#919: Joulu tulee, oletko valmis?

Se on kuulkaas 42 päivää jouluun. Tässä kohtaa pitäisi jo ensimmäisen jouluvastaisen ihmisen parkaista kauhistuneena, koska joulun hehkuttamista ei varmaankaan pitäisi aloittaa vielä tässä vaiheessa. Mutta hei, mä istun kotona ja kuuntelen Spotifystä tällä hetkellä kaikkia ihania joululauluja. Mulle jouluaika alkoi nimittäin tällä viikolla!

Mä olen aina ollut todella suuresti jouluihminen. Rakastan ihan yli kaiken koristelua, joulukalenterin väsäämistä hevoselleni, pimeitä iltoja takkatulen ääressä ja ennen kaikkea lunta. Sitä joulun fiilistä. Takkatuli on kyllä ollut jo viime vuonna melko mahdoton yhtälö, kun en asu enää porukoillani, eikä täällä Helsingin kerrostalossa sellaista ihanuutta tietystikään ole. Mutta se ei estä sitä, ettenkö voisi käpertyä takkatulen ääreen jouluaattona porukoideni luona jouluilallisen päätteeksi.. Eikun hetkinen, enhän mä voikaan, sillä lähdemme jo aattoa ennen ulkomaille viettämään erilaista joulua. Tällä verukkeella olen myöntänyt itselleni luvan aloittaa fiilistelyt jo tässä vaiheessa vuotta. Viime vuonna en ollut niin joulufiiliksissä aattoa ennen, joten otetaan tästä vuodesta kaikki irti.

En voi sanoa olevani ainut, sillä omassa läheisimmässä kaveriporukassani on ainakin yksi muakin pahempi jouluintoilija. Muut kaverimme ovat ihan kypsiä meidän jouluhössötykseen, koska se on lähtenyt lapasesta jo ihan sillä, että tägäämme toisiamme joskus syyskuussa jouluaiheisiin meemeihin netissä. Tiedättehän, kun joku juttu on hauskaa, se menee aina vähän yli. Loppujen lopuksi en varmaankaan edes osta lahjoja tai koristele kämppääni joulukoristeilla, koska ne joutuisi kuitenkin ottamaan pois heti matka palattuamme. Mutta kiva fiilistellä sillä ajatuksella, että joulu tulee.

Ulkoilma ei näytä kovinkaan jouluiselta, ainakaan täällä Helsingin suunnassa. Tällä hetkellä silmäni kohtaavat kirjaimellisesti tasaisen harmaan taivaan, enkä ole varma, onko tuo sumua vai pilviverhoa. Puissa ei ole juurikaan lehtiä, maassa lunta tai teillä jäätä. Eilen satoi kaatamalla vettä. Ja tuulee. Millonkas ei. Ihanan talvista. 

Vaikka sää on nyt kehno, en voi olla hehkuttamatta muutaman viikon takaista tilannetta. Uskokaa tai älkää, silloin Etelä-Suomeen satoi oikeasti paljon lunta! Ainakin täällä Pohjois-Haagassa lunta oli parhaimmillaan reilut kymmenen senttiä ja tallilla Nurmijärvellä sitäkin enemmän. En tietysti voinut jättää tätä tilaisuutta käyttämättä, vaan otin kamerani mukaan tallille ikuistaakseni Macon ensikohtaamisen lumen kanssa Suomessa. Voihan olla, että Saksassa lunta on tullut sen seitsemän vuoden elinajan aikana runsaastikin, mutta lopulta uskallan vähän epäillä. Niinpä kurvalin tallille ja päästin Macon tutkimaan lunta kentällemme, jossa se käppäili tyytyväisenä kulmasta toiseen ihmetellen maisemia ja tutkiskellen lumitilannetta. Olihan se ehtinyt hengaamaan sitä ennen tarhassa jo tovin, mutta silti sen puuhastelua oli hauska seurata. Poika käveli välillä turpa lumen sisässä, jonka jälkeen sen turpaan oli jäänyt kiinni lunta. Niin suloinen!

