#842: Paremmaksi ratsastajaksi ilman ratsastusta?

Jos kysyn ihan keneltä tahansa ratsastuksen harrastajalta kysymyksen siitä, onko ratsastus urheilemista, saan varmasti lähestulkoon jokaiselta vastaajalta myöntävän vastauksen. Kirjoitin viime keväänä postauksen otsikolla "Ratsastusko ei urheilua?", jossa testasin sykkeitäni ratsastuksessa paitsi sileäntyöskentelyssä, myös esteitä ylittäessä. Ei liene tarpeellista sanoa, että sykkeeni kävivät välillä korkeallakin. Noita tuloksia oli hauska saada omia kokemuksia varten, vaikka sykemittarin käyttö ratsastuksessa muuten jäi lopulta kokonaan.

Pari kuukautta tuon postauksen jälkeen kävin työpaikkani tarjoamassa kehonkoostumusmittauksessa. Tulos oli itselleni suuri yllätys, sillä sen mukaan olin ihan valtavan hyvässä kunnossa. Tuo kyseinen mittaus ei tietenkään kerro täydellistä totuutta, mutta se antaa hyvän suunnan siitä, missä kunnossa oma kroppa on silloisella hetkellä. Jos haluat lukea tarkemmin tuloksistani, kannattaa lukea tämä postaus. Siellä selitän kaikkien mahdollisten termien avulla sitä, missä kunnossa olin testien ja oman fiilikseni mukaan alkukesästä.

Mutta vaikka me ratsastajat kuinka haluaisimme, ei ratsastus itsessään ole välttämättä se kaikista tehokkain urheilumuoto, mikäli omasta kropastaan haluaa pitää kunnolla huolta. Toki hevosten parissa voi pitää yllä peruskuntoa: siitä mä olen elävä todiste! Tallilla kun tulee tehtyä kaikenlaista aina kuntoonlaitosta siivoukseen. Erilainen puuhastelu rasittaa kroppaa eri tavoin, eikä tallipäivän liikunta rajoitu pelkästään siihen ratsastusosioon. Toisaalta parhaimman mahdollisen hyödyn ratsastamisesta saa irti juuri sillä, että on hyvässä fyysisessä kunnossa - silloin oma kehonhallinta, jaksaminen ja kaikki liikemotoriset asiat ovat paljon helpompia. Ei siis liene ihme, että esimerkiksi maajoukkueratsastajiamme kehotetaan harrastamaan jotain ratsastusta tukevaa liikuntaa. Heille tarjotaan mahdollisuus kunto-ohjelmaan ja omaa kuntoa testataan säännöllisesti kuntotesteillä. Onnistuneeseen suoritukseen vaaditaan hyvää fysiikkaa niin hevoselta kuin ratsastajaltakin. Emmehän voi treenata hevosta ja vaatia siltä parastaan, jos olemme itse huonossa kunnossa.

Tässä postauksessa ei ole mitään ihmeellisiä kuvia, koska vaikea löytää mitään järkevää mukaan. Mulla kun ei kulje salilla valokuvaaja mukana :D

Viime vuoden loppupuoliskolla sain sähköpostiini viestin, joka pisti mun elämän lopulta melkoiseen myllerrykseen. CMS Training -nimellä personal trainer -palveluita tarjoava Chrysanthi Spinou otti muhun yhteyttä ja tiedusteli, olisinko halukas ottamaan haasteen vastaan ja kokeilemaan omia rajojani ratsastuksen ulkopuolella. Tarkemmin ottaen Chrysanthi tulisi suunnittelemaan  mulle juuri ratsastusta tukevan ja omia heikkouksiani mukailevan kuntosaliohjelman, jotta näkisimme, onko lajikohtaisella liikuntaharjoittelulla vaikutusta tekemiseeni hevosen selässä. Koska pidän haasteista, lähdin iloisin mielin mukaan. Sain itselleni personal trainerin, joka oli paitsi alan ammattilainen, myös ratsastaja itsekin. Mikäs sen parempi yhdistelmä!

Tapasimme Chrysanthin kanssa ensimmäisen kerran muistaakseni juuri ennen Helsinki Horse Show'ta ja seuraavan kerran sen jälkeen, kun olin palannut Maltan lämpimän auringon alta. Ensimmäiselä kerralla tsekkasimme lähtötilanteen eli teimme ihan perinteisen kuntotestin. Näiden testien mukaan Chrysanthi lähti suunnittelemaan mulle kuntosaliohjelmaa, jonka kävimme sitten seuraavalla tapaamisella läpi liike liikkeeltä. Kuntotestin tulokset olivat ihan perushyvät, mutta niistä näki selvästi myös ne alueet, jotka olivat mulle heikompia. Esimerkiksi punnerrusten tekeminen on aina ollut mulle haastavampaa, mutta taas keskivartalonhallintaa vaativat liikkeet ja reisiin kohdistuvat asiat sujuvat helpommin. 

Käydessämme kuntosaliohjelmaa läpi, meinasi mulle iskeä pieni pakokauhu. Ohjelma oli todella kiva, mutta tunsin olevani surkeassa kunnossa - ja seuraavana päivänä kroppani olikin ihan kuollut. Pelkkä käveleminen sattui joka paikkaan. Toisaalta se motivoi samalla ihan älyttömästi, sillä tiesin, miten paljon hyötyä oheisliikunnasta on ratsastusta ajatellen. Saliohjelmani koostuu alku- ja loppulämmittelyiden lisäksi seitsemästä liikesarjasta, joita toistetaan kaksi tai kolme kertaa liikkeestä riippuen, sekä niin sanotuista bonusliikkeistä ja venyttelyohjeista. Myöhemmässä postauksessa tulen kertomaan kuntosaliohjelman sisällön tarkemmin, mikäli se teitä kiinnostaa. Ihan niin tarkasti, että liikkeiden suorittamiseen vaadittavien ohjeiden lisäksi kerron, mihin lihaksiin se vaikuttaa ja miten se tukee juuri ratsastajan kroppaa. 

