#1053: Kahdeksan hevosentäytteistä päivää

Terveisiä aurinkoisesta Kööpenhaminasta! Kuten edellisessä postauksessa tuli mainittua, olen tällä hetkellä työreissulla Tanskassa, jossa kevät on edennyt todella pitkälle luoden luontoon ihan eri tavalla väriä kuin Suomessa. Eipä varmasti mene enää kauan, kun saamme nauttia hevostenkin kanssa peltolaukkailusta ja ennen kaikkea ulkokentällä ratsastamisesta! Lupaavalta tilanne nimittäin näytti sen suhteen jo maanantaina, kun ehdin piipahtamaan tallilla ennen tiistain aamulentoa. Oli kyllä ihanaa kävellä vajaan tunnin ajan Macon kanssa ilman satulaa lähimaastoja ristiin rastiin auringonsäteiden helliessä vielä seitsemän aikaan illalla. Niin se kesä tulee, vaikka talvi olikin tänä vuonna pitkä ja runsasluminen.

Maco on viettänyt ihan puhtaasti kävelylomaa nyt, kun oma aikani on kulunut enemmän ja vähemmän työ- ja matkustusjuttujen parissa. On hassua, että ehdin käydä vajaan kuuden viikon aikana tallilla yhteensä vain kahdeksana päivänä, jos tulevan viikonlopun viiden minuutin piipahdusta kyydittävän noudon osalta ei lasketa mukaan. En muista aikaa, jolloin tallilla olisi tullut vietettyä yhtä vähän tunteja ja minuutteja - edes silloin, kun sitä omaa hevosta ei olut. Jostain syystä en ole kuitenkaan ollut yhtään pahoillani, sillä syyt tallireissujen poisjäämiselle ovat olleet nekin enemmän kuin mukavia: Thaimaan reissu, talviurheilureissu Tahkolle, työmatka Tanskaan ja muutamat illat kavereiden kanssa viettäen. Kirjoitinkin jo joskus aiemmin tänä vuonna siitä, miten näin vähän vanhemmalla iällä olen oppinut arvostamaan myös muita elämän osa-alueita kuin sitä pelkkää hevostelua. Vaikka ratsastus ja hevoset ovat yksi tärkein asia elämässäni, eivät ne enää yksissään muokkaa arkeani. Joskus koin huonoa omaatuntoa siitä, etten ehtinyt tallille joka päivä - ja silloin sinne mentiin vaikka kuudelta aamulla tai yhdeltätoista illalla. Koska voin luottaa nykyisen tallimme ammattimaiseen hoitoon ja ihanan hoitajamme Idan apuun, voin hyvillä mielin pitää tallivapaita varsinkin nyt, kun Maco olisi muutenkin kävellyt. 

Maanantaina oltiin keväisissä tunnelmissa...

... kun vielä pari viikkoa takaperin Ida kävelytti Macoa ihan lumipeitteen siivittämänä!

Viime viikonloppu kului reissussa Tahkolla harrastaen eri talviurheilulajeja. Tässä ollaan siskon kanssa lähdössä kohti rinteitä.

Vaan Kööpenhaminassa ei lunta ole - vihreyttä senkin edestä <3

Toisaalta ymmärrän erittäin hyvin niitä ihmisiä, jotka haluavat olla siellä tallilla ihan jokaisen mahdollisen hetken. Hevoset tuovat niin paljon hyvää elämään ja auttavat jaksamaan silloinkin, kun työpäivät tuntuvat pitkiltä ja arki on muuten tasaisen harmaata. Toisinaan leikittelemme kavereideni kanssa ajatuksella siitä, mitä ihmettä keksisimme päiviemme sisällöksi, jos olisimme hevosettomia. Mihin sen kaiken ajan voisi hyödyntää? Rahalle keksii toki aina käyttöä, mutta kyllä se hevoseton elämä jättäisi ainakin aluksi tyhjiön omaan identiteettiin. Myös muiden silmissä: olenhan esimerkiksi töissä se "heppatyttö" tai hevosenomistaja, joka viettää suurimman osan ajastaan rapsutellen hevoslastaan. Jokainen toki brändää itsensä, miten järkeväksi näkee. 

