torstai 8. syyskuuta 2016

#785: Huoliteltuna estekisoihin

Palataan muutama vuosi ajassa taaksepäin. Vuoteen 2010, jolloin olin lukion ensimmäisellä luokalla. Nuorena tyttönä olin melko epävarma omasta ulkonäöstäni, vaikka varsinaista syytä asialle ei ollut - epävarmuus oli lähinnä sellaista, mitä lähes jokainen nuori kokee jossain vaiheessa elämäänsä. Vuosien saatossa olen saanut rutkasti itsevarmuutta, enkä enää nykyisin jaksa välittää samalla tavalla muiden mielipiteistä omaan ulkonäkööni liittyen. Syyt meikkaamiselle ja pukeutumiselle ovat muuttaneet muotoaan: enää en panosta ulkonäkööni miellyttääkseni muita, vaan tunteakseni oloni hyväksi omassa kropassani.

Olen puhunut blogissani paljon siitä, etten nuorempana kehdannut lähteä kotoa pois esimerkiksi kauppareissuille ilman meikkikerrosta. Mä en ole koskaan ollut mikään hyvä meikkaaja, vaan olen opetellut asioita itse niin sanotusti kantapään kautta. Itseasiassa meikkaaminen tuli mun elämään varsinaisesti vasta kahdeksannella luokalla, kun aloin käyttämään meikkivoidetta koulussa ja tallilla. Syynä meikkivoiteen käyttämiselle oli akne, joka mulla oli yläasteella. Se söi entisestään itsetuntoa ja sai mut aloittamaan meikkaamisen. En osannut tai halunnut käyttää tuolloin ripsiväriä tai muitakaan meikkituotteita, joten voitte kuvitella, miltä näytin. Naama täynnä jotain vähän väärän sävyistä ja liian paksua meikkivoidetta! Mua ei ole ikinä kiusattu, mutta sain kyllä kuulla tästä mun hyviltä kavereiltakin.

Tämän postauksen meikki näkyy myös tässä kuvassa, joka on otettu perjantain kisoissa! c. Anniina / Kapse.fi


Muistan elävästi sen päivän, kun menin yhdeksännen lukuvuoden ensimmäisenä päivänä kouluun. Olin laittanut ripsiväriä - todella vähän - ja se herätti heti luokkalaisteni huomion. Monet ihmettelivät, kun olin laittanut meikkivoidekerroksen lisäksi jotain ripsiini. Tuona vuonna aloin tutustumaan enemmän meikkauksen ihmeelliseen maailmaan, joskin tuotteet olivat edelleen niitä jokaisen teinivuosiin kuuluneita markettimerkkejä. Enhän mä mikään mestari ollut, mutta vähitellen aloin ymmärtämään ideaa esimerkiksi silmänrajauskynän käytöstä. Taisin olla vähän hidas tajuamaan asioita, sillä taivutin ripset ensimmäisen kerran vasta lukiossa kaverini todettua mulle, että näytän ihan sokealta ilman taivutuksia..

Tässä pieni katsaus mun meikkaushistoriaan. Kertomaani taustaa vasten ymmärrätte, etten todellakaan ole asian suhteen mikään guru. Nykyiset meikkaustapani olen omaksunut seuraamalla kavereitani, katsomalla ammattilaisten kädenjälkiä ja kokeilemalla itse. Metsään on menty ja monesti, mutta ainakin se on tuonut sisältöä elämään. Vanhoja kuvia katsellessa saa hyvät naurut ja paremman mielen ;)

Nykyään olen aika laiska meikkaamaan. Varsinkin kulunut kesä sujui hyvin pitkälti meikittä - saattoi vierähtää viikkojakin, etten laittanut naamaani mitään puhdistusainetta ja kosteusvoidetta kummempaa. Aikaisina aamuvuoroina ja lomalla ollessani en nähnyt tarpeelliseksi tuhlata aikaani ehostautumiseen, mutta tilanteen niin vaatiessa laittauduin kyllä sitäkin enemmän. Mä en siis voi sanoa vihaavaani laittautumista, ehen! Tykkään meikata, mutta haluan käyttää siihen silloin kunnolla aikaa ja sitä aikanahan mulla ei tunnetusti ole. Itsevarmuuden kasvettua en myöskään koe pakolliseksi käyttää yöuniani siihen, että heräisin ennen tallille menoa sutimaan mustaa väriä ripsiini.

