#718: Kahden valmennuksen viikko

Terveisiä yliopistolta! Tämä aamu alkoi vähän hitaasti, kun kiiruhdin aamuluennolle ja jatkoin siitä matkaani ruokailun kautta tänne yliopiston kirjastolle, jossa nyt kirjoittelen teille tätä postausta. Olisin halunnut julkaista jo eilen blogissani jotain materiaalia, mutta aikataulut eivät millään venyneet suunnitelmieni mukaisiksi. Tässä välissä mulla on onneksi parisen tuntia aikaa tehdä yhtä jos toista, sillä odottelen kaverini saapumista - iltapäivä vietetään hyvän ruoan ja elokuvan parissa.

Meidän viikko on sujunut Champin kanssa oikein hyvin. Maanantaina ratsastin kentällä, josta saittekin nähdä kuvia ja lukea hieman tekstinpätkää edellisessä postauksessa. Tiistaina meillä oli Champin kanssa tuo kaatosateessa toteutettu juoksutusreissu, keskiviikkona palloilimme maneesissa esteiden seassa valmennuksen merkeissä. Juuri kandityönsä palauttanut kaverini otti irtioton opiskelusta ja saapui tallillemme kuvaamaan tuntiani videokameralla, joten tuosta valmennuksesta on jälleen videomateriaalia ääniraidalla varustettuna. Nauttikaa!

Otetaan #throwback kahden vuoden taakse!

Viimeiset kaksi estevalmennustamme on toteutettu suurimmaksi osaksi englanniksi. Tallillamme on eräs ulkomaalainen nainen, joka halusi liittyä valmennusporukkaamme - mikäs sen mukavampaa! Koska jokainen tunnilla ollut henkilö kykenee vastaanottamaan ohjeet englanniksi, päätti valmentajamme toteuttaa koko komeuden yhdellä kielellä. Toki suomenkielisiä apuja sai, mikäli niitä koko tarvitsevansa. Mä itse pidän todella paljon tällaisista mahdollisuuksista, sillä vaikka tuollainen ihan tavallinen arkipäivän hevossanasto on suhteellisen tuttua englanniksi, on sen kuuleminen valmennustilanteissa todella opettavaista. Suomessa ei pääse kuuntelemaan englantia arjessa välttämättä kovinkaan usein, mikä on harmi. Itse katson sarjat aina englanniksi, koska haluan kehittää omaa kielipäätäni. Ajattelinpa pyytää joskus ruotsinkielistäkin valmennusta..

Yhden lisäratsukon tullessa mukaan olisi meitä ollut valmennustunnilla mukana neljä, joten päätimme hieman porrastaa tunnin kulkua: muut aloittelivat tehtäviä silloin, kun talutin Champin maneesiin alkukäyntejä varten. Meiltä jäi kokonaan välistä muiden tekemät puomitehtävät, mutta välillä näin. Nopeasti liityin muiden mukaan, ja kun muut ratsukot olivat hypänneet omalle tasolleen sopivia tehtäviä, tulin radan hieman korotettuna. Vasta ihan viimeisillä radoilla Champ alkoi innostua hyppäämisestä normaaliin tapaansa, aluksi se tuntui hieman vetelältä ja jollain tapaa innottomammalta kuin normaalisti. Se on yleensä niin kamalan menossa, että tuollainen vähempi kaasuttelu tuntuu radikaalilta erolta satulaan. Hyvä vaan, kun kontrolli oli kerrankin kansaamme ;)

Vähänkö mä odotan kesää!