Nuo lumet valitettavasti sulivat melko pian pois, mikä karkotti samalla unelmani aikaisesta hankitreenistä viereisellä pellollamme. Jos aiempia vuosia on uskominen, sataa lunta Helsingin alueelle seuraavan kerran pysyvästi vasta ensi vuoden puolella. Ikävä kyllä en edes muista, koska meillä olisi ollut valkoinen joulu. Mutta minkäs teet, joulufiilis pitää saada kasaan muita keinoja käyttämällä. Ja niitähän löytyy, kuten ylemmästä tekstistä varmasti ymmärsittekin.

Olen samalla pohtinut, pitäisikö mun tehdä tänä vuonna joulukalenteri blogiin. Näiden kuuden vuoden bloggaamisen aikana joulukalenteri on tullut kai viidesti, kun viime vuonna aloitin kalenteria ja jätin sen kesken oman elämäntilanteen takia melko alkuvaiheessa. Joka vuosi kaleneri on ollut ihana saada kasaan, mutta sen tekeminen on toisaalta stressannut aika paljon. Jos mulla olisi oikeasti hyvä idea jokaiselle päivälle, voisin sen mielelläni toteuttaa, mutta toisaalta pohdin, olisiko tuo aika järkevämpää käyttää opiskelujen etenemiseen. Ja blogata siinä sivussa normaaliin viikkotahtiin tai vaikka kolmesti viikossa. Olisihan sekin jo jotain ;) Jos sä pidät blogia, kerro ihmeessä kommenteissa, aiotko toteuttaa joulukalenterin tänä vuonna!

Aivan ihanaa viikonloppua teille ja mahtavaa isänpäivää, jos siellä on isiä ruudun takana!

Muistakaahan kaikki halata isää tänään ♥

Lue lisää

#918: Hiukset kypärän sisään?

Jos loimituskeskustelu on aina pinnalla oleva aihe, niin on myös ratsastajien hiustyyli kypärän ollessa päässä. En tiedä, ovatko ratsastajat ja hevosihmiset poikkeuksellisen innokkaita väittelemään mielipiteitä jakavista aiheista, mutta erinäisiä keskustelufoorumeita lukiessaan ei tältä mielikuvalta voi välttyä. 

Ratsastaja voi pitää hiuksia kiinni tai auki monella erilaisella tavalla. Yleisin käyttötapa lienee poninhäntä, joka on suurimmalle osalle täysin pätevä ja siisti tapa saada hiukset kuriin ennen kypärän asettamista päähänsä. Mutta annas olla, jos hiukset ovat pitkät. Silloin monen keskustelijan mielestä vaarana voi olla, että hiukset jäävät tippumisen yhteydessä hevosen jalkoihin tai varusteisiin kiinni. Tai jos selästä ei tipu, niin ainakin pitkät hiukset ovat valtavan epäsiisti tunnusmerkki jopa ponnarilla ollessaan. Ja voihan olla, että Polle häiriintyy pitkien hiuksien lepattaessa valtoimenaan ratsastajan selkää vasten. 

Mutta ei hätää - pitkät hiukset voi aina letittää! Vai hetkinen, voiko sittenkään? Ihan samalla tavoin ne letillä tai leteillä olevat hiukset voivat jäädä kiinni hevosen varusteisiin ratsastajan laskeutuessa tarkoituksettomasti ratsunsa selästä. Eikä edes samalla tavoin, vaan varmasti vielä todennäköisemmin, sillä letillä ollessaan hiuksiin voi takertua helpommin jotain ylimääräistä. Ja voihan hevonen vaikka pelästyä, jos paksu letti pitää ääntä osuessaan tuulitakkiin harjoitusravin tahdissa. Taas yksi syy, miksi letit ratsastaessa pitäisi kieltää.

Kaikkien upeiden kuvien takana Vilma Töyräs, kiitos! :)

Onneksi keskustelufoorumeilla esitetään myös ratkaisuja tähän polttavaan puheenaiheeseen. Hiukset kun voi aina laittaa nutturalle! Nutturan pystyy tekemään mihin tahansa hiuksiin ja ihan kuka tahansa, mikäli raatia on uskominen. Ja jos homma ei muuten pelitä, voi nutturan tekoa avittaa hiusverkolla. Hiusverkko on todella halpa, joten jokaisella on siihen varaa. Ei haittaa, vaikka niiden käyttö olisi kuinka vastenmielistä tahansa. Joskus nuttura voi nimittäin myös taivatankin ratsastajan tekemänä lopulta aueta kesken ratsastuksen, jolloin tuo hiusverkko ehkäisee katastrofin eli sen, että hiukset saattaisivat valahtaa alaspäin tai vaikka heilua hetken valtoimenaan.

Koska siitähän kaikki ovat yhtä mieltä: tosiratsastaja ei ratsasta tukka auki. Harvoin sitä näkee yhtä vahvaa yksimielisyyttä hevosihmisten keskuudessa jostain asiasta. Täysin valtoimenaan vapaana roikkuva tukka on etiketin vastainen paitsi siisteydeltään, myös turvallisuudeltaan. Kaikki tuntevat lapsuudestaan jonkun teinin, joka halusi aina mennä hiukset auki, koska hän omasta mielestään näytti typerältä poninhännän kanssa. Ja samalla vanhemmat tuntiratsastajat päivittelivät kuorossa, miten kamalalta auki oleva tukka näyttää kypärän kanssa. Siihen asti, kunnes opettaja käski teiniä laittamaan hiuksensa kiinni. Joo, olen ollut todistamassa tätä tilannetta itse aikoinaan.

Itse en sentään ollut tuo pitkähiuksinen teini, koska fiksuja tyttönä olin aikaani edellä ja leikkasin hiukseni niin lyhyeksi, ettei niitä saanut edes poninhännälle. Se onkin varmaan paras vaihtoehto tähän hiuskeskusteluun, sillä silloin kenelläkään ei ole varaa valittaa hiuksien ja kypärän väärästä yhtälöstä. Nyt siis kaikki leikkaamaan hiukset lyhyiksi tai vaikka kokonaan pois, se kun tuntuu olevan muotia ainakin sosiaalisen median vaikuttajien keskuudessa. Tukka veks, niin ei tarvitse pahoittaa kenenkään mieltä. Ihan sama, vaikka itse pitäisit enemmän omista pitkistä hiuksistasi.

Linkki videoon.

Jos kuitenkin koet haluavasi säilyttää nykyisen mahdollisesti pidemmän hiustyylisi, on olemassa vielä yksi tapa hiljentää keskustelufoorumeiden hiuspoliisit. Laita tukka kypärän sisälle ja uskottele muille olevasi kalju! Silloin ei pitäisi kenelläkään olla sanomista mihinkään, kun hiuksia ei näy lainkaan kypärän alta. Tai varmasti joku sanoo sen olevan typerän näköistä tai vähintäänkin turvallisuusriski. Ehkä parasta olisi siis vain jättää ratsastus sikseen, niin ei tarvitse miettiä, mitä muut ajattelevat.

Puhutaan hetki ihan tosissaan, tuon muun humoristisen kirjoittelun jälkeen. Mä itse tykkään pitää hiuksia kypärän alla, sillä mielestäni se on oikeasti siistin näköistä. Yhtä lailla pidän hiuksia poninhännällä toisen kypäräni ollessa päässä, koska sen kypärän alle hiukseni eivät ehkä mahtuisi (myönnettäköön, etten ole edes vaivautunut kokeilemaan). Aurinkolopallisessa kypärässäni tuntuu olevan enemmän tilaa, jolloin hiukset mahtuvat sinne ongelmitta. Ostin kypärän alun alkaen sillä ajatuksella, että haluan pitää hiuksia siellä alla jokaisella ratsastuskerralla: hankinkin kypärän yhtä kokoa normaalia isompana. Kypärä oli mulle ehkä aavistuksen verran liian iso silloin, jos hiukset olivat poninhännällä. Nyt mulla on sama kypärä koon pienempänä eli normaalissa kypäräkoossani, jolloin kypärä on mulle sopiva, oli hiukset alla tai ei. 

Eli omana huomiona voin sanoa, että ainakin tällaisten lyhyiden hiusten kanssa ei kannata ostaa yhtä kokoa isompaa kypärää, vaikka haluaisi pitää hiuksia kypärän alla. Eri asia on, jos hiukset ovat todella pitkät ja todella paksut. Sellaisetkin saa hyvin kypärän alle piiloon, mutta se vaatii jo hieman enemmän tekniikkaa ja toistoja. Koska multa on kyselty useasti siitä, miten laitan hiukseni kypärän alle, päätimme vihdoin kuvata aiheesta videon ohjeineen. Toivottavasti tästä on hyötyä niille, jotka asiaa ovat pohtineet! Ja loppuhuomiona totean, että älkää lukeko tätä tekstiä kauhean kireän pipon kanssa. Moni varmaan huomasi mun kirjoittaneen tätä kömpelösti kieli poskella, mutta jos joku ei vielä tajunnut, niin just saying. Hevosihmiset ovat ihania!

Miten sä pidät hiuksia kypärän kanssa?

Lue lisää

#917: Kameran väärällä puolella

Olen tottunut kuvaamaan kavereita hevosten kanssa ja ilman. Tällä viikolla kävi kuitenkin hassusti, sillä media-alalla muutenkin töitä tekevä ystäväni Vilma ehdotti, josko olisimme menneet yhdessä lähiseudulle kuvaamaan tällä kertaa minua. Hassu idea, mutta mikäs siinä! Edellisestä kerrasta onkin aikaa.

Tuumasta toimeen! Lauantaina sää suosi ainakin hetkellisiä sadekuuroja lukuunottamatta, joten pääsimme toteuttamaan kuvauksen Helsingissä. En olisi itse keksinyt lähteä kuvaamaan tuollaiseen ympäristöön, joten isoakin isompi plussa Vilmalle tästä ideasta. Kyllä sen vaan huomaa, kun ihmisellä on taitoa tehdä asioita kunnolla. Ammattitaidon näkee myös siinä, miten kuvattavaa ohjaa tilanteissa. On ihan erilaista olla kameran takana tai edessä - vaikka itse osaisi kuvata, voi kameran edessä olla kovinkin kömpelö. Tai yhtä lailla myös toisella tavoin! Ja sitten on näitä meikäläisiä, jotka eivät onnistu ottamaan yhtä taiteellisia kuvia, mutta se mallityökään ei ehkä ole vahvuutena. Oppia ikä kaikki ;)

Muutamia erilaisia kuvia siis tähän väliin! Ensi viikolla luvassa on paitsi valmennuspostausta, myös paljon toivottu "hiukset kypärän sisälle" -video. Meidän lauantaiset kisat jäivät väliin, mikä mahdollisti tällaisen vähän erilaisen kuvauspäivän toteuttamisen. Syy kisojen väliinjäännille oli Macon ontuminen, sillä ruuna alkoi perjantaina ontumaan mystisesti toista etustaan. Toivotaan, että kyseessä on kaviossa oleva naulanpainama tai muu vastaava pikkuseikka, jotta pääsemme pian normaaliin treeniin! Nyt siis peukut pystyyn sen osalta, alkuviikosta sekin selviää. 

Ihanaa alkavaa viikkoa just sulle :)

Lue lisää

#916: Viimeiset tunnelmat

Palataan vielä kerran pari viikkoa taaksepäin Helsinki International Horse Show’hun ja sen tunnelmiin. Julkaisin jo hyvän aikaa sitten muualla sosiaalisessa mediassa kyseisestä tapahtumasta kuvatun videopostauksen, mutta se ei vielä päätynyt tänne blogin puolelle. Video kuvattiin ihanan aurinkoisena ja kirkkaana päivänä, joten tuohon palaakin oikein mielellään!

