmapiiri, kaikki kannustavat kaikkia ja apua saa missä tahansa asiassa. Ikinä en ole huonolla tuulella tallilta lähtenyt, vaikka ratsastus olisi mennyt kuinka huonosti tahansa aina joku on piristämässä päivää! Joskus joku kysyy että miten sielä tallilla jaksaa niin paljon käydä, vielä ilman palkkaa ja usein myös maksaen, on suuri syy juuri nämä tallikaverit niiden ihanien nelijalkaisten ystävien lisäksi<3
Meillä on ihan hyvä tallihenki on kiva tulla tallille kun siellä odottaa ihana poni ja paras ystävä ja olen hyvissä väleissä kaikkien tallilaisten kanssa joten on aina kiva tulla tallille��❤️��
VastaaPoista