#1048: Monta syytä olla iloinen

Ei tarvitse hypätä ajassa kovinkaan montaa vuotta taaksepäin, kun olin vielä päätoiminen opiskelija tehden siinä sivussa töitä kaupan alalla perinteiseen vuorotyömalliin.Viikonloput eivät tuntuneet varsinaisesti viikonlopuilta ollessani käytännössä lähes jokainen viikonloppu töissä ainakin toisena päivänä. Näin parisen vuotta finanssialalla oltuani arki on rytmittynyt uudella tavalla, sillä työviikko tosiaankin loppuu perjantaina alkaen vasta maanantaina uudelleen. Toki toisinaan istun koneen äärellä myös lauantaina tai sunnuntaina työskentelemässä, sillä meillä ei varsinaista työaikaa ole, mutta pääsääntöisesti pyrin pyhittämään illat ja viikonloput muulle tekemiselle.

Hevosenomistajan näkökulmasta tämä on oikeasti ihan lottovoitto. Pystyn suunnittelemaan jo pitkälle etukäteen esimerkiksi kisakalenteria tai muita hevosjuttuihin liittyviä menoja, sillä työvuoroja ei tarvitse odotella niiden ollessa aina vakiot. Vuorotyö sopii joillekin ihmisille kuin nenä päähän, mutta ainakin omalla kohdallani voin sanoa vapaiden viikonloppujen tuovan elämään jonkinasteista seesteisyyttä. Tämä viikonloppu oli erinomainen esimerkki, sillä pääsin tekemään paljon kaikkea sellaista, mikä ei arkena muuten onnistuisi juurikin töiden vuoksi. Kaiken kruunasi aivan älyttömän hieno sää, joka ei jättänyt ketään kylmäksi. Nyt jos koskaan tuntuu siltä, että kevät on todellakin tulossa vauhdikkaasti ainakin tänne Etelä-Suomeen!

Sunnuntain lenkillä kuvia otti äitini. Näistä näkyy hyvin se tunnelma - ei todellakaan poseerattu, vaan nautittiin!

Kun yrität kiinnittää hevosen huomiota.. :D

Mikä sitten teki viikonlopustani jotenkin erityisen? Kaikki lähti perjantaista, jolloin päätin lähteä pitkän työviikon päätteeksi vielä salille juoksemaan viisi kilometriä ennen tallille ajamista. Mulla on tapana tulla töistä suoraan kotiin, vaihtaa salivaatteet päälle ja pakata tallivarusteet laukkuun napaten samalla ruokaa mukaan. Viivyn kotona töiden ja salille tai tallille lähdön välissä noin kymmenen minuuttia eli juuri sen, mitä vaatteiden vaihtamiseen ja pakkaamiseen menee aikaa. Jos istuisin alas esimerkiksi syömään tai muuten rauhoittumaan, en varmasti pääsisi tallille yhtenäkään arki-iltana, vaan jäisin selaamaan puhelinta tai lukemaan jotain hyvää kirjaa. Siispä olen todennut parhaaksi vaihtoehdoksi olla tehokas ja siirtyä paikasta toiseen ilman turhaa viivyttelyä. Näin ollen pääsin salille ennen seitsemää, juoksin parikymmentä minuuttia ja venyttelin hetken ennen tallille lähtemistä. 

Perjantai-illat tallilla ovat todella rauhallisia, ainakin meillä Stable Novassa. Useimmat hevosenomistajat käyvät tallilla muutenkin jo alkuillasta, sillä monet heistä asuvat suhteellisen lähellä tallia päästen paikalle suoraan töistä. Mulla on tallille ajomatkaa 50 kilometriä, mikä on hyvällä ajokelillä ilman ruuhkaa noin 35 minuutin ajosuoritus. Jos saisin valita, pitäisin tallimatkani alle 20 kilometrissä, mutta minkäs teet! Onneksi Macolla on hoitaja, joka mahdollistaa mulle parina päivänä viikossa tallivapaan. Ne ovat tärkeitä ihan oman jaksamisenkin kannalta, sillä sata kilometriä päivittäin autossa istumista töiden ja muun elämän ohella olisi pidemmän päälle varmastikin aika kuluttavaa. Olenkin siis erittäin onnellisessa asemassa Idan hoitaja-pestin ansiosta.