Uusien kuvien puutteessa (okei, mulla olisi niitä kotikoneella tuhansia, mutta täällä yliopistolla ei sattuneista syistä) saatte nauttia mun kauniista irvistyksestä :D

Estevalmennus ei ollut tämän viikon ainoa valmennuskerta, sillä seuraavana päivänä jatkoimme sileäntreenejä kouluvalmentajamme kanssa. Voi että, miten mä nautin noista tunneista! Muistanette varmaan, kun valitin jokin aika sitten siitä, miten huonoksi Champ oli mennyt ratsastettavuutensa kanssa: kuinka vino ja jäykkä se olikaan tai miten huonosti se toimi takaosastaan. Jonna on todellakin palauttanut meitä parempaan ruotuun, sillä mulla oli eilen allani ihan erinäköinen hevonen. Se liikkuu tahdissa, ei paina kädelle ja reagoi pohjeapuihin. Ja se menee sivulle! Eihän se tietenkään vielä kouluratsusta mene, mutta verrattuna niihin katastrofihetkiin muutama viikko sitten on tämä suoranainen lottovoitto. Tähän kohtaan olisi paikallaan pienimuotoisia riemunkiljahduksia.

Teimme töitä neliön muotoisella uralla ravissa ja laukassa niin, että kulmissa mun tuli ajatella ikään kuin sulkutaivutusta. Sisäkäsi sai tulla liioitellusti kaulan yli niin sanotusti väärälle puolelle, kunhan se ei ajatellut yhtään taakse. Ulkokäsi sen sijaan sai antaa tilaa, sillä kahden ohjan yhtäaikainen pito tai jopa veto olisi ollut turhan sekava signaali hevoselle, joka yrittää tarjota vastaavien apujen kohdalla oppimaansa laukkapomppimista herkkujen toivossa. Ulkopohkeella siirrettiin hevosen takaosaa sisälle samalla, kun sisäpohje piti huolen siitä, ettei etuosa kaatunut sisälle. Kauhean monimutkaisen kuuloista, enkä olisi uskonut Champin pystyvän tällaiseen jäykillä takajaloillaan. Niin se vain taipui ja voi että, miten kivan tuntuiseksi ruuna muuttui jouduttuaan tekemään töitä kroppansa läpi!

Linkki videoon (ääniraidallinen).

Tällaisella harjoituksella halusimme saada Pämppiksen paremmin takajaloilleen ja nimenomaan astumaan niillä paremmin vatsan alle. Vauhti ei saanut kiihtyä, vaan mun piti ajatella jopa hieman kootumpaa ravia tai laukkaa: askeleesta piti saada sentti pois pituutta, eli kaikki työ tehtiin pienillä avuilla. Samaa ajatusta mun kannattaisi siirtää myös esteille - jos näen paikan tulevan lähelle, ei kannattaisi heti ottaa sitä puolta metriä pois, vaan kokeilla ensin, riittäisikö se ajatus sentistä. Silloin olisi mahdollisuus päästä kasvattamaan laukkaa eteenpäin ilman, että tahti rikkoontuisi suuresti.

Kylläpäs tuli pohdittua taas yhtä jos toista! Tänään perjantaina Champ nauttii ansaitusti kevyempää päivää ennen huomisen sileäntreenejä, sillä sunnuntaina jatkamme jälleen kilpaurheilun parissa. Mä en voi uskoa, miten paljon olen päässyt kilpailemaan kuluneen vuoden aikana! Viime kisojen jälkeen kuvittelin seuraavan kilpailumahdollisuuteni koittavan joskus toukokuun puolella, mutta vielä mitä. Tässä kuussa kisaamme vielä kahdesti, jonka jälkeen vuorossa on Piia Pantsun valmennukset Ainossa. Tykkään, tykkään, tykkään! Päälle vielä tämä ihanan aurinkoinen sää ja lähes 15 asteen lämpötila.. Elämä on nyt aivan täydellistä ♥

Oletteko te olleet vieraskielisissä valmennuksissa?

Lue lisää

#717: Me ei olla sokerista!

Niin on kamalasti tekemistä, että kirjoittaminen jää auttamatta yömyöhälle - ei voi mitään! Pakko oli kuitenkin tulla kertomaan hieman tämän alkaneen viikon fiiliksiä. Kevätaurinko on nimittäin kuivattanut kenttäämme sen verran tehokkaasti, että olen päässyt nauttimaan ulkoilmaratsastuksesta muuallakin kuin maastossa. Jippii!

