Tämä vuodenvaihde olikin poikkeus sääntöön! Viime kausi lopetettiin ulkokaudella ja tämä kausi avataan vasta ulkokentillä. Monia ratsastajia ahdistaa ajatus hallissa kilpailemisesta, eivätkä kaikki hevosetkaan viihdy rajatummalla alueella. Poikkeuksena toki entinen hevoseni Champ, joka toimi poikkeuksetta paremmin kisatilanteissa maneesiolosuhteissa. Mutta näin Macon sairaslomailun myötä skippasimme sujuvasti koko tämän 2018-2019 hallikauden, ja pääsemme aloittamaan kilpakentille paluun toivottavasti toukokuussa ulkokisoista. Jippii!
Ennen kisakentille paluuta on kuitenkin laitettava perusasiat kuntoon. Maco oli suurimmaksi osaksi kävelyliikunnalla koko maaliskuun ajan, johtuen sekä omasta lomailustani ja työmatkoistani, myös sen parin viikon pakollisesta rasituskiellosta klinikkahoitojen myötä. Virallisesti olisin saanut aloittaa ratsastamisen ilot jälleen maaliskuun lopulla, mutta lopulta treenien aloittaminen venyi viikolla. Ja eihän me toki hypätty heti hikiliikuntaan, vaan palataan rasitukseen vähitellen. Maco on kävellyt päivittäin puolesta tunnista tuntiin tämän kuukauden aikana, joten sen peruskunto ei kuitenkaan ole täysin nolla. Siltikin on hyvä pitää jäitä hatussa, jottei tee ylilyöntejä ja kipeytä hevosta sen takia lihaksistostaan turhaan.
 |
| Kaikki ihanat kuvat lauantailta c. Katariina Heiskanen, kiitos! |
Olin etukäteen todella skeptinen sen suhteen, miltä Maco mahtaisi tuntua pidemmän kävelyloman päätteeksi. En tiedä, onko kyse vääristä käsityksistäni vai edellisten hevosten tuomista mielikuvista, mutta mulla on aina lähtökohtainen ajatus kävelylomien negatiivisesta vaikutuksesta hevosen liikkeisiin. Champ oli ainakin mulla ollessaan hevonen, joka oli parin kävelypäivän jälkeen jo vähän jäykempi, mutta pidempään käveltyään ihan kamala ratsastaa. Se ei liikkunut epämääräisesti, mutta oli koko kropastaan "jumisen" tuntuinen ja epätasainen kädelle. Monesti myös varsinkin ratsastuskouluissa lomien jälkeen ratsastettavat tuntihevoset olivat toinen toistaan pahempia rautakankia, joita me junnut yritettiin jumppailla ennen varsinaisten syyskauden tuntien alkamista. Liekö täältä jäänyt oletukset siitä, ettei kävelylomat tai lomailut ylipäänsä tee hevosesta sen vetreämpiä.
Vaikka yksilöitähän nämä kaikki ovat! Macon kanssa olen joutunut toteamaan, että se on ollut kävelylomiltaan palatessaan aina yllättävän hyvä - ja yllättänyt joka kerta positiivisesti. Onhan se ratsastuksellisesti toki epätasainen ja varsinkin aluksi hyvin kiireinen tai levoton kädelle, mutta isona ja lähtökohtaisesti jäykkärunkoisena otuksena joudun aina hämmästymään siitä, miten elastisesti ja mielellään se liikkuu lomien jälkeen. Tästä inspiroituneena olenkin muuttanut ruunan viikko-ohjelmaa siten, että se liikkuu kaksi tai maksimissaan kolme päivää putkeen, jonka jälkeen se kävelee yhden päivän käsikävelyssä. Samalla ratsun selkä saa levätä satulan rasituksesta. Noihin kahteen tai kolmeen työskentelypäivään mahtuu aina kaikki meidän treenit niin sileällä kuin esteillä, mutta myös ne rennommat maastolenkit ja juoksutukset tai ohjasajopäivät. Samalla ruuna pysyy myös motivoituneena, kun sitä ei prässätä liikaa.
Opin kantapään kautta, etteivät kaikki hevoset kestä neljän tai viiden päivän peräkkäistä treeniä ja sitä yhtä kävelyvapaata viikossa. Vaikka pyrin maastoilemaan ja ottamaan kevyitä liikutuspäiviä useasti viikkoon, tulin silti tehneeksi viime keväänä liikaa ja liian intensiivisesti Macon kanssa. Se heijastui heti sen motivaatioon ja työskentelyasenteeseen: ruunasta tuli väsähtäneen oloinen, vaikka se toki teki työtä käskettyä. Silloin maastoilimme kolme viikkoa, joka vaikutti menoon positiivisesti. Ruuna ei kuitenkaan oltu vuosihuollettu kertaakaan mulla ollessaan (ja tuskin Saksassakaan) eläinlääkärin toimesta, mikä alkoi näkymään liikkeessä kesän mittaan jäykkyytenä ja hyppyjen ilmavuuden katoamisena. Vaikka en kannusta ketään piikittelemään tai hoidattamaan hevosiaan turhaan, vaativat jotkut hevoset lääkinnällisiä hoitotoimenpiteitä suorittaakseen parhaimmalla mahdollisella tavalla. Ei sitten, kun ongelmia jo on, vaan ennaltaehkäisevästi. Maco ehti olla Suomessa mulla 1,5 vuotta ennen ensimmäistä hoitotoimenpidettä, ja sinä aikana sitä treenattiin Saksan ajoista poikkeavalla tavalla, joka olisi mahdollisesti vaatinut eläinlääkärin ennaltaehkäisevää hoitoa jo vuosi sitten. En tiedä, olisiko sillä voitu välttää tämä puolen vuoden kevyempi jakso, mutta pakkohan sitä on näin jälkikäteen pohtia.
Oppia ikä kaikki. Nyt näyttää kuitenkin hyvältä! Maco on tuntunut omaan käteeni oikeasti positiiviselta kaikin mahdollisin tavoin. Se haluaa tehdä töitä hyvällä asenteella. Ratsastuksen aluksi se vetelee hirveää kyytiä ja viipottaa kiihdytellen korvat hörössä kenttää tai maneesia ympäri. Loppukäynneissä ruunaa kiitellessäni se kävelee niin tyytyväisenä itseensä, että oma sydämeni meinaa pakahtua onnellisuudesta. On etuoikeutettua saada viettää aikaa noin mahtavan persoonan kanssa lähes päivittäin. En koskaan kyllästy ihmettelemään, miten ruuna antaa itsestään silloinkin, kun moni muu nelijalkainen heittäisi jalat pöydälle ristiin. Se on suurin syy, miksi olen käyttänyt niin paljon resurssejani - aikaa, rahaa ja mielenterveyttä - tuon otuksen terveyden edistämiseen.
Koska treeniin on jälleen hiljakseen päästy, tarkoittaa se myös uusien tavoitteiden asettamista. Vaikka katse on toki jo pitkällä tulevaisuudessa ja kesän kisoissa (arvatkaa, miten valtava kisakuume mulla jo onkaan!), on syytä malttaa mielensä ja keskittyä hieman konkreettisempiin ongelmakohtiin ennen kisakentille paluuta. Noin kuukauden tauko tarkoitti taukoa myös omalla kohdallani, enkä ratsastanut 27.2.-9.4. välissä kuin muutamana päivänä kunnolla. Ratsastustaito ei katoa päivässä tai parissa, joten en voi väittää lähteväni nollasta liikkeelle kesää kohden. Itse asiassa olen treenannut monipuolisemmin koko talven läpi kuin koskaan aiemmin, mikä näkyy positiivisesti omassa kehonhallinnassa ja kropan lihaksistossa. Tästä voisin tehdä ihan kokonaan oman postauksen, jos halukkaita lukijoita löytyy! Olo on nimittäin vahvempi kuin varmasti ikinä. Pitääkin olla, sillä näin 25 ikävuotta lähestyessäni suunta taitaa jatkossa olla vain alaspäin, vai miten se meneekään.. ;)
Viikonlopun ratsastuksien perusteella otinkin siis mietintämyssyn kaapista ja vedin sen syvälle päähäni. Mihin asioihin haluaisin kiinnittää erityisen paljon huomiota tulevien viikkojen aikana?
- OMAT KÄDET
Jokainen ratsastaja voisi listata haluavansa kiinnittää huomiota omaan istuntaansa, mutta se on mielestäni turhan ylimalkainen tavoite. Pilkkomalla asiat konkreettisiin osiin, voi tuloksia saavuttaa paremmin. Ja minähän niin haluan tehdä! Siispä ensimmäisenä asiana haluan kiinnittää huomiota omiin käsiini ja siihen, miten vaikutan hevoseen selässä istuessani.
Käsivarsien tulee olla rennot, mutta jäntevät. Liikkeen tulee lähteä kyynärpäästä taaksepäin, ei sivulle. Kyynärpäiden tulee olla lähellä kylkiä, ei siis lepattaa valtoimenaan esteratsastajille tyypillisesti irti kyljistä. Tämä on asia, johon valmentajamme kiinnitti paljon huomiota vuodenvaihteen jälkeisissä treeneissä, ja josta olen huomannut ison eron omassa vakaudessani. Onhan tästä sanottu aina, mutta ero hevosessakin on iso, kun tätä oikeasti vahtii taukoamatta. - TAKAPUOLI SATULAAN
Tai jos saan sanoa rumasti, niin se "perse penkkiin", kuten yksi pitkäaikaisimmista valmentajistani huusi mulle jo ollessani juuri ja juuri täysi-ikäinen. On tärkeää pystyä istumaan syvälle satulaan laukassa, jotta hevoseen voi vaikuttaa istunnalla. Takapuoli ei saisi nousta hevosen liikkeen mukana irti penkistä jokaisella laukka-askeleella.
Helpommin sanottu kuin tehty! Macon ollessa virkeä, on se myös melkoisen vahva edestä, vaikkei ehkä siltä aina näytäkään. Siinä kohden teen virheen ja jään helposti puristamaan itseni kyytiin sen sijaan, että oikeasti istuisin satulaan ja käyttäisin niitä surullisen kuuluisia vatsalihaksiani. Nyt ratsastaessani Donnalla olen huomannut, miten valtavasti vatsalihaksilla voi vaikuttaa hevosen laukkaan. Yritän siis apinoida saman Macon ratsastukseen, vaikka vaikeaa se on. Pirun vaikeaa. Vatsalihakset, nyt töihin! - ENEMMÄN YLÄMÄKEEN
Aina sama virsi. Hevosen liikkeen pitäisi lähteä takaa eteen ja ylös, ei siis edestä taakse ja sidottuna maahan. Helposti varsinkin virkeämmän ratsun kanssa tulee jäätyä vetokilpailuun, jossa ratsun kaula jää liian lyhyeksi ja koko hevonen nenilleen. Lapojen liike rajoittuu ja ennemmin tai myöhemmin kierre on valmis - tuloksena on kropastaan kipeä hevonen.
Maco on luonnostaan pitkä ja etupainoinen. Väitän, että nyt elokuun jälkeen tehdyt hoidot, säännöllinen hieronta ja päivittäiset venyttelyt ovat tehneet sille hyvää, sillä se on oikeasti paljon paremmin takajaloillaan ja liikkuu enemmän ylämäkeen ollen yllättävän hyvä kädelle. Ei missään nimessä niin hyvä kuin haluaisin, mutta parempi - ja sehän on monessa kohden jo askel oikeaan suuntaan. Töitä on silti paljon edessä, enkä ole tarpeeksi taitava tehdäkseni tätä yksin. Onnekseni mulla on valtavasti tietotaitoa ympärilläni päivittäin!
Näillä kolmella ajatuksella treenataan siis tulevien viikkojen aikana. Ajatuksenani on, että pääsiäisen aikaan käytämme yhteisiä hetkiämme paitsi maastoiluun, myös sileän työskentelyyn ja mahdollisesti myös pieniin hyppyihin. Ensi viikon alussa katsomme valmentajamme kanssa jälleen valmennuskuvioita, jos aikataulut antavat myöden. Loppukuusta olen nimittäin jälleen reissussa Tanskassa työkuvioiden vuoksi, ja huhtikuun viimeinen viikonloppu kuluu tallilla ulkokisakauden avauksen merkeissä toimihenkilönä. Ehkä me päästään itsekin kilpailemisen makuun toukokuussa! Sitä ennen keskitytään perusasioihin. Ihan vaikka siihen, että ulkona ratsastaessa hevosessa on joku kontrolli, emmekä kiidä kengurulaukkaa hiekkalaatikkoa ympäri vedet silmissä nauraen.
Vaikka kai sitä saa nauttia elämästään. Me ainakin nautitaan, täysillä!
Ihanaa alkanutta pääsiäisviikkoa ♥