Macon kävelyloma sai loppua eläinlääkärin ohjeistuksen mukaan viime viikon torstaina, jonka jälkeen sitä olisi saanut ratsastaa vajaan tunnin ajan käynnissä ihan normaalisti työskennellen aina huomiseen asti. Koska ehdin tallille tuon käyntiratsastusviikon aikana vain kerran, on Ida hoitanut tunnollisesti ruunan kävelytystä maasta ja selästä käsin. Torstaina saisimme alkaa ottamaan muutkin askellajit mukaan välttäen vielä niitä ihan pienimpiä ympyröitä, mutta tässä kohden uskon ehtiväni hevosen kyytiin vasta ensi viikon maanantaina. Tai keskiviikkona, jos päätänkin yllättäen lähteä katsomaan Ainoon Rodrigo Pessoan esteratsastusklinikkaa. Houkuttelisi kyllä, mutta toisaalta tuntuu tylsältä pitkittää tallille menoa taas kahdella päivällä. Vaikka ei Maco siitä välitä - ja Pessoa ei Suomessa turhan usein klinikoita pidä. Tässä sitä nyt ollaan, kahden vaiheilla. Miten sä toimisit?

Päivän lenkillä tutustuin mm. tällaisiin ihanuuksiin.

Vaikka tallivapaat ovat tunnetusti tehneet hyvää, en malttaisi millään odottaa pääseväni kunnolla treenaamaan ja etenkin pohtimaan tulevia kisoja! On pakko myöntää, että Aasian auringon alta haettu ja muilla reissuilla täydennetty motivaatio ratsastusurheilun pariin on nyt huipussaan. Kun ottaa etäisyyttä omasta arjestaan, tapahtuu yleensä syvällistä oman elämän pohdintaa tai kaiken unohtamista. Mä kuulun aina tuohon jälkimmäiseen, sillä en reissussa ollessani välttämättä edes aktiivisesti muista, että omistan hevosen tai ylipäänsä harrastan ratsastusta. Toki se tulee esiin kaikissa keskusteluissa, sosiaalista mediaa selaillessani tai eläimiä nähdessäni. Mutta en mä mieti herätessäni, että onkohan Suomessa millainen sää loimituksen kannalta. Vielä vuonna 2017 mietin. 

Tulevana viikonloppuna jatketaan jälleen toden teolla hevoshommien parissa, kun Tampereella on tuttuun tapaan Hevoset-messut. Menen paikalle jo perjantaina, sillä auttelen viikonloppuna Team Eurohorsesin estekisojen parissa, kuten jo monena vuonna aiemminkin. Meillä on Kultahippuja-blogin Danielan ja Tuhmaponi-blogin Marin kanssa Meet&Greet sekä lauantaina että sunnuntaina Helsinki Horse Show'n ständillä loppuiltapäivästä, joten messuhallilla tulee varmasti vietettyä aikaa aamusta iltaan. Ihanaa nähdä ystäviä ja tuttuja, sillä niitä riittää tuollaisissa tilaisuuksissa! Ehdottomasti eniten odotan esteluokkien lisäksi klinikoita ja etenkin Urmas Raagin esteklinikkaa. Urmas on ihan loistotyyppi, joka oikeasti osaa valmentaa. Mielenkiintoista nähdä, miten häneltä luonnistuu klinikan pito suomalaisyleisölle!

Koska kello alkaa olla jo melkoisen paljon, on mun aika jatkaa vielä hetken aikaa opintojen parissa ennen nukkumaanmenoa. Väsymys on kyllä ihan aitoa, rehellistä väsymystä pitkistä yöunista huolimatta, sillä tänään kävelin työpäivän päätteeksi ympäri Kööpenhaminaa vajaan 15 kilometrin ja 20 000 askeleen verran katsomassa nähtävyyksiä, joita en ole aiemmilla reissuilla ehtinyt tarkastamaan. Lisäksi aamulla tuli juostua lenkkiä ulkona (t-paidassa!) ja iltapäivällä käytyä salilla. Huomenna onkin hyvä istua pitkä päivä kick offissa ennen yölentoa takaisin Suomeen. Saas nähdä, miten jumissa olen perjantaina tuosta kombosta: fiksuna kun en yksinkertaisesti saa itseäni venyttelemään. Tyhmästä päästä kärsii.. ja niin edelleen. 

