#1039: Henki salpautuu

Onni on, että maailma on täynnä lahjakkaita ihmisiä. Lahjakkuutta on toki monenlaista, mutta erityisen onnellinen olen visuaalisesti lahjakkaista ihmisistä, jotka ovat kaiken lisäksi osana lähipiiriäni. Olen aina ihaillut ihmisiä, jotka osaavat toteuttaa visioitaan kuvan tai videon voimalla. Joku joskus totesi, ettei hyvä kamera tee kuvaajaa: sen kameran pitelemisen lisäksi on osattava ajatella kokonaisuutta aina sommittelusta kuvanmuokkaukseen. Ei riitä, että kuvattava kohde osuu kuvan keskelle.

Ja jos tilanteen voi vielä viedä astetta paremmaksi, on pakko iloita niistä lahjakkaista lähipiiriläisistä, jotka ovat eläin- tai hevosihmisiä. On ihan eri asia ottaa kuvia ihmisistä, saati esimerkiksi maisemista - vaikka toki sekin taitoa ja luovuutta vaatii. Hevoskuvauksessa on kuitenkin aina se oma suolansa, kuten kaikessa eläin- tai lapsikuvauksessa. Liikkuvia osia on normaalia enemmän, emmekä koskaan voi määrätä täysin sitä, miten kuvattava kohde käyttäytyy tai tilanteeseen reagoi. On siis elettävä hetkessä. Ja oltava nopea, kadottamatta sitä taiteellisuutta. 

Blogia kirjoittaessani olen saanut tutustua valtavan ihaniin ihmisiin, jotka ovat toinen toistaan taitavampia valokuvaajia ja sisällöntuottajia. Kuvia on tullut otettua milloin ratsastuksesta, milloin poseeraten. Talvella ja kesällä. Hyvin tavallisia fiilistelykuvia, mutta myös pidemmälle mietittyjä otoksia, joissa hevonen on suorastaan satumaisessa ympäristössä jo ihan kuvanmuokkauksen puolesta. Harvemmin sitä tajuaa, miten paljon elämää hevosten kanssa onkaan tullut ikuistettua juuri sosiaalisen median käyttötarkoituksia varten. Ja se on yksi erittäin iso plussa blogin pitämisessä. En nimittäin usko, että olisin todella muuten päätynyt niin monesti kameran eteen hevosteni kanssa. Näitä tilanteita on ihana muistella jälkikäteen. Monia rakkaita muistoja, jotka ovat elävästi mielessä siitäkin huolimatta, että niistä on kulunut toisinaan pitkäkin aika. Kuvien ja videoiden kautta tilanteita voi helposti elää hyvinkin aidosti uudelleen.

Vaikka menneeseen ei kannata jäädä kiinni, olen silti äärimmäisen otettu joka ikinen kerta saadessani nähdä valmiita kuvia eri kuvaustilanteista, joissa Maco tai joku muu ratsastamani hevonen on ollut kuvattavana. Kuvat merkitsevät ainakin mulle paljon, kuten ehkä arvata saattaakin. Joskus haluaisin teettää jonkun kuvan mustavalkoisena asuntoni seinälle isona tauluna, ihan vain sisustuselementtinä. En mitään hyppykuvaa kisoista, vaan jonkun pienen hetken, joka on ikuistettu ikään kuin vahingossa. Vaikkapa kevyen kosketuksen Macon otsaan, hyvin tiiviillä rajauksella. Tarkoituksettomat kuvat ovat yleensä niitä, mitkä sisältävät suurimmat muistot ja tunteet. 

Välipäivinä sain jälleen nauttia lahjakkaan ihmisen seurasta, kun ystäväni Rosita saapui kuvaamaan Macoa Suomen vierailullaan. Kuvauspäivä oli hauska ja sää otollinen, mutta en silti olisi uskonut, miten hieno lopputulos kuviin tallentuisi. Jään harvoin sanattomaksi, mutta tällä kertaa tilanne on pitkälti se, ettei näin hienot otokset taida kaivata sen kummempaa selitystä. Lahjakkaiden kuvaajien lisäksi onni on toki kuvauksellinen ja kaunis hevonen, jota saan katsella päivittäin. Muistan, kun laitoin Macosta ensimmäisen kuvan sosiaaliseen mediaan sen ostettuani. Eräs suomalainen bloggaaja kysyi leikkisästi: "ostatko sä näitä hevosia aina ulkonäön perusteella?" En, mutta hyvä tuuri on kyllä käynyt. Toinen ehdokkaamme vajaan parin vuoden takaisessa hevosenhankintaprosessissa oli varsin tavallisen näköinen tummanruunikko, vähän kolho ruuna ilman mitään valkoisia merkkejä. Lähes sama tilanne oli aikanaan Champia ostettaessa. Silloin ruunikko ruuna jäi ostotarkastukseen.

Näillä sanoilla päästän teidät katselemaan Rositan ottamia kuvia ja toivottelen kaikille ihanaa alkanutta viikkoa! Tällä viikolla yritän päivitellä blogiin enemmän kuulumisia niin videoiden kuin kuvienkin muodossa. :)

Mikä kuvista on suosikkisi?