Tästä lähdetään liikkeelle! Vasemmassa kuvassa naamassa ei ole mitään, olen juuri herännyt ja pessyt kasvoni. Oikeanpuoleisessa kuvassa mulla on naamassa Joe Blascon Youth Activator ja Velvet Cream.
Vasemmanpuoleiseen kuvaan mennessä ehdin laittaa naamaani Joe Blascon meikkivoiteen, irtopuuteria ja korostuspuuteria. Oikeanpuoleisessa kulmat ovat saaneet väriä ja silmissä on rajaukset, nämäkin samoilla Joe Blascon tuotteilla.
Ratsastusta harrastaessa tallille meikkaaminen on vähän kaksipiippuinen juttu. Jos haluat meikata siististi, kannattaa hommaan olla laadukkaat tarvikkeet ja tuotteet. Hikoillessa laaduttomammat meikit eivät pysy paikoillaan samalla tavalla, jolloin lopputulos voi näyttää pitkän päivän jälkeen melko sotkuiselta. Kisoissa ja muissa julkisissa tilaisuuksissa on kuitenkin kiva näyttää huolitellulta, vaikkei mitään juhlameikkiä kannata naamaansa maalata. Mä panostin aikoinani todella paljon kisameikkiin, mutta pitkien viikonloppukisojen yhteydessä aloin liikkumaan tallialueella ilman meikkiä suoraan sängystä aamuruokintaan heränneenä. Siitä se sitten vähitellen lähti, nimittäin meikittömänä kokonaan kisapaikalla esiintyminen. Ajattelin, että kaikki ovat jo nähneet mut ilman meikkiä, enkä siksi tarvitsisi edes yrittää panostaa kenenkään muun takia. 

Nykyään ihmiset ihmettelevät, jos saavun kisapaikalle täydessä tällingissä. Jos meikkaan kisoihin tai valmennuksiin, riittää mulle yleensä pelkkä puuteri, huulirasva, silmänrajauskynä ja ripsiväri. Pieniä ihon epätasaisuuksia peitän peitevoiteella, mutta esimerkiksi meikkivoiteita käytän vain harvoin. Sain viime vuonna Helsinki Horse Show'n yhteystyön puitteissa Joe Blascolta melkoisen arsenaalin erilaisia meikkejä ja ihonhoitotuotteita, jonka jälkeen innostuin panostamaan kisalookiini enemmänkin. Juhlimaan lähtiessä olen aina laittautunut ajan kanssa, mutta hevoshommiin nuo Joe Blascon tuotteet sopivat passelisti. Ne ovat niin laadukkaita, että pysyvät menossa mukana hikoilusta huolimatta. Tämä tuli testattua jälleen viime viikon perjantaina Hyvinkään kisoissa, jolloin olin meikannut aamulla varta vasten näissä kuvissa näkyvän meikin kisapäivää ajatellen.

Vasemmassa kuvassa näkyy luomiväriviritykseni sekä poskipuna, oikeassa huuliin laitettiin huulikiiltoa ja silmiin ripsiväriä.
Ja valmis!
Sain tosiaan tänäkin vuonna Joe Blascolta meikkejä Horse Show'n bloggaajana toimiessani. Kävin jo hyvän aikaa sitten opettelemassa näiden tuotteiden käyttöä Joe Blascon meikkaajan opissa, kun mulle tehtiin eräänlainen koemeikki saamillani tuotteilla. Mulla oli ennestään vino pino saman valmistajan meikkejä ja ihonhoitojuttuja, joten yhdistelin niitä sekaisin lopputuloksen ollessa kuvissa näkyvä. Meikkaaminen on aina hauskaa, mutta sen kuvaaminen kameralle on melkoista tähtitiedettä. Mä itse tykkään näyttäytyä vasta ihan viimeisteltynä, sillä mun meikkaaminen on aina yksi sotkuinen operaatio - millon ripsiväriä on nenässä ja milloin toinen rajaus on sentin toista pidempi. Jos joku haluaa viihdettä elämäänsä, kannattaa tulla seuraamaan mun laittautumista :D

Joe Blasco on osoittautunut käytössäni varsin toimivaksi merkiksi, sillä se kestää urheilun tuoman hikoilun ja esimerkiksi sateen. Ja vaikka epäilin viime vuonna tuotteiden pientä kokoa, ei niille näy edelleenkään loppua. Riittoisaa tavaraa, sillä itse en ainakaan halua laittaa esimerkiksi meikkivoidetta ohutta kerrosta enempää. Joe Blasco ja Helsinki International Horse Show haluavat tarjota kaikille blogini lukijoille mahdollisuuden laadukkaisiin meikkeihin hieman normaalihintaa halvemmalla, joten teillä on mahdollisuus ostaa tuotteita tämän kuun viimeiseen päivään asti Joe Blascon verkkokaupasta -25% normaalihinnoista alennuskoodilla HIHS2016. Jos meikkivalikoimassasi on vajetta, kannattaa tutustua tarkemmin!

Millä meikeillä sä yleensä meikkaat?
Kuuluuko kisoissa sun mielestä näyttää huolitellulta ja millainen on hyvä kisameikki?
Lue lisää

tiistai 6. syyskuuta 2016

#784: Oikea kouluhevonen(ko?)