Mä en ole koskaan ollut kovinkaan innostunut ylimääräisestä urheilemisesta. Olen aina juossut lenkkejä oman jaksamisen ja viitsimisen puitteissa, mutta esimerkiksi salille en ollut koskaan raahautunut, vaikka sain salikorttia varten rahat ylioppilaslahjakseni. Ajatus salitreenistä kiehtoi, mutta esteeksi taisi lopulta nousta perinteiset syyt: "ei mulla ole aikaa" tai "en osaa tehdä salilla mitään". Toisaalta olen aina mennyt kaikkiin uusiin juttuihin mukaan innolla, mutta jättänyt ne lopulta taakseni alkuinnostuksen laannuttua. Vaikka olinkin todella innoissani kuntoilusta heti alkuun tarjouksen saatuani, pelkäsin sisimmässäni, etten tulisi tekemään hommaa kunnolla kovinkaan pitkään. Se ei tietenkään kävisi päinsä, sillä silloin tuloksia oheisliikunnan vaikutuksesta ratsastukseen ei olisi saatavilla.

Mulla on pakkomielle kuunnella salilla musiikkia. Tässä lähetin joillekin
kavereille snäpin biisistä, jota parhaillaan kuuntelin. Hyvä musiikki antaa valtavasti treeni-intoa!

Uskon, että moni teistä lukijoista voi samaistua tilanteeseeni. Intoa olisi, mutta toisaalta se sohva, hyvä elokuva ja suklaalevy kiehtoisi paljon enemmän. Ei se yksi vapaapäivä treenistä haittaa, eihän? Ehtii sitä huomennakin! Ja niin se yksi vapaapäivä vaihtuu viikoksi, kahdeksi ja lopulta salilla ei ole tullut käytyä kuukauteen. Tästä aiheesta saa lukea ihan valtavasti kirjoituksia ties mistä naistenlehdistä, mutta ajattelin jakaa teille muutamat mietteet siitä, miten saan itseni motivoitua urheilemaan.

Ensimmäisenä motivaattorina toimii tottakai personal trainer. Koska olen lupautunut johonkin, pyrin myös lupaukseni pitämään. Voin hyvällä omallatunnolla myöntää, että ilman tätä kuntosaliohjelmaa en olisi varmasti koskaan hakeutunut salille, vaikka monet kaverini treenaavat. En vain olisi saanut aikaiseksi, vaikka muuten liikuntaa olisikin tullut harrastettua. Nyt salitreenin makuun päästyäni voin todeta, ettei tästä pääse ihan kovinkaan helpolla irti. Treenaamisesta on tullut kivaa, mikä on oma motivaattorinsa. En tietenkään voi sanoa ymmärtäväni edelleenkään treenauksesta sen kummemmin, mutta kuntosaliohjelmani myötä olen löytänyt omasta kropastani ihan uusia lihasalueita.

Konkreettiset tulokset ovatkin yksi seikka, joka vie mut päivä toisensa jälkeen salille. Mä olen ihminen, joka tykkää nopeista tuloksista. Vaikka en näe muutosta kropassani tietenkään nopeasti, tekevät salilla pintaan saatu hiki ja seuraavana päivänä kipeänä olevat lihakset mulle hyvän fiiliksen. Silloin tunnen, että olen saanut jotain konkreettista aikaiseksi. Jaksan puristaa liikkeistä vielä ne viimeisetkin loppuun juuri siksi, että tiedän omat tavoitteeni ja juosta viisi minuuttia pidempään matolla, koska nautin siitä tunteesta, jossa kroppa joutuu rasitukseen. Salitreenistä oppii nauttimaan ihan kunnolla, kunhan siihen pääsee sisälle. Toki mullakin on niitä inhokkiliikkeitä, jotka ovat mulle hankalampia ja joita tehdessä toivon jokaisella toistolla, että sarja olisi jo ohi. Mutta se fiilis, jonka sä saat tehtyäsi kaiken loppuun, se on jotain uskomatonta.

Suurin motivaattori mulle on juuri liikunnasta saatu äärimmäisen hyvä olo. Mä rakastan liikkumista, sillä vaikka se ei sillä hetkellä tuntuisi maailman parhaimmalta asialta (miten niin räntäsateessa juokseminen pilkkopimeässä ei olisi nautinnollista), on liikuntasuorituksen jälkeen ihanan pirteä olo. Usein ennen salia saatan olla väsynyt, mutta pakotan itseni lähtemään salille ja palaan sieltä pirteämpänä pois. Sama koskee tallilla käymistä, sillä siellä piristyn ihan samalla tavoin. 

Aikataulujen puolesta olen pyrkinyt jaksottamaan salitreenini kolmeen päivään viikossa. Mun kuntosaliohjelma on tehty niin, että se pitäisi tehdä kolmesti viikossa, jonka lisäksi voin tehdä muita liikuntasuorituksia ja esimerkiksi palauttavaa liikuntaa niin useasti kuin vain jaksan ja ehdin. Välillä mulla on kiireisiä päiviä, mutta teen aikatauluni siten, että lähden salilta suoraan luennoille tai otan sali- ja tallivaatteet mukaan töihin, jotta pääsen suoraan töistä tallille, josta menen suoraan salille. Jos menisin välissä kotiin, olisi aina suurempi riski siihen, että jäisin oikeasti katsomaan sitä netflixiä ja unohtaisin liikunnan siltä päivältä. Välillä herään salille aamulla kuuden aikoihin, eikä herätys todellakaan tunnu mieleiseltä. Onneksi laitan salivarusteet edellisenä iltana valmiiksi heti sänkyni viereen, jolloin mun on ikään kuin pakko nousta ylös, tai tunnen olevani täydellinen luuseri. 

