perjantai 21. joulukuuta 2018

#1035: Uusi tiiminjäsen

Jouluun on enää muutama hassu päivä, mitä on todellakin vaikea uskoa. Jostain kumman syystä tämä syksy on mennyt hujauksessa, eikä sitä varsinaista odottavaa tunnetta ole ehtinyt syntyä matkan varrella kaikista joululauluista, piparien leipomisesta ja muista jouluvalmisteluista huolimatta. Pakko kai se on myöntää, että tällaisen jouluihmisenkin osalta aikuisuus on vienyt pienen palan lapsenomaista innostusta mennessään. Varmasti ihan tervettä kasvua!

Tämä vuosi tulee olemaan jälleen hieman edellisistä jouluista poikkeava. Viime vuonna vietin joulun perheeni kanssa Krabilla Thaimaassa, emmekä siis olleet kotona joulukuusen ja lahjojen vieressä syömässä jouluruokaa sen perinteisen joulukirkon ja joulusaunan jälkeen. Tänä vuonna palataan hieman takaisin juurille, sillä suuntaan lauantaina kohti Kuopiota ja mökkejämme, jossa vietämme perheen kesken joulun isommalla poppoolla. Paikalla on oman perheeni lisäksi myös enoni perhe lapsineen ja lapsenlapsineen. Vilinää ja vilskettä tulee varmasti riittämään, eikä ole syytä unohtaa myöskään rekiajelua, jonne naapuritallin omistaja on luvannut allekirjoittaneen viedä joulun pyhinä. Nähtäväksi jää, innostummeko karauttamaan nelijalkaisten kanssa ihan selästäkin käsin lumisiin maisemiin hankilaukkaamaan tai kiertämään pidemmän kylänraittilenkin vanhojen aikojen muistoksi. Niin tai näin, odotan tulevia päiviä innolla. Säyneinen on ihana pieni maalaiskylä, joka ei jätä koskaan kylmäksi. Viisi päivää maalla tekee varmasti hyvää mielelle. 

Lauantaina tulee lisäksi tapahtumaan jotain sellaista, jota olen odottanut tässä lähes kahden vuoden ajan. Moni saattaakin arvata, mitä tuleman pitää, mutta en paljasta tätä sen kummemmin etukäteen. Luvassa on kuitenkin varmasti video- ja kuvamateriaalia, sillä tätä jos jotakin on toivottu ja odotettu myös kaikkien blogiani pidempään seuranneiden ihmisten toimesta! En todellakaan meinaa pysyä housuissani, sillä olen itsekin toki halunnut päästä toteuttamaan tätä suunnitelmaa jo pidemmän aikaa. Ja lupaan tulla kertomaan tänne blogin puolelle mahdollisimman pian, mitä tuleman piti! Sillä välin innokkaimmat voivat kurkkia paljastuksia lauantaina muista sosiaalisen median kanavistani Instagramia ja Facebookia myöten.

Maco edustaa :P
Kyllä - Hyvinkäällä on ihan oikeasti talvi. Niin ihanaa!

Matkani aikana Maco saa viettää vähän kevyempää jaksoa. En varmastikaan ole vielä täällä blogissa kertonut, mutta tiimiimme on liittynyt uusi jäsen Ida, joka siis toimii Macon hoitajana ja mun apukätenä tallilla. Ida on älyttömän reipas ja sydämellinen nuori, joka käy hoitamassa Macoa noin pari kertaa viikossa. Kävimmepä yhdessä maanantaina maastossakin siten, että Maco toimi Idan ratsuna ja minä puolestani otin matkaan mukaan Kallen. Homma sujui oikein mallikkaasti, eikä illan pimeys haitannut Hyvinkäällä olevan lumiparatiisin takia ollenkaan. Tästä innostuneena sovimmekin seuraavan maastoilupäivän heti keskiviikolle. On ihanaa, että löysin porukkaamme mukaan Idan, jonka käsiin voin luottaa Macon hoitamisen niinä päivinä, kun en itse pääse paikalle - ja toisinaan myös muuten. Maco jos joku rakastaa huomiota, joten sitä ei haittaa, vaikka se pääsisi kahdesti päivässä kävelylle ja harjattavaksi. Parempi vaan, kun tekemistä riittää!

Idan hoitamisen ja kävelytyksen lisäksi Maco pääsee todennäköisesti myös juoksutukseen, vaikka ravaamista pitäisi sen varsinaisessa merkityksessä välttää vielä tammikuun ajan työskentelyaskellajina. Olemme päässeet nyt menemään laukkaa jo ihan normaalisti ja työskentelemään siinä tavallisia asioita aina siirtymisistä väistöihin, avoihin ja esimerkiksi vastalaukkaan. Pidän ravaamisen kuitenkin aina ihan minimissä eli usein vain loppuraveissa. Samalla kävelen todella runsaasti: vähintään sen 20 minuuttia alkuun ja laukkapätkien välissä viitisen minuuttia kerrallaan. Tällä tavalla yhdelle ratsastukselle tulee helposti mittaa jo ihan ajallisestikin. Ei siis pääse itse yhtään sen nopeammin tallilta pois ;)

Maanantain maastoreissu. Macolla on ihan varmuuden vuoksi jarru matkassa. Kalle pysyy käsissä, vaikka se onkin välillä enemmän innoissaan ;)
Perinteinen piparin leivonta äidin, tädin ja serkun kanssa.