Mun piti kirjoittaa postausta tänne blogiin jo eilen, mutta lopulta päivä päättyi ennen kuin ehdin edes ajatella koneen nostamista pöydälle. Eilinen olikin melko merkittävä päivä mun elämässä, sillä muutin pois kotoa ja näin ollen musta tuli virallisesti helsinkiläinen. Hauskaa, mutta samalla monella tapaa jännittävää. Ensimmäinen yö uudessa kodissa meni loistavasti, sillä tyyny oli koko yön paremmin kuin hyvin ja aamulla juokseminen luonnistui lähipuiston lenkkipolkuja pitkin sutjakkaasti. 

Tänään tiistaina mulla olisi ollut ilmeisesti ensimmäinen koulupäivä, mutta olin sopinut luentojen ajalle jo muuta ohjelmaa, enkä siis vielä palannut kesälomalta opintojen pariin. Tuota sopimaani ohjelmaa ei luonnollisestikaan voinut peruuttaa, sillä mikään ei taida mennä hevosjuttujen edelle ;) Olimme nimittäin päättäneet Kootussa ravissa -blogista tutun Nooran kanssa, että hän tulisi ratsastamaan Champilla tiistai-illan ratoksi. Valehtelematta on todettava, että me olemme yrittäneet saada aikatauluja sopimaan asian suhteen yli vuoden verran, mutta asia on aina jäänyt puolitiehen molempien kiireiden vuoksi. Nyt, kun saimme vihdoin merkattua jonkin järkevän ajankohdan kalenteriin, oli siitä pidettävä kiinni kynsin ja hampain!

Blogimaailmaan perehtyneet lukijani tietävät varmasti Nooran blogin ja tarinan sen takana. Meillä oli suunnitelmissa tällainen bloggaajien hevostenvaihtosysteemi, mutta ennen kaikkea halusin, että Champin läpiratsastaisi joku osaava ratsastaja. Edellisestä kerrasta kun on aikaa, ellei mukaan lasketa alkukesän muutamia hyppykertoja ammattilaisratsastajan kanssa. Ne kerrat, vaikka ammattiratsastastaja selässä olikin, painottuivat lähinnä hyppäämiseen ja siihen soveltuvaan verryttelyyn. Vaikka en voi väittää olevani ihan alkeisratsastajan tasoinen selässä keikkuja, en kuitenkaan osaa itse korjata hevoseni kaikkia virheitä ja siksi selässä on hyvä käyttää osaavampi ihminen tasaisin väliajoin tsekkaamassa tilannetta. Esimerkiksi sitä, millä tavoin ratsu on vino, millainen se on kädelle ja miten kaikkia ongelmia kannattaisi lähteä korjaamaan.

Champ oli niin kovin tomerana alusta asti :D



Mulla on omasta takaa aivan loistava valmentaja koulupuolella, joka on läpiratsastanut Champia yleensä puolen vuoden välein, joskus harvemmin. Sen lisäksi esimerkiksi Niclas Aromaa on tehnyt ruunalla paljon töitä myös sileällä ennen varsinaista hyppäämistä. Olen siis saanut kuulla useampien osaavien ihmisten kokemuksia hevosestani ja siitä, mihin sen ratsastamisessa kannattaa kiinnittää huomiota. Nuo ohjeet ovat olleet pitkälti samanlaisia, tosin este- ja kouluratsastajilla saattaa olla hieman erilainen tapa päästä asetettuun päämäärään. 

Kun taitava ratsastaja on ratsastanut Champilla, on seuraavana päivänä ihan luksusta mennä itse kyytiin. Hevonen on avuilla, se liikkuu suorempana ja se on niin sanotusti kokonaisvaltaisemmin raiteillaan. Pohjeapuihin vastataan salamannopeasti, tuntuma on kevyt ja hevonen tuntuu irtonaiselta. Voitte kuvitella, miten ristiriitaisia tunteita tuollaiset hetket herättävät: toisaalta tekisi mieli kirkua onnesta, kun hevonen tuntuu niin hyvältä - toisaalta itkeminen vaikuttaa ainoalta vaihtoehdolta, sillä tuota tunnetta ei löydy oman ratsastuksen kautta ainakaan kovin usein. Lohdutan näissä tilanteissa itseäni sillä, että tiedän olevani hyvien oppien ympäröimänä. Valmentajat ja ratsuttajat ovat sitä varten, että he pystyvät tarjoamaan avun sitä tarvitsevalle. Surullista olisi, jos hevonen ei tuntuisi ammattilaisen jäljiltä paremmalta. 




Vitsi mitä liikettä siltä irtosi välillä! Ja tämäkin, kyllä muuten meni ylämäkeen :D
Tämä oli tosiaan ensimmäinen kerta, kun Noora kapusi Champin selkään. Olin lainannut tallikaverini koulusatulaa Champille, jotta kouluratsastajan ei tarvitsisi istua mun melkoisen flättärimalliseen ja liukkaaseen estepenkkiin. Vaikka koulusatula olikin ruskea, ei sen annettu häiritä ratsastusta. Jalkoihin ruuna sai siniset pintelit, jotka sointuivat hyvin samanväriseen huopaan. Hevonen oli ainakin varustettu kouluratsastusta ajatellen päteväksi, siitä ei voinut ratsastuksellinenkaan tulos jäädä kiinni!