Vaikka salitreeniä on takana vasta kolmisen kuukautta, voin sanoa, että tunnen eron ratsastuksessani jo tässä vaiheessa. Emme ole lähteneet hakemaan salitreenin kautta mitään varsinaista lihasmassan kasvatusta tai mitään tiettyjä ulkonäöllisiä tavoitteita, vaan tarkoituksena on nimenomaan tukea ratsastajan fysiikkaa ja kehittää niitä lihasryhmiä, joita ratsastuksessa tarvitsen. Jo ennen joulua koin löytäneeni keskivartaloni paremmin hallintaan, sillä pystyin istumaan hevosen selässä paljon ryhdikkäämmin olematta kuitenkaan jäykkä. Tähän lienee vaikuttanut esimerkiksi se, että olen joutunut harjoittamaan paitsi suoria selkälihaksia, myös esimerkiksi nelikulmaista lannelihasta. Se kun on loppujen lopuksi yllättävän tärkeä lihas ratsastajan kropassa.

En halua olla liian ankara itselleni, joten sallin myös ne hairahdukset. Jos olen todella väsynyt, menen mieluumin aikaisin nukkumaan salitreenin sijaan, sillä liian väsyneenä treenaaminen ei tuo toivottua tulosta. Joskus salitreeni ei välttämättä houkuttele, jolloin voi miettiä, josko suuntaisi mieluumin ulos juoksulenkille tai tekisi kotona jotain liikkeitä, joita pystyy tekemään kehon oman painon avulla. Mulle tärkeää on se, ettei kuntoilusta tule liian vakavaa. Mä teen sitä siksi, että nautin siitä ja sellaisena sen haluan tietysti myös pitää. Voin luvata, että muuttamalla mun ruokavaliota terveellisemmäksi olisin jo nyt ties miten fit, mutta tällaisena makean ystävänä en ole vielä pystynyt tekemään parannusta sen suhteen. Ehkä aloitan helmikuussa jälleen täydellisen herkkulakon, jonka olen tehnyt puolen vuoden mittaisena suunnilleen joka vuosi. Alunperin sen piti alkaa tammikuussa, mutta vuoden ensimmäisen päivän iltana havahduin syömästä suklaalevyä, joten hylkäsin ajatuksen alkuunsa :D 

Kylläpäs tuli tekstiä kerrakseen! Vaikka en todellakaan pidä itseäni asiantuntijana, on näitä mietteitä hauska kirjoittaa teille. Parasta on, jos jollain teistä on vastaava tilanne kanssani eli nautitte urheilemisesta, mutta olette välillä vähän turhan mukavuudenhaluisia hommaan ryhtyäksenne. Ja muutenkin kaikki omat kokemukset salitreenistä ovat enemmän kuin tervetulleita, sillä tällaisena untuvikkona kuulen mielelläni kokemuksia siitä, miten olette kokeneet salitreenin tai jonkun muun liikuntaharrastuksen vaikuttaneen ratsastukseenne!

Lue lisää

#841: Ihan tavallinen päivä

Multa on pyydelty paljon MyDay-tyyppistä videota, mutta koska tykkään kirjoittaa, haluan toteuttaa vastaavia välillä ihan näin teksimuodossakin. Videoiden ystäville mulla on kuitenkin iloisia uutisia, sillä tallivideopostauksia, valmennusvideoita ja muutakin materiaalia on tulossa lähiviikkoina enemmän. Tässä välissä keskitytään kuitenkin hetkeksi ihan niihin kirjallisiin versioihin, sillä mun mielestä blogin suola on nimenomaan tekstien takana.

Käännetään katseet hetkeksi muutama päivä taaksepäin, tarkemmin ottaen torstaille. Pääsette nyt kurkistamaan ihan tavallisen arkipäiväni sisältöön aikataulupostauksen avulla, jonka kylkeen liitin muutamia kuvia ratsastuksistani tältä viikolta. Kyseessä oli siis päivä, jolloin ei ollut töissä, mutta sen sijaan istuin hetken aikaa luennolla yliopistolla. Postauksen lopussa on pieni videokooste kaikista snapchat-videoista, joita olen julkaissut mun mystoryssa sekä lähetellyt kavereilleni. Tuota oli hauska koota, sillä mukana on paljon muistoja syksyltä alkaen. Enennäkemätöntä materiaalia, jota ei varmasti tulla näkemään muussa yhteydessä uudelleen! Kertokaa ihmeessä, mitä piditte tästä postauksesta ja haluaisitteko nähdä näitä jatkossa lisää, näin pitkän tauon jälkeen.

8.15 : Herätyskello soi. Mulla on tapana asettaa kolme herätystä kahden minuutin välein, sillä tykkään laittaa silmät kiinni vielä hetkeksi herätyksen jälkeen. En koskaan nukahda uudelleen, mutta lämpimän peiton alta nouseminen on usein työn ja tuskan takana. Joskus ne muutamat lisäminuutit ennen ylös pomppaamista voivat tehdä ihmeitä!

8.30 : Syön hieman aamupalaa, sillä tyhjällä vatsalla ei kannata lähteä urheilemaan. Sen jouduin toden teolla kokemaan tiistaina, kun tein salitreenin ilman aamupalaa tai edellisen päivän iltapalaa: treenin jälkeen olin aivan loppu, eikä näkökään toiminut normaalisti. En kuitenkaan pysty syömään aamuisin paljon, sillä mun ruokarytmi on aivan päälaellaan. Normaalisti syön ensimmäisen kerran joskus yhden aikaan päivällä..

8.50 : Lähden ajamaan salille. Herätessä salille lähtö tuntuu inhottavalta ajatukselta, mutta mua motivoi ihan älyttömästi se, minkä fiiliksen tiedän saavani liikunnan jälkeen. Laitan edellisenä iltana aina salivaatteet ja tavarat valmiiksi lähtökuntoon, jotta se edesauttaisi mun lähtemistä omalta osaltaan.

9.10 : Olen päässyt salille, vaihtanut salikengät jalkaan ja asettanut kuulokkeet korville. Treenimusiikkina toimii paitsi vanhat hitit aina Velvetin Fix Me:stä aina Tippa T:n Mehuun, myös uudet ja radiossakin paljon soitetut kappaleet, kuten Mäkin Mixet Tahdo ja Starleyn Call On Me. 