Ajattelin kuvata messuviikonlopusta jonkinlaista MyDayta, sillä ainakin aiempina vuosina ne ovat kiinnostaneet katsojia varsin suuresti. Toivottavasti tämän vuoden messuista tulee onnistuneet kaikin puolin! Suurin missioni on jättää lompakko hotellille joka päivä, jotta en käytä ollenkaan rahaa koko viikonlopun aikana. Jos pääsen tähän tavoitteeseen, lupaan palkita itseni ruhtinaallisesti. Eli jos olet messuilla ja näet mut hypistelemässä jotain ihanaa uutta loimea tai riimua, tule repimään pois ja käske istumaan katsomoon seuraamaan mitä tahansa ohjelmanumeroa. :D

Oletko sä tulossa Tampereen messuille viikonloppuna?

Lue lisää

#1052: Ehkä kisaamaan, ehkä ei

Suomessa taas! Huh, miten pitkä postaustauko tähän kohden ehtikään muodostumaan. Palasin tosiaan viime viikolla takaisin Suomeen lomaltani, jonka jälkeen arki on alkanut rullaamaan varsin tavalliseen malliin niin hevoshommien, töiden kuin opiskeluidenkin suhteen. Paljon on hommaa tälle keväälle, mutta niinhän se keväisin on aina. Muistan ihan elävästi vuoden takaisen tilanteen, kun tuskailin graduni kanssa yrittäen samalla tehdä Ainon kansainvälisten estekisojen tallimestarihommia ja kaikkia normaaleja työkuvioita. Siihen nähden elämä on kyllä kovin leppoisaa eli valittaa ei todellakaan pidä.

Mulla on aivan valtavasti materiaalia Thaimaan reissusta, joten en käsittele tuota asiaa sen kummemmin tässä postauksessa. Lyhyestä virsi kaunis: nuo vajaat kolme viikkoa olivat yhtiä elämäni parhaista ja opettivat mulle myös paljon itsestäni. Päällimmäisenä mielessä on haave muuttaa ulkomaille pysyvästi tai ainakin pariksi kolmeksi kuukaudeksi ensi talvena näin alkuun. Haaveita saa toki olla, niitä kohden mennään mahdollisuuksien mukaan! Yhtä lailla matkan jälkeinen elämä on pitänyt sisällään mukavia juttuja, kuten tallimme kaksipäiväisissä estekisoissa toimihenkilöhommien parissa puuhastelun, estehypyt blogistakin tutun Pennon kanssa, useamman eri vieraan hevosen ratsastuksia ja salitreenejä. On istuttu luennoilla ja saatu suoritusmerkintä nelosen arvosanalla taas yhdestä maisterikurssista. Niin se on, ettei mun ja maisterin tutkinnon väliltä puutu enää kuin kahdeksan vaivaista opintopistettä. Suunnitelmissa olisi kai ottaa tuo tutkinto ulos yliopistolta huhtikuussa tai viimeistään toukokuussa. Ellen sitten riehaannu ja aloita opiskelemaan jotain aivan muuta ylimääräistä opintokokonaisuutta tähän päälle ensi syksynä opiskelija-alennuksien toivossa, haha!

Iltakäveyllä

Klinikalla viime viikon torstaina. Iso Maco!

Onhan se nyt suloinen <3

Mutta mahtui viime viikkoon myös jotain lähtökohtaisesti positiivisuudesta poikkeavaa, vaikkei asia lopulta kovin negatiivinen olekaan. Sain nimittäin lomalleni ilmoituksen valmentajaltani, jonka mukaan mun olisi hyvä käyttää Maco klinikalla jossain vaiheessa sen jälkeen, kun palaan takaisin Suomeen. Macon olikin tarkoitus alunperin päästä lomani aikana espanjalaisen eläinlääkärin Dr. Pepe Simon käsittelyyn, mutta kyseinen eläinlääkäri estyi lopulta tulemasta paikalle. Ajatuksena oli nimittäin ottaa keväälle vielä eräänlainen rutiinitarkastus, jossa katsottaisiin, missä tilanteessa Macon kanssa mentäisiin treeniin palaamisen jälkeen. Pepen käsittelyssä Maco olisi hoidettu samalla tavalla kuin marraskuussa - kauttaaltaan koko hevonen. Nyt suuntasimme kulkumme kuitenkin Vermoon tutun ja meidän tilanteen hyvin tuntevan eläinlääkärin luokse.

Maco on tuntunut oikein hyvältä treeneissä, joskin se on aluksi etupainoisena, isona ja huonosti ratsastettuna hevosena toisinaan jäykkä ennen vertymistään. Ja vinohan se on myös, mikä tekee hankaluuksia suoristamisen suhteen. Kesään verraten tunne satulan päälle on kuitenkin ollut ihan erilainen, eikä treeneissä ole ollut hankalaa tai halutonta hevosta. Ei tosin sillä, että Maco olisi koskaan haluton tai hankala ratsastaessa ollutkaan. Se on niin kiltti, että se tekee, vaikka monesti ei olisi ratsastajan estelyiden vuoksi tarvinnutkaan. Yhtä lailla moni hevonen olisi ilmoittanut viime kesällä, ettei hyppääminen tunnu kivalta, mutta Maco pötki menemään tyytyväisenä korvat tötteröllä aina sairaslomansa alkuun asti. Siksikin otan mieluummin varman päälle ja käyn klinikalla useammin, jotta tilanne ei menisi samaan kuin viime elokuussa.

Anni vs. minä :D

Kävin kampaajalla - nyt oon vaaleahiuksinen!

Pennon mielipide sunnuntain hyppäämisestä!

Klinikalla ruunalle tehtiin ihan tavallinen ontumatutkimus ja yleistilan tarkastus. Se ei tarvinnut rauhoitusta ennen varsinaisia toimenpiteitä, sillä hoitajamme Ida oli mukana auttamassa ja pitämässä Macon tyytyväisenä. Macon kanssa on aina ilo käydä klinikalla, sillä se saa kerta toisensa jälkeen kehuja käytöksestään ja olemuksestaan. Se jättää kuulemma positiivisen tunteen, mikä on suurin syy myös siihen, miksi ruuna mulle lopulta päätyi. Ja toisaalta myös siihen, miksi olen halunnut käyttää rahaa klinikkareissuihin sen sijaan, että olisin esimerkiksi päätynyt lopettamaan tai myymään hevosen ensialkuunsa. Lähtökohtaisesti Macon myyminen on asia, mistä en edes keskustele, sillä se menee multa suoraan kuoppaan sitten, kun se tilanne joskus toivottavasti kaukaisessa tulevaisuudessa koittaa. Moni on kysellyt, miksen voisi myydä Macoa kevyeen käyttöön tai oloneuvoshevoseksi, kun se luonteensa puolesta sellaiseen sopisi. En kuitenkaan halua myydä hevosta eteenpäin, jos en voi luottaa siihen, että se saisi tarvitsemaansa eläinlääkinnällistä hoitoa säännöllisesti. Champin kohdalla tilanne oli toinen, sillä se oli tiettävästi terve ja soveltuva harrastehevoseksi.

Maco oli ontumatutkimuksessa parempi kuin kertaakaan aiemmin. Jos se syksyllä oli selvästi epäpuhdas ja taivutusten jälkeen ontuva, oli ontumatutkimuksen tulokset tällä erää 0-1 viidestä. Urheiluhevosella tuo ei taivutuskokeissa ole mitään, ja kun liike ei huonontunut kovalla juoksuttaessa, antoi eläinlääkäri luvan rasittaa ja treenata ruunaa ihan normaaliin tapaan kevättä kohden. Halusin kuitenkin hoidattaa vielä kertaalleen etujalat, sillä edellisen kerran hoitoja tehtiin niihin lokakuussa. Nyt olikin hyvä hetki voidella paikat kuntoon ennen kisakentille palaamista! Näin ollen kävelemme vielä tämän viikon, jonka jälkeen hevosta saa alkaa rasittamaan asteittain kohti normaalia elämänrytmiä.

Aina yhtä mukava Kalle.

Olen kuitenkin tehnyt sen päätöksen, että mikäli Maco menee huonommaksi kesällä tai syksyllä - tai joskus tulevaisuudessa - en enää hoidata sitä, vaan päästän sen laukkaamaan vihreämmille laitumille muiden enkelihevosten joukkoon. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Maco oireili syksyllä sädeluitaan, joissa ei suuria tai käyttöön vaikuttavia merkittäviä muutoksia ole. Jalat kuvattiin uudelleen viime viikolla asian varmistamiseksi, eikä tilanne ole muuttunut suuntaan tai toiseen. Sädeluuongelmat ovat siitä ikäviä, etteivät ne parane, vaan tilannetta pystyy lähinnä lievittämään. Voimme kokeilla tarpeen mukaan vielä alumiinikengitystä ja aspiriinin syöttämistä (ohentaa verta, ollut kuulemma toisinaan apua sädeluutapauksissa), mutta muutoin Maco on saanut kaiken mahdollisen hoidon sädeluuvaivoihin aina kortisonista, tildrenista ja osphoksesta lähtien useamman kerran. Magneettikuvissa voisime todeta, että hoitaa voi tavalla, jota nytkin teemme tai ettei hoito tule vaikuttamaan. Sinne on siis turha tämän vaivan vuoksi lähteä.

Positiivisella mielellä kuitenkin liikenteessä, sillä elämä tuo aina eteen hyviä asioita. Jos joskus joudun luopumaan Macosta ennen kuin ajatuksena olisi, keksin varmasti jotain muuta tekemistä hevosharrastuksen jättämälle tyhjiölle. Sitäpaitsi, miksi murehtia etukäteen mahdollisia ikäviä asioita, kun ulkona on ihana sää ja elämä hymyilee muuten niin kirkkaasti. Turha alkaa synkistelemään! 

Tällainen tilannekatsaus tähän kohden: hengissä siis, joskin tuttuun tapaan tekemisen äärellä. Yritän löytää viikonloppuna aikaa päivitellä tänne uusimpia videoita paitsi valmennukista, myös Thaimaasta ja muusta elämästä. Seuraavat viikot ovat kuitenkin melkoista haipakkaa, sillä lähden torstaina Tahkolle ja palaan takaisin sunnuntaina, jonka jälkeen olen maanantain kotona vain lähteäkseni tiistaina työreissulle Kööpenhaminaan. Keskiviikko on vielä hieman auki, sillä saatan jäädä Köpikseen - muuten lennän sinne torstaina takaisin päiväseltään, jotta voin taas perjantaina palata Suomeen ja lähteä illalla Tampereen messuille koko loppuviikoksi. Sellaista sitten! Eipähän tarvitse miettiä, missä välissä ehtii ratsastamaan :D

Ihanaa alkanutta viikkoa, nauti auringosta ja kevään ensilämmöstä!

Lue lisää

#1051: Elossa - enemmän kuin koskaan

Auringossa kimaltelevaa merta silmän kantamattomiin, palmuja, sydämellisiä ihmisiä, herkullista ruokaa, unohtumattomia kokemuksia ja loputonta lämpöä. Siinä tiivistelmä siitä, millaista mun arki on ollut viimeisen viikon aikana. On vaikea pukea sanoiksi sitä kaikkea, mitä juuri nyt tunnen. Tiesin loman olevan hyväksi itselleni, mutta en olisi koskaan uskonut, miten paljon pääsisin kokemaan jo ensimmäisten päivien aikana täällä Thaimaan Hua Hinissa. Tässä parvekkellaa istuskellessani silmieni eteen avautuu uskomaton näkymä 16. kerroksesta suoraan merelle. En voisi olla onnellisempi.

Mitä kaikkea reissuuni on tähän mennessä mahtunut? Lähtö koitti torstaina viime viikolla noustessani Finnairin koneeseen, joka lennätti minut ja muut matkustajat suoraan Bangkokiin. Lentokentällä olin paikallista aikaa iltapäivällä eli Suomessa kello lähenteli vasta puolta päivää aikaeron ollessa viisi tuntia. Hoidin muutamat työpuhelut vielä lentokentältä ja taksista käsin, mikä aiheutti itsessäni huvitusta - normaalisti kun olen tottunut hoitamaan työasioita kaukaisimmillaan Tanskasta käsin. Itse taksimatka hotellille kesti alkuperäisistä suunnitelmista poiketen reilun neljän tunnin ajan, sillä liikenne oli melko kaaottista, eikä kuskini halunnut ymmärrettävästi ajaa uhkarohkeasti. Niinpä pysähdyimme matkalla syömään niinkin kansainvälisessä paikassa kuin McDonalds. Hyvä aloitus reissulle! Perillä hotellilla olin aivan myyty. Hotelli on oikea lomaparatiisi, jossa on kaikki valmiina: ravintolat, runsaasti ohjattuja aktiviteetteja joogasta pyöräilyyn, minigolfkenttä, valtava allasalue, erittäin ystävällinen ja avulias henkilökunta ja ennen kaikkea upeat näköalat. Tämä on juuri se paikka, jonne kannattaa tulla rentoutumaan, jos haluaa kauas pois ihmisvilinästä ja stressistä.

Ja sitähän toteutinkin ensimmäisen kahden päivän aikana. Pääasiallinen tehtäväni on ottaa aurinkoa altaan reunalla milloin kuunnellen äänikirjoja, milloin lukien jotain mukanani olevaa kaunokirjallista tai elämäkerrallista teosta. Aamut alkavat runsaalla buffetilla, jossa syön joka päivä suunnilleen samaa ruokaa, koska valikoima on niin laaja, etten osaa päättää kaikesta saatavilla olevasta. Iltapäivän kääntyessä kahden pintaan käväisen hotellihuoneessa nappaamassa bikinien päälle jotain lisäkerrosta ja lähden kävelemään paikalliseen keskustaan, josta ostan hedelmiä välipalaksi. Useana päivänä olen kävellyt ympäriinsä pieniä katuja tai rantaa pitkin vain katsellen ympärilleni ja kuunnellen maailmaa. Paikalliset tunnistavat minut jo, osa nimeltä. Meillä ei aina ole yhteistä kieltä, mutta ymmärrämme silti toisiamme. Hymy on suurin kommunikointiväline, ja se paistaa ihan jokaisen kasvoilta.

Kun aurinko alkaa painumaan taivaanrantaan, saatan pulahtaa altaaseen virkistäytymään tai suunnata kulkuni salille. Urheilusuoritusten jälkeen käyn suihkussa ja lotraan kroppaani valtavasti aftersunia, sillä olen onnistunut polttamaan itseni melkein joka päivä jostakin kohden kroppaa, vaikka suojakertoimena toimii vahvimmat apteekista ostetut aurinkorasvat, joita lisään jatkuvasti. Onneksi iho on nyt saanut väriä sen verran mukavasti, että se suojaa jo itse itseään. Eikä tässä ole paineita hankkia pikarusketusta, sillä päiviä on jäljellä vielä 12. Vastahan tässä on päästy vauhtiin!

Illalla ohjelmani vaihtelee suurestikin. Ensimmäisten päivien aikana vietin aikaa paikallisessa keskustassa illallisten ja hierontojen merkeissä. Maanantaina päätin kuitenkin lähteä jo neljän aikaan Hua Hinin keskustaan, jossa kiertelin katuja, haistelin tunnelmaa ja tutustuin rannalla oleviin hevosiin. Suosikkini on ehdottomasti Ali-ruuna, jonka omistajan kanssa juttelimme pitkät pätkät. Hua Hinissa on tunnelmaa, jota ei pysty kuvailla sanoin. Se on paljon vilkkaampi kuin esimerkiksi Krabi, mutta ei kuitenkaan yllä missään nimessä miljoonakaupunki Bangkokin ihmismassaan. Populaa kuitenkin riittää ja elämä vilkastuu illan pimetessä. Olen ihmisten keskellä elossa. Rakastan kävellä ympäriinsä erilaisia katuja ja vain nauttia tunnelmasta. Välillä pysähdyn juttelemaan paikallisten tai muiden turistien kanssa. Hymyilen jokaiselle vastaantulevalle ja he vastaavat hymyyn. On hauska huomata, miten muutamat katukauppiaat vilkuttavat jo kaukaa huomatessani minut, vaikken ole ostanut heiltä mitään. Jutellut vain ja ollut parhaani mukaan ystävällinen. Sillä pääsee täällä pitkälle.

Maanantaista alkoi lomani hieman aktiivisempi osa, sillä tapasin tuolloin Hua Hinissa ruotsalaisen ja kanssani suunnilleen samanikäisen Tobben, joka on asunut täällä puolisen vuotta työskentelemässä. Juttelimme etukäteen muutaman sanan Instagramissa, kunnes päätimme tavata, jotta hän voisi esitellä mulle paikkoja. Niinpä hyppäsin Tobben moottoripyörän kyytiin maanantai-iltana ja lähdimme käymään syömässä vähän kauempana keskustasta. Paikka oli upea: livemusiikkia veden äärellä, hyvää ruokaa ja ennen kaikkea hauskaa seuraa. Oli uskomaton tunne istua täysin vieraan henkilön moottoripyörän kyydissä, kun vauhtia oli sata kilometriä tunnissa ja liikenne vähintäänkin sekavaa. Tobbe kysyi, luotanko häneen. Vastasin, että ei mulla taida olla vaihtoehtoja.

Ilta jatkui parin eri Night Marketin kiertelemisellä, kunnes ruotsalaisoppaani väsähti edellisen päivän juhlintansa seurauksena ja päätti lähteä nukkumaan. Minä jatkoin vielä ja hankin uusia tuttavuuksia, kunnes päätin itsekin lähteä kohti hotellia taksin kyydissä. Tiistaina altaalla makoillessani sain viestin, jossa Tobbe kysyi, olisinko halukas tulemaan hänen ja lomalla olevan toisen ruotsalaismiehen kanssa rannalle 30 minuutin päästä. Innostuin heti, mutten tietysti olisi ehtinyt hotelliltani siinä ajassa 15 kilometrin päässä olevaan keskustaan. Ei mennyt kauaa, kun moottoripyörä oli hotellini edessä odottamssa, josta jatkoimme matkaa ensin Tobben luokse ja siitä noin 40 kilometrin päähän pienelle Khao Kalok -nimiselle rannalle, josta kiipesimme vielä erikseen kauemman päärannasta. Näkymä oli uskomaton: täysin eristyksissä oleva ranta, jossa ei ollut ketään muita kuin me. Makoilimme rantavedessä, heitelimme palloa ja riehuimme aallokossa. Hetki oli kuin jostain yltiökliseisestä teinielokuvasta. Kun ajoimme takaisin Hua Hiniin päin, näki ruotsalaiskaveruksista selvästi, miten he nauttivat ajamisesta uusilla teillä. Vauhtia ei säästelty, kun tiet sen sallivat. Samalla mulle näytettiin jatkuvasti reitin varrella olevia nähtävyyksiä ja yksityiskohtia. Olin jopa niin kliseinen, että nostin käteni ilmaan ja nauroin onnesta. En ole koskaan tuntenut olevani niin elossa kuin tuolla hetkellä. 

Rantareissun jälkeen istuimme porukalla syömässä jälleen Mäkkärissä, sillä Tobbe kertoi syöneensä viime aikoina ihan riittävästi thairuokaa, eikä siksi halunnut mennä paikallisiin ravintoloihin. En tietenkään väittänyt vastaan, vaikka ranskalaiset ja nugetit eivät enää houkutelleet. Mietin, olisinko lähtenyt istumaan iltaa kaverusten kanssa Tobben luo, mutta halusin kuitenkin vielä kokea Hua Hinin iltaa. Niinpä jatkoin matkaani yksin ja kävelinkin kahden tunnin ajan ympäri keskustaa jutellen ihmisille ja seikkaillen eri kaduilla. Aina, kun näin tilaisuuden koittavan, tarjouduin ottamaan turisteista kuvia. Ihmisten reaktiot olivat mahtavia! Suurin osa oli aluksi hämmentyneitä, mutta lopulta he kiittelivät vuolaasti avuliaisuudesta. Pienillä teoilla saa helposti kivan fiiliksen kaikille. Kotimatka sujui tuk tukin kyydissä 120 kilometrin tuntivauhdissa, mikä hirvitti jopa enemmän kuin moottoripyörällä ilman varusteita ajaminen. Annoin kuskille tippiä. Paikalliset ovat ihan mahtavaa porukkaa.

Keskiviikkona päivän aktiviteeteina kävelin Cha Amiin päin rantahietikkoa pitkin reilut kymmenen kilometriä yhteensä, joskin takaisin oli käännyttävä ehtiäkseni mukaan Cha Amin iltamarkkinoille. Siinä rannalla kävellessäni otin kuulokkeet pois korvista ja annoin mielen levätä. Katsoinpa sitten oikealle tai vasemmalle, näkyi merta niin pitkälle kuin silmä kantoi. Lämpötila oli hiostava, kuten jokaisena päivänä (lämpöä on noin 35 astetta ja ilmankosteus niin suuri, että ulos mennessäni kameran linssi huurustuu), mutta se ei menoa haitannut. Vastaan tuli muutama turisti, mutta pystyin laskemaan ihmiset kahden käden sormilla. Sielu lepäsi. Rantavedessä leikkivät lapset vilkuttivat ja näyttivät peukkuja. Vilkutin takaisin ja hymyilin. Tätä on onnellisuus, taisin miettiä. Toki olen yhtä lailla onnellinen myös Suomessa, mutta kyllä matkailu ja varsinkin yksin matkustaminen antaa maailmaan ihan erilaisen näkökulman. Jos en olisi sidottu Suomeen työn ja hevosen puolesta, en epäröisi hetkeäkään, vaan muuttaisin ulkomaille töihin. Niin olen halunnut tehdä aina. Ja niin aion joskus tehdä - heti sitten, kun elämäntilanne sen sallii.

Keskiviikkona kävin tosiaan kolmatta päivää putkeen iltamarkkinoilla, tällä kertaa Cha Amissa. Lähdin tuonne suomalaispariskunnan kanssa, jotka bongasin hotelliltamme. He ovat suunnilleen omien vanhempieni ikäisiä, todella mukavia ja sydämellisiä ihmisiä. Olemme jutelleet päivittäin altaalla pitkät pätkät milloin työstä, milloin lapsista ja milloin matkustamisesta. Pariskunta on matkustanut Hua Hinissa jo vuosia sitten ensimmäistä kertaa, joten paikka on heille todella tuttu. Lähdimmekin yhdessä Cha Amiin, jossa hämmennyin tavaran ja ihmisten paljoudesta. Hua Hinin isoin iltamarkkina on toki iso sekin, mutta tämä oli jotain sellaista, mitä en ollut kokenut aikoinaan edes Phuketissa. Tavaraa ja kojua riitti niin paljon, etten ehtinyt kiertää kaikkea kahdessa tunnissa läpi, vaikken edes jäänyt katselemaan kojuja kovinkaan tarkasti! Lopulta mukaani tarttui ties mitä aina kelloista kukkaroihin, kenkiin ja koruihin. Aurinkolasit ostin jo edellisenä päivänä Hua Hinista.

Eniten ylpeä olin siitä, että olen oikeasti uskaltanut maistaa näin ruokaennakkoluuloisena ihmisenä paikallisia ruokia ja vieläpä pitänyt niistä erittäin paljon. Cha Amissa otin itselleni riisinuudeliannoksen, jossa oli jotain kalaa. Yritin kysellä, mitä kalaa ruoassa oli, mutta sain vastaukseksi osoituksen palloon. En siis tiedä, söinko pallokalaa. Hyvää se ainakin oli - ja mausteista! Yhtä lailla mahaan upposi erilaisia possunpaloja, jotka pussitettiin muoviin ja syötiin sormin. Olin ihan varma, että istuisin koko yön vessassa. Hämmästyksekseni on todettava, ettei mahani ole koskaan ollut niin hyvässä kunnossa kuin täällä. Ehkä se valtava puuron syönti ei ole hyväksi. Pitääpä testata, kun palaan Suomeen.

Parasta lomassa on se, etten suunnittele mitään etukäteen. En tiedä, mitä teen illalla saati huomenna. Toki toiveissa olisi, että saisin seuraa myös tulevina päivinä joko jo tutuista ja uusista kavereistani. Parin kanssa olen sopinut, että menisimme istumaan iltaa tai kiertelemään kaupunkia lähipäivinä. Perjantaina olisi ehkäpä tarkoitus viettää leffailtaa ruotsalaisten kanssa ja suunnata siitä kulku Hua Hinin kuuluisalle baarikadulle. Näin naisena saan olla rauhassa, mutta miesten ympärillä pyörii ärsyyntymiseen asti LadyBoyt. Varmuudeksi ostin itselleni kuitenkin sormuksen. Jos joku kysyy, saatan olla kihloissa. :D

Mutta se tältä erää! Kuvasin maanantaista MyDayn, joka on tulossa julkaisuun todennäköisesti viikonloppuna. Minäpä suuntaan nyt kulkuni kohti allasaluetta, jossa aion makoilla ainakin kahteen ja lähteä siitä taas kävelemään kohti Cha Amia rantaa pitkin. Tänään tarkoituksena olisi yrittää päästä sinne asti. Kahdeksan kilometriä suuntaansa tarkoittaa, että aurinkorasvaa on pakko varata mukaan. Ja lippis! Tulomatkalla pysähdyn merenrannalla olevaan hierontakojuun aloevera-hierontaa varten ja kuuntelen meren ääniä tunnin ajan silmät kiinni. Uskon, että sillä hetkellä en voisi olla rentoutuneempi. Toivottavasti sama vire jatkuu Suomessakin sitten, kun palaan matkaltani kotimaahan! Mutta sen murehtimista ei kannata aloittaa vielä hetkeen. Nyt nautitaan ja eletään hetkessä. Pidetään kiinni tästä tunteesta, joka ei saa hymyä hyytymään: en ole koskaan ollut näin elossa kuin nyt.

Ihanaa torstaipäivää just sulle! :) 

Lue lisää