Kerroin Nooralle hieman Champista ja sen ratsastettavuudesta, ennen kuin hän nousi ratsaille. Mulla on ilmeisesti paha tapa kertoa kaikki negatiiviset asiat hevosestani, koska se ei ollut kuulemma ollenkaan niin kamala, mitä olin antanut ymmärtää. Muutama muukin ammattiratsastaja on sanonut samaa, sillä saan ruunan kuulostamaan varmaan maailman kamalimmalta ratsulta. Kerron yleensä siitä, miten hidas se on pohkeelle ja miten vino se on. Tai miten se on huono suustaan tai miten etupainoisena se liikkuu. Mutta eihän se enää ole ollenkaan niin paha! Nuo termit kuvaavat sitä, millainen Champ oli pari vuotta sitten. Se vaan on jäänyt niin päälle itselleni, enkä osaa muuttaa tapaani kertoa siitä suullisesti muille. Ja toisaalta "pessimisti ei pety"-asenne toimii myös, sillä kun ratsastajia pelottelee tarpeeksi etukäteen, ei muutos voi olla kuin positiiviseen suuntaan :D

Champista huomaa nyt sen, että raspaukseen olisi syytä kiirehtiä. Puoli vuotta alkaa tulla täyteen siitä, kun sen suuhun on katsottu viimeksi. Tuo raspauksen tarve näkyy siinä, että hevonen on ratsastaessa välillä joko todella vahva tai todella tyhjä kädelle. Lisäksi se vääntää leukansa vinoon ja roikottaa kieltään vasemmalla todella näkyvästi pitäen samalla suutaan auki. Ei tietenkään jatkuvasti, mutta sellaisissa hetkissä, kun sillä on vaikeaa eli siltä vaaditaan jotain, mikä ei suju sen mukavuusalueella. Champ on ollut mulla nyt reilun kolmen ja puolen vuoden ajan, ja siinä ajassa olen oppinut tuntemaan raspauksen tarpeen melkoisen hyvin. 






Noora sanoi samoja asioita, mitä olemme tehneet tunneilla ja mitä olen muilta osaavilta ratsastajilta Champista kuullut. Se pitäisi saada paremmin suoraksi oikeasta lavastaan, sillä se kaatuu herkästi sen päälle. Kun se punkee oikealle, ei se pysty olemaan myöskään tasainen edestä. Noora teki paljon töitä suoristaakseen hevosta, mikä teki sille kyllä oikein hyvää. Hyviä keinoja tähän olivat paitsi sulkutaivutukset, myös vastalaukka, jossa hevoseen pääsee oikein hyvin käsiksi. 

Alussa Champ oli vähän hämmentynyt uudesta ratsastajastaan, joka laittoi sen alusta asti töihin käynnissä. Kouluratsastajilla on muuten tapana hinkata hevosia käynnissä vaikka maailman tappiin asti, mikä on oikeasti enemmän kuin järkevää - se nimittäin kuluttaa vähemmän kilometrejä hevosesta. Esteratsastajat kun tuppaavat aina siirtymään raviin muutaman kierroksen kävelyn jälkeen, eikä hevosta varsinaisesti välttämättä työstetä käynnissä. Aika rankkaa yleistämistä, mutta tällaisen huomion olen itse tehnyt. Pitäisi ottaa itsekin tavaksi pyrkiä ratsastamaan enemmän käyntiä. joka on Champillekin hankala askellaji. 






Jos Champ oli alussa vähän vino ja epätasaisempi edestä, parani se ratsastuksen edetessä ihan älyttömän paljon. Oli miellyttävää seurata maasta, kun osaava ratsastaja laittoi hevosen töihin ja sai sen toimimaan halutulla tavalla. Hevonen tasoittui edestä kahdelle ohjalle, kulki suorempana ja nousi edestä aika kivasti. Ja nimenomaan lavoistaan, ei pelkästään kaulastaan. Champilla oli välillä melkoisen keskittynyt ilme, taisi ruuna ajatella, että nyt täytyy ottaa homma tosissaan ;) Tosin Noorakin totesi, että Champ osaa myös hyödyntää tilanteet, joissa ratsastaja on sekunnin sadasosan myöhässä. Esimerkiksi kun ruuna veti vähän ohjasta, ei Noora halunnut sen tietenkään tekevän niin. Sillä hetkellä, kun Champ hellitti, antoi Noorakin tilaa ja Champ käytti tilanteen hyväksi nostamalla laukan. Ja välillä ruuna jäi ikään kuin omaan "tilaansa", jossa se puksutti menemään jotain omaa sähellystään, eikä oikein vastannut mihinkään apuihin. Niissä tilanteissa kannatti esimerkiksi pyytää hevosta avoon, jolloin se joutui töihin, eikä voinut valua eteenpäin ilman ajatusta.