9.15 : Salilla käynti on kivaa, koska mulla on personal trainer, joka on suunnitellut mulle juuri ratsastusta tukevan ohjelman. Tästä saatte kuulla lisää ensi viikolla! Aloitan treenin aina juoksemalla matolla reilut parisenkymmentä minuuttia, sillä juokseminen on ihan mun lempihommaa. Sen jälkeen teen varsinaisen saliohjelman, jonka jälkeen palaan loppuverryttelemään juoksumatolle ja venyttelen lopuksi ennen pukuhuoneeseen siirtymistä.

Kalle on kuvissa esiintyvä kimo hevonen, Vilho ruunikko :)

10.45 : Salihommat valmiita! Mun sali sijaitsee suoraan juna-aseman vieressä, joten menen suoraan salilta kouluun. Käyn suihkussa, vaihdan samalla siistimmät vaattet ja meikkaan salin pukuhuoneessa, joka on onneksi todella siisti ja viihtyisä. Samalla saa kuunneltua hyvin musiikkia! Juttelen samalla muutamille kavereilleni whatsapissa. Ihana päivä tiedossa, liikunnasta saa paljon virtaa!

11.40 : Kiirehdin juna-asemalle, sillä juna lähtee alle kymmenen minuutin päästä. Kehäradan hyvä puoli on se, että junia menee kymmenen minuutin välein ja matka Rautatieasemalle eli Helsingin ydinkeskustaan kestää tasan kymmenen minuuttia. Normaalisti menen bussilla, sillä asema on aivan kotini vieressä. Bussilla matkaan kannattaa varata varsinkin aamun ruuhka-aikoina reilummin aikaa, muuten matka taittuu reilussa vartissa. 

12.00 : Perillä keskutassa! Lähden kävelemään kohti Kaisaniemeä, sillä luentoni alkaa varttia yli Unioninkadulla. Raitiovaunulla pääsisin ihan viereen, mutta toisaalta pieni happihyppely tekee hyvää ennen istumista. Eikä matkaakaan ole kuin noin kilometrin verran.

12.15 : Luento alkaa, kerrankin olen ajoissa paikalla. En ollut päässyt paikalle edellisellä eli ensimmäisellä luentokerrallamme, sillä mulla oli samaan aikaan viestinnän maisterikurssi. Kyselen professorilta, onko nuo poissaolot sillä selviä, sillä niitä tulee olemaan jatkossa toiset kaksi kappaletta samaisesta syystä. Saan infon, että mun pitää tehdä joku korvaava tehtävä tämän takia. Harmittaisi, ellei kyseessä olisi kiva aihe, johon käytän mielelläni aikaa. Kyseessä on siis valtio-opin politiikan tutkimuksen linjan kurssi nimeltään "Poliittiset puolueet, instituutiot ja prosessit". Luennon aikana syön mangopiltin, jottei nälkä yllättäisi.

13.45 : Panostan täysillä ja istun eturivissä tehden luentomuistiinpanoja seitsemän sivun verran koko luennon ajan. Voittajafiilis ;) Pakko sanoa, että lopussa keskittyminen meinasi karata jo hieman puhelimen puolelle. Onneksi luento ei ole pitkä, yhteensä puolitoista tunia. Yliopistossahan on käytössä akateemiset vartit eli luennot alkavat varttia yli ilmoitetun ajan ja loppuvat varttia ennen vastaavaa ilmoitettua lopettamisaikaa. 

13.55 : Istun junassa odottamassa lähtöä. Matkalla juna-asemalle ehdin juttelemaan puhelimessa enoni kanssa, sillä hän vietti nimipäiväänsä. Junamatkan aikana luen edellisen luentokerran diat netistä, sillä en ollut ehtinyt tehdä sitä ennen luentoa. Onneksi materiaali on helppoa, eikä sen omaksuminen vie paljoakaan ajastani. 

14.30 : Vihdoin kotona! Ulkona paistaa aurinko, vaikka aluksi näyttikin siltä, ettei pilvet väisty taivaalta minnekään. Vaikka mua meinaa vähän väsyttää, en anna sen pilata fiilistäni. Teen itselleni nopean ruoan, jonka syön ikkunani edessä lueskellen samalla uutisia. Alunperin mun piti ratsastaa tänään vain yksi hevonen, mutta luennon aikana sain pyynnön kahdelta eri ihmiseltä liikutusavusta. Siispä edessä on kolmen hevosen urakka, joten mun on syytä lähteä reippaasti tallia kohden.

15.20 : Lähtö venyi, mutta vihdoin pääsen ulos ovesta ja starttaamaan autoni tallimatkaa varten. Mun olisi kannattanut lähteä jo tasalta, sillä olisin säästänyt siinä muutaman minuutin - ruuhka alkaa nimittäin heti puoli neljän maissa, kun ajan kehää ja E12-tietä pitkin tallille. Pahin aika on aina neljän ja puoli kuuden välissä, jolloin pyrin välttämään liikennettä mahdollisimman pitkälle. Onneksi käyn tallilla yleensä aamulla tai iltapäivällä, jolloin ajan ikään kuin ruuhkaa vastaan. 

16.15 : Ensimmäinen hevonen vuorossa, tänään se on Vilho. Kyseessä on puoliveriruuna, jolla olen ratsastanut jo hyvän aikaa, viime aikoina enemmän myös sileällä. Käymme yhdessä estevalmennuksissa ja tarkoituksena on ilmeisesti päästä starttaamaan estekisojen merkeissä tällä kaudella. Ruuna on melko fresh esteillä, mutta on alkanut malttamaan ensimmäisistä hyppykerroistamme jo valtavasti. Se on kaikella tapaa erilainen kuin Champ, todella eteenpäinpyrkivä ja herkkä kaikelle ympärillä tapahtuvalle. Olenpa kerran tullut sen selästä alaskin, kun tiemme erosivat kymmenen metrin alkuravien jälkeen hevosen pompattua täyskäännöksellä toiseen suuntaan. Mutta tuon hevosen kanssa on todella kiva tehdä töitä, tällä hetkellä se on varmaankin mun suosikki, "keskeneräisyydestään" huolimatta.