Mikään ei voita sitä tunnetta, kun pääset ensimmäisen kerran pitkän maneesikauden jälkeen ulkokentälle laukkaamaan. Okei, miinus kolmessakymmenessä ja räntäsateessa maneesi on urheimmankin ratsastajan mielestä päivän pelastus, mutta varsinkin aurinkoisilla säillä kaipasin ulkoilmaan vain taivas kattonani. Etenkin niinä päivinä, jolloin ulkona oli jo ihanan keväistä, mutta kenttä vielä liian jäässä ratsastusta ajatellen. Kun tuo jääkerros alkoi sulaa, laskin päiviä siihen hetkeen, että sain astella hevoseni kanssa ensimmäisen kerran kuitupohjaiseen hiekkalaatikkoon. Ja se päivä tapahtui ensimmäinen huhtikuuta.

Kevät on siis virallisesti täällä, sillä Champin kengissä ei ole enää hokkeja, tarhasuojat on heivattu pyykkikoriin ja paksuimmat ulkotoppikset odottavat kiltisti varastossa ensi talven pakkassäitä. Tämä talvi oli yllättävän kylmä, ilmesesti kylmin noin kymmeneen vuoteen (tällaista muistan jostain lukeneeni, älkää tuomitko, jos olen väärässä). Perinteinen odotushan on, että mikäli talviaika on ollut kylmää, tulisi kesästä poikkeuksellisen lämmin. Eiköhän siis kaikki laiteta sormet ja varpaat ristiin, jotta pääsisimme nauttimaan pitkistä hellejaksoista kotimaassamme! Olisihan se mukavaa saada lämpöaalto viikkoa pidemmäksi ajanjaksoksi myös tänne pohjoiselle pallonpuoliskolle. 

Mutta kesään on vielä aikaa, nautitaan sitä ennen aurinkoisesta keväästä! Omat ratsastukseni sijoittuivat loistavasti juuri viime viikon perjantaille sekä tämän viikon maanantaille Tampereen messujen takia, joten sain paistatella päivääni lähes pilvettömän taivaan alla. Eihän siinä muita vaihtoehtoja ollut kuin suunnata kulku kohti ulkokenttää. Sekä minä, että hevonen oltiin ihan älyttömän iloisia tästä maisemanvaihdoksesta - tavanomaisen koulutreenin lisäksi annoin Champille mahdollisuuden laukata oikein isoa ja reipasta laukkaa kenttää ympäri haluamaansa tahtia ja voi että, millaisia riemuloikkia hevoselta irtosi! Välillä maassa ei tainnut olla yksikään koipi, kun ruuna vinkui ja sinkoili milloin missäkin asennossa eri ilmansuuntiin. Kyydissä olleella ei ollut vaikeuksia pysyä mukana, mutta naurua tilanteesta ei kyllä puuttunut. Tuon ratsastuksen jälkeen meillä molemmilla taisi olla hymy herkässä.

Maanantaina heräsin jälleen varsin aurinkoiseen päivään ensimmäisenä ajatuksenani ikuistaa tuo sää kameran linssille. Meidän ihana tallinomistaja lupautui kykkimään kameran takana hetkisen verran, joten nyt vihdoin täällä blogissa on ajankohtaisia sileänratsastuskuvia Champistakin. En tehnyt kamalasti asioita ratsastuksen aikana, vaan koitin saada hevosen lähinnä rentoutumaan ja ravaamaan tarpeeksi rauhassa kanssani. Ulkokenttä on vielä toistaiseksi vähän energisoiva ratsastusalusta, minkä vuoksi ruuna tuppaa jäämään entistä pahemmin etupainoiseksi ja roikkumaan suu auki molemmilla ohjilla. Olisi niin paljon siistimpää mennä tuhatta ja sataa pää viidentenä jalkana! Kuka jaksaa edes yrittää tehdä jotain vakavamielisempää treeniä, kun kaikki muu olisi niin sata kertaa hauskempaa?