Mun on vaikea kertoa fiiliksiä sen paremmin, sillä en ollut itse selässä. Olen kuitenkin todella kiitollinen Nooralle, joka laittoi hevosen kunnolla töihin! Mulla on varmasti tulevina päivinä oikein mukava ratsu. Se, mikä jäi erityisen positiivisena asiana mieleen, oli Nooran tapa suhtautua ratsastamiseen. Hän totesi, että hevosille pitää osata kertoa nätisti, mutta määrätietoisesti oikea tapa kulkea. Ei hevonen tiedä, että se on vino tai ettei se voi kulkea niin - se olisi tyytyväinen vain syödessään laitumella ruohoa. Tuon oivalluksen voimin pääsee varmasti pitkälle!

Onko teidän hevosillanne käynyt lähiaikoina uusia ratsastajia selässä?
Lue lisää

lauantai 3. syyskuuta 2016

#783: Kahden ruusukkeen kesä

396 päivää. Sen verran on kulunut aikaa siitä, kun olemme viimeksi päässeet Champin kanssa maaliin puhtaalla suorituksella ulkokaudella eli toisin sanottuna kentällä hypättävissä kisoissa. Nuo kisat olivat viime vuoden elokuussa hypätyt aluekisat Tampereella, jossa hyppäsin yhden luokan vähän turhan hitaalla ajalla sijoituksia ajatellen. Silloin puhdas suoritus tuntui mahtavalta, sillä kuten moni muistaa, oli viime kesä kisojen suhteen oikeaa tahtojen taistoa - välillä ei menty mihinkään, välillä päästiin maaliin possuilujen kera. Onneksi mukaan mahtui niitä hyviäkin ratoja, sillä ne estivät mua heittämästä hanskoja tiskiin lopullisesti.

Hallikauden alettua alkoi meidän ylämäki. Sijoituksia tipahteli jokaisista kisoista, tarttuipa mukaan yksi voittokin. Suunnittelin kilpailevani koko kesän aktiivisesti ja panostavani siihen täysillä, mutta ensimmäiset ulkokisat huhtikuun lopulla romuttivat haaveet kokonaan. Tuloksena oli hylätty suoritus, niin myös seuraavissa ulkokisoissa pari viikkoa myöhemmin. Luovutin ohjakset ammattilaiselle, jonka kanssa Champ teki kesäkuun alussa saman tempun. Purin tuolloin ajatuksiani tänne blogiin siitä, miten tyhjä olo mulla oli kaiken sen suhteen. Haaveet kisakaudesta olivat tiessään ja tiesin, että tarvitsen muutoksia meidän tekemiseen.

Kaikki radalta otetut kuvat c. Anniina / Kapse.fi, iso kiitos!



Kesäkuun lopulla aloitimme kuukauden hyppyloman, jonka syyksy muodostui meidän mökkireissu ja mun matkat ympäri Suomea. Heinäkuussa oli hyvä palata takaisin treeniin, kun aloitimme yhteistyön kunnolla uuden estevalmentajani kanssa. Valmennus valmennukselta sain uusia ideoita ratsastukseen ja tuntumaa siihen, miten mun kannattaisi toimia hevoseni kanssa esteillä. Kun fiilis satulassa alkoi olla kotoisa, sain varmuutta omaan tekemiseeni. Radanratsastuksessa vaadittava rutiini kasvoi hetkessä toistojen kautta, kävinpä muutamaan otteeseen kodin ulkopuolellakin treenaamassa vaihtelevia olosuhteita. Itseluottamus kasvoi, mutta en silti uskaltanut ajatella ulkokisoja vaihtoehtoina enää tämän kauden aikana. Suunnitelmissani oli aloittaa kisakausi vasta parin viikon päästä Ypäjällä, jossa hypätään karsinnat Helsinki Horse Show'ta varten.

Toisin kuitenkin kävi, kun valmentajani kehotti mua osallistumaan Riders Innin kisoihin eilen perjantaina. Alun perin kisojen piti olla sunnuntaina 3-tason meiningeissä, mutta koska monissa muissa paikoissa oli samanaikaisesti 2-tason kisoja, siirrettiin kisat pelkästään perjantaille. Kävimme treenaamassa pari kolme viikkoa sitten samaisessa paikassa valmentajamme silmien alla, jolloin Champ oli aluksi kovin jännittynyt ja vastahakoinen yhteistyöhön. Kuten pitkästä videostani näki, teki ruuna välillä pysähdyksiä esteiden välille ja juoksi muutenkin selkä jännittyneenä ennen lopun rennompaa menoa. Valmentajani kehotti mua osallistumaan pieniin luokkiin, jotta saisin hevosen yli esteistä mahdollisista temppuiluista huolimatta, joten valitsimme estekorkeudeksi luokat 90cm ja 100cm. 




