#1036: Maailman paras joululahja - tapasin Champin!

Ihanaa jouluaattoa ja uuden viikon alkua! Tämän vuoden joululoma alkoi poikkeuksellisesti jo lauantaina varsinaisella jättilahjalla omalta osaltani, sillä pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni entiseen hevoseeni Champiin liittyen. Tuo rautias läsipäinen ruuna on varmasti jokaiselle blogini pitkäaikaiselle lukijalle tuttu nelijalkainen, joka ei sen enempää esittelyjä kaipaa. Myin ruunan vuoden 2017 alkupuoliskolla Saksaan, josta se saapui Suomeen muutamaa kuukautta myöhemmin ilahduttamaan ratsastuksenohjaajaopiskelijoita Hingunniemeen. Tänä jouluna oli aika tavata vanhaa ystävää pitkän tauon jälkeen.

Olin suunnitellut tätä reissua Kiuruvedelle jo pidemmän aikaa. Kun Champ muutti nykyiseen kotiinsa, sain heti seuraavien päivien aikana viestiä paikan yhdeltä opettajalta, joka on tuttuni esteratsastusmaailmasta jo pidemmältä ajalta. Hän kertoi uudesta opetushevosesta, joka oli saapunut valloittamaan paikallisten sydämiä. Olin erityisen ilahtunut saadessani viestiä ruunan kuulumisista, mutta erityisen onnelliseksi mut teki se fakta, että tiesin ruunan päässeen hyvään kotiin, jossa se saisi viettää ammattilaisten hoidossa loppuelämänsä varsin hevosystävällisesti. Hingunniemessä hevoset pääsevät nimittäin kesäisin laumassa puolentoista kuukauden kesälomalle laitumille ja niistä huolehtii opiston opiskelijat ammattilaisten valvonnassa. Champilla on oma "päähoitaja", ja sen lisäksi sillä on oma ratsastaja, joka vastaa ruunan liikutuksesta pääosin kokonaan yhden lukuvuoden ajan. Se saa olla ulkona aamusta iltaan ja on lähestulkoon vapaalla kuivaheinällä, jonka lisäksi se saa valtavasti rakkautta koulun opiskelijoilta. 

Maailman paras rautias! Oli niin ihanaa päästä näkemään Pämppistä <3

En yhtään ihmettele, että ruuna on onnistunut valloittamaan niin monen opiskelijan sydämen. Se on luonteeltaan varsinainen persoona, jollaista ei tule heti vastaan. Sainkin kuulla, että Champin luonne ja persoonallisuus on huomattu sen nykyisessä kodissa nopeasti. Se rakastaa huomiota ja kehuja! Samalla se on todellinen opetusmestari, joka ei anna mitään ilmaiseksi, mutta palkitsee kyllä ratsastajaa hyvästä ratsastuksesta. Sen ravissa on kuulemma hankalaa istua, mitä en itse enää muista, mutta siitä on toisaalta kovin pitkä aika, kun olen viimeksi sillä kunnolla kouluratsastusta harrastanut. Ja ehdinhän mä toisaalta ratsastaa ruunalla neljä vuotta - ei siis ihme, että se ehti tulla tutuksi. Kaiken kaikkiaan ruuna oli pysynyt olemukseltaan aivan samanlaisena kuin aiemmin. Rapsuttelin sitä, ja se siirtyi aina kiinni muhun lopettaessani kerjätäkseen lisää rapsutuksia. Ihan kuten ennenkin. 

Kun tein päätöksen Champin lähettämisestä Saksaan, oli se ehdottomasti yksi elämäni vaikeimpia päätöksiä. Kyseessä oli ensimmäinen oma hevoseni, jota rakastin ja rakastan edelleen koko sydämestäni. Itkin koko matkan ajaessani kisoista kotiin, kun soitin vanhemmilleni, valmentajalleni ja Saksaan kertoakseni päätöksestä tuolloin vuoden 2016 loppupuolella. Tammikuu 2017 oli vielä kamalampi, sillä silloin talutin rautiaan ruunan hevosrekkaan, joka suuntasi kohti Niclas Aromaan tallia Saksassa. Kävin moikkaamassa Champia kolmen viikon jälkeen ja tuolla videolla näkyy erittäin hyvin, miten liikuttunut olin sen jälleennäkemisestä. Toukokuussa näin ruunan vielä kertaalleen ennen tätä pitkää taukoa, mutta silloin tunneside oli jo ehtinyt siirtyä järkiajattelun taakse, eikä olo ollut enää surullinen. Tiesin tehneeni oikean päätöksen hevosen myymisestä.