Yksi ongelma meille tuli vastaan maanantain ratsastuksien aikana. Kun harjoittelimme viime vuonna 4 Your Horse -tapahtumaa varten, olivat nämä treenit viimeisiä ulkokenttätreenejä ennen sisäkaudelle siirtymistä. Ilmeisen hyvin Champ oli ehdollistanut tuon laukkakääntymispomppimisen kentälle, sillä se tarjosi sitä muutamaan otteeseen ihan vaikka ravista, mikäli erehdyin nojaamaan liikaa eteen. Ei se hevonen tyhmä ole, sillä vaikken ole puoleen vuoteen pyytänyt siltä mitään vastaavaa, tarjosi ruuna opeteltua asiaa saman ympäristön vuoksi uudelleen. Eikä noista tilanteista voinut suuttua hevoselle - sehän teki juuri, kuten sitä oli aiemmin pyydetty. Muutaman yrityksen jälkeen Champ tosin tajusi, etten halunnut sen tekevän noita loikkimisia ja homma jäi siihen.

Tänään tiistaina meillä ei ollut enää yhtä aurinkoinen päivä, sillä päivän luennon jälkeen suuntasin kulkuni tallille varsin harmaassa säässä. Juuri, kun olin päässyt ulos Champin kanssa tarkoituksenani juoksuttaa sitä pyöröaitauksessa, repesi taivas kunnolla: vettä tuli ajoittain kuin saavista kaatamalla. Sisukkaana ihmisenä en tietenkään luovuttanut, vaan kävelin heliumpalloa muistuttavan hevoseni kanssa alkukäynnit maastolenkillä ja pyörin juoksutustarhassa hyvän tovin ollen lopulta märkä päästä varpaisiin. Ja koska peli oli jo siinä vaiheessa menetetty, päätin kävellä räystään alla tallia kohden, jolloin kaikki katolta valuva vesi putosi päälleni. Ihan vaan, koska teki mieli. Mä olen ehkä vähän outo, mutta hei - kesä kuivaa, minkä kastelee ja montaa kuukautta ei tarvitse enää odottaa!

Mentiin me kuitenkin kävelemään loppukäynnit maneesiin. Otettiin kavereille selfieitä, että hei, katsokaas miten me ollaan märkiä. Kunnes puhelimesta loppui akku. Onneksi nämä vesisadepäivät eivät elämää hetkauta, niistäkin voi ottaa ilon irti monella tapaa. Tulevat päivät treenataan vesisateesta (ja osin myöhäisistä ajankohdista) johtuen jälleen maneesissa, mutta ehkä me päästäisiin vaikka lauantaina nauttimaan jälleen ulkokentän luomasta hurmiosta. Voidaan sitten taas ensi syksynä ylistää maneesia ja todeta, että kyllä me sittenkin ollaan sokerista.

Joko teidän ulkokenttä on ratsastuskunnossa? :)


Seuraa blogiani Bloglovinin avulla

Lue lisää

#716: Tunnelmia Tampereelta

Takana on mitä ihanin viikonloppu ystävien, hevosten ja messuelämän parissa. Tampereen hevosmessut on jokavuotinen perinne, joka kääntää kevään toden teolla käyntiin! Mä vietin paikalla aikaa lauantaiaamusta aina sunnuntai-iltaan asti, joten mukaan mahtui yhtä jos toista puuhaa, elämyksiä sekä kerrottavaa tuleville päiville. Upeita hevosia monien eri rotujen parista, naurua, valtavasti lajimme harrastajia samassa tilassa, tsemppausta rohkeille ratsukoille esteluokissa ja suuri valikoima tuotteita näytteilleasettajien kojuissa. Sitä ja paljon muuta taisivat tämän vuoden hevosmessut olla!