17.00 : En ratsasta kovinkaan pitkään ja lopetan jo viiden aikaan. Meillä oli edellisenä päivänä Vilhon kanssa estevalmennus, ja seuraavana päivänä eli perjantaina edessä on kevyt ratsastus ennen hevosen hierontaa. Hauskaa puuhastella pojan kanssa kolme päivää putkeen! 

17.30 : Seuraavaksi vuorossa on Kalle, joka on paljon Champia korkeampi estehevosruuna. Hevosen omistaja on matkoilla, joten pääsin liikuttamaan ruunaa useamman päivän ajan. On oikeasti opettavaa mennä erilaisilla hevosilla, jotka ovat erilaisia myös osaamistasoiltaan. Tällä hetkellä mun ratsastamista hevosista esimerkiksi Kalle ja Acsu ovat osaavia ja isompia luokkia hyppääviä kisahevosia, Vilho hieman raaka, mutta nopeaa vauhtia kehittyvä hevonen ja lisäksi ratsastan nyt erästä viisivuotiaaksi kääntynyttä ruunaa, joka on tietysti vielä aika vauva, vaikka ikäisensä tasolla sekin koulupuolella. 

18.45 : Laskuista ei kannata unohtaa Wallua, joka on illan viimeinen ratsu. Pappa on saavuttanut jo kunnioitettavan iän, mutta sitä ei aina uskoisi sen touhuja katsellessa. Isoja luokkia aikanaan hypännyt ruuna tekee vaikka mitä temppuja myös koulupuolella, mutta tällä kertaa yritän ratsastaa sen lähinnä rennoksi ja pidemmälle kaulalle. Helpommin sanottu kuin tehty, sillä ruuna haluaisi mieluumin mennä kovaa ja kyttäillä mennessään maneesin toista päätyä.

19.30 : Kun viimeinenkin hevonen on ratsastettu, on aika käydä varusteiden putsaamisen kimppuun. Teen yhden hevosen ruoat valmiiksi, tarjoilen toiselle puuroa ja järjestelen jokaisen kamppeet omiin kaappeihinsa. Omat varusteet putsataan yhtä huolellisesti, jonka jälkeen tsekataan vielä kertaalleen, että kaikki hommat on varmasti tehty. Tallilla sattuu olemaan samaan aikaan nuorempaakin porukkaa, joten aika kuluu nopeasti rupatellessa sekä heidän, että vanhempien kanssa. Talliyhteisö on muuten todella tärkeä osa mun elämää, sillä siellä tulee käytyä läpi juttuja ihan päivän asioista aina yhteiskunnallisempiinkin keskusteluihin asti. 

Vilhon kanssa mulla on ongelmana välillä liian pitkät ohjat, kuten kuvassa näkyy. Silloin mun käsi menee liian taakse ja jään vetämään helposti. Nämä kuvat on toissaviikolta, joten osasin korjata asiaa jo tällä viikolla, kun tajusin virheeni.

20.25 : Saavun porukoideni luokse. Matkaa meidän tallilta sinne kuluu vain vartin verran, mikä on kiva, sillä olin sopinut käyväni piipahtamassa tallireissun jälkeen. Alun perin luulin olevani aiemmin paikalla, pitihän mulla olla vain yhden hevosen ratsastus. Isäpuoleni vaihtaa mun autoon pyyhkijät, sillä välin äitini ja minä juttelemme niitä näitä sisätiloissa. Hyödynnän heti mahdollisuuden ja käyn käsiksi jääkaapin sisältöön, josta löytyykin mulle sopivat iltapala-ainekset. Vaikka auto on hoidettu, en malta lähteä heti kotiin, vaan juttelu äidin kanssa venyy. Opetanpa hänelle vielä niin kutsutun dapin, jonka lopulta teemme äidin kanssa yhdessä samalla, kun isäpuoleni kuvaa sen mun Snapchattiin. Meidän perhe on ihan hullu :D

21.15 : Kotiinlähdön aika. Kotimatka kestää onneksi vain parisenkymmentä minuuttia, jonka aikana ehdin hyvin laulaa kaikki mahdolliset radiohitit läpi ja miettiä, mitä tekisin loppuillan ajan. Fiksuna menisin nukkumaan, mutta kuka sitä fiksuinta ratkaisua tekisi..

22.00 : Heti kotiin tultuani kävin suihkussa ja purin pyykkivuoren, jonka olin jättänyt kaksi päivää aiemmin kuivumaan telineelle. Mulla on tosi pieni teline ja pesin kolme koneellista pyykkiä, eivätkä ne kaikki mahtuneet kunnolla telineelle. Ratkaisin asian niin, että laitoin yhdelle telineen "narulle" esimerkiksi kaksi pyyhettä, paidan ja alusvaatteita päällekäin. Kuivuivat muuten melko hitaasti, mutta lopulta kuitenkin. Tämä on sitä soveltamista parhaimmillaan. 

22.30 : Haahuilen tehden kaikkea hyödytöntä, jonka jälkeen päädyn sänkyyn ja selaan läpi sosiaaliset mediat. Se on ikään kuin pakollinen tapa, joka mulle on muodostunut - teen sen aina herätessäni ensimmäisenä ja viimeisenä ennen nukkumaanmenoa. Nyt en kuitenkaan mene nukkumaan, vaan alan lukemaan Tampereen yliopistolla tehtyä tutkimusta nimeltä "Kovaa työtä olla minä". Se on vajaa parisataasivuinen, mutta suosittelen ehdottomasti lukemaan, mikäli kiinnostusta ja aikaa löytyy! Tutkimus käsittelee blogeja media-alustoina, bloggaajien minätyötä, brändäämistä ja kaikkea blogien julkisuuteen liittyvää. Vaikkei itse bloggaisi, tuo tutkimus voi avata paljon myös sitä, mitä lukijana ei välttämättä ymmärrä.

01.30 : Rupean nukkumaan, sillä seuraavana päivänä edessä on jälleen muutaman hevosen ratsastusta ja kouluhommien tekemistä. Kiva päivä takana, vaikka vähän harmitti, etten saanut tehtyä erästä koulutyötä, joka olisi pitänyt palauttaa jo hyvän aikaa sitten. Onneksi sekin tuli hoidettua pois alta seuraavana päivänä. Vielä viimeisenä ennen nukahtamista tsekkaan somet ja katson uutissivun. Ei mitään mullistavaa, aika siirtyä unien maailmaan!

Lue lisää

#840: Ammattivalokuvaajan kohteena

Edellisessä postauksessa pääsitte ihastelemaan Petra Lönnqvistin ottamia kuvia musta ja Champista. Noita kuvia on edelleen julkaisemattomina kansioissani, mutta ripottelen niitä teille myöhemmässä vaiheessa - ei liikaa makeaa kerralla! Mulla oli tuona kuvauspäivänä tallilla mukana kaverini Paula, joka kuvasi päivästä samalla videopostausta. Näin saatte siis kurkistaa myös hieman kulissien taakse ja ottaa osaa meidän päivään, joka sisälsi paitsi valokuvaamista, myös ratsastusta ja yleistä höpinää hevosista sekä elämästä.

Tässä kohtaa esitän teille kysymyksen: onko teidän mielestä hassua, että puhun, kirjoitan ja julkaisen edelleen materiaalia Champista? Pohdin sitä tänään itsekseni, sillä mulle tilanne on aivan normaali. Mulle ei tuota mitään päänvaivaa puhua ja kirjoittaa hevosestani, vaikka se onkin tällä hetkellä toisessa maassa. Äitini kuitenkin huomautti, että moni teistä lähettää mulle edelleen surunvalitteluja, osittain ehkä siksi, että julkaisen vaikkapa Instagramissa kuvia Champista jonkun kivan tekstinpätkän kera. Totta puhuakseni on sanottava, etten oikein tiedä, mistä muustakaan kertoisin. Champ on ollut niin mahdottoman tärkeä osa mun elämää pitkän ajanjakson verran, etten todellakaan halua katkaista siitä kertovien kuvien, juttujen tai videoiden julkaisemista nyt, kun se ei ole täällä. Ehkä tilanne on toinen, kunhan saan enemmän materiaalia muista hevosista tai kun uusi hevonen seisoo kotitallilla. Ehkä, ehkä ei. Champin persoona tulee kuitenkin aina olemaan osa tätä blogia :)

Älkää siis ihmetelkö, jos jatkossakin täällä blogissa tai esimerkiksi Instagramissa tulee näkymään kuvia ja videoita tuosta rautiaasta läsipäästä. En kuitenkaan halua jankata pelkästään menneessä, sillä luvassa on ihan yhtä lailla tuoretta materiaalia muista hevosista, valmennuksista ja ratsastuksista. En kuitenkaan koe järkeväksi kuvailla muiden hevosia ilman niin sanottua tarkoitusta tai esimerkiksi järjestää minkäänlaisia kuvaussessioita vieraiden hevosten kanssa, joten mitään söpöilukuvia mun ja muiden hevosten kanssa ei varmasti tulla näkemään ihan vastaisuudessa. Tai mistä sitä tietää, mutta vaikea sitä olisi tähän hetkeen kuvitella. Ehkä innostun kuvaamaan enemmän muiden hevosia ja heidän omistajiaan, se saattaisi olla varteenotettavampi vaihtoehto.

Sen pidemmittä puheitta, tässä olisi teille pieni videopostaus parin viikon takaa. Toivottavasti pidätte näkemästänne! Yritän vihdoin tällä viikolla saada julkaistua salitreeneistä kertovan postauksen, mikäli saan sen kylkeen jotain aiheeseen sopivia kuvia. Viime vuoden koostepostaus odottaa yhtä lailla julkaisua, samoin parin valmennusvideoiden julkaisu ja eräänlainen myday-postaus. Vipinää siis riittää, kunhan saan kaiken tehtyä alta pois. Mulla alkoi muuten tällä viikolla opinnot ja panostin niinkin hurjasti, että istuin koko maisteriluennon etupenkissä kuunnellen englanninkielistä opetusta. Myönnettäköön, että välillä ajatus saattoi harhailla jossain muualla kuin itse aiheessa. Mutta ainakin motivaatiota löytyy. Tästä se vuosi taas pyörähtää käyntiin!

Kuvista kiitos Petra Lönnqvist / Hestafoto

Linkki videoon. 

Lue lisää

#839: Motivaatioboostia

Viikko on kulunut siitä, kun lastasin Champin matkalle kohti Saksaa. Vaikea kuvitella, että aika on oikeasti mennyt niin nopeasti. Samanaikaisesti tuntuu siltä kuin se hetki olisi ollut vasta aivan äsken, mutta toisaalta siitä tuntuu olevan ikuisuus. Tunne sisällä on ristiriitainen: mulla on ikävä, mutta toisaalta olen helpottunut. En siitä, että ystäväni on nyt muualla, vaan siitä että asia on vihdoin pois päiväjärjestyksestä. Kuulostaapa karulta, kun asian muotoilee noin.

En ehkä vieläkään ole täysin sisäistänyt sitä, ettei Champ enää ole täällä kanssani. Kuluneen viikon aikana olen hukuttautunut erilaisten askareiden pariin niin tehokkaasti, ettei aikaa varsinaiselle suremiselle ole jäänyt juuri ollenkaan. Olen ratsastanut muiden hevosia enemmän kuin koko syksynä yhteensä, viettänyt aikaa ystävieni kanssa milloin missäkin, tehnyt töitä ja suunnitellut elämääni. Jollain tavalla se saattaa vaikuttaa todellisuuden pakenemiselta, mutta mulle se on merkki siitä, että alan vihdoin päästä takaisin kiinni siihen elämään, joka on mulle normaalia. 

Champin lähtö itsessään ei ollut mulle niin kova paikka kuin olisin odottanut. En itkenyt taluttaessani sitä autoon, vaan vasta myöhemmin ollessani yksin. Mietin jo etukäteen sitä, miten reagoisin jäähyväisten aikana, mutta ystäväni kehoittivat mua olemaan miettimättä moista. "Viimeinen asia tässä tilanteessa on se, että mietit, miten sun kuuluisi reagoida. Älä ajattele, vaan mene tunteiden ja tilanteen mukaan." Mulle itselleni suurin yllätys oli se, miten vahvasti monet teistä lukijoista reagoivat uutisiin Champin muutosta Saksaan. Vanhemmat blogin lukijat kertoivat täällä blogin tai esimerkiksi sähköpostin puolella vastaavia kokemuksiaan tai jakoivat muuten tukensa sanoin, jotka koskettivat syvästi. Mutta nuoremmat lukijat, ehkä joku vanhempikin, laittoivat mulle satoja ja satoja viestejä erilaisissa sosiaalisen median palveluissa, kuten Youtubessa, Snapchatissa ja Instagramissa. Niitä viestejä lukiessa voisi kuvitella, että Champ olisi kuollut. 

En voi väittää, ettenkö olisi herkistynyt noiden viestien takia. Yhä edelleen lukiessani niitä, tulee silmäni väkisinkin kosteiksi. Nuoret lukijat kertoivat siitä, miten he itkevät yhä uudelleen ja uudelleen katsoessaan kuvia tai videoita meistä. Kuinka se, että Champ ei enää ole täällä Suomessa, tekee kipeää. Kuinka mä ja Pämppis oltiin ihana pari, kuinka mä olen inspiroinut ihmisiä ja kuinka Champ on ollut ihanin hevonen koko maailmassa. Saan näitä viestejä edelleen päivittäin kymmeniä. On vaikuttavaa, miten lähtemättömän vaikutuksen Champ on pystynyt tekemään sosiaalisessa mediassa. Sen persoona on vaan niin valtava! 

Mä itse elin nuoruuden siten, ettei internet ollut niin suuressa roolissa. Mun on siis ehkä hieman vaikea asettua näiden nuorten tilanteeseen ja ymmärtää, miten tärkeäksi joku hevonen saati ihminen voi muodostua somen välityksellä ja kuinka tärkeä osa heidän elämäänsä esimerkiksi joku sosiaalisessa mediassa esiintyvä hahmo voi olla. Tätä ennen en ollut ymmärtänyt, millainen roolimalli olen saattanut olla joillekin. Ja kyllä, nyt voin myöntää sen ihan ääneen, sillä niiden satojen viestien perusteella sitä todella taidan olla. Hassua ajatella, jopa utopistista. Mutta ilmeisen totta. Pitää osata olla kiitollinen siitä, että koette mun hevoselämän niinkin kiinnostavaksi. Se jos joku antaa virtaa ja puhtia siihen, että haluan vastaisuudessakin jatkaa blogin ja videoiden tekemistä.

Viikonlopun aikana ajauduin pohtimaan omaa elämääni useaan otteeseen. Loppuvuodesta en ollut kovin positiivisella mielellä liikenteessä, joka ilmeisesti välittyi myös tänne blogin puolelle, ainakin muutamista kommenteista päätellen. Teksteistäni oli paistanut läpi se, etten ollut tyytyväinen elämääni. Joku teistä pelkäsi mun olevan jopa masentunut, mutta mistään sellaisesta ei ollut kyse. Toki Champin lähtö stressasi mua ihan valtavasti, eikä asiaa auttaneet yksinasumisen tuoma ahdistus tai sosiaalisissa suhteissa tapahtuneet muutokset. Mutta ennen kaikkea syynä taisi olla se, ettei mulla ollut tarkkaa päämäärää mun elämälle viime syksyn aikana. 

Tälle kuvalle nauroin! Vaikka Champin suu on auki, näyttää se siltä kuin se nauraisi mun kanssa. Hassu kuva :D

Viime syksy meni enemmän ja vähemmän hetkessä. Tein asioita ajattelematta, enkä stressannut huomisesta. En juuri opiskellut, en suunnitellut tavoitteita ratsastuksen suhteen (vaikka toki keskityin kerta kerralta enemmän siihen, mitä hevosen selässä tein). Juhlin enemmän kuin ennen, käytin rahaa sitä sen kummemmin säästelemättä ja jätin tärkeät ihmiset huomioimatta siksi, että keskityin liikaa tiettyihin ihmisiin. Jos mulla ei ollut suunniteltua menoa, saatoin katsoa huoletta jotain sarjaa puolet päivästä. Sellaista nuoruuden hurmosta, jota en ollut koskaan aiemmin kokenut. Se tuntui siinä hetkessä hyvältä, enkä voi väittää, ettenkö olisi elänyt elämäni hauskinta syksyä ja oikeastaan kesääkin. Nautin jokaisesta hetkestä, mutta en sillä tavalla, joka on osa itseäni. 

Loppukesän piti olla mulle irtiotto arjesta. Sellainen tekee aina hyvää, sillä kukaan ei jaksa puurtaa niska limassa päivästä toiseen ilman mitään taukoja. Mutta mun irtiotto ei loppunut syksyllä, vaan jatkui aina loppuvuoteen asti. Silloin sen elämäntyylin vaiktuukset alkoivat näkyä: en voinut niin hyvin henkisesti, söin epäterveellisemmin kuin aiemmin (jos se on edes mahdollista) ja olin kadottanut motivaationi kokonaan. Oikeastaan ihan kaikkeen. 

