#1040: Kolme ohjetta parempaan ratsastamiseen

Tammikuun alku tarkoitti sitä, että pääsin laskemaan päiviä päässäni hetkeen, jolloin olisimme jälleen Macon kanssa niin sanotusti normaalissa treenivaiheessa. Vaikka rennot hetket ihan selästäkin käsin tekevät välillä hyvää, menee homma ainakin omalta osaltani helposti ihan pelkäksi haahuiluksi, jos tuo olotila on päällä liian kauan. Tiedättehän: sitten, kun sitä ratsastusta pitäisi oikeasti jo alkaa tekemään ajatuksella, ei omasta niskasta olekaan niin helppoa napata kiinni. Ratsastaja lipsuu ja antaa hevosen levähtää liian pitkäksi. Tai ei oikeastaan edes anna, sillä jo se pyytäminen tai vaatiminenkin on unohtunut.

Haahuileminen alkaisi pikkuhiljaa riittämään. Tiistaina istahdin ensimmäistä kertaa pitkiin aikoihin Macon selkään siten, että ratsastuksen lopputulos oli jollain tavalla säntillinen. Olen toki yrittänyt tehdä avoja, väistöjä, siirtymisiä ja vaikka mitä muuta sillä ajatuksella, että ruuna tulisi paremmin avuille ja työskentelisi rehellisesti. Se ei vain auta, jos pääajatus on sieltä taustalta hukassa. Onnekseni tallikaverini sattui maneesiin samanaikaisesti ja muistutti muutamasta varsin tärkeästä ja yksinkertaisesta asiasta. 

Kaikki upeat kuvat c. Rosita Dahlberg, kiitos!

1. ÄLÄ JAHTAA HEVOSTA
   Hevosen on pakko mennä eteenpäin ilman, että sitä jahdataan jokaisella askeleella. Mikään ei turruta hevosta apuihin niin hyvin kuin tilanne, jossa ratsastaja tiedostamattaan pyytää ratsuaan eteenpäin joko istunnalla tai vaikkapa niillä kantapäillä lähes jokaisella askeleella. Jalan pitäisi pystyä olemaan aivan rentona ja hiljaa hevosen kylkiä vasten, jopa hieman irti. Ainakin niin, että jalat irrottamalla hevonen ei suinkaan hidasta vauhtia, vaan jopa ottaa sen eteenpäinvievänä apuna.
   
   Jalkaa saa ja pitää käyttää. Se ei kuitenkaan saa olla jatkuva apu: jos hevonen ei reagoi jalkaan pienestä avusta, käytetään apu kerran kunnolla, jonka jälkeen jalka on taas aivan hiljaa. Lopputulos ei varmasti synny hetkessä, mutta jo yhden ratsastuksen aikana huomaa eron hevosen reaktioissa. Ratsastuksesta tulee lopulta paljon helpompaa, kun hevosellakin on aikaa suorittaa.
   
2. ÄLÄ KANNA HEVOSTA
   Sitä hevosta ei myöskään tarvitse kantaa ja toimia samalla niin sanotusti viidentenä jalkana. Ratsujen pitäisi pystyä liikkumaan oman takaosansa päällä olematta etupainoisia ja aiheuttamatta ratsastajalleen käsikramppeja nojatessaan koko painollaan kädelle. Vähän liioitellusti ilmaistuna, mutta kuitenkin.
   
   Hevoset, ainakin Maco, ovat ihan mahdottoman hyviä käyttämään tilaisuuksia hyväkseen. Jos jään kantamaan kädellä ja jalalla, ei Maco varmasti jätä tilaisuuttaan hyödyntämättä. Se on fiksu ja vähän mukavuudenhaluinen, mutta todella reilu: tekee juuri sen, mitä ratsastaja osaa ja tajuaa pyytää. Ja kun siihen onnistumisen tunteeseen uppoutuu vahingossa liian pitkäksi aikaa unohtaen samalla varsinaisen ratsastuksen, kostautuu se heti sillä, että pakka levähtää uudelleen kasaan. Tuttu juttu!
   
3. ISTUNTA KUNTOON
   "Sun alaselkä on suorassa, mutta yläselkä jää vähän turhan pyöreäksi." Niin, ne kuuluisat hartiat ja ryhti! Se huono puoli mukavissa työtuoleissa ja sata kilometriä päivittäin autossa viettämisestä on, että hartianseutu unohtuu usein ryhdittömäksi. Selkä saattaa olla suorassa, mutta hartiat edessä. Ei hyvä juttu ratsastuksen kannalta, mutta vielä huonompi tulevaisuuden terveyttä ajatellen. En halua olla tilanteessa, jossa poden nelikymppisenä nikamien ahtaumaa vain siksi, etten nuorempana tajunnut tai viitsinyt kiinnittää huomiota siihen, missä asennoissa työskentelen.
   
   Istunta vaikuttaa hevoseen ihan valtavasti. Jos puristan reidellä tai polvella, toimii hevonen pyynnön mukaisesti. Sama pätee ylävartaloon ja lantion alueeseen. Jos en istu suorassa ja ryhdikkäänä, on hevosen entistä helpompi valua kulkemaan alamäkeen. Miksi? Koska tällöin oma lantioni on paljon vaikeampaa pitää asennossa, joka ajattelee hevostakin ylämäkeen. En osaa selittää, missä asennossa lantion pitäisi olla, mutta eron tuntee ihan selvästi sen tietäessään. Jos lantion asennon vaikutus ratsastukseen on sulle vielä tuntemattomampaa aluetta ja tiedät jonkun, joka osaa sen sinulle neuvoa ihan konkreettisesti näyttämällä (esimerkiksi siten, että kädestä pitäen avustaa hevosen selässä istuessa lantion oikeaan asentoon jonkun CR- tai muun istuntapainotteisen opettajan neuvoin), suosittelen lämpimästi! Siinä tulee nopeasti aika isokin ahaa-elämys.

Nämä kolme asiaa jäivät päällimmäisenä mieleen tiistain ratsastustuokiosta. Macokin joutui töihin, vaikkei varsinaisesti pitkäaikaisesti - ehkä se joutui ajattelemaan, sillä korvantaustat hikosivat ihan kunnolla. Samaa ajatustyötä jatketaan tulevillakin ratsastuskerroilla, ja pääsemme toivottavasti soveltamaan tätä samaa myös puomeille ja kavaleteille tulevien viikkojen aikana ennen hyppäämiseen palaamista. 

Ensin kuitenkin odotetaan, että Tuhkimo saa kenkänsä takaisin. Maco oli nimittäin onnistunut pudottamaan toisen etukenkänsä jonnekin matkan varrelle tämän päivän aikana, ja sain tallilta soiton Macon hoitajan Idan huomatessa jonkin oleellisen puuttuneen. Eikun kengittäjälle lisää hommia! Treenejä jatketaan toivottavasti huomenna, jos vaan tähdet ovat kengittäjän aikataulujen suhteen kohdillaan. Muussa tapauksessa odotellaan tuleviin päiviin. Mikäs tässä kiire, valmiissa maailmassa.

Tunnustatko jääväsi itsekin joskus haahuilemaan ratsastamisen sijasta? :)