Koska kello lähentelee puoltayöta, en valitettavasti ala kertomaan viikonlopun tekemisistä nyt sen tarkemmin. Tämä postaus onkin julkaisu pienelle videokoosteelle, jonka kuvasin puhelimellani Tampereelta: klippejä sieltä täältä, mutta ei mitään suunnitelmallista saati millään tasolla kovin järkevää materiaalia. Ajattelin, että saattaisitte kuitenkin tykätä tällaisen videokoosteen näkemisestä. Varsinkin te, jotka paikalla olette olleet - videolla nimittäin pääsee kurkistamaan hieman myös "kulissien taakse".

Palataan tarkemmin viikonlopun tapahtumiin ja messujen antiin tulevalla viikolla! Iso kiitos jo tässä vaiheessa kaikille teille, jotka tulitte moikkaamaan mua messujen aikana. Oli ilo nähdä teitä kasvotusten ja kuulla hieman messukuulumisianne. Bloggaajan elämä saattaa välillä olla vähän yksinäistä täällä ruudun toisella puolella, joten siksi kaikki tällainen livekontakti lukijoihin on aina piristävää :) Mutta nyt itse asiaan eli kuvien ja videoiden pariin!

Olitko paikalla messuilla?

Mikä näytös tai ohjelma oli suosikkisi?

Tästä kaverista oli pakko laittaa kuva, sillä hän pääsi toisen minihepan kanssa kirmailemaan vapaaksi kentälle päivän viimeisenä ohjelmanumerona. Toinen antoi kiinni helposti, mutta tämä veijari ei tykännyt ideasta ihan yhtä paljon. Tässä se näyttää niin maansa myyneeltä ollessaan jälleen kurissa ja järjestyksessä kaiken sen baanailun jälkeen :D

Linkki videoon.

Lue lisää

#715: Aika elämänmuutoksille

POSTAUS ON APRILLIPILA!

Älä siis ota tätä tosissasi :)

Elämänmuutokset ovat sellaisia, jotka tulevat vääjäämättä vastaan jokaisella nuorella jossain vaiheessa elinkaarta. Ensin saadaan peruskoulu loppuun, täytetään kahdeksantoista vuotta ja saatetaan päästä jatko-opiskelemaan. Kun ikää alkaa kertyä mittariin enemmän kuin kaksikymmentä, tulee elämän varrella eteen uusia haasteita: kotoa pitäisi muuttaa pois, eikä ihan pelkästään omasta tahdosta.

Täytän tosiaan tänä vuonna 22-vuotta. Syntymäpäiväni on toivottavasti täynnä syksyistä valoa keltaisten ja punaisten  lehtien roikkuessa viimeisillä voimillaan puiden oksissa kiinni. Tuntuu hurjalta ajatella, etten ole enää se sama juuri täysi-ikäisyyden ylittänyt teini, joka iloitsi elämästään uuden ja ikioman hevosen kanssa. Vaikka moni asia on muuttunut, ei tuon tytön elämäniloisuus ole kadonnut mihinkään. Nyt sitä on aika suunnata uusiin asioihin! Olen nimittäin löytänyt oman vuokra-asunnon Vantaalta ja muutan sinne toukokuun aikana. Omasta asunnosta olemme puhuneet perheeni kanssa pitkään, sainpahan joululahjaksikin kaikkea omaan kotiin tarvittavaa ruokailuvälinettä. Myös kaverini ovat joutuneet tätä iänikuista valitusta oman kämpän puuttumisesta kestämään, mutta hei - nyt se loppuu! Iso kiitos siis kaikille sitä kestäneille..

Ei varmaan tarvitse sanoa, mutta olen todella innoissani muutosta. Oma rauha, sistustaminen ja huomattavasti lyhyempi (juna)matka kouluun siintävät edessäni, eikä hupi lopu tähän. Sain nimittäin varmistuksen viime viikolla siitä, että aloitan korkeakouluharjoittelun eräässä pääkaupunkiseudulla toimivassa organisaatiossa kesäkuussa! Harjoittelu kestää syksyyn asti ihan tavallisella viisipäiväisellä työsopimuksella, joten kesältä ei tule puuttumaan tekemistä. Yliopistomme maisteriohjelmaan kuuluu harjoittelun suorittaminen, mutta koska mulle tarjoutui mahdollisuus jo nyt, en tietenkään jättänyt tilaisuutta käyttämättä.