Jos ihan totta puhutaan, niin kyllähän mua huvitti mennä hyppäämään noita luokkia - varsinkin sitä ensimmäistä. Esteet olivat ihan älyttömän pieniä, sillä olemme hypänneet kotona nyt heinäkuun jälkeen oikeasti jo ihan esteiden kokoisia tehtäviä ja ratoja. Tiesin kuitenkin, että tähän väliin olisi enemmän kuin paikallaan ottaa matalemmat luokat, jotta saisin onnistumisia ja sitä kautta itsevarmuutta hallikaudelle. Niinpä pakkasin hevosen traileriin ja lähdin ajelemaan Hyvinkäälle yksin, toivoen löytäväni seuraa kisapaikalta.

Paikalle saavuttuani hengailin tovin kisakentän laidalla rupatellen kaverini kanssa, jonka jälkeen kävimme kävelemässä radan ja auttamassa esteiden nostamisessa. Vaikka olin vielä tuossa vaiheessa yksin liikenteessä, sain varustettua Champin hyvin ilman apukäsiä. Verryttelyssä olin hyvissä ajoin, sillä kisat olivat myöhässä jo ennen alkamistaan. Valmentajani oli paikalla auttamassa mua molemmissa verryttelyissä, mikä oli oikeasti todella suuri henkinen apu tässä kohden. Musta on ihanaa, että valmentaja pystyy olemaan mukana kisoissa antamassa panostaan onnistuneeseen suoritukseen. Sitä osaa arvostaa!




Emme hypänneet montaa hyppyä verryttelyssä, sillä matalaan luokkaan oli turha ottaa useita hyppyjä. Sain ohjeeksi radalle ratsastaa jokainen askel vähän varmistellen, jotta Champ ei pääsisi yllättämään missään vaiheessa. Rata oli melko simppeli, siinä oli yksi varsinainen linja ja muuten sarjoja, kääntämistä ja vaihtoehtoesteet pitkälle vedelle sekä vesimatolle. Ensimmäisessä luokassa otin varman päälle, enkä kääntänyt tiukkoja teitä tai hypännyt yhtään vettä. Viidennen esteen jälkeen jäin hieman irti satulasta, jolloin Champ näki tilaisuutensa tulleen ja hyppäsi takajaloilleen. Sain sen kuitenkin eteen niin, ettei ruuna ottanut yhtään askelta taakse tai ylittänyt omaa linjaansa, jolloin tilanteesta ei muodostunut virhepisteitä. Loppujen lopuksi pääsimme maaliin virheittä ja sijoituimme luokassa kuudennelle tilalle. 

Vaikka rata ei ollut siisteimmästä päästä, olin tyytyväinen saadessani hevosen maaliin. Jollain tapaa äärettömän helpottunut. Loppuradasta rytmi oli parempi ja meno oli jopa ihan siistiä, joten alkuradan muutama töksähtelevämpi kohta korvautui siinä. Seuraavan luokan alkua odotellessani kävelin Champin kanssa ja hengailimme kisakentän laidalla kavereille rupatellen, sillä paikalla olevien kavereiden lisäksi myös Milla saapui viihdyttämään mua. Huippua! Valmentajani kysyi multa, olisinko halunnut hypätä metrin sijaan 110cm-luokan, sillä nyt kun hevonen meni radan läpi, voisin hyvin hypätä isomman luokan tuon metrin sijaan. Mua ei kuitenkaan huvittanut jäädä paikalle odottelemaan yhtään pidemmäksi aikaa kotona olevien askareiden vuoksi, joten päätin startata alkuperäisen suunnitelman mukaan metrin ja kokeilla samalla aikaratsastuksen lisäksi vesimaton hyppäämistä.

Champia väsytti starttien välissä :D Se osaa relata niin hyvin! Oikeasti, se nojasi tuohon aitaan kieli
ulkona suusta ja torkkui silmät kiinni. Ja aidan toisella puolella oli käynnissä kisat!


Linkki videoon (100cm rata)

Metrin luokkaan en verrytellyt kovinkaan paljon, sillä meillä oli takana jo yksi rata. Itse rata oli sama kuin edellisessä luokassa, mutta nyt mukana oli myös kolmoissarja. Sain metrin suorituksen videolle, joten pääsette näkemään sen siitä - kaiken kaikkiaan meno oli paljon sujuvampaa kuin ensimmäisessä luokassa. Tulin suunnitelman mukaisesti vesimaton, jolle varmistelin tarkoituksella aika reippaasti. Toisessa vaiheessa pyrin myös ratsastamaan aikaa, mikä riitti lopulta puhtaalla suorituksella toiselle sijalle.