Linkki videoon (Champin tapaaminen)

Vaikka Champin myyminen on ollut iso päätös, on se silti ollut samalla ainoa oikea ratkaisu niin sen kuin omankin harrastukseni kannalta ajateltuna. Champ voi nykyisessä kodissaan mainiosti, ja se antaa valtavasti opetushevosena uusille ratsastajilleen. Siitä näkee, että se voi hyvin, vaikkei sen elämäntehtävä olekaan kilpailla ja suorittaa. Se saa tehdä juttuja omalla mukavuusalueellaan monipuolisesti niin koulu- kuin esteratsastuksen, maastoilun ja vaikkapa maastoesteiden parissa. Ja siitä pidetään ihan älyttömän paljon! Se, jos joku tekee mut valtavan onnelliseksi. 

Kuvasin Champin tapaamisesta videon, jonka editoin eilen kokoon. Videota koostaessani hymyilin taukoamatta. Olin lauantaina niin onnellinen saadessani tavata vanhan ystäväni, ja mielestäni tuo välittyy videossa aidosti myös ruudun toiselle puolelle. Onnellisuus on puhdasta kunnioitusta ja rakkautta tuota hevosta kohtaan, eikä enää ollenkaan kaipuuta vanhoihin aikoihin. En esimerkiksi edes meinannut itkeä lauantaina kertaakaan, vaan hymyilin seurustellessani Champin kanssa karsinassa ja hoitopaikalla. Olen aidosti kiitollinen yhteisistä vuosistamme, mutten kaipaa takaisin Champin omistajaksi. Maco on mulle hevosena ehdottomasti sopivampi, enkä voisi olla onnellisempi hevosenomistaja sen kanssa. Champ on kuitenkin mulle aina se ensimmäinen oma hevonen, jolla tulee olemaan tällä saralla tärkein paikka sydämessäni.

Loppuun muutamat kuvat Champista vuosien varrelta!

Kerroin Champin ja mun historiaa vierailun aikana. Ensimmäisistä ja ainoista koulukisoista, jotka päättyivät voittoon. Monista epäonnistumisista esteradoilla ja hylätyistä suorituksista, kun emme päässeet edes lähtölinjan yli. Ihanista maastoreissuista ja hassuista tavoista, joita meille oli kertynyt. Päivästä, kun Champ oppi juomaan kielellä lipittäen vettä lasista. Erityisen liikuttavaa oli kuulla, kun Hingunniemen puolelta mulle paikkoja näyttänyt henkilö totesi meitä seuratessaan, että Champin persoona on selvästi päässyt herämään eloon sen ollessa mun hevosena. Totesin, että me molemmat ollaan sen verran hönttejä, että sovittiin siltä osin hyvin toistemme kaveriksi. Kyllähän sen näki jo siinä, millaisia lempinimiä ruuna sai mulla ollessaan. Ja olen niin otettu siitä, että viimeisin lempinimi Pämppis on edelleen sen virallinen lempinimi, joka lukee sen nykyisessäkin karsinataulussa. Ai että!

Kaiken kaikkiaan haluan todella kiittää Hingunniemen porukkaa siitä, että he ottivat mut vastaan iloisesti näinkin lähellä joulun pyhiä. Sain kuulla entisen hevoseni kuulumisia, viettää aikaa sen kanssa ja tutustua vähän paremmin sen nykyiseen kotiin. Lupasin, ettei tämä ole varmasti viimeinen kerta, kun käyn herraa moikkaamassa. Champin nykyinen elämäntilanne tekee mut valtavan onnelliseksi, ihan aidosti. Lisäksi arvostan paljon sitä, että sen kuulumisia kerrotaan mulle edelleen aktiivisesti. Suurin toiveeni on, että sinä päivänä, kun Champ siirtyy laukkailemaan vihreämmille laitumille, saisin ruunan tuhkat itselleni siltä osin, mitä ruhosta ei käytetä opetustarkoitukseen. Haluaisin teettää näistä ja Macon tuhkista itselleni Sveitsissä timantin. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, ansaitsee kaksi noin suurta persoonaa loistaa timanttina unohtumattomien elämiensä muistoksi - ja kiitokseksi siitä, mitä ne ovat mulle ja monelle muulle antaneet.

Rauhallista, sydämellistä ja ihanaa Joulua just sulle ♥