Viime viikolla saitte lukea vähän analysoivampaa kisapostausta, joten tällä kertaa vuorossa on lyhyempi postaus Hyvinkäällä järjestetyistä Etelä-Suomen aluemestaruuskisoista. Lyhyesti kisapäivän voisi tiivistää näin: hevonen oli ensimmäisessä luokassa ihan possu, mutta itse mestaruusrata oli varmaankin kauden parhain suorituksemme. Olimme loppujen lopuksi nuorten aluemestaruusluokassa sijalla neljä - niin lähellä, mutta niin kaukana mitalista!
Olimme jälleen hyvissä ajoin liikenteessä, joten Hyvinkäällä meillä ei ollut mikään kiire. Katselin ensin suomenhevosten mestaruusluokan ja iloitsin mitalistien puolesta: Erika voitti pronssia, jee! Hyppäsin itse ensimmäisenä luokkana avoimen 105cm-luokan, jossa oli helppo rata. Kaksi yksittäistä estettä ja kolme suhteutettua linjaa. Mukana ei ollut onneksi vesimattoa, mutta jokaisessa esteessä oli kuitenkin jotain katsottavaa, kuten erikoisempia portteja ja värejä. Champ ei onneksi tuijota mitään, joten olin radankävelyn jälkeen luottavaisella mielellä.
 |
| Lopulta päästiin tämän "valtavan pelottavan" esteen yli... |
Verryttelyyn päästyäni totesin, että hevonen oli ihan possu. Se ei suostunut ylittämään ehkä 50cm korkeudella olevaa pystyä, vaan "kielsi" sille kahdesti yrittäen vasemmalta ohi ja komentaessani se pomppasi pystyyn toistuvasti. Selkään nuo pystyyn hyppimiset eivät onneksi tunteen isoilta, mutta Erika sanoi hevosen käyneen kerran ihan kunnolla ylhäällä. Muutenkin Champ pelleili ja testasi, onko pakko tehdä töitä: se potki paljon kannusta vasten, enkä oikein pystynyt komentamaan sitä verryttelyssä, sillä pelkäsin sen potkaisevan jotakin toista ratsukkoa. Pääsin kuitenkin lopulta ylittämään sekä pystyn, että okserin ratakorkeudessaan.
105cm rata on ihan kauheaa katsottavaa. Hevonen oli niin pohkeen takana kuin olla voi ja seisoi oikeastaan koko alkuradan jokaista estettä vasten. Ensimmäiselle pystylle se jäi ihan kovaksi kyljistä ja tyhjäksi edestä, jolloin käytin raippaa ennen estettä. Champ meinasi pysähtyä, mutta kun kenkäisin kannukset kylkiin, hyppäsi ruuna esteen sekaan. No, tästä jatkettiin apinanraivolla loppurata ja ihme, ettei yhtään kieltoa tullut matkaan. Aikamoinen työvoitto, vaikka siistiä ratsastusta tuo ei ollut missään nimessä nähnytkään. En ratsastanut itse hyvin, en todellakaan, mutta ainakin pääsimme maaliin.
 |
| Mitähän tässä tapahtuu..? Koko verryttely oli kyllä yhtä säätämistä meidän osalta :D |
Ennen nuorten mestaruutta kilpailtiin junioreiden mestaruus, jonka aikana Champ hengähti trailerissa nauttien heinistä. Istuskelimme Erikan kanssa katsomossa ja seurasimme luokkaa. Pyysin Erikaa auttamaan mua mestaruusluokan verryttelyssä, sillä hän oli auttanut meitä jo ensimmäisessä luokassa sen, mitä omalta ratsastukseltaan kerkesi. Nuorten aluemestaruus hypättiin 115cm korkeudella ja rata oli sama kuin senioreilla: ensin joko lyhyt kuusi kaartaen tai pidemmät viisi laukkaa suoremmin okserilta pystylle, josta kaarteen kautta okserilta lyhyet kuusi pystylle. Tästä taas kaarteen jälkeen pitkältä (!) trippeliltä lyhyet kuusi laukkaa pystylle, minkä jälkeen u-käännös ja takaisin päin mustakeltainen iso okseri. Okserin jälkeen olikin hyvin aikaa päästää hevonen pitkäksi, mikäli ratsastaja ei ollut tarkkana: kulman jälkeen tehtiin ikään kuin kulman leikkaus täyskaarrolla, josta pysty-okseri-pysty -kolmoissarja ja loppuun vielä pystyltä kaareva tie helpolle okserille. Tekemistä kyllä riitti! Rata oli iso 115cm rata, enkä muuten ole koskaan aiemmin nähnyt alueluokissa kolmoissarjaa, ellei talent-luokkia lasketa mukaan.
Lähdin toisen luokan verryttelyyn vähän epämääräisellä asenteella. Verryttelyn pohja oli kulunut kaarteista todella pehmeäksi, joten esteille oli vaikeampaa säilyttää laukka kaarteiden läpi. Champ kuitenkin hyppäsi ihan hyvin ja oli paljon parempi kuin ensimmäisen luokan verryttelyssä. En kuitenkaan hypännyt okseria metriä isompana ja ennen radalle menoa otin vain yhden isomman pystyn.
 |
| 115cm-luokkan verryttely sujuikin sitten jo vähän paremmin. |
Ja vitsit, miten hieno hevonen mulla olikaan itse suorituksen aikana! Kerrankin voin sanoa, että oikeasti jopa ratsastin hyvin (toki suhteellista, mutta mun tasolla hyvin). Toki radalla oli paljon parannettavaa, kuten yksi ristilaukkakaarre ja turhaa ylimääräistä säätämistä, mutta silti! Olin ihan ihmeissäni, kun suoritin ne kaikki vaativimmat tehtävät hyvin ja ilman mitään ongelmia: muistin ratsastaa rytmissä ja laukata kaarteet. Ennen viimeistä estettä kerkesin huokaista helpotuksesta, jolloin unohdin ratsastaa kaarteessa laukkaa ja huomasin sen kolmisen askelta ennen estettä. Tiesin, että jäämme vähän kauas, joten käytin kaksi askelta ennen estettä raippaa pohkeen taakse. Tyhmä minä! Jos olisin vain tukenut hevosta enemmän pohkeella ja pitänyt käden rauhassa, olisi Champ selvittänyt sen helposti puhtaasti, mutta nyt hyppy jäi vähän laa'aksi ja saimme okserin etupuomin mukaan.
Radan helpoin este olikin sitten se vaikein, ainakin meille. Sen helppous tekeekin siitä ehkä niin vaikean - ratsastajat lopettavat ratsastuksen viimeiselle ja ajattelevat, että kai tuo vielä tässä menee, kun nämä muutkin jo selvitin. Omalla kohdallani kyse oli ihan puhtaasti kokemattomuudesta ja siitä, että kerkesin lopettaa ratsastuksen ennen viimeistä hyppyä. Vain kolme ratsastajaa suoritti radan puhtaasti, joten he jakoivat mitalit keskenään. Olin nopein neljällä virhepisteellä maaliin tullut ratsukko, joten tällä kertaa sain "tyytyä" neljänteen sijaan. Pettymystä tunsin ehkä ensimmäiset kaksi sekuntia pudotuksen jälkeen, mutta muuten en voi edes sanoin kuvailla, miten onnellinen olin tuon radan jälkeen.
Olisihan se mitali ollut kiva, mutta toisaalta tuon ensimmäisen radan jälkeen oli suoranainen ihme, että toinen rata meni niinkin hyvin. En ole varmaan koskaan hymyillyt radan jälkeen yhtä isosti. Kävin kiittämässä ratamestari Teppo Hakalaa kivoista radoista ja hän sanoi ratani olleen hieno sekä hevosen tehneen korkeita hyppyjä. Totesin Tepolle, että kun vielä osaisin ratsastaa, menisi kaikki varmasti ihan hyvin. No, ehkä joskus!
Taas vierähti yksi kaksitoistatuntinen kisojen merkeissä, mutta nautitaan nyt, kun kisoja vielä on. Seuraavaksi lähden Ypäjälle kuun lopussa perjantaista sunnuntaihin ensimmäisiin hallikisoihin. Vielä on vähän auki, mitä luokkia hyppään minäkin päivänä, mutta korkeudet tulevat olemaan samaa kuin tähänkin asti.
Hyvinkään kisat olivat todella kivat, tunnelma oli kohdillaan ja pääsin juttelemaan muutamien tuttujenkin kanssa. Toivottavasti pääsen osallistumaan myös ensi vuonna aluemestaruuksiin! Mulla ei muuten valitettavasti ollut tähän postaukseen yhtään kuvaa itse suorituksista, mutta toivon saavani niitä myöhemmin. Siihen asti verryttelykuvat ja ratavideot ajanevat tehtävänsä :)