Kesän saldo on siis kaksi ruusuketta. Olin äärettömän onnellinen kisapäivän kulusta: en niinkään pikkuluokkien sijoituksista tai omasta ratsastuksestani, vaan siitä, että mä sain ratsastettua kaksi nollarataa. Ja toinen oli jopa jollain tasolla siisti muutamaa kohtaa lukuunottamatta. Sain niin paljon itsevarmuutta siihen, että kesällä tehty työ on oikeasti tuottanut jotain tulosta. Enää en tunne junnaavani paikoillaan, vaan hommaan on tullut selkeä suunta - ja se on ylöspäin. Kahden viikon päästä olisi tarkoitus hypätä hallissa Ypäjällä ja sillä kertaa niin sanotusti omalla tasollamme, riippuen vähän siitä, mitä luokkia siellä on tarjolla. Olen valehtelematta ihan superinnoissani, sillä mua ei edes jännitä enää kilpailla. Se on sellaista hyvää odotusta siitä, että hommat alkavat pikkuhiljaa mennä raiteillaan :)

Miten teidän kesän kisat sujuivat?
Lue lisää

torstai 1. syyskuuta 2016

#783: Elämänremontti

Puhuin jo jokin aika sitten ohimennen, miten paljon odotan syksyä ja miten paljon mulla tulee olemaan tekemistä syksyn aikana. Ajatus aikataulutetusta elämästä, pienestä kiireestä ja rutiineista saa mulle aikaan levollisen olon. Oli kyse sitten hevosista, ratsastuksesta tai siviilielämästä. Kesän loputtua on aika karistaa kevään viimeisetkin rippeet hartioilta ja siirtyä kohti uutta aikakautta. Mitä kaikkea onkaan luvassa?

Mä sanoisin tätä omaksi elämänremontikseni. Alkukesästä pistin uusiksi valmennuskuviot hevospuolella ja nyt mulla on tunne, johon olen enemmän kuin tyytyväinen. Olen menossa oikeasti luottavaisin mielin kohti tulevaa toivoen, että suunnitelmat toteutuvat ja homma toimii. Kesällä otin rennosti, vietin aikaa kavereiden kanssa ja unohdin kilpailuelämän osallistumisen osalta. Näin paljon hevostuttuja kierrellessäni ympäri Suomea, tein töitä, nautin arjesta, valmentauduin, maastoilin, juhlin ja tein asioita myös varsin nopeilla päätöksillä. Elin hetkessä. 

Tänään on ensimmäinen päivä syyskuuta, ja kuukauden nimestä huolimatta vietän viimeistä kesälomaviikkoani. Kesälomat eivät ole mulle ilmeisen hyviä vaihtoehtoja, sillä kahden päivän aikana pistin elämäni risaiseksi. Maanantaina mulle tuli tunne, että halusin uudistaa itseäni jotenkin, joten varasin ajan kampaajalle ja leikkautin tiistaina hiuksistani pois yli 25 senttiä värjäten niitä samalla hieman tummemmiksi. Olo oli heti paljon kotoisampi - ja samalla aikuisempi. Eilen keskiviikkona tein ison askeleen kohti aikuisuutta, kun solmin ensimmäisen vuokrasopimukseni asunnosta. Sopimus astuu voimaan tänään ensimmäinen syyskuuta. Musta tuli nyt virallisesti helsinkiläinen, muutan pois kotoa varmasti heti, kun saamme asunnostani itselleni mieluisan. Jo jokin aika sitten erosin poikaystävästäni, nykyään jatkamme matkaamme kavereina. Etsin parhaillani työharjoittelupaikkaa, kiikarissa olisi yksi kovin mieluinen vaihtoehto. Aloitan kandin kirjoittamisen ensi viikolla ja samalla starttaa ensimmäinen maisterivaiheen luentokurssi. Elämässä on siis todellakin tapahtunut paljon! 

New hair new me - vai miten se sanonta kuuluu?
Tämän verran multa lähti hiuksia ihan raa'asti vedettynä, jonka jälkeen niitä saksittiin vielä parin sentin verran.
Champia väsytti kiropraktikon hoidossa. Se on nyt liikkunut ihan älyttömän hyvin! 
Kaverien pusuhetki <3
On ehkä kliseistä vakuutella, että olen tällä hetkellä enemmän kuin tyytyväinen elämääni. Yhdellä sanalla sanottuna olen onnellinen. Odotan tulevalta syksyltä ihan valtavasti, sillä tulen kokemaan niin paljon hienoja asioita kisojen, valmennusten, uuden kodin, opintojen ja ihan vaikka vain olemisen suhteen. Syksy saa mut jotenkin niin tarmokkaaksi, etten meinaa pysyä nahoissani! Tiedän jo valmiiksi, että mikäli saan kokopäivätyönä suoritettavan harjoittelupaikan, tulee mun elämä olemaan puolen vuoden ajan ihan älyttömän kiireistä: töissä on oltava täydet tunnit, jonka jälkeen on ajettava puolen tunnin matka tallille hoitamaan hevonen. Kandiakin olisi kirjoitettava jossakin välissä, unohtamatta muita opintoja. Jollain tapaa tuo tuleva kiire saa mut kuitenkin rauhoittumaan. Kun teen paljon, tiedän olevani omassa elementissäni. 