Mutta takaisin asiaan! Pitkähkön tallimatkan vuoksi astuin perjantaina sisälle hevosentuoksuiseen maailmaan vasta kahdeksan jälkeen. Paikalla ei ollut enää tässä vaiheessa kuin tallityöntekijämme sekä Kallen omistaja lapsineen. Sain siis puuhastella Macon kanssa ihan rauhassa pitkän kaavan mukaisesti. Harjasin sitä solariumin alla, rapsuttelin ruunan lempikohtia ja annoin sen pitää päätä sylissäni katsellen samalla, miten sen silmät alkoivat vähitellen painua kiinni. Maco on ihana tapaus siltäkin osin, että vaikka se osaa olla kisapaikalla tai ulkona kävellessämme pörheä ja menossa, on se kuitenkin myös oikeasti rauhallinen ja todellakin kanssasi silloin, kun pysähdyn myös itse olemaan läsnä. Helpostihan se arki menee siihen, että ratsu laitetaan kuntoon tottunein ottein, käydään liikuttamassa ja palataan talliin hoitamaan jälkitoimenpiteet. Rutiinit ovat hyvästä ja pitävät meidät jollain tavoin raiteillamme, mutta silti se pysähtyminen on välillä hyväksi. Aikaa pitää ihan todella muistaa ottaa. Siksihän me siellä tallilla olemme - nauttiaksemme hevosten seurasta ja siitä mielettömästä tunteesta, jonka niiden läsnäolo saa aikaan. 

Mun uusi suosikkiherkku, mitä syön kotona aika usein: kananmunaa, pinaattia ja tomaattia.

Silti ykkössuosikki on pitsa! Ja ehdottomasti kanalla, kinkulla, pekonilla, mozzarellalla ja aurajuustolla :D

Töissä nautittiin herkkuja eli juustoja ja samppanjaa.

Saivatpa herkkusuut tällaisiakin, jos maistui :)

Verkkaisen kuntoonlaiton jälkeen istahdin hevosen selkään vasta yhdeksältä. Säädin maneesiin soimaan omia lempibiisejäni juuri sopivalla volyymilla ja kävelin parinkymmenen minuutin alkukäynnit. Otin ravia ja laukkaa, tein siirtymisiä ja avotaivutusta. Välillä käveltiin, kunnes taas jatkettiin hommia. Kun kello alkoi lähestymään kymmentä, taputin Macoa kiitoksena hyvin suoritetusta työstä. Jäljellä oli enää parinkymmenen minuutin loppukävelyt. Päivän ratsastus oli ohitse, ja vaikken tehnyt sen aikana mitään kovinkaan mullistavaa, oli olo kevyt ja onnellinen. Onnellisuus ei kummunnut itse ratsastuksesta, vaan siitä, että saan tehdä elämässä juuri niitä asioita, joita rakastan. Monestihan sitä miettii, ettei edes takaisin ramppaamisessa ja jatkuvassa aikatauluttamisessa olisi järkeä. Niin paljon helpompaa ja varmasti välillä myös mielekkäämpää olisi jäädä sinne sohvan pohjalle yli 10 tuntisen työpäivän päätteeksi, mutta silti mikään - ei mikään - tuo elämään niin paljon iloa ja merkityksen tunnetta kuin Macon kanssa puuhastelu. 

Niinpä jatkoin samalla tahdilla myös ratsastuksen jälkeen: hevosen varusteiden purkaminen solariumissa, harjaaminen, rapsuttelu ja kavioiden peseminen. Hevonen karsinaan, ruokien anto, varusteiden putsaus, päiväkirjan kirjoittaminen ja tavaroiden laittaminen paikalleen. Jäinpä vielä huuhtelemaan kolmen kuntoonlaittopaikkamme lattiat, jotta ne olisivat lauantaiaamun ensimmäisille käyttäjille puhtaana. Kun kurvailin autollani parkkipaikalleni, näytti digitaalinen kello puoltayötä. Täydellinen aika istua hiljaisessa autossa ja katsoa taivaalla kirkkaina vilkkuvia tähtiä. Tarpeeksi kaukana ydinkeskustan hälinästä, ei ketään missään. Hiljainen kaupunki, jossa aika tuntui pysähtyneen.