Meidän Espanjan kisareissu peruuntui siis tämän Macon hoidon myötä kokonaan, mikä muutti samalla myös reissuun lähtevien tallikavereideni suunnitelmia. He pohtivat nyt, lähtevätkö he matkaan ollenkaan vai vain yhden tourin ajaksi. En siis lopulta päätynyt lähtemään reissuun edes turistina tai toisten hevosilla kisaten, vaan totesin, että loma toisaalla ilman hevosia kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Puntaroin pitkään, lähtisinkö ystävieni mukaan Miamiin pariksi viikoksi vaiko Thaimaahan yksin, mutta Miamin lämpötila ei miellyttänyt rantaloman kaipuutani. Siksipä ostin itselleni matkan Thaimaan Hua Hiniin 18 päiväksi 4,5 tähden hotelliin. Esimieheni lupasi, että saan lähteä lomalle maaliskuussa, joten ostin suorat lennot heti 1. maaliskuuta klo 00:40 lähtevään koneeseen. Sanotaan näin, että en ole koskaan tainnut olla näin innoissani jostakin tulevasta reissusta. Yksin matkustaminen piristää, mutta myös haastaa. Aion tehdä reissussa paljon kaikkea, joten jos sulla on kokemusta Hua Hinissa matkustamisesta, otan mielelläni vinkkejä vastaan! Ihan jo vaikka siitä, miten pääsen Bangkokin lentokentältä perille hotellille. 

Mutta se näistä lomapuheista! Ennen aurinkomatkailua on syytä hiljentyä joulun viettoon ja toivotella kaikille silkkiturville ihanaa joulun aikaa. En kuitenkaan vietä täältä sosiaalisesta mediasta minkään sortin joululomaa, vaan yritän päivittää teille kuulumisia jo aattona uusien seikkailujen kera. Muistakaa te kuitenkin ottaa rennosti lomillanne, mikäli sellainen on kohdalle osunut koulun ja töiden parista!

Ihanaa joulun odotusta ♥

11 kommenttia

  1. Mukava postaus ja edelleenkin niin mahtavaa, että olet ottanut nuoren teidän tiimiin! Mukavaa lomaa. :)

    VastaaPoista
  2. Ompas ihanaa,että olet antanut mahdollisuuden nuorelle päästä hoitamaan Macoa ja vähän samalla myös liikuttamaankin :) Osoittaa sinulta mahtavaa tapaa huomioida hevostelua pitävä nuori ! Jään innolla odottamaan joulupostauksia.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon, kiva että odotat joulun postauksia! :)

      Poista
  3. Moikka! Me ollaan miehen kanssa reissattu paljon Thaimaassa ja vähän pitempiä pätkiä(neljän, viiden, seitsemän ja kahdeksan viikon). Tänä vuonna lähdetään vain neljäksi viikoksi.
    Hua Hinissä ollaan vietetty muutama päivä melkein joka kerta! Se on meidän mielestä tosi kiva paikka, kun sieltä löytyy rantaa ja sitten kuitenkin paljon tekemistä, ja kaiken lisäksi se on vielä lähellä Bangkokia.
    Me ollaan otettu yleensä taksi kentältä sinne, mutta halvemmalla pääsee esim junalla tai bussilla tai kaikista halvin on varmasti minivan.
    Pari vuotta sitten käytiin Vana Nava -vesipuistossa, jossa oli erilaisia vesiliukumäkiä(yksin mentäviä ja porukalla mentäviä). Se oli ihan hauska paikka.
    Samoin Hua Hinissä on iltamarkkinat, sieltä löyyyu kaikenlaista syötävää ja ostettavaa.
    Ja Hua Hinistä ollaan saatu Thaimaan parhaat nuudelikeitot! Se on myös yksi suuri vaikuttaja siihen, miksi sinne aina muutamaksi päiväksi palataan...
    Seuraava reissu on myöskin maaliskuussa, lähdetään 8. päivä ja yleensä olaan aina reissu aloitettu Hua Hinistä. Vielä ei tiedä, tullaanko tällä reissulla sinne ja jos tullaan niin milloin, mutta luultavasti taas nuudelikeitto vetää puoleensa :D
    Hyvää joulun aikaa ja innokasta loman odotusta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Moikka Aino ja kiitos tosi paljon vinkeistä! Kuulostaa kyllä oikein onnistuneelta lomakohteen valinnalta tuo HuaHin :) Ihanaa, että muilla on paikasta hyviä kokemuksia. Vielä tässä pitäisi noin 70 päivää odottaa matkaan..!

      Jos teillä matka suuntaa ensi vuonna Hua Hiniin ja kaipaat reissulla juttuseuraa, niin laita ihmeessä viestiä tulemaan. Olisi huippua käydä yhdessä vaikka syömässä tms. ja kuulla paikasta lisää!

      Ihanaa joulua myös sulle :)

      Poista
  4. Munkin mielestä on ihanaa kun on tullut kunnolla lunta, vaikka se vähän hankaloittaakin asioita (esim. autoilua). Hyvää reissua sulle vaikka siihen onkin vielä vähän aikaa! :) Yksin matkustaminen on mun mielestä hieno kokemus jota jokaisen kannattais ainakin kerran kokeilla. Ja on aika kivaa kun ei tarvi tehdä matkalla muiden kanssa mitään kompromisseja :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi kiitos! Ja jep, odotan innolla tuota yksin matkaan lähtemistä :D

      Poista
  5. Ihana postaus taas kerran, tykkään sun blogista muutenkiin niin paljon! Te ootte paras pari Macon kanssa! <3

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat