#1037: Joulun ja Uuden Vuoden juhlaa

Kuten edellisestä postauksesta kävi ilmi, oli tämän vuoden joulu hieman aiemmista eroava. Perinteisen lapsuudenkodissa vietetyn perhejoulun sijaan suuntasin kulkuni kohti Juankoskea, jossa pääsimme viettämään yhteistä aikaa perheen ja suvun kesken mökillämme. Uusia kokemuksia, jotka jäävät varmasti mieleen pitkälle tulevaisuuteen!

Joulun tunnelma ei mielestäni ole riippuvainen siitä, missä tuon ajankohdan vuosittain viettää. Tunnelmaan vaikuttaa kaikista eniten juuri se, kenen kanssa pyhät vie läpi. Mulle tuo on aina ollut perhe - oli paikkana sitten Ylläs tai Juankoski, pääkaupunkiseutu tai vaikka Thaimaa, kuten viime vuonna. Toki jouluun liittyy monia perinteitä, joita pystyy toteuttamaan parhaiten siellä, missä perinteet ovat alun pitäen päässeet muodostumaan. Näistä yksi on esimerkiksi joulun aattoratsastus, jossa olemme perinteisesti pukeneet hevoset ja ratsastajat jouluisesti ja pitäneet hauskaa maneesissa tai kentällä olosuhteiden mukaan joulumusiikin tahdissa. Paikalla on ollut paitsi tallin oma väki ratsastajineen, myös useiden hevosenomistajien lähipiiriä tapahtumaa seuraamassa. Ja jokaisella tallilla tallin omistajaväki on lisäksi tarjonnut joulupuuroa tai muuta pientä jouluista purtavaa osallistujille. Ihana tapa aloittaa aatto - tästä perinteestä en missään nimessä halua luopua tulevaisuudessakaan, vaikka kahtena vuonna olenkin ollut estynyt pääsemästä osallistumaan.

Joulun pyhät olivatkin tänä vuonna paitsi erilaiset, myös aiempaa vauhdikkaammat suvun kokoontuessa yhteen pienten lasten kera. Vaikka sukulaisten kanssa on toki ihanaa viettää aikaa ja pienet lapset tuovat usein joulun tunnelman ihan jo sillä aidolla innollaan esimerkiksi joulupukin odotusta kohtaan, on pakko myöntää, että tapaninpäivänä yksin kotiin ajellessani olo oli ensimmäistä kertaa oikeasti rauhallinen. Jouluun sisältyy aina vähän sellainen suorittaminen, kun kaiken pitää olla ihan viimeisen päälle laitettua joulupöydästä siihen, mihin aikaan mitäkin tapahtuu. Viime vuosi oli kyllä iso poikkeus, sillä veneillessämme Krabin turkoosien aaltojen keskellä ehti aikakäsitys kadota hyvin kauas taakse. Mutta onhan se niin, että kaikesta suorittamisesta huolimatta joulu on silti ihanaa aikaa ihan jokaisella tavalla.

Vaan eihän se elämä jouluun lopu! Välipäivät kuluivat normaalisti töissä, joskin ajankohdan huomasi hyvin työntekijöiden määrästä: suurin osa käyttää lomiaan tai istuu kotona etäpäivällä välttääkseen turhaa ajamista toimistolle. Itse päädyin saapumaan Pasilaan ihan oman työpöydän ääreen, sillä työpaikkaravintolamme tarjonta houkutteli sen verran suuresti. Työpäivien jälkeen olikin hyvä lähteä kohti tallia ja salitreenejä. Maco sai viettää joululomani aikana vähän kevyemmän jakson, kun Ida ja Jesse vastasivat ruunan liikutuksesta juoksutuksen ja kävelytyksen muodossa. Iso kiitos siis heille avusta! Pääsin hyvillä mielin jatkamaan treenejä torstaina selästä käsin, ja allani oli melko innokas, muttei missään nimessä liian villi nelijalkainen. Kumpikin ratsukon osapuolista oli innokkaana valmiina töihin!

Linkki videoon (Jouluaaton MyDay)

Ja toivotaan todella, että työnteon makuun päästään kunnolla heti ensi vuoden alkupuolelta asti. Suunnitelmanani on nyt, että pystyisin aloittamaan hyppäämisen tammikuun loppupuolella. Parin viikon päästä alan vähitellen palaamaan siihen ihan normaaliin ratsastukseen, sillä vielä tällä hetkellä työskentelen pääosin laukassa ja käynnissä jättäen ravailut ihan puhtaasti loppuravien varaan. Maco on kyllä tuntunut ravatessa todella letkeältä ja tahdikkaalta, joten mieli on sen suhteen positiivinen. Toki lopullinen tuomio hoitojen vaikutuksesta ja muusta saadaan vasta sitten, kun ruuna pääsee oikeasti töihin ja on hetken aikaa tehnyt hommia kunnolla. Uskon kuitenkin, että kaikella on tarkoituksensa - oli lopputulos ihan mikä tahansa. Tulevaa on turha murehtia, joten suuntaan vuoteen 2019 hymy huulilla ja odotukset korkealla. Josko tästä tulisi meidän vuosi!

Loppuun haluan vielä kiittää ihan jokaista siellä ruudun toisella puolella kuluneesta vuodesta. Vuosi 2018 oli todellakin onnistunut, vaikkei kaikki suunnitelmani toteutuneet odotetusti. Olen äärimmäisen kiitollinen kaikista niistä mahdollisuuksista, joita elämä on tuonut eteeni: blogiin, työelämään, hevosharrastukseen, perheeseen ja ihmissuhteisiin liittyen. Kiitos, että olet ollut mukana tekemässä tästä vuodesta unohtumattoman.

Ihanaa Uutta Vuotta just sulle - nauti ja rakasta ♥

Lue lisää

#1036: Maailman paras joululahja - tapasin Champin!

Ihanaa jouluaattoa ja uuden viikon alkua! Tämän vuoden joululoma alkoi poikkeuksellisesti jo lauantaina varsinaisella jättilahjalla omalta osaltani, sillä pääsin toteuttamaan pitkäaikaisen haaveeni entiseen hevoseeni Champiin liittyen. Tuo rautias läsipäinen ruuna on varmasti jokaiselle blogini pitkäaikaiselle lukijalle tuttu nelijalkainen, joka ei sen enempää esittelyjä kaipaa. Myin ruunan vuoden 2017 alkupuoliskolla Saksaan, josta se saapui Suomeen muutamaa kuukautta myöhemmin ilahduttamaan ratsastuksenohjaajaopiskelijoita Hingunniemeen. Tänä jouluna oli aika tavata vanhaa ystävää pitkän tauon jälkeen.

Olin suunnitellut tätä reissua Kiuruvedelle jo pidemmän aikaa. Kun Champ muutti nykyiseen kotiinsa, sain heti seuraavien päivien aikana viestiä paikan yhdeltä opettajalta, joka on tuttuni esteratsastusmaailmasta jo pidemmältä ajalta. Hän kertoi uudesta opetushevosesta, joka oli saapunut valloittamaan paikallisten sydämiä. Olin erityisen ilahtunut saadessani viestiä ruunan kuulumisista, mutta erityisen onnelliseksi mut teki se fakta, että tiesin ruunan päässeen hyvään kotiin, jossa se saisi viettää ammattilaisten hoidossa loppuelämänsä varsin hevosystävällisesti. Hingunniemessä hevoset pääsevät nimittäin kesäisin laumassa puolentoista kuukauden kesälomalle laitumille ja niistä huolehtii opiston opiskelijat ammattilaisten valvonnassa. Champilla on oma "päähoitaja", ja sen lisäksi sillä on oma ratsastaja, joka vastaa ruunan liikutuksesta pääosin kokonaan yhden lukuvuoden ajan. Se saa olla ulkona aamusta iltaan ja on lähestulkoon vapaalla kuivaheinällä, jonka lisäksi se saa valtavasti rakkautta koulun opiskelijoilta. 

Maailman paras rautias! Oli niin ihanaa päästä näkemään Pämppistä <3

En yhtään ihmettele, että ruuna on onnistunut valloittamaan niin monen opiskelijan sydämen. Se on luonteeltaan varsinainen persoona, jollaista ei tule heti vastaan. Sainkin kuulla, että Champin luonne ja persoonallisuus on huomattu sen nykyisessä kodissa nopeasti. Se rakastaa huomiota ja kehuja! Samalla se on todellinen opetusmestari, joka ei anna mitään ilmaiseksi, mutta palkitsee kyllä ratsastajaa hyvästä ratsastuksesta. Sen ravissa on kuulemma hankalaa istua, mitä en itse enää muista, mutta siitä on toisaalta kovin pitkä aika, kun olen viimeksi sillä kunnolla kouluratsastusta harrastanut. Ja ehdinhän mä toisaalta ratsastaa ruunalla neljä vuotta - ei siis ihme, että se ehti tulla tutuksi. Kaiken kaikkiaan ruuna oli pysynyt olemukseltaan aivan samanlaisena kuin aiemmin. Rapsuttelin sitä, ja se siirtyi aina kiinni muhun lopettaessani kerjätäkseen lisää rapsutuksia. Ihan kuten ennenkin. 

Kun tein päätöksen Champin lähettämisestä Saksaan, oli se ehdottomasti yksi elämäni vaikeimpia päätöksiä. Kyseessä oli ensimmäinen oma hevoseni, jota rakastin ja rakastan edelleen koko sydämestäni. Itkin koko matkan ajaessani kisoista kotiin, kun soitin vanhemmilleni, valmentajalleni ja Saksaan kertoakseni päätöksestä tuolloin vuoden 2016 loppupuolella. Tammikuu 2017 oli vielä kamalampi, sillä silloin talutin rautiaan ruunan hevosrekkaan, joka suuntasi kohti Niclas Aromaan tallia Saksassa. Kävin moikkaamassa Champia kolmen viikon jälkeen ja tuolla videolla näkyy erittäin hyvin, miten liikuttunut olin sen jälleennäkemisestä. Toukokuussa näin ruunan vielä kertaalleen ennen tätä pitkää taukoa, mutta silloin tunneside oli jo ehtinyt siirtyä järkiajattelun taakse, eikä olo ollut enää surullinen. Tiesin tehneeni oikean päätöksen hevosen myymisestä.

Linkki videoon (Champin tapaaminen)

Vaikka Champin myyminen on ollut iso päätös, on se silti ollut samalla ainoa oikea ratkaisu niin sen kuin omankin harrastukseni kannalta ajateltuna. Champ voi nykyisessä kodissaan mainiosti, ja se antaa valtavasti opetushevosena uusille ratsastajilleen. Siitä näkee, että se voi hyvin, vaikkei sen elämäntehtävä olekaan kilpailla ja suorittaa. Se saa tehdä juttuja omalla mukavuusalueellaan monipuolisesti niin koulu- kuin esteratsastuksen, maastoilun ja vaikkapa maastoesteiden parissa. Ja siitä pidetään ihan älyttömän paljon! Se, jos joku tekee mut valtavan onnelliseksi. 

Kuvasin Champin tapaamisesta videon, jonka editoin eilen kokoon. Videota koostaessani hymyilin taukoamatta. Olin lauantaina niin onnellinen saadessani tavata vanhan ystäväni, ja mielestäni tuo välittyy videossa aidosti myös ruudun toiselle puolelle. Onnellisuus on puhdasta kunnioitusta ja rakkautta tuota hevosta kohtaan, eikä enää ollenkaan kaipuuta vanhoihin aikoihin. En esimerkiksi edes meinannut itkeä lauantaina kertaakaan, vaan hymyilin seurustellessani Champin kanssa karsinassa ja hoitopaikalla. Olen aidosti kiitollinen yhteisistä vuosistamme, mutten kaipaa takaisin Champin omistajaksi. Maco on mulle hevosena ehdottomasti sopivampi, enkä voisi olla onnellisempi hevosenomistaja sen kanssa. Champ on kuitenkin mulle aina se ensimmäinen oma hevonen, jolla tulee olemaan tällä saralla tärkein paikka sydämessäni.

Loppuun muutamat kuvat Champista vuosien varrelta!

Kerroin Champin ja mun historiaa vierailun aikana. Ensimmäisistä ja ainoista koulukisoista, jotka päättyivät voittoon. Monista epäonnistumisista esteradoilla ja hylätyistä suorituksista, kun emme päässeet edes lähtölinjan yli. Ihanista maastoreissuista ja hassuista tavoista, joita meille oli kertynyt. Päivästä, kun Champ oppi juomaan kielellä lipittäen vettä lasista. Erityisen liikuttavaa oli kuulla, kun Hingunniemen puolelta mulle paikkoja näyttänyt henkilö totesi meitä seuratessaan, että Champin persoona on selvästi päässyt herämään eloon sen ollessa mun hevosena. Totesin, että me molemmat ollaan sen verran hönttejä, että sovittiin siltä osin hyvin toistemme kaveriksi. Kyllähän sen näki jo siinä, millaisia lempinimiä ruuna sai mulla ollessaan. Ja olen niin otettu siitä, että viimeisin lempinimi Pämppis on edelleen sen virallinen lempinimi, joka lukee sen nykyisessäkin karsinataulussa. Ai että!

Kaiken kaikkiaan haluan todella kiittää Hingunniemen porukkaa siitä, että he ottivat mut vastaan iloisesti näinkin lähellä joulun pyhiä. Sain kuulla entisen hevoseni kuulumisia, viettää aikaa sen kanssa ja tutustua vähän paremmin sen nykyiseen kotiin. Lupasin, ettei tämä ole varmasti viimeinen kerta, kun käyn herraa moikkaamassa. Champin nykyinen elämäntilanne tekee mut valtavan onnelliseksi, ihan aidosti. Lisäksi arvostan paljon sitä, että sen kuulumisia kerrotaan mulle edelleen aktiivisesti. Suurin toiveeni on, että sinä päivänä, kun Champ siirtyy laukkailemaan vihreämmille laitumille, saisin ruunan tuhkat itselleni siltä osin, mitä ruhosta ei käytetä opetustarkoitukseen. Haluaisin teettää näistä ja Macon tuhkista itselleni Sveitsissä timantin. Niin kornilta kuin se kuulostaakin, ansaitsee kaksi noin suurta persoonaa loistaa timanttina unohtumattomien elämiensä muistoksi - ja kiitokseksi siitä, mitä ne ovat mulle ja monelle muulle antaneet.

Rauhallista, sydämellistä ja ihanaa Joulua just sulle ♥

Lue lisää

#1035: Uusi tiiminjäsen

Jouluun on enää muutama hassu päivä, mitä on todellakin vaikea uskoa. Jostain kumman syystä tämä syksy on mennyt hujauksessa, eikä sitä varsinaista odottavaa tunnetta ole ehtinyt syntyä matkan varrella kaikista joululauluista, piparien leipomisesta ja muista jouluvalmisteluista huolimatta. Pakko kai se on myöntää, että tällaisen jouluihmisenkin osalta aikuisuus on vienyt pienen palan lapsenomaista innostusta mennessään. Varmasti ihan tervettä kasvua!

Tämä vuosi tulee olemaan jälleen hieman edellisistä jouluista poikkeava. Viime vuonna vietin joulun perheeni kanssa Krabilla Thaimaassa, emmekä siis olleet kotona joulukuusen ja lahjojen vieressä syömässä jouluruokaa sen perinteisen joulukirkon ja joulusaunan jälkeen. Tänä vuonna palataan hieman takaisin juurille, sillä suuntaan lauantaina kohti Kuopiota ja mökkejämme, jossa vietämme perheen kesken joulun isommalla poppoolla. Paikalla on oman perheeni lisäksi myös enoni perhe lapsineen ja lapsenlapsineen. Vilinää ja vilskettä tulee varmasti riittämään, eikä ole syytä unohtaa myöskään rekiajelua, jonne naapuritallin omistaja on luvannut allekirjoittaneen viedä joulun pyhinä. Nähtäväksi jää, innostummeko karauttamaan nelijalkaisten kanssa ihan selästäkin käsin lumisiin maisemiin hankilaukkaamaan tai kiertämään pidemmän kylänraittilenkin vanhojen aikojen muistoksi. Niin tai näin, odotan tulevia päiviä innolla. Säyneinen on ihana pieni maalaiskylä, joka ei jätä koskaan kylmäksi. Viisi päivää maalla tekee varmasti hyvää mielelle. 

Lauantaina tulee lisäksi tapahtumaan jotain sellaista, jota olen odottanut tässä lähes kahden vuoden ajan. Moni saattaakin arvata, mitä tuleman pitää, mutta en paljasta tätä sen kummemmin etukäteen. Luvassa on kuitenkin varmasti video- ja kuvamateriaalia, sillä tätä jos jotakin on toivottu ja odotettu myös kaikkien blogiani pidempään seuranneiden ihmisten toimesta! En todellakaan meinaa pysyä housuissani, sillä olen itsekin toki halunnut päästä toteuttamaan tätä suunnitelmaa jo pidemmän aikaa. Ja lupaan tulla kertomaan tänne blogin puolelle mahdollisimman pian, mitä tuleman piti! Sillä välin innokkaimmat voivat kurkkia paljastuksia lauantaina muista sosiaalisen median kanavistani Instagramia ja Facebookia myöten.

Maco edustaa :P

Kyllä - Hyvinkäällä on ihan oikeasti talvi. Niin ihanaa!

Matkani aikana Maco saa viettää vähän kevyempää jaksoa. En varmastikaan ole vielä täällä blogissa kertonut, mutta tiimiimme on liittynyt uusi jäsen Ida, joka siis toimii Macon hoitajana ja mun apukätenä tallilla. Ida on älyttömän reipas ja sydämellinen nuori, joka käy hoitamassa Macoa noin pari kertaa viikossa. Kävimmepä yhdessä maanantaina maastossakin siten, että Maco toimi Idan ratsuna ja minä puolestani otin matkaan mukaan Kallen. Homma sujui oikein mallikkaasti, eikä illan pimeys haitannut Hyvinkäällä olevan lumiparatiisin takia ollenkaan. Tästä innostuneena sovimmekin seuraavan maastoilupäivän heti keskiviikolle. On ihanaa, että löysin porukkaamme mukaan Idan, jonka käsiin voin luottaa Macon hoitamisen niinä päivinä, kun en itse pääse paikalle - ja toisinaan myös muuten. Maco jos joku rakastaa huomiota, joten sitä ei haittaa, vaikka se pääsisi kahdesti päivässä kävelylle ja harjattavaksi. Parempi vaan, kun tekemistä riittää!

Idan hoitamisen ja kävelytyksen lisäksi Maco pääsee todennäköisesti myös juoksutukseen, vaikka ravaamista pitäisi sen varsinaisessa merkityksessä välttää vielä tammikuun ajan työskentelyaskellajina. Olemme päässeet nyt menemään laukkaa jo ihan normaalisti ja työskentelemään siinä tavallisia asioita aina siirtymisistä väistöihin, avoihin ja esimerkiksi vastalaukkaan. Pidän ravaamisen kuitenkin aina ihan minimissä eli usein vain loppuraveissa. Samalla kävelen todella runsaasti: vähintään sen 20 minuuttia alkuun ja laukkapätkien välissä viitisen minuuttia kerrallaan. Tällä tavalla yhdelle ratsastukselle tulee helposti mittaa jo ihan ajallisestikin. Ei siis pääse itse yhtään sen nopeammin tallilta pois ;)

Maanantain maastoreissu. Macolla on ihan varmuuden vuoksi jarru matkassa. Kalle pysyy käsissä, vaikka se onkin välillä enemmän innoissaan ;)

Perinteinen piparin leivonta äidin, tädin ja serkun kanssa.

Meidän Espanjan kisareissu peruuntui siis tämän Macon hoidon myötä kokonaan, mikä muutti samalla myös reissuun lähtevien tallikavereideni suunnitelmia. He pohtivat nyt, lähtevätkö he matkaan ollenkaan vai vain yhden tourin ajaksi. En siis lopulta päätynyt lähtemään reissuun edes turistina tai toisten hevosilla kisaten, vaan totesin, että loma toisaalla ilman hevosia kuulostaa hyvältä vaihtoehdolta. Puntaroin pitkään, lähtisinkö ystävieni mukaan Miamiin pariksi viikoksi vaiko Thaimaahan yksin, mutta Miamin lämpötila ei miellyttänyt rantaloman kaipuutani. Siksipä ostin itselleni matkan Thaimaan Hua Hiniin 18 päiväksi 4,5 tähden hotelliin. Esimieheni lupasi, että saan lähteä lomalle maaliskuussa, joten ostin suorat lennot heti 1. maaliskuuta klo 00:40 lähtevään koneeseen. Sanotaan näin, että en ole koskaan tainnut olla näin innoissani jostakin tulevasta reissusta. Yksin matkustaminen piristää, mutta myös haastaa. Aion tehdä reissussa paljon kaikkea, joten jos sulla on kokemusta Hua Hinissa matkustamisesta, otan mielelläni vinkkejä vastaan! Ihan jo vaikka siitä, miten pääsen Bangkokin lentokentältä perille hotellille. 

Mutta se näistä lomapuheista! Ennen aurinkomatkailua on syytä hiljentyä joulun viettoon ja toivotella kaikille silkkiturville ihanaa joulun aikaa. En kuitenkaan vietä täältä sosiaalisesta mediasta minkään sortin joululomaa, vaan yritän päivittää teille kuulumisia jo aattona uusien seikkailujen kera. Muistakaa te kuitenkin ottaa rennosti lomillanne, mikäli sellainen on kohdalle osunut koulun ja töiden parista!

Ihanaa joulun odotusta ♥

Lue lisää

#1034: Parasta harrastuksessa on hyvä tallihenki

Talli on aina ollut mulle paikka, jossa olen voinut rauhoittua koulu- tai opiskelupäivän ja myöhemmässä vaiheessa työpäivän jälkeen. Paikka, jonne on saattanut joskus ärsyttää lähteä pitkän matkan, pimeyden tai huonon sään takia, mutta jossa aina tulee hyvälle mielelle ja unohtaa ne kuuluisat murheensa. Koskaan ei ole ollut päivää, jolloin tallireissu olisi päättynyt ikävissä tunnelmissa siitäkin huolimatta, että monesti varsinkin näin hevosenomistajana pääsee kokemaan myös niitä ikäviä hetkiä esimerkiksi hevosen sairastumisen vuoksi. Voisi sanoa, että talliympäristö on ainakin mulle paikka rentoutumiselle. Sen oman ja itselle tärkeimmän nelijalkaisen silkkiturvan läsnäolo ja helliminen vääntää suupielet hymyyn väkisinkin. Macon uteliaita silmiä katsellessani mietin vain, miten onnellisessa asemassa olen saadessani pitää noin ihmeellistä olentoa osana elämääni. Sitä tunnetta ei pysty pukemaan sanoiksi. Uskon, että jokainen hevosenomistaja tai tärkeän hevosen elämässään omannut taho pystyy samaistumaan tähän tunteeseen.

Hevosten läsnäolo ja niiden kanssa puuhastelu rentouttavine piirteineen ei kuitenkaan ole ainoa asia, joka tekee hevosharrastuksesta mielekästä. Olen varsinkin teinivuosista lähtien ollut kovinkin sosiaalinen ihminen, joka on aina rakentanut talliympäristössä itselleen uusia tuttavuuksia niin vanhempien kuin nuorempienkin hevosharrastajien kanssa. Voin valehtelematta todeta, että juuri hevosharrastus on kasvattanut verkostojani todella laajoiksi ja muodostanut laajan tuttava-, kaveri- kuin ystäväpiirin niin Suomen kuin ulkomaidenkin osalta. Juuri hevosharrastuksen kautta olen tutustunut kaikista parhaimpiin ystäviini ihan koko elämäni aikana. Heti ensimmäisenä esimerkkinä tulee mieleen paras ystäväni Milla, jonka kanssa juttelin alkujaan siksi, että kävelimme kisoissa rataa ja pohdimme yhdessä, hyppäisiköhän edelliset hevosemme vesiesteen - ne molemmat kun olivat tunnettuja kyttäämisestään. Siitä se kaveruus sitten lähti, ja nykyään Milla on yksi tärkeimmistä ihmisistä elämässäni. 

Ja tuota listaa voisi jatkaa ihan loputtomiin! Hevoset ovat tuoneet elämääni ihan valtavan määrän aivan uskomattoman ihania ihmisiä. Se jos jokin on rikastuttanut elämääni ja tarjonnut eteen kaikenlaista sisältöä. Hevosharrastus on siitäkin syystä eräänlainen henkireikä, sillä se on suuri osa sosiaalisuuttani. Talli on paikka sosiaalisten suhteiden syntymiselle. Siitä johtuen tallihenki on mielestäni erittäin suuressa roolissa hevosharrastuksen mielekkyyden kannalta. Huonossa tallihengessä on ikävä harrastaa.

Jälleen ihanan Elli Heimosen kuvia marraskuulta. Kiitos! :)

Olen monesti pohtinut sitä, miksi niin monet sosiaalisista suhteistani on rakentunut nimenomaan tallimaailman ympärille. Okei, faktahan on ehdottomasti se, että siellä on tullut vietettyä lähestulkoon kaikki vapaa-aika aina siitä alakouluikäisestä alkaen. Pelkkä ajankäyttö ei kuitenkaan mielestäni kerro kaikkea, sillä moni yhtä lailla pitkään tallilla oleskellut ei välttämättä ole hankkinut itselleen yhtä paljon ystäviä talliolosuhteista. Väitänkin, että suurin ja merkittävin tekijä on ollut se, että olen aina ollut tallilla yksin - en äidin, isän tai esimerkiksi siskon kanssa. Se on ero, jonka huomaan moniin muihin tallikavereihini vuosien varrelta.

Ihan totta! Kaikilla edellisillä talleillani lähestulkoon 60 prosentilla hevosenomistajista yhtä hevosta kohden on ollut jonkinlainen parivaljakko, joka on ollut tallilla yhdessä käytännössä päivittäin tai ainakin useana päivänä viikossa. Yleisin parivaljakko lienee äiti ja tytär (tyttären tai äidin iästä riippumatta), mutta yhtä lailla olen nähnyt pariskuntia, kavereita ja siskoksia. Jopa valmentajan läsnäoloa paikalla päivästä toiseen. Monella hevosenomistajalla tai ratsastajalla on aina joku sureva omainen tai tukihenkilö paikalla seurana, apukätenä tai muuten vain nautiskelemassa talli-ilmasta. Ja niinhän sen pitääkin olla - mikään ei ole mahtavampaa kuin harrastaa yhdessä!

Omalla kohdallani näin ei kuitenkaan ole koskaan ollut. Toki olen tuonut mukanani tallille milloin kavereita ja milloin perheenjäseniä, mutta nämä kerrat ovat rajoittuneet pariin kertaan vuodessa. Huomasin ilmiön jo aikoinani Champin kanssa, kun asuimme Provincia-tallilla. Samaan aikaan kanssamme tallilla asui monia yhdessä hevosharrastustaan suorittavaa parivaljakkoa, mutta yksi erottui yli muiden juuri omaan harrastukseeni: erään kenttähevosen omistavat äiti ja tytär. Kenttähevosen omistajaäidistä tuli mulle talliäiti tai tallimummo, joiksi häntä leikkisästi nimitin. Sitä edellisellä tallilla tuota virkaa toimitti entinen ratsastuksenopettajani, joka katsoi perääni tilanteesta riippumatta. Nämä ihmiset ikään kuin korvasivat sitä oman äidin, siskon tai kaverin puuttumista harrastuksesta auttaen ja tukien milloin missäkin hevosiin tai elämään liittyen. 

Näin vanhempana tuollaista samanlaista talliäiti-suhdetta ei enää syntynyt muutettuamme Hongisojalle ja sen jälkeen Stable Novaan. Vaikka näen yhä edelleen samanlaista parivaljakko-harrastamista, en ole koskaan osannut kaivata esimerkiksi omaa äitiäni tallille mukaani. Ja sen toisen ihmisen puuttuminen jokapäiväisestä harrastamisesta on pakottanut väkisinkin tutustumaan uusiin ihmisiin juuri niiden sosiaalisten kohtaamisten aikaansaamiseksi. Ja juuri näitä reittejä pitkin olen vuosien saatossa päätynyt tilanteeseen, jossa olen yhtäkkiä huomannut muodostaneeni huomaamattani hyviä ystävyys- ja kaverisuhteita tallikavereideni kanssa - ja tallirajojen yli ihan ympäri Suomen. Sama pätee toki myös työpaikalla, jossa tutustun mielelläni uusiin ihmisiin ja ystävystyn nopeasti ihmisten kanssa. Ehkä se on siis tietynlainen luonteenpiirrekin.

Mutta kuvitelkaa, miten ikävää tallilla olisi olla, jos siellä olisi huono ilmapiiri. Hevosihmiset ovat tunnetusti katkeraa porukkaa, jotka puhuvat valtavasti pahaa toisistaan selän takana. Niin sitä ainakin väitetään. Ei ole tavatonta, että tallilla syrjitään toisia milloin toisten ratsastajien ja milloin tallinpitäjien toimesta. Onnekseni en ole koskaan joutunut olemaan tallilla, jossa olisi huono tallihenki! Miettikääpä tilannetta ihan jo talodellisestakin näkökulmasta. Mitä järkeä on laittaa järjettömiä summia harrastukseen, joka tuo lopulta pahaa mieltä ikävien ihmisten toimesta? Niin, eipä kai mitään. 

Hyvästä tallihengestä on helppo puhua korulauseita. Pitää olla ystävällinen muille ja ottaa muut huomioon. Ei saa kiusata tai syrjiä ketään. Muiden tekemisistä pitää olla avoimen kiinnostunut. Mutta entäs ne tilanteet, joissa tallihenki on jo lähtökohtaisesti huono syystä tai toisesta? Kiusatun tai syrjityn ei ole helppoa mennä sanomaan ääneen muille, ettei oma fiilis tallilla ole enää hyvä. Varsinkaan sille, joka on ottanut kiusaajan roolin tiedostaen tai tiedostamattaan. Ja vaikka kiusaajana olisi esimerkiksi ratsastuskoulun toinen oppilas tai yksityistallin toinen hevosenomistaja, ei tallinpitäjä harvemmin jaksa tai pysty paneutumaan tilanteen selvittämiseen. 

Nuorten keskuudessa syrjimistä, ilkkumista ja kevyttä kiusaamista tapahtuu varmasti paljonkin. Muistan ihan omasta nuoruudestani, miten arvostelimme toisinaan muita tuntiratsastajia ja miten ihan yhtä lailla mullekin tultiin sanomaan, että onpas mulla rumat vaatteet tallilla. Ihan ehdottomasti mieleenpainuvin kommentti tuli kuitenkin kaverini äidin suusta: "sä olit ennen tämän ryhmän paras ratsastaja, mutta kasvoit kesällä niin paljon pituutta, että sun raajat on ihan eri mittasuhteissa. Se on vaikuttanut sun ratsastukseen, kun et sä enää hallitse itseäsi." Ei sitä varmasti tarkoitettu ilkeänä kommenttina, mutta voitte kuvitella, miltä se seitsemäsluokkalaisen korvaan kuullosti. En silti koskaan kokenut joutuneeni varsinaisesti kiusatuksi tai syrjityksi, sillä tuollaista nälvimistä esiintyi ihan jatkuvasti, eikä sillä lopulta tarkoitettu pahaa. Se on ehkä osa nuorten tyttöjen kasvamista ja kilpailuhenkisyyttä.

En silti väitä, että minkäänlainen nälviminen tai kiusaaminen olisi oikein - oli kyseessä sitten nuori tai vanhempi ihminen. Voin ilokseni todeta, että nykyisen tallimme tallihenki on jotain sellaista, mihin en ole törmännyt koskaan aiemmin, vaikka aiemmissakaan ei ole valittamisen sijaa ollut. Kaikki hevosenomistajat puhaltavat yhteen hilleen, tallinomistajista puhumattakaan. Työntekijät ovat älyttömän mukavia, ja sama pätee yhtä lailla myös naapuritallien omistajiin. Tallille menemistä odottaa ihan jo sen takia, että siellä tietää pääsevänsä oikeasti nauramaan ja juttelemaan ihanien ihmisten kanssa hevosista tai elämästä ylipäänsä. Jään helposti ratsastuksen jälkeen norkoilemaan tallille jopa tunniksi ihan vain jutellakseni tallikavereideni kanssa. Käymme toisinaan lounaalla tai syömässä illalla naapuritallin omistajien, tallimme omistajien tai tallikavereideni kanssa. Istumme iltaa porukalla milloin missäkin. Ja toden totta - nautimme toisten hevosihmisten seurasta!

Ole siis kiitollinen, jos sun tallilla on hyvä tallihenki. Ja muista näyttää muille, että arvostat sitä! Ihan yhtä lailla kannustan kaikkia myös miettimään, mitä jokainen meistä voi tehdä paremman tallihengen luomiseksi. Jokainen tallilla kävijä haluaa kuitenkin lähtökohtaisesti viettää tallilla aikaansa positiivisessa hengessä ja nauttia harrastuksestaan ilman, että joutuu samalla pelätä tulevansa syrjityksi. Voimme parantaa toisten päivää yksinkertaisilla ja pienillä teoilla: ihan vaikka kysymällä, mitä toiselle tai toisen hevoselle kuuluu tai auttamalla jossakin pienessä askareessa. Nämä teot eivät vaadi tekijältään paljon, mutta voivat tuoda toiselle hymyn huulille. Jos ei muuta, niin hymyile kaikille vastaantulijoille! Hymy tarttuu ja piristää päivää. Myös sitä synkintä. ♥

Millainen tallihenki teidän tallilla on? :)

Lue lisää