Ihmisiä on monenlaisia. Mä olen erittäin tavoiteorientoitunut, suunnitelmallinen ja melko perfektionisti tiettyjen asioiden suhteen. Jos mulla ei ole tavoitteita, en saa mitään aikaiseksi. Parhaimmillani olen pienen paineen alla ja silloin, kun kalenterini on täynnä tekemistä. Nautin pienestä kiireestä, sillä rakastan haastaa itseäni. Ymmärrätte jo tässä kohden, että tuo kuvailemani syksy oli kaukana siitä, millaiseksi itseni miellän. Viikonlopun aikana tajusin syyn sille, miksi olin niin kovin ahdistunut loppuvuodesta. Se tapa elää ei vain sopinut mulle, sillä tunsin lopulta olevani niin aikaansaamaton ja laiska, etten viihtynyt itsenäni. Tarvitsin haastetta, tekemistä ja ennen kaikkea aikatauluja. 

Champin lähtö oli ikkuna tälle kaikelle. En halua missään nimessä saada asiaa kuulostamaan siltä, että lähtö olisi ollut mulle helppo asia tai helpotus, mutta se oli mahdollisuus uudelle. Kun sain purettua kaiken sisällä velloneen ulos lähdön jälkeen, oli helppo aloittaa niin sanotusti puhtaalta pöydältä. Tällä hetkellä mulla on niin motivoitunut olo kaikkeen tulevaan, etten malttaisi olla paikallani. Viime syksynä väliin jääneet opinnot saavat aikaan sen, että mun kevät tulee olemaan todella rankka opintojen osalta, mutta se asia lähinnä saa mut nauramaan onnesta. Haluan tehdä opintoja eteenpäin hurjaa vauhtia ja saavuttaa tavoitteeni. 

Opintojen ohella mulla on ensimmäistä kertaa pitkään pitkään aikaan selkeitä tavoitteita myös hevosurheilun saralle. On vaikeaa myöntää ääneen, mutta Champin kanssa en uskaltanut asettaa mitään oikeita tavoitteita enää viimeisen kahden vuoden aikana. Halusin toki kilpailla, mutta varsinaisten kilpailutavoitteiden asettaminen tuntui tuskalta, sillä pelkäsin joutuvani pettymään. En toki osaa sanoa vielä varmaksi sitä, milloin mulla on uusi hevonen kotona, mutta odotan tulevaa enemmän kuin innoissani. Ja niin utopistiselta kuin se tuntuukin, mulla on kunnianhimoisia tavoitteita tuleville vuosille. Jos mahdollista, haluaisin päästä starttaamaan U25-luokkia esteratsastuksessa vielä näiden kolmen vuoden aikana. Erittäin kaukainen haave, mutta se motivoi mua ihan älyttömästi. Siihen pääseminen vaatii treeniä, panostusta ja tahtoa, mutta pitkästä aikaa mä uskon olevani siihen valmis. 

Sama motivaatio löytyy myös treenaamiseen salilla. Ja ihmissuhteisiin. Elämään yleisesti, omaan hyvinvointiin ja toisten huomioimiseen. Bloggaamiseen ja kaikkeen siihen liittyvään. Toki kaikki suunnitelmat voivat mennä pieleen, pessimistihän ei pety, mutta haluan uskoa valoisaan tulevaisuuteen. Tehdä töitä, panostaa täysillä ja ottaa kaiken sen, mitä elämällä on mulle annettavana. Loppujen lopuksi elämässä ei voi koskaan olla valmis, vaan tämä matka on kokonaisuudessaan itsensä etsimistä. Kulunut syksy oli mulle hetki, jolloin itsenäistyin ja kokeilin omia rajojani. Sekin piti kokea, koska kasvoin sen myötä ihmisenä ihan hirväesti. Eikä tätä ole helppo myöntää kaikille ääneen, sillä se asettaa mut asemaan, jossa olen tehnyt vääriä valintoja ihmisenä. Mutta hei, ainakin mä myönnän suoraan sen, etten ole täydellinen, enkä varmasti tule koskaan olemaan. Ja jos joku pystyy samaistumaan tähän, on se kaikki pelkkää plussaa!

Muistakaa kaikki nuoret, että virheitä ja vääriä valintoja tulee tehtyä elämässä monta kertaa. Ja jokaisella meistä on vaiheita, jolloin esimerkiksi opiskelut eivät tunnu kivalta vaihtoehdolta. Mutta ne hetket opettavat meistä ihmisenä, eikä niitä kannata pelätä. Kuulostan nyt varmaan joltain pikkuvanhalta pätijältä, mutta tämä on lähinnä pohdintaa siitä, mitä oivalsin itse vasta. Menihän siihen hetki aikaa ;) Toisaalta tällaisten henkilökohtiasempien tekstien kirjoittaminen on mulle todella "terapeuttista", sillä kirjoittaminen on mulle paras tapa purkaa ajatuksiani. Enkä pysty näkemään blogiani paikkana, jossa kertoisin vain onnistumista pintaliitoelämän malliin jättäen oman persoonani kokonaan tekstien ulkopuolelle. Mä olen nykyään kovin avoin ihminen, enkä pelkää laittaa itseäni peliin, vaikka se saattaisi altistaa mut myös arvostelulle. Nyt vain katse kohti tulevaa. 2017, bring it on!

Ps. Näistä kaikista upeista kuvista kiitos kuuluu ihanalle Petra Lönnqvistille, joka tuli kuvaamaan mun ja Champin viimeiset yhteiskuvat. Petra kuvasi meitä jo viime vuoden heinäkuussa, jolloin kuvat olivat aivan yhtä taianomaisia. On uskomatonta, miten tällaisessa harmaassa talvisäässäkin Petra sai vangittua kuviin juuri sen tunteen, joka mun ja Champin välillä on. Vaikka ammattivalokuvaaja ei ole ilmainen, ovat nuo muistot jokaisen sentin arvoisia. 

Jos haluat katsella lisää lähes taianomaisia hevoskuvia, kannattaa klikata itsensä Petran Hestafoto-kuvasivuille. Siellä on muuten lisää kuvia myös musta ja Champista :)

Mikä kuvista on suosikkisi?

Lue lisää