Lauantaina ja sunnuntaina sama kiireetön meno jatkui edelleen. Valvoin typeränä molempina päivinä melkein aamuneljään saakka katsoen lempisarjaani Netflixistä, joten yhtä lailla yritin nukkua aamuisin niin pitkään kuin mahdollista: lauantaina yhdeksään ja sunnuntaina kymmeneen. Molemmat päivät olivat siitä poikkeuksia, että sain tallille seuraa omista sukulaisistani. Lauantaina mukaani tuli ihana serkkuni, joka ei ole missään nimessä hevosihmisiä, mutta joka ilahduttaa elämääni muuten jutuillaan ja on toiminut kolme vuotta vanhempana eräänlaisena esikuvana varsinkin ollessani nuorempi. Sunnuntaina sain tallikavereikseni puolestaan äitini ja isäpuoleni, joka saa hymyn huulille väkisinkin. Musta on aivan ihanaa, kun vanhempani vierailevat tallilla, koska sitä ei tapahdu turhan useasti. Äitini on aikanaan käynyt alkeiskurssin ihan vain ollakseen läsnä harrastuksessani, mutta noin muuten he eivät ole hevosihmisiä. Silti tänäänkin äiti halusi tarttua kaviokoukkuun, taluttaa Macoa ja harjata sitä ennen kävelylenkkiämme ulkona. Muistan jo lapsuudesta, miten äiti täysin hevosia tuntemattomana talutti viereiseltä laitumelta karannutta shetlanninponiruunaa otsatukasta takaisin hakaan määrätietoisin ottein taloyhtiön miesten katsellessa vierestä epäilevänä. Jos serkkuni on toiminut esikuvana elämässäni, on äitini aina ollut suurin idolini. Ihailen häntä valtavasti niin ihmisenä, työntekijänä kuin kasvattajana. Ja mikä ihaninta, on hän yksi parhaista ystävistäni.

Tämän päivän kävelylenkki aurinkoisessa säässä. Hiihtäjät jännittivät!

Perjantain iltalenkki, kello 22:00.

Maco nautti viikonlopusta täysin siemauksin, sillä se sai kolmena päivänä erityisen paljon huomiota osakseen. Serkkuni toi ruunalle pussillisen omenoita ja niin tekivät myös vanhempani. Macon hyvät ruokatavat herättivät huomiota, sillä ne eroavat suuresti entisestä hevosestani Champista, joka ahmi kaiken ruoan yhdellä haukkaisulla suuhunsa. Maco on paljon maltillisempi, eikä se esimerkiksi edes syö sokeria, vaan sylkee sen ja monet muut mielestään pahanmakuiset herkut pois. Omenan se syö pienissä paloissa: se nappaa tarjotusta palasta aina pienen haukun etuhampaillaan, jos sitä tarjoaa sille niin sanotulla pihtiotteella sormien välistä. Se ei koskaan ole napannut sormiani, vaikka tunkisin ne itse sen suuhun. Yhtä lailla, jos omenan yrittää antaa ruunalle kokonaisena, halkaisee se sen suussaan ja pudottaa loppuosan takaisin antajan kädelle seuraavaa haukkausta varten. Ei tuo tule ainakaan tukehtumiseen kuolemaan!

Vanhempieni keskuudessa ihmetystä herätti myös Macon hieronta, johon se pääsi sunnuntain päiväkävelyn jälkeen. Ruuna on ihan huikea esimerkki siitä, miten hevonen voi muuttua pörisevästä ja häntä tötteröllä tanssahtelevasta lohikäärmeestä (ulkona olevat hiihtäjät ovat vielä aika jännittäviä) silmät kiinni, pää alhaalla seisovaksi sylikoiraksi kymmenessä minuutissa vain siksi, että paikalle saapuu ihminen, jonka se yhdistää rentoutumiseen. Oli hauskaa seurata vierestä, miten vaikuttuneena vanhempani seurasivat Macon hierontaa napsien välillä kuvia. Uusi kokemus heillekin tuollaisen näkeminen. 

