#940: Vuoden ensimmäinen tallivideopostaus

Ihanaa viikonloppua itse kullekin! Istuskelen parhaillaan keittiön pöydän ääressä katsellen ulos ikkunasta. Vielä tunti sitten oli niin kirkasta kuin pilvisenä talvipäivänä voi olla, mutta nyt ulkona on jo hämärämpää. Jos olisimme hieman pohjoisemmassa, voisi tätä kellonaikaa kutsua siniseksi hetkeksi. Ehkä se on havaittavissa jollain tapaa myös täällä etelämmässä nyt, kun maata peittää paksuhko lumikerros. Niin se maisema muuttuu hetkessä ihan toisenlaiseksi, kun alastomat puut saavat ylleen puuterilunta, ja kulahtanut nurmikko menee piiloon valkoisen hunnun alle. 

Vaikka pohjoisemmassa Suomessa lunta on tainnut olla jo pitkään paljon, on tämä oikeasti ensimmäinen kerta koko talvena pääkaupunkiseudulla, kun lunta on tullut paljon ja se on kaiken lisäksi myös pysynyt maassa paria päivää pidempään. Eron vaikkapa viikon takaiseen huomaa ihan loistavasti pelkästään tuolloin otettuja kuvia tai videoita katsellessa - maassa voi nähdä valkeaa, mutta ei maisemaa vielä lumiseksi voinut sanoa. Julkaisin eilen YouTubeen videon viime viikonlopun tallireissulta, jossa tuo silloinen lumitilanne näkyi useaan otteeseen eri klipeissä. Heti videon julkaisun jälkeen kommentteihin nousi kysymys siitä, eikö täällä meillä päin oikeasti ole tuon enempää lunta. No, ei ollut silloin, mutta nyt on asia aivan toinen! Ensi viikolla lämpömittarin pitäisi odotetusti mennä reilusti pakkasen puolelle, kun maanantain ja tiistain välisenä yönä elohopea laskee kahteenkymmeneen pakkasasteeseen. Sen jälkeen tosin joudutaan tosin taas siihen ei-niin-mukavaan keskieurooppalaiseen talvi-ilmastoon, kun vesisade alkaa ja lumet muuttuvat loskaksi. Ainakin sääennusteiden mukaisesti. 

Se kuitenkin sääennusteista tältä erää! Kuten mainitsin, kuvaimme viime viikonloppuna vuoden ensimmäisen tallivideopostauksen, jonka ehdin jo yöllä julkaisemaan YouTubeen. Ajattelin kerrankin olla ajoissa ja julkaista materiaalin samana päivänä myös blogiin, joten tämä postaus on pyhitetty tälle sisällölle. Blogihommat olisivat ihan loistava tekosyy pakoilla edessä häämöttävien opiskelujuttujen tekemistä, mutta ehkä mun on oikeasti vaan pakko tarttua sitä kuuluisaa härkää sarvista ja rueta hommiin. Päivä kului leppoisasti tallihommissa ja aamulla sain nukkua pitkään, joten nyt on toden totta ryhdistäydyttävä.

Tallivideopostaukset ovat yksiä suosittuimmista sisältömuodoista, joita olen vuosien mittaan erilaisiin sosiaalisen median kanaviin tuottanut. Vaikka videoiden editointi vie oman aikansa, tekee noita silti mielellään, koska niitä on hauska katsella itsekin parin vuoden päästä muistellen samalla vanhoja aikoja. Juuri hetki sitten katsoin vuonna 2013 kuvattuja videoitani ja fiilistelin menneitä. On rikkaus, että aloitin aikanaan bloggaamisen, koska tämän vuoksi olen säilönyt paljon ihania muistoja elämästäni talteen. Tuskin olisin ymmärtänyt, viitsinyt tai edes halunnut kuvata videoita, kuvia ja tallentaa ajatuksiani niinkin monipuolisesti ilman jotain konreettista syytä, jos bloggaaminen ei olisi koskaan ottanut alkaakseen. Tästä kiitos kuuluu niille muutamalle blogille, jotka aikanaan mut tälle tielle inspiroivat: Voitto Kotiin, Kaisan blogi, Janitan elämää ja Puoliverinen prinssi. Muutamia mainitakseni. Joku yhtä kauan blogien parissa pyörinyt voi nyt karata ajatuksissaan vuosia taaksepäin ja fiilistellä hetken mun kanssa noiden blogien aikakautta. Kyllä, muistan niin elävästi, miten inspiroiduin esimerkiksi Janitan kirjoituksista. Santtu oli niin hieno! Kai täällä on muitakin, jotka muistavat kyseisen ratsukon?

Linkki videoon.

Tällaisia muistelmia tähän päivään. Nykyään luen tai ylipäänsä seuraan muita blogeja harmittavan vähän, koska oma aika kuluu pitkälti töissä ja tallilla. Toivon silti, että varsinkin nuoret pysyisivät video- ja kuvavillityksien ohella myös kirjoitetun tekstin parissa, sillä se antaa tulevaisuutta varten paljon. Väitän, että satojen lapsuudessa luettujen kirjojen vuoksi opiskelu on ollut suhteellisen vaivatonta, koska kirjoittaminen on helppoa ja mielekästä. Mulle se on tapa jäsennellä omia ajatuksia. Siksi toivon, ettei blogit - tai kirjoittaminen ylipäänsä - kuole koskaan kokonaan pois. Jos olet lukenut paljon blogeja tai sulla on selviä suosikkeja, voit halutessasi käydä ehdottamassa niitä Blogiexpon äänestyksessä, jonka huomasin tällä viikolla siirretyn Horse Fairin yhteyteen. Mäkin ehdotin useampaa blogia, koska yhteisöllisyys kannattaa. Kiva, että näitä jaksetaan järjestää edelleen! 

Nauttikaahan kaikki lumesta, kun sitä nyt on tarjolla! :)

Lue lisää

#939: Olen onnellinen

Tiedättekö sen tunteen, kun vaan hymyilyttää? Niitä päiviä pitää osata arvostaa, vaikka viime aikoina on kyllä tuntunut siltä, että nuo päivät ovat olleet enemmän kuin yleisiä. Niin, vuosi sitten olin toki iloinen, mutta en ehkä sataprosenttinen onnellinen omaan elämääni. Kirjoittelin silloin postauksen jos toisenkin aiheesta, mikä herätti teissä monissa rohkaisevia ja tsemppaavia kommentteja. Jos elämäänsä ei ole tyytyväinen, pitää sen asian eteen tehdä töitä. Ja toden totta, niitä on myös vuoden aikana tehty.

Kävelin tällä viikolla töistä kotiin tiistaina jo kahden jälkeen, kun jätin työpäiväni varsin lyhyeksi lähtiessäni Macon kanssa Niclaksen valmennukseen Lohjalle. Vaikka ulkona oli kylmä ja tuuli oli yltymässä kohti keskiviikkona alkanutta lumisadetta, paistoi taivaalla aurinko vaaleansiniseltä taivaalta. Pysähdyi hetkeksi katsomaan, miten auringonsäteet pilkistivät männynoksien takaa muodostaen satumaisen kauniin valoilmiön. Siinä paikallani seisoessa pysähdyin samalla kiireisestä arjesta, jossa normaalisti juoksen paikasta toiseen ilman suurempia levähdystaukoja. Samalla hetkellä mietin, miten onnellisessa asemassa olenkaan - ja miten tyytyväinen olen omaan elämääni. 

Oma onnellisuus on pitkälti asennekysymys, tai niin mulle on elämä opettanut. Jokaisella on toki oma käsityksensä siitä, mikä tekee kenetkin onnelliseksi, mutta usein sen voi tiivistää yhteen lauseeseen: onnellisuus on kaikki se, mitä ihminen kokee merkitykselliseksi. On se sitten perhe, työpaikka, harrastukset tai vaikka vapaa-aika. Ei kaiken tarvitse olla täydellistä, jotta ihminen voisi olla onnellinen. Kokonaisuus taitaa ratkaista, niin kuin monessa muussakin asiassa. Koska pysähdyin miettimään asiaa tiistaina, halusin kirjoittaa sen myös ylös, jotta voin palata näihin asioihin myös silloin, kun väsyttää tai on ihan liikaa hommia, eikä mikään suju. Ja ehkä myös siksi, että voisin herättää jotain ajatuksia myös teissä lukijoissa.

Viime aikoina mut on tehnyt onnelliseksi:

• MACO: Tämä ei varmasti ollut yllätys kenellekään, sillä onhan se ihan yksinkertainen fakta, että oma hevonen tuo iloa elämään monelta osin. En olisi vielä puoli vuotta sitten uskonut, että ruunasta tulisi lopulta näinkin lyhyessä ajassa niinkin tärkeä otus. Sanoin monelle, etten varmasti tunne samanlaista rakkautta - jos sitä sillä sanalla voi kuvata - mihinkään toiseen hevoseen kuin mitä Champiin tunsin. Toisin kävi, sillä harmaa karvakorvani on yllättänyt tällä saralla kokonaan. Se fiilis välittyy ilmeisesti myös ulospäin, sillä olen saanut kuulla monilta tallikavereiltani, miten onnelliselta näytän tallilla. Niin, sitä olen.
  
  
  
• PERHE: Ei ole itsestäänselvää, että jokaisella meistä on rakastava perhe tai edes kokonaista perhettä. Lähimmäisten ihmisten merkitys elämään on suuri, eikä sitä voi edes ymmärtää, ellei oikeasti menetä jotain itselleen tärkeää ihmistä. Olen onnellisessa asemassa, koska mulla on vanhemmat, jotka tukevat mua elämässä ja ihania sisaruksia, jotka auttavat ja ovat läsnä. Sukulaisia, jotka eivät ole normaalissa arjessa mukana, mutta jotka ottavat aina avosylin vastaan, kun heille on aikaa. Ja pitäisi olla enemmän. Kaikista ihaninta on kuitenkin se, että vanhemmat eivät ole mulle vain vanhempia - he ovat myös ystäviäni.
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  

• RATSASTUSHARRASTUS: Ja tämähän on oikeasti ihan eri asia kuin pelkkä Maco. Olen harrastanut ratsastusta nyt 17 vuotta ja niihin vuosiin on mahtunut paljon kokemuksia, jotka ovat kasvattaneet musta sellaisen kuin nyt olen. Viime aikoina olen taas ratsastellut enemmän muillakin hevosilla kuin Macolla, mikä tuo ulottuvuutta harrastamiseen. Tallilla vietetty aika saattaa tuntua isolta lohkaisulta arjesta, mutta samalla se antaa aina takaisin vähintään sen, mitä ottaa.
  
  
  
• YSTÄVÄT: Tätä ei varmaan voi korostaa liikaa, koska hyvät ystävät ovat elämän suola. Vaikka mullakin on muutamia todella hyviä ystäviä, en vähättele myöskään tallikaverien, työkaverien ja jopa hyvänpäiväntuttujen merkitystä. Toiset ystävistäni asuvat lähempänä, toiset kauempana. Toisten kanssa näemme useammin ja toisten kanssa harvemmin. Silti meillä on aina yhtä hauskaa ja voin ainakin omasta puolestani sanoa, että rakastan ystäviäni kovasti. Heitä tuskin tarvitsee mainita nimeltä, sillä jokainen heistä tietää merkityksensä mulle.
  
  
  
• TYÖ: Koska olen kovin tavoiteorientoitunut ihminen, on mulle mielekkään työn tekeminen ensiarvoisen tärkeää. On inspiroivaa olla työssä, jossa saan oppia päivittäin uutta itseäni paljon taitavammilta ammattilaisilta, ja jossa pääsen toisaalta tekemään itsekin haastavampia tehtäviä hyvin monipuolisesti. On kiva herätä arkisin siihen, että töihin on mukava lähteä. Vielä kertaakaan ei ole tullut päivää, ettenkö olisi halunnut lähteä töihin. Toisinaan saatan olla töissä 11 tuntia, toisinaan reippaasti vähemmän. Ne pitkätkään päivät eivät ole tuntuneet pitkiltä.
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  

• OPISKELU: Haha, tämä on todellakin kaksijakoinen kohta. Vaikka opinnot tuottavat stressiä varmasti itse kullekin, on sitä lopulta enemmän kuin kiitollinen siitä, että saa opiskella juuri sitä alaa, josta on haaveillut pienen ikänsä. Muistan, kun kirjoitin postauksen vuonna 2015 päästyäni sisään yliopistoon. Siellä komeili seuraava lause: "Mä pääsin yliopistoon. Alalle, johon olen halunnut yläasteelta asti. Huh!" Se tunne on edelleen päällimmäisenä, kun astelen yliopiston alueelle tai istun maisteriseminaarissa. Nämä kaksi viimeisintä vuotta ovat olleet harmillisen itsenäistä opiskelua (en ole käynyt yhdessäkään opiskelijatapahtumassa), mutta kaikkeen ei elämässä ole aikaa. Toisinaan motivaatiota on vaikea löytää opiskelun aloittamiseen viikonloppuisin, mutta kun homman kanssa pääsee alkuun, on se oikeasti mielenkiintoista. Enkä edes valehtele.
  
  
• AIKA: Niin, sitä on oppinut arvostamaan ihan eri tavalla viimeisen vuoden aikana. Nuorena jaksoin herätä aamulla viideltä lenkille kahden tunnin yöunien jälkeen, mennä siitä töihin ja ratsastaa illalla vielä viisi hevosta päivitellen iloisia postauksia blogiin. Ikä on tehnyt tehtävänsä, koska nyt alle seitsemän tunnin yöunet tuntuvat kamalalta ajatukselta. Mä olen siinä iässä, että olen oppinut arvostamaan aikaa ja olen onnellinen niistä hetkistä, kun sitä on. Jos voin tehdä jonkun asian siten, että säästän aikaa, sen yleensä teen. Jossain biisissäkin lauletaan, että "lopulta tärkein omaisuus on aika".
  
  
• KUNTOILU: Viime vuoden lopulla heräsin siihen todellisuuteen, etten viihtynyt omassa kropassani. Muutama lisäkilo oli kertynyt kevään ja kesän aikana, joten otin härkää sarvista ja palasin salille. Lopetin kaikkien herkkujen syömisen ja tuo vire on pysynyt ilman ongelmia. Salilla käymisestä on tullut kivaa, vaikka välillä siihen käytetty aika tuntuu olevan kiven takana. Huomenna mennään työporukalla työpaikan salille ennen seitsemää, joten siinä ehtii hyvin juosta kympin taas ennen töiden aloittamista.
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
  
• SOME: Sosiaalinen media on mulle harrastus, joka tuo päivittäin valtavasti iloa. Blogin päivitteleminen on toki ollut ajoittain hidasta ajanpuutteen vuoksi, mutta varsinkin Instagram päivittyy ahkerasti. Siellä meni juuri 17 tuhannen seuraajan raja rikki, ja viime aikoina ihmetystä on herättänyt omassa päässäni kommenttien määrä, mitä kuviini on toisinaan tullut. Eipä koskaan aiemmin ole viikon sisällä kuvia kommentoitu kolmeatuhatta kertaa. Samalla saan varsinkin nuoremmilta lukijoilta jatkuvasti viestejä siitä, miten he ovat saaneet intoa harrastukseen mun tekemisiä seuraamalla tai kuinka joku on pitänyt vaikkapa englannin tunnilla esitelmän musta. Siis minusta? Sanattomaksi vetää!
  
  
• LUMI: Viimeisenä mainitsen tämän postauksen ajankohdan vuoksi lumen, jota vihdoin satoi Etelä-Suomeenkin ihan kunnolla. Onhan se inhottavaa kävellä aamulla pilkkopimeässä töihin, jos räntää sataa vaakasuorassa naamaan, mutta nyt maahan tullut lumi on sellaista kevyttä, oikeaa lunta. Kyllä kelpaa viikonloppuna lähteä pitkästä aikaa maastoon ja pellolle rallittelemaan! Eikä haittaa, vaikka ensi viikon alkuun on luvattu paukkupakkasia. Sillä mennään, mitä on tarjolla :)
  
  

Siinäpä sitä olikin listaa kerrakseen. Onnelliseksi mua tekeviä asioita on paljon enemmän, sillä kyllä sitä ihminen osaa olla onnellinen pienemmistäkin ja arkisemmistakin asioista, kuten toimivista korvanappikuulokkeista ja siitä, että jääkaapissa oli jotain ruokaa, eikä kauppaan tarvinnut lähteä. Onnellinen voi olla myös toisten puolesta, kun joku onnistuu tai kohtaa elämässään jotain kivaa. Vaikka joskus elämässä on ikävää, kannattaa yrittää muistella niitä asioita, mistä tulee iloiseksi. Joku viisaampi sanoi joskus, että jos pidät siitä, mitä teet, onnistut varmasti. Se pätee myös elämään yleensä.

