#1052: Ehkä kisaamaan, ehkä ei

Suomessa taas! Huh, miten pitkä postaustauko tähän kohden ehtikään muodostumaan. Palasin tosiaan viime viikolla takaisin Suomeen lomaltani, jonka jälkeen arki on alkanut rullaamaan varsin tavalliseen malliin niin hevoshommien, töiden kuin opiskeluidenkin suhteen. Paljon on hommaa tälle keväälle, mutta niinhän se keväisin on aina. Muistan ihan elävästi vuoden takaisen tilanteen, kun tuskailin graduni kanssa yrittäen samalla tehdä Ainon kansainvälisten estekisojen tallimestarihommia ja kaikkia normaaleja työkuvioita. Siihen nähden elämä on kyllä kovin leppoisaa eli valittaa ei todellakaan pidä.

Mulla on aivan valtavasti materiaalia Thaimaan reissusta, joten en käsittele tuota asiaa sen kummemmin tässä postauksessa. Lyhyestä virsi kaunis: nuo vajaat kolme viikkoa olivat yhtiä elämäni parhaista ja opettivat mulle myös paljon itsestäni. Päällimmäisenä mielessä on haave muuttaa ulkomaille pysyvästi tai ainakin pariksi kolmeksi kuukaudeksi ensi talvena näin alkuun. Haaveita saa toki olla, niitä kohden mennään mahdollisuuksien mukaan! Yhtä lailla matkan jälkeinen elämä on pitänyt sisällään mukavia juttuja, kuten tallimme kaksipäiväisissä estekisoissa toimihenkilöhommien parissa puuhastelun, estehypyt blogistakin tutun Pennon kanssa, useamman eri vieraan hevosen ratsastuksia ja salitreenejä. On istuttu luennoilla ja saatu suoritusmerkintä nelosen arvosanalla taas yhdestä maisterikurssista. Niin se on, ettei mun ja maisterin tutkinnon väliltä puutu enää kuin kahdeksan vaivaista opintopistettä. Suunnitelmissa olisi kai ottaa tuo tutkinto ulos yliopistolta huhtikuussa tai viimeistään toukokuussa. Ellen sitten riehaannu ja aloita opiskelemaan jotain aivan muuta ylimääräistä opintokokonaisuutta tähän päälle ensi syksynä opiskelija-alennuksien toivossa, haha!

Iltakäveyllä

Klinikalla viime viikon torstaina. Iso Maco!

Onhan se nyt suloinen <3

Mutta mahtui viime viikkoon myös jotain lähtökohtaisesti positiivisuudesta poikkeavaa, vaikkei asia lopulta kovin negatiivinen olekaan. Sain nimittäin lomalleni ilmoituksen valmentajaltani, jonka mukaan mun olisi hyvä käyttää Maco klinikalla jossain vaiheessa sen jälkeen, kun palaan takaisin Suomeen. Macon olikin tarkoitus alunperin päästä lomani aikana espanjalaisen eläinlääkärin Dr. Pepe Simon käsittelyyn, mutta kyseinen eläinlääkäri estyi lopulta tulemasta paikalle. Ajatuksena oli nimittäin ottaa keväälle vielä eräänlainen rutiinitarkastus, jossa katsottaisiin, missä tilanteessa Macon kanssa mentäisiin treeniin palaamisen jälkeen. Pepen käsittelyssä Maco olisi hoidettu samalla tavalla kuin marraskuussa - kauttaaltaan koko hevonen. Nyt suuntasimme kulkumme kuitenkin Vermoon tutun ja meidän tilanteen hyvin tuntevan eläinlääkärin luokse.

Maco on tuntunut oikein hyvältä treeneissä, joskin se on aluksi etupainoisena, isona ja huonosti ratsastettuna hevosena toisinaan jäykkä ennen vertymistään. Ja vinohan se on myös, mikä tekee hankaluuksia suoristamisen suhteen. Kesään verraten tunne satulan päälle on kuitenkin ollut ihan erilainen, eikä treeneissä ole ollut hankalaa tai halutonta hevosta. Ei tosin sillä, että Maco olisi koskaan haluton tai hankala ratsastaessa ollutkaan. Se on niin kiltti, että se tekee, vaikka monesti ei olisi ratsastajan estelyiden vuoksi tarvinnutkaan. Yhtä lailla moni hevonen olisi ilmoittanut viime kesällä, ettei hyppääminen tunnu kivalta, mutta Maco pötki menemään tyytyväisenä korvat tötteröllä aina sairaslomansa alkuun asti. Siksikin otan mieluummin varman päälle ja käyn klinikalla useammin, jotta tilanne ei menisi samaan kuin viime elokuussa.

Anni vs. minä :D

Kävin kampaajalla - nyt oon vaaleahiuksinen!

Pennon mielipide sunnuntain hyppäämisestä!

Klinikalla ruunalle tehtiin ihan tavallinen ontumatutkimus ja yleistilan tarkastus. Se ei tarvinnut rauhoitusta ennen varsinaisia toimenpiteitä, sillä hoitajamme Ida oli mukana auttamassa ja pitämässä Macon tyytyväisenä. Macon kanssa on aina ilo käydä klinikalla, sillä se saa kerta toisensa jälkeen kehuja käytöksestään ja olemuksestaan. Se jättää kuulemma positiivisen tunteen, mikä on suurin syy myös siihen, miksi ruuna mulle lopulta päätyi. Ja toisaalta myös siihen, miksi olen halunnut käyttää rahaa klinikkareissuihin sen sijaan, että olisin esimerkiksi päätynyt lopettamaan tai myymään hevosen ensialkuunsa. Lähtökohtaisesti Macon myyminen on asia, mistä en edes keskustele, sillä se menee multa suoraan kuoppaan sitten, kun se tilanne joskus toivottavasti kaukaisessa tulevaisuudessa koittaa. Moni on kysellyt, miksen voisi myydä Macoa kevyeen käyttöön tai oloneuvoshevoseksi, kun se luonteensa puolesta sellaiseen sopisi. En kuitenkaan halua myydä hevosta eteenpäin, jos en voi luottaa siihen, että se saisi tarvitsemaansa eläinlääkinnällistä hoitoa säännöllisesti. Champin kohdalla tilanne oli toinen, sillä se oli tiettävästi terve ja soveltuva harrastehevoseksi.

Maco oli ontumatutkimuksessa parempi kuin kertaakaan aiemmin. Jos se syksyllä oli selvästi epäpuhdas ja taivutusten jälkeen ontuva, oli ontumatutkimuksen tulokset tällä erää 0-1 viidestä. Urheiluhevosella tuo ei taivutuskokeissa ole mitään, ja kun liike ei huonontunut kovalla juoksuttaessa, antoi eläinlääkäri luvan rasittaa ja treenata ruunaa ihan normaaliin tapaan kevättä kohden. Halusin kuitenkin hoidattaa vielä kertaalleen etujalat, sillä edellisen kerran hoitoja tehtiin niihin lokakuussa. Nyt olikin hyvä hetki voidella paikat kuntoon ennen kisakentille palaamista! Näin ollen kävelemme vielä tämän viikon, jonka jälkeen hevosta saa alkaa rasittamaan asteittain kohti normaalia elämänrytmiä.

Aina yhtä mukava Kalle.

Olen kuitenkin tehnyt sen päätöksen, että mikäli Maco menee huonommaksi kesällä tai syksyllä - tai joskus tulevaisuudessa - en enää hoidata sitä, vaan päästän sen laukkaamaan vihreämmille laitumille muiden enkelihevosten joukkoon. Kaikki merkit viittaavat siihen, että Maco oireili syksyllä sädeluitaan, joissa ei suuria tai käyttöön vaikuttavia merkittäviä muutoksia ole. Jalat kuvattiin uudelleen viime viikolla asian varmistamiseksi, eikä tilanne ole muuttunut suuntaan tai toiseen. Sädeluuongelmat ovat siitä ikäviä, etteivät ne parane, vaan tilannetta pystyy lähinnä lievittämään. Voimme kokeilla tarpeen mukaan vielä alumiinikengitystä ja aspiriinin syöttämistä (ohentaa verta, ollut kuulemma toisinaan apua sädeluutapauksissa), mutta muutoin Maco on saanut kaiken mahdollisen hoidon sädeluuvaivoihin aina kortisonista, tildrenista ja osphoksesta lähtien useamman kerran. Magneettikuvissa voisime todeta, että hoitaa voi tavalla, jota nytkin teemme tai ettei hoito tule vaikuttamaan. Sinne on siis turha tämän vaivan vuoksi lähteä.

Positiivisella mielellä kuitenkin liikenteessä, sillä elämä tuo aina eteen hyviä asioita. Jos joskus joudun luopumaan Macosta ennen kuin ajatuksena olisi, keksin varmasti jotain muuta tekemistä hevosharrastuksen jättämälle tyhjiölle. Sitäpaitsi, miksi murehtia etukäteen mahdollisia ikäviä asioita, kun ulkona on ihana sää ja elämä hymyilee muuten niin kirkkaasti. Turha alkaa synkistelemään! 

Tällainen tilannekatsaus tähän kohden: hengissä siis, joskin tuttuun tapaan tekemisen äärellä. Yritän löytää viikonloppuna aikaa päivitellä tänne uusimpia videoita paitsi valmennukista, myös Thaimaasta ja muusta elämästä. Seuraavat viikot ovat kuitenkin melkoista haipakkaa, sillä lähden torstaina Tahkolle ja palaan takaisin sunnuntaina, jonka jälkeen olen maanantain kotona vain lähteäkseni tiistaina työreissulle Kööpenhaminaan. Keskiviikko on vielä hieman auki, sillä saatan jäädä Köpikseen - muuten lennän sinne torstaina takaisin päiväseltään, jotta voin taas perjantaina palata Suomeen ja lähteä illalla Tampereen messuille koko loppuviikoksi. Sellaista sitten! Eipähän tarvitse miettiä, missä välissä ehtii ratsastamaan :D

Ihanaa alkanutta viikkoa, nauti auringosta ja kevään ensilämmöstä!