Viime viikonloppuna olin puhumassa alustajana Vermossa ravinuorille järjestetyssä Future Workshopissa, jonka jälkeen osallistuin Young Power -ravigaalaan ja pääsin myös palkitsemaan viime vuoden parhaita :)

Tykkään valtavasti tästä mekosta, jonka hankin häämessuilta!

Torstaina töissä punaisessa, koska ystävänpäivä!

Jotta viikonloppu ei olisi mennyt pelkästään Macon hellimiseksi, oli myös mulla pyhitetty aikaa itselleni. Kävin lauantaina hierotuttamassa selkäni ja näin sunnuntaina jalkani, joten olo on tällä hetkellä varsin rentoutunut. Jos olisin ollut fiksu, olisin ehdottomasti käynyt aamulla salilla, mutta nyt jouduin skippaamaan muun urheilun hierontojen vuoksi pois. Sen verran kovaa paikkoja avattiin, etten ihan kehdannut lähteä spinningiin ja joogaan, jotka olin tälle illalle varannut. Mutta eipä se mitään, liikkumisen sijaan keskityin tänä viikonloppuna syömään paljon ja nukkumaan vähän. Ihan hyvä kombo tämäkin, etenkin yhdistäen mukaan vielä Millan ja hänen kihlattunsa seuran lauantain iltamenoihin. Menin nimittäin suoraan lauantain tallireissulta Itikseen, jossa valitsin tunnin ajan bikineitä pian alkavaa aurinkomatkaani varten ja kulutin lopulta puoli tuntia kirjakaupassa valiten sopivia kirjoja luettavakseni. Ilta päättyi yhteiseen ravintolahetkeen ja elokuviin, josta mieleeni jäi lähinnä hämmennys elokuvan juonesta ja ideasta. Koko elokuvan ajan päässäni näkyi vain meemi, jossa sanotaan seuraavaa: "When someone tells you how drunk you were last night - that wasn't me, that was Patricia." Se, joka arvaa, mistä leffasta on kyse, ansaitsee pisteet kotiin!

Kaiken kaikkiaan tämä viikonloppu antoi ihan valtavasti energiaa tuleviin työpäiviin ja helmikuun loppuun. On ihanaa herätä aamuisin, kun ulkona on jo valoisampaa. Ja töistä kotiin kävellessään on mieletöntä huomata, miten päivä pitenee hetki hetkeltä enemmän! Näin pienistä asiosta iloitseminen saa tajuamaan sen, että taidan alkaa joko aikuistumaan tai tulemaan muuten vanhaksi. Sitä ne työkaverinikin hokevat: "Eikö sun ikäisten pitäisi olla tähän aikaan humalassa, eikä tekemässä töitä tai tallilla." Ehkä niin, mutta noin yleisesti ottaen olen erittäin tyytyväinen siihen, että saan viettää aikaani tallilla. Kyllä niitä juhlia ja muita kekkereitä ehtii elämässä tulla, ihan niin kuin on tähänkin asti tullut.

Aikuistumisen näkee myös kirjamaussa. Viime vuonna mun suosikkikirjani olivat ehdottomasti Aki Hintsan elämästä kertova Voittamisen anatomia, Alexander Stubbin omaelämäkerta Alex, johtamisopeista kertova Dettmann ja johtamisen taito sekä psykologejakin suututtanut ruotsalaisteos Idiootit ympärilläni, joka paneutuu erilaisiin ihmistyyppeihin (sivuhuomiona: mä olen todellakin punaisen ja keltaisen sekoitus). Lauantaina kirjakaupasta mukaan tarttuivat Koneen entisen toimitusjohtajan Matti Alahuhdan teos Johtajuus - Kirkas suunta ja ihmisen voima, Satu Rämön muistelma hänen vaihtovuosistaan Islantilainen voittaa aina sekä kevennyksenä Cheekin omaelämäkerta JHT - Musta lammas. Näiden lisäksi latasin Storytelin, josta haluaisin kuunnella joitakin hyviä kirjoja reissuni aikana ja miksei muutenkin. Jos sulla on suositella jotain luettavaa tai kuunneltavaa, niin anna tulla! Olen kaikista vinkeistä enemmän kuin iloinen. :)

Ihanaa alkavaa viikkoa!