Mikä sut on tehnyt onnelliseksi viime aikoina? :)

Lue lisää

#938: Uusi vuosi, samat kujeet

Vuosi vaihtui, mutta elämässä ei juuri mikään muuttunut. Koska viime vuoden loppupuolella tuli pitkälti kaikkeen muuhun kuin varsinaiseen arkeen liittyviä postauksia, on mielestäni hyvä idea tarttua härkää sarvista ja kertoa heti näin alkuvuodesta, mitä meille tällä hetkellä Macon kanssa kuuluu. Palataan sitten taas ensi viikolla niihin ratsastus-, valmennus- tai muihin tallipostauksiin, joissa on sisältöä enemmän keskitetysti yhteen aiheeseen. Sekametelisoppaa luvassa, olkaa hyvät!

Tätä vuotta on kulunut yksitoista päivää, eikä yksikään ole ollut niin sanotusti tyhjänpanttina hengailua. Pohdimme yhtenä päivänä kaverini kanssa sitä, että hevosihmisen elämä on kyllä varsin täyteen ahdettua, jos vertaa suurimpaan osaan keskivertosuomalaisia. Mietitääs hetki. Keskivertosuomalainen käy töissä ja töiden jälkeen ehkä salilla, ulkoiluttaa koiran tai katsoo jotain kivaa sarjaa televisiosta. Tekee ruokaa ja näkee kavereita kaupungilla. Tämä on tietysti kuvaus suunnilleen mun ikäryhmästä, sillä vanhemmilla ihmisillä kuvioissa saattaa olla mukana lapsia tai muuta tekemistä. Ei ole yksi tai kaksi työkaveriani, jotka eivät tee töiden jälkeen oikeasti mitään muuta kuin ehkä sen salireissun ja kokkaamisen parina päivänä viikosta. 

Kuvina toimii nyt uudempien puutteessa kännykkäotokset. Kerron vähän kuvissa, mistä ne ovat, niin
saadaan tähänkin enemmän sisältöä :)

Kävimme Thaimaassa tällaisella reissulla, missä pääsimme kävelemään "sademetsän" lomassa.

Smoothieta sadepäivänä.

Mun sisko löysi tällaisen keinun lähirannalta, joten pitihän siinä napata kuva ;)

 Sitten on hevosihmiset. Ja annas olla, jos hevosihminen sattuu vielä harrastamaan jotain muutakin, saati sitten opiskella tai vaikka olla parisuhteessa. Töiden jälkeen on pakko lähteä tallille, josta mennään vielä salille ja jossain välissä ehkä syödäänkin. Jos opiskelut ovat kesken, on iltamyöhään pakko lukea tai jos haluaa vaikka katsoa niitä sarjoja, ajoittuu se juurikin sinne yöhön. Mietitään vaikka tätäkin päivää, vaikka en edes tallille asti mennyt: aamulla heräsin seitsemän aikaan, lähdin töihin ja pakotin itseni lähtemään sieltä kotiin puoli neljältä. Kirjaimellisesti juoksin ensin bussiasemalle, mutta sopiva bussi oli juuri mennyt, joten juoksin toiseen suuntaan junalle. Junalla Steissille, josta pikakävelyä Kaisaniemeen tapaamaan professoria gradun aineiston osalta. Nopea parinkymmenen minuutin keskustelu, josta kamppeet kasaan ja metrolla Kallioon blogitapahtumaan. Siellä mukavaa jutustelua alle puoli tuntia, sporalla Oopperalle ja siitä bussilla Haagaan. Kello oli kuusi, joten ehdin kotiin tekemään ruokaa samalla, kun äiti soitti. Söin illallisen ja katsoin eilisen illan uutiset Areenasta, siivosin ja nyt istun koneella tekemässä hommia ensimmäisen kerran koko viikon aikana, koska tämä on mun vapaailta. Kohta lähden salille juoksemaan kympin ja sitten nukkumaan, koska huomenna on pakko olla töissä ennen seitsemää. Niin, tämä on oikeasti se vapaampi päivä, koska kerkeän tehdä muutakin kuin olla tallilla. Ja tällaisia me hevosihmiset ollaan! Ihmekös, jos työnantajat yleisesti arvostavat hevosharrastusta kasvattajana. Ja tähän väliin todellinen takaisinheitto vuoteen 2013, kun julkaisin aiheesta postauksen. Käy lukemassa ;)

Ei mutta, tuo oli pieni pohjustus sille, millaista mun arki nyt on viimeisen kolmen kuukauden aikana ollut: päivät töissä, illat tallilla ja välissä sitten kaikkea muuta. Joskus sitä miettii, miten erilaista ja ehkä helppoakin elämä olisi, jos vaan lopettaisi hevostelun kokonaan. Sen mä olen jo päättänyt, että jos joskus joudun omasta hevosesta luopumaan, en jatka harrastusta esimerkiksi ratsastuskoulussa tai muiden hevosten parissa. Vaikka en vaihtaisi tätä mun elämää tai varsinkaan harrastusta mihinkään, en koe mahdottomana ajatusta siitä, että tekisin joskus jotain muutakin. Tiedättehän, kun joskus on pakko ostaa se oma asunto ja ottaa se asuntolaina (joka Helsingissä on valitettavan iso suhteessa asuntojen kokoihin), ei oman hevosen pitämiseen ole enää välttämättä varaa samalla tavalla kuin ennen. Sitten on aika tehdä elämässä jotain muuta, kunnes saa kerättyä ylimääräistä säästöön ja vanhempana palattua lajin pariin. 

Kesä-Esana!

Lähdettiin siskoni kanssa yhtenä päivänä kahdestaan siimahäntäveneellä Railay beachille.

Thaimaassa on tosi kauniit auringonlaskut ja osuimme kerran sopivaan aikaan rannalle, kun aurinko alkoi laskemaan.

Yksi niistä päivistä, joina ehdin Macolla ratsastamaan ennen sen kävelylomaa.

Olen puhunut tästä asiasta pitkään ääneen kavereilleni ja oikeastaan myös sosiaalisessa mediassa, eikä se tunnu ollenkaan omituiselta. Monet ymmärtävät ja olen saanut paljon kiitostakin siitä, että osaan esittää asiat realistisesti siltä osin, ettei elämässä oikeasti ole välttämättä mahdollista saada kaikkea kerralla. Yksi syy, miksi pitkitän opiskelujani siihen normaaliin viiteen vuoteen, enkä ota maisterin papereita ulos nyt esimerkiksi tulevana keväänä (joka periaatteessa olisi ollut täysin mahdollista), johtuu juurikin siitä, että näin opiskelijana mulla on varaa harrastaa ratsastusta laadukkaasti. Asun halvassa asunnossa, eikä rahaa mene juurikaan muuhun kuin hevoseen ja toki vakuutuksiin, bensaan ja vähän ruokaan. Kun valmistun, on mun pakko muuttaa pois opiskelija-asunnosta, jolloin vuokrani nousee tallipaikan verran isommaksi. Niin, siitä voi jokainen laskea yksi plus yksi. 

Eihän sitä tulevaisuutta kannata koskaan lyödä lukkoon, sillä aina voi tapahtua jotain. Tiedä sitten, vaikka saisinkin heti valmistuttuani hyväpalkkaisen työn, löytäisin elämääni rikkaan miehen tai voittaisin lotossa. Nämä kun ovat kaikki erittäin todennäköisiä vaihtoehtoja meidän jokaisen elämään! Vakavasti puhuttaessa sydäntäni särkee pelkkä ajatuskin siitä, että joutuisin lopettamaan hevosharrastuksen ja myymään Macon, joten en halua ajatella asiaa sen enempää. Sitäpaitsi, mitä ihmettä sitä tekisi kaikella sillä ajalla, mitä nyt on käyttänyt tehokkaasti tallille, bloggaamiseen hevosaiheista tai ylipäänsä hevosasioiden ympärillä pyörimiseen. Juurihan mä lupauduin maaliskuussa taas toimimaan tallimestarina Ainon kansainvälisissä kisoissa kaksi pitkää viikonloppua putkeen omien töiden ohella. Samaan aikaan pitäisi palauttaa gradu. Kiireinen kevät tulossa :P 

Maco on sitä mieltä, että käveleminen on ihan tyhmää! Eikö se näytäkin ihan varsalta Micklemit päässä?

Itse ihanuus sunnuntaina päiväkävelyllä aivan ihanassa säässä <3 

Mulla on Suomessa varsinkin talvisin todella kuiva iho, mutta lämpimässä ja kosteassa ilmastossa oli
kyllä toisin! Ollappa täälläkin.

Mutta ennen kuin mennään itse kevääseen, on vielä monta viikkoa edessä tätä jäätävää kylmyyttä, pimeyttä ja tuulta. Pohjoisemmassa Suomessa on niin kauniit kinokset, mutta ei täällä meillä päin - kylmyys tuntuu oikeasti menevän luihin ja ytimiin kaiken kosteuden takia. Kaikesta huolimatta olen onnistunut välttämään kaamosmasennuksen ja elämässä tuntuu olevan kaikki enemmän kuin hyvin. Töissä on kivaa, opiskeluunkin löytyisi motivaatiota (tosin ei aikaa) ja tallilla on kiva puuhastella milloin minkäkin hevosen kanssa. Tällä viikolla ratsastan Acsulla neljästi ja Macokin palaa taas normaaliin treeniin pitkän lomansa jälkeen. Se oli tosiaan mun Thaimaan-loman takia enemmän tai vähemmän kävely- tai ohjasajoliikunnalla kaksi viikkoa, jonka jälkeen se oli onnistunut telomaan kintereensä joko tarhassa tai karsinassa temmeltäessään. Kinner turposi oikein kunnolla, koska haava aiheutti impparin. Sitä tässä ollaankin sitten paranneltu yli viikon verran, enkä ehtinyt ratsastaa Macolla lomani jälkeen kuin kerran. Olen kävelyttänyt ruunaa maasta tai selästä käsin, minkä lisäksi se on ollut kävelytyskoneessa. Viikonloppuna sillä oli turhaa virtaa, mutta muuten se on ollut todella asiallinen. Mitä nyt liika energia näkyy yleisenä malttamattomuutena, kun koko ajan pitäisi esimerkiksi näprätä jonkun lähellä olevan takkia. 

Eilen menin ensimmäistä kertaa viikkoon muutaman kierroksen ravia ja pätkän laukkaakin, kun kävelytin Macoa selästä käsin ilman satulaa maneesissa iltapuhteeksi. Se on niin kiltti - vaikka se on kävellyt pitkään, menee se ihan rentona ja tyytyväisenä omaan olemiseensa! Jäykkähän se on, mutta sille ei tässä kohden voi yhtään mitään. Tänään ruuna sai vielä vain kävellä kävelytyskoneessa, mutta huomenna se liikkuu jo kevyesti, jos jalka vaan antaa myöden. Turvotus on jo laskenut hyvin ja samalla se on valunut alaspäin. Kinner on siitä inhottava paikka impparille, että turvotus kiristää hevosta ikävästi, jolloin liikkuminen on hankalaa. Liike ja kylmäys lienee paras tapa hoitaa tuollaista impparia, mutta ravia en viitsinyt ottaa aiemmin ihan siksi, että Macon ilmeestä näki selvästi, ettei se olisi halunnut ravata. Eilen se oli ihan menossa, joten perjantaina se lienee jo ihan kunnossa. Jos näin on, menemme sunnuntaina kouluvalmennukseen aloittelemaan treenit valmentajan silmien alla, vaikka mitään tehotreenejä ei varmasti voida ottaakaan. Huomenna Maco pääsee myös tutun fysioterapeutin käsiteltäväksi, joten sille on luvassa hemmottelua. Mä itse ratsastan Acsun perjantaista sunnuntaihin, josta olen tietysti hyvin innoissani. Kiva mennä hevosella, jonka kanssa ratsastus tuntuu aina nautinnolta.

Käytiin katsomassa tulishow parina päivänä Thaimaan reissun aikana. Uskomatonta, miten taitavia ihmiset ovat!

Enpä ole aiemmin nähnyt näin kirkasta ja sinistä vettä! Pohjan hiekka oli aivan valkoista, huh.

Vauhti-Makkara kylmäyksessä. Ilme kertoo kaiken ;)

Tänään join kahvin yhdellä Macolla. Eikö ole hieno! Tämä tehtiin siis koneella, johon syötin Macon kuvan.

 Loppuun vielä pientä päivitystä tallin ulkopuolelta. Olen tässä kahden kuukauden aikana päässyt taas ihan uudella drivella salitreenaamisen pariin, mikä näkyy omassa jaksamisessa ja hyvinvoinnissa. Vuosi sitten olin innoissani pt-treenien takia, mutta Champin lähdön jälkeen laiskistuin ja kävin salilla tai juoksemassa ehkä hyvällä tuurilla kerran kahdessa kuukaudessa. Ratsastin toki paljon, mutta söin samalla todella epäterveellisesti: paljon herkkuja ja vain kahdesti päivässä ylipäänsä mitään. Se näkyy kevään ja kesän kuvissa, koska painoa kertyi normaalia enemmän. Ei mitenkään, että mua olisi voinut lihavaksi sanoa, mutta kyllä sen huomasi omassa kropassaan. 

Reilu pari kuukautta sitten aloitin herkkulakon, johon haastoin äitini mukaan. Tarkoituksenamme oli olla herkkulakossa (karkit, sipsit, kakut, keksit, suklaat, leivonnaiset, jäätelö jne.) jouluaattoon asti, mutta mä olen jatkanut lakkoa vielä tähän päivään asti. Nyt vaihdoin tavoitteeksi sen, etten syö herkkuja tänä vuonna ollenkaan. Voi olla, että jossain välissä vaihdan homman sellaiseksi, että voin syödä herkkuja vaikka kerran kuussa kohtuudella, mutta toisaalta tämä täyskieltäytyminen on ollut yllättävän vaivatonta. Välillä tekee mieli jotain tuttuja herkkuja, mutta olen löytänyt hyviä korvikkeita makealle. Ja kyllähän mä syön edelleen esimerkiksi pitsaa, joten en mä voi sanoa syöväni mitenkään megaterveellisesti. Sen olen muuttanut, että ruokailukertoja tulee päivässä useampi: aamulla syön ison annoksen puuroa, päivällä töissä salaatin, töiden jälkeen jotain kevyttä (esimerkiksi jogurttia ja chiasiemeniä) ja illalla puuroa, missä on siemeniä, raejuustoa ja mehukeittoa. Tai sitten paistan kanaa, kananmunia tai jauhelihaa ja syön sellaisenaan. 

Vielä yksi näitä. 

Viikonlopun salikuva: pari tuntia tätä ennen iso pitsa ja kymppi matolla juosten. Tasapaino kunniaan :P

Punainen smoothie. Kolmea eri väriä maistoin, näistä kuvista puuttuu keltainen versio.

Ja tähän on hyvä päättää koko Thaimaan kuvasaldo, enää en näitä kuvia hetkeen lisäile!

Kuten mainitsin, on ruokailun lisäksi elämään löytynyt jälleen salitreeni. Käyn salilla yleensä kolmisen kertaa viikossa, joista kerta tai kaksi on erilaista ryhmäliikuntaa ja muuten juoksen aina kympin matolla. Esimerkiksi lauantaina ja sunnuntaina juoksin kympin, tiistaina kävin keskivartalotreenissä ja juoksin viisi kilometriä, tänään juoksen kympin ja viikonloppuna käyn taas ryhmäliikunnassa ja juoksemassa. Juokseminen on ihanaa, koska samalla katson Suits-sarjaa Netflixistä jälleen kerran alusta asti. Ryhmäliikuntaa vihasin aluksi ihan kamalasti, mutta nyt olen oppinut jopa pitämään joistakin tunneista. Ja piti itse liikunnasta tai ei, on sen jälkeen poikkeuksetta aina hyvä olo. Paitsi silloin, kun on niin jumissa, että kävelykin sattuu :D

Tästä tuli taas ihan super pitkä ja erittäin sekava postaus, mutta oli kyllä ihanaa kirjoittaa vuodenvaihteen jälkeisiä kuulumisia tänne teillekin ylös. Ajattelin kuvata huomenna MyDayn, jonka lisäksi kuvaamme viikonloppuna materiaali myös ihan oikealla kameralla ihanan Vilman avustamana. Ensi viikolla saattaa siis olla hieman uutta sisältöä tarjolla, eikä teidän tarvitse tyytyä lukemaan mun sepustuksia ties mistä sali-innostuksesta tai asuntolainojen ottamisesta. Mistä mä niistä edes mitään tiedän! 

Ihanaa viikonloppua ja hymyä huuleen!

Lue lisää

#937: Elämäni paras vuosi

Vuosi takaperin mietin, että mennyt vuosi 2016 oli yksi elämäni parhaista. Se vuosi oli hyvin erilainen verrattu aiempiin, mutta tuona aikana olin kasvanut ihmisenä valtavasti monien muuttujen, kuten kotoa pois muuttamisen ja parisuhteen myötä. Vuoden lopussa olin ehkä vähän allapäin, sillä tiesin Champin lähtevän Saksaan. Samalla elämässä tapahtui muitakin fiilistä alentavia asioita. En antanut sen häiritä, vaan totesin, että vuosi oli ehdottomasti muistamisen arvoinen. Samalla asetin vuodelle 2017 entistä korkeamman riman, sillä musta tuntui, ettei sitä ylemmäs olisi mahdollista päästä. Toisin kävi, koska viime vuosi oli jälleen ollut unohtumaton - se paras kaikista.

Tässä postausessa olisi tarkoitus käydä läpi kuukausi kerrallaan mun vuosi 2017. Varoitan jo etukäteen, että postauksesta tulee varmasti ihan superpitkä, mutta ei anneta sen häiritä! Jos sulla tulee matkan varrella kommentteja mieleen, kuulisin niitä mielelläni. Ja samalla voitte kertoa, miten teidän vuosi on mennyt, sillä niitä on ihana lukea. Ylipäänsä vanhojen asioiden muistelu on mulle aina tärkeää, koska tulen niin onnelliseksi kaikista hyvistä hetkistä. Niin sitä muistaa, miten paljon on saanut kokea, vaikka välillä muulta tuntuisikin.

Linkkaan jokaiselle kuulle postauksia, jotta voitte halutessanne palata ajassa taaksepäin ja selata vanhoja kuvia, videoita ja tekstejä blogistani. Nostoja tulee myös mun muista sosiaalisen median kanavista!

TAMMIKUU

Kuten ylempänä kerroin, alkoi vuosi vähän haikeissa merkeissä. Vaikka julkaisin Champin lähdön kaikille vasta tammikuun 9. päivä, olin tehnyt päätöksen jo joulukuun puolessa välissä. Halusin viettää kuun alussa mahdollisimman paljon aikaa tallilla, joten teimme Champin kanssa vaikka mitä kivaa yhdessä: laukkasimme pellolla, pidimme pitkiä rapsutteluhetkiä ja teimme asioita, mistä molemmat pitivät. Hyppäsin Champilla viimeisen kerran tammikuun toinen päivä. Katselin tätä postausta tehdessä kuvia, joissa laukkasimme pakkaspäivänä pellolla. Mun kasvoilta näkee sen onnellisuuden, mikä pienellä ihmisellä voi olla. Muistan, kun nauroin ääneen, mutta loppukäyntien aikana itkin. Tiesin, että se oli meidän viimeinen peltolaukka. 

9. tammikuuta lastasin Champin rekkaan kohti Saksaa. En ole eläessäni itkenyt niin paljon, kuin tuona päivänä. Vaikka ikävä hellitti ajan myötä, itken nytkin tätä kirjoittaessani. Kuten olen monesi sanonut, en katunut päätöstäni hetkeäkään, mutta toki kaikkien vanhojen kuvien ja videoiden muisteleminen tuo haikean fiiliksen. Päällimmäisenä on tietysti onni ja kiitollisuus siitä, mitä kaikkea saimme kokea yhdessä. Nyt saan seurata Pämppiksen elämää Suomessa opetusmestarina, missä se on sulattanut sydämiä omalla persoonallaan. 

Champin lähtö muutti elämäni kokonaan. Enää en ollut vastuussa eläimestä päivittäin, mutta ratsastin silti lähes joka päivä. Ratsastusta kertyikin enemmän kuin koskaan! Tammikuusta eteenpäin ratsuinani toimivat lähes viikottain Vilho, Kalle, Acsu, Lukke ja vaihtelun mukaan moni muukin. Hyppäsin Vilholla ja Lukella, valmentauduin koulupuolella Acsulla ja muilla meninkin itsenäisesti. Tämä teki todella hyvää mun omalle ratsastukselle, koska voin sanoa kehittyneeni tämän vuoden aikana ratsastuksessa taas valovuoden eteenpäin. Koska omaa hevosta ei ollut, en päässyt Niken treeneihin, mutta kävin seuraamassa niitä Erikan apukätenä Tampereella. 

Tammikuussa avasin teille myös hieman sitä, millaisella fiiliksellä lopettelin edellisen vuoteni. Julkaisin Petran ottamia kuvia musta ja Champista, koska niitä oli kymmeniä toinen toistaan hienompia. Loppukuusta kerroin teille saliohjelmasta, jonka personal trainer Chrysanthi Spinou suunnitteli juuri mun ratsastusta ja kroppaa ajatellen. Se keräsi teiltä todella paljon positiivista kommenttia ja samalla innosti mut kohti salitreenin elämää. Treenithän olin aloittanut jo edellisen vuoden lopulla, mutta sali on pysynyt mukana kuvioissa siitä asti pientä kesätaukoa lukuunottamatta.

HELMIKUU

Helmikuussa palasin kunnolla valmennuksien pariin sekä koulu-, että estepuolella. Elämä ei mennyt turhan vakavaksi, vaan pääsin myös yhtä lailla rallittelemaan pellolla lainahevosten kanssa pakkassäissä. Sain käyttöön mun uudet saappaat, jotka ovat tällä hetkellä yksi ehdoton suosikkivarusteeni. En vaihtaisi!

Vilhon kanssa estetreenit sujuivat nousujohteisesti. Ensimmäisellä valmennuskerralla emme päässeet hallitusti edes puomien yli, mutta loppukuuta kohden hehkutin fiiliksen olevan jo aivan erilainen. Esteet olivat edelleen pieniä, mutta tunne selkään jo erilainen. Jouduin myös toteamaan, että mun neljän vuoden tippumattomuus rikkoontui, kun tipuin noin kuukauden sisään kolme kertaa - kaikki tosin eri hevosilta. Kyllä me naurettiin tallilla, koska olin hehkuttanut loppuvuodesta niin suuresti sitä, etten koskaan tipu hevosen kyydistä.

Siinä, missä tammikuu meni pitkälti totutellessa hevosettoman elämään, oli helmikuu jo paljon helpompaa monella tavalla. Vietin tavallista enemmän aikaa monien kavereideni kanssa, milloin ravintolaillallisella tai muuten vain leffoja sohvalla katsellen. Lähdimme Erikan ja Nellin kanssa Saksaan helmikuun alussa, joten pääsin moikkaamaan Champia jo kolmen viikon erossa olon jälkeen. Matka oli todella hauska ja siitä tulikin lopulta neljä videota - jokainen omasta päivästään. 

MAALISKUU

Maaliskuussa kuvasin paljon muiden hevosia sekä kisoja ja julkaisin niitä jonkun verran myös blogissani. Ehdoton kuvaussuosikki oli miniatyyrihevonen Fille! Videoita tuli myös noilta Saksan reissun päiviltä, sillä en halunnut julkaista kaikkia videoita kerralla. Pääsitte siis fiilistelemään tuota matkaa pidemmän ajanjakson verran!

Treenit muiden hevosten kanssa jatkuivat ja Vilholle löydettiin uutta kontrollia. Sain ihan uusia ajatuksia kouluvalmennuksissa, kun Acsun kaltaisella hevosellä pääsin treenaamaan ihan eri juttuja, mitä olimme Champin kanssa neljän vuoden aikana tehneet. Se oli iso plussa omaa ratsastustani ajatellen. Kuuhun mahtui myös kahdet kansainväliset kisat, kun olin kaksi viikkoa putkeen töissä esteratsastuksen parissa. Otin lopputilin silloisista töistäni maaliskuussa, joten pääsin viettämään ensin viikon verran yötä päivää tallivahtina Horse Fairin yhden tähden kisoissa Messukeskuksessa, ja sitten vajaan viikon kuvaajana Aino Mastersissa kahden tähden kisoissa. Otin pelkästään Ainon kisoista yli viisi tuhatta kuvaa. Ne kyllä saivatkin kiitosta kisaajilta. Kuun lopussa aloitin työskentelemään pankissa.

HUHTIKUU

Aprillipila on huhtikuun paras asia, joten tuttuun tapaan yritin huijata ihmisiä kaikissa sosiaalisen median kanavissani. Blogissa väitin, etten aio enää ostaa uutta hevosta, Facebookissa kerroin saaneeni harjoittelupaikan Euroopan Unionista ja Instagramissa väitin, että myin Champin sirkushevoseksi. Ketään ei varmasti yllätä, että Facebookin pila meni kaikista parhaiten läpi. Mulle tuli ihan paha mieli muiden puolesta, koska sain niin paljon onnitteluviestejä. Siksi julkaisin kuvan, joka paljasti päivitykseni todellisen luonteen. 

Huhtikuussa avasin teille myös hieman Vilhon taustaa itse treenien ohella. Hyppääminen ruunan kanssa sujui kerta kerralta paremmin ja siitä alkoi kuoriutumaan oikea estehirmu! Samalla kävin ensimmäisen kerran valmennuksessa Hämpsin kanssa. Tuo ihana pikkutamma sulatti kyllä jokaisen lukijan sydämen, tai siltä se ainakin vaikutti! Tammaa olin kyllä ratsastanut jo tovin ennen valmennukseen päätymistä. Tuo taisi jäädä meidän ainoaksi valmennukseksi, sillä muutoin hyppäsin ja ratsastin tammalla itsenäisesti. Pohdin samalla sitä, miten suuri rikkaus usealla eri hevosella ratstaminen olikaan. 

Kuun lopulla tipuin taas vähän pahemmin, jolloin päätin jättää ratsastuksesta pois yhden nuoren hevosen. Tämä oli osittain äitini pyyntö, sillä hän sanoi, ettei hän auta uuden hevosen ostossa, jos riskeeraan terveyteni tahallani. Samalla  moni lukija arvasi, että olin lähdössä etsimään uutta hevosta. Huhtikuuhun mahtui myös muuta, sillä kerroin esimerkiksi tavastani ratsastaa itsenäisesti, jonka lisäksi Sarina kirjoitti postauksen heppahommistaan ulkomailla. Vietimme aikaa paljon ratsastajaporukalla milloin missäkin päin Helsinkiä, olin töissä Hevosmessuilla ja valitin siitä, etten saanut ostettua simaa kaupasta sääntö-Suomen takia. Kävin Turussa moikkaamassa kavereita, Robinin keikalla ja loppukuusta juhlittiinkin vappua kahden päivän ajan.

TOUKOKUU

Koska edellisen kuun aikana päästiin korkkaamaan ulkokenttäkausi, oli sitä tietysti pakko jatkaa myös toukokuussa. Samalla pohdin sitä, mitä haluan hevosrintamalta tulevaisuudessa. Kerroin