Nämä kaikki muutokset tuovat tietysti haasteita hevoselämään. Olen maksanut Champin elämisen aina itse niin pitkälle kuin mahdollista, sillä perheeni on auttanut lähinnä vain viikottaisten valmennusten kanssa. Omilleen muuttaessani joudun maksamaan myös oman asumiseni, enkä tässä tilanteessa kykene mitenkään venyttämään kukkaron nyörejä tuhannen euron verran kuukausittain hevosen kuluihin. Pohdimme perheeni ja valmentajieni kanssa parasta ratkaisua päätyen siihen, että laajempi hevosharrastus on laitettava ainakin hetkeksi jäihin. Kunhan olen saanut kandityön valmiiksi syksyllä ja harjoittelu on ohitse, pääsen toivottavasti siirtymään myös alani työelämän puolelle maisteriopintojen hitaamman suorittamisen ohella ja kykenen silloin maksamaan hevosesta aiheutuvia kuluja itse.

Pitkän ja vaikean pohdinnan jälkeen tulimme siihen tulokseen, että Champ annetaan ylläpitoon ainakin tämän vuoden loppuun asti. En todellakaan ole valmis luopumaan hevosesta kokonaan, sillä se on mulle äärimmäisen rakas - niin kuin täältä blogista varmasti huomaa. Joskus on kuitenkin katsottava tulevaisuutta silmiin ja todettava, missä omat resurssit menevät. Ihan ilman hevosia en jää, sillä saan jatkaa Wallulla ratsastamista muutaman kerran viikossa jopa valmentajien silmien alla. Tämä oli ideana jo silloin, kun aloin ruunalla enemmän ratsastamaan. Mutta pidemmittä puheitta:

ANNETAAN YLLÄPITOON 

Ylläpitokotia etsii elämänmuutoksen vuoksi 12-vuotias rautias kuvankaunis puoliveriruuna Champ. Kyseessä on maailman persoonallisin hevonen, joka on tullut omistukseeni Suomeen Hollannista vuoden 2013 helmikuussa. Säkäkorkeus noin 166cm.

Hollannissa ollessaan Champ on kilpaillut kansainväliselle tasolle asti esteratsastuksen 140cm-luokkia, mutta yhdessä olemme päässeet starttaamaan vasta 120cm-tasolla ratsastajan kokemattomuuden takia. Osaavan ratsastajan kanssa voi startata vaikka heti isompia luokkia. On melko varovainen ja haluaa pysyä irti puomeista, minkä vuoksi ei sovi aloitteleville esteratsastajille. Hypätty viime kaudella harjoitusmielessä maastoesteitä.

Koulupuolella Champ on tasoltaan noin helppo B, mutta osaa avo- ja sulkutaivutukset, vaihdot, vastalaukat ja mitä nyt ikinä mieleen tuleekaan. Startattu ja voitettu viime kaudella yksi koululuokka tasolla helppo C prosentein 67%. Ei välttämättä aktiiviseen koulukisaamiseen, koska roikottaa kieltä herkästi.

Ehdottoman kiltti hoitaa, kisapaikalla kuin kotonaan. Kaikkien käsiteltävissä, turvallinen ja asiallinen. Hoitotoimenpiteet (kengitys, kuljetus, raspaus, klinikkakäynnit..) sujuvat täysin ongelmitta. Rokotukset kunnossa ja valmis tulevalle kisakaudelle! Annetaan ensisijaisesti ylläpitoon kilpailevaan kotiin, jossa valmennukset kunnossa. Mahdollisuus jäädä myös nykyiselle tallilleen, muttei välttämätöntä.

Kaikki tiedustelut huomisesta alkaen sähköpostilla aadalatti@gmail.com. Saatavilla videoita ja kuvia, mutta niitä löytyy myös viimeisen kolmen vuoden ajalta tämän blogin sisällöstä. 

Lue lisää