En halunnut julkaista videota heti tapahtuman jälkeisellä viikolla, sillä odottelin kamerastani uusia kuvia kahdelta viimeiseltä Horse Show’n päivältä. Unohdin kamerani siirtopiuhan näppärästi jäähallille, joten sain sen takaisin itselleni vasta viime viikon sunnuntaina. Sen jälkeen alkoikin melkoinen pyöritys, kun aloitin uudessa työtehtävässä, yritin sovittaa väliin opiskelua, käväisin katsomassa The Royal Ballettia ja ennen kaikkea yritin ehtiä illan tärkeimpänä reissuna tallille. Siihen väliin oli oikeastaan mahdoton lohkaista aikaa valokuvien muokkaamiselle, joten tämä video sai jäädä senkin osalta odottelemaan. Kuvat ovat ainakin itselleni tärkeä osa postauksia, eikä vanhojen Horse Show’n kuvien julkaiseminen olisi ollut mielekkään tuntuista.

Mutta tässä sitä ollaan! Kuvasimme videopostauksen kokonaisuudessaan lauantailta ja siinä on mukana lähestulkoon koko mun lauantaipäivä. En kuvannut ihan aamun ensimmäisiä tunteja ollessani kotona valmistautumassa, mutta kamera pääsi mukaan heti jäähallille saavuttuani. Samalla tavoin linssi sulkeutui jäähallilta lähtiessämme, sillä kamera ei päässyt mukaan jatkopaikalle Scandiciin. Sen kummemmin lauantaita selittelemättä pääsettekin tutustumaan päivän sisältöön videon parissa!

Tapahtuman viimeinen päivä eli sunnuntai oli varmasti se, mitä jokainen meistä odotti eniten – ainakin huippu-urheilun kannalta ajatellen. Silloin kilpailtiin nimittäin FEI World Cup –sarjan osakilpailu 160cm estekorkeudella. Vaikka lauantainakin oli kiva seurata Helsinki Grand Prix –luokkaa vastaavalla tasolla, on maailmancupissa silti aina oma jännityksensä. Oman erilaisuutensa asiaan tuo myös vaihtelevat katselukokemukset, sillä bloggaajana pääsin seuraamaan suorituksia paitsi katsomosta, myös ihan esteiden tasolta kentän vierestä. Sieltä todella näki, miten valtavan isoja nuo esteet olivat ja miten ratsastajat tekivät ratkaisunsa niiden esteiden kohdalla, jotka vierelle osuivat. Pääsin myös tutustumaan Wolrd Cupin rataan ennen luokan alkua pressille tarkoitetussa radankävelyssä, jossa ratamestari myös kertoi meille hieman rakentamastaan radasta.  

Linkki videoon.

Vaikka Horse Show on joka vuosi ihmisen parasta aikaa, on silti pakko myöntää, että onneksi kisa on vain kerran vuodessa. Tapahtumaan lataa niin paljon odotuksia, ohjelmaa ja toisaalta omaa energiaansa, että useamman kerran vuodessa painellessa vastaavaa saattaisi väsymys iskeä. Meillä oli jälleen todella mukavaa kaikkien kavereiden kanssa, kun pääsin näkemään tuttuja vuosien varsilta, hyviä ystäviä kauempaa maailmalta ja toki niitä ihan lähelläkin asuvia kavereita. Ja niitä hienoja hevosia! Sitä en voi painottaa, miten valtavan paljon motivaatiota hyvien ratsastajien katsominen tuo omaan treenaamiseen. Samalla se on niin masentavaa, kun tajuaa sen oman osaamattomuutensa entistä konkreettisemmin. Jokainen varmasti tietää, ettei mestariksi tulla yhdessä yössä, mutta entäs kuudessatoista vuodessa. Sitä vaan kysyn..! Ehkä joskus, jonain kauniina päivänä.

Mutta sen kummemmin selittämättä, tässäpä teille paljon toivottu Helsinki Horse Show’n videopostaus lauantailta. Mukana on paitsi hevoskisoja, myös hieman muutakin seikkailua kaupungilla kavereideni kanssa. Videoiden ystäville iloisia uutisia on tarjolla reilumminkin, sillä tällä viikolla on kuvattu kolme uutta videota, jotka yritän julkaista tässä vähitellen. Ja kuvia luvassa myös, joten teksteiltäkään ei voida välttyä!

Mikä oli sun suosikkijuttu HIHSistä? Hienot hevoset,

kaverit, joku luokka vai ihan muu juttu?

Lue lisää