Kotoa muuttaminen oli lopulta nopea päätös, jota en pohtinut pitkään. Ystävänikin yllättyivät, sillä muutaman muun päätöksen kanssa aikailin kesällä pitkään - en vain halunnut tehdä lopullisia ratkaisuja suuntaan tai toiseen. Nyt tartuin kiinni asiaan sen kummemmin miettimättä. Mulla tulee olemaan tästä lähtien vain kymmenen minuutin matka julkisilla Helsingin keskustaan, mikä helpottaa omaa elämääni opintojen ja tulevan työn kannalta huomattavasti. Tallimatka pitenee toki reilusta kymmenestä minuutista vajaaseen puoleen tuntiin, mutta uskon homman sujuvan hyvin. Olenhan aikoinaan matkannut samanlaista matkaa vanhalle tallillemme! Ja nykyinen tallimme on niin helmi, etten halua vaihtaa sieltä pois mistään hinnasta. Juuri muutamia päiviä sitten meillä tuli täyteen vuosi tallin asiakkaina, eikä mulla ole rehellisesti sanottuna ollut hetkeäkään, jona olisin edes harkinnut muuta tallipaikkaa. Uskomatonta.

Tässä kuva Rider Wristletistä kiinnitettynä mun vyöhön. Omani on tosin musta, tämä kuva on Rositan käsialaa kesän kuvauksista. Tuo kuvassa oleva puhelin on iPhone 6, joka mahtuu laukkuun hyvin - kuten nykyinen omanikin. 
Tässä vielä lauku siten, että puhelin on sisällä ja vetoketju kiinni. Tuohon oikeassa reunassa olevaan metallirenkaaseen saa kiinni noin 15cm pitkän lenksun, jonka avulla laukkua on helppo kuljettaa myös ilman vyökiinnitystä.
Tänään aion tehdä tallilla pienen syyssiivouksen, ihan vain elämänremontin osana. Käyn läpi jokaisen varusteeni loimista ja remmeistä kippoihin ja pesusieniin: puhdistan, siivoan ja järjestelen kaiken täydelliseen järjestykseen. Ei sillä, taidan tälläkin hetkellä olla tallimme siivoushulluin asiakas. Saan aina kuittailuja siitä, kun putsaan jopa kenkieni pohjat jokaisen käyttökerran jälkeen! Uskon ja toivon, että saan kerättyä tallilta ison kasan huopia, loimia ja muuta härpäkettä myyntiä varten, sillä multa alkaa tosissaan loppumaan tila kaikista ylimääräisistä säilytyslaatikoistani huolimatta. No, kukaan hevonen tuskin tarvitsee kolmeakymmentä loimea. Hups. Onhan noita tullut kerättyä vuosien saatossa yksi jos toinenkin :D 

Yhdestä asiasta en kuitenkaan luovu, vaikka tila olisi miten vähissä. Sain nimittäin jo tovi sitten kokeiluuni Black Knight Accessoriesin Rider Wristletin, jonka Playsson.net lahjoitti mulle. Ihastelimme noita jo kesän kuvauksissa, kun sain pitää kyseistä tuotetta kuvissa vyöhöni kiinnitettynä. Harmittelin tuolloin, kun oma puhelimeni ei mahtunut kuoriensa paksuuden vuoksi laukun sisälle, mutta nyt uuden puhelimen myötä tuo ongelma ei ollut enää ajankohtainen. Ja kun mahdollisuus tämän omistamiseen oli, ei tilaisuutta voinut jättää hyödyntämättä!

Mikä ihme Rider Wristlet siis onkaan? Kyseessähän on vyöhön kiinnitettävä pieni laukku, jota voi kantaa myös kantohihnan avulla vaikka pienenä käsilaukkuna. Valitsin omakseni mustan, sillä se sopi mielestäni parhaiten omiin vaatteisiini kultaisine yksityiskohtineen. Tuo on oikeasti niin tyylikäs, että tekisi mieli kaapata se kotiin haisevasta tallista ja lähteä ulkoiluttamaan laukkua yöelämässä. Pysyisi ainakin menossa mukana vyöhön köytettynä ;) Idea laukussa on, että sinne saa säilöttyä hyvin esimerkiksi puhelimen ratsastuksen ajaksi. Varsinkin kesällä taskuista on puute, eivätkä isot älypuhelimet mahdu kaikkien ratsastushousujen taskuihin. Mä tykkään itse pitää puhelinta mukana ratsastuksen aikana ihan vaikka musiikkia kuunnellakseni, joten tuo on ollut todella hyvä lisä elämääni. Enää ei tarvitse tunkea puhelinta milloin puolittain taskuun tai paidan sisälle. Kannattaa siis ehdottomasti tutustua tarkemmin, jos haluaa kuljettaa puhelinta tai jotain muuta ratsastuksen aikana mukana turvallisesti.

Tapahtuuko teidän elämässänne jotain muutoksia syksyn aikana?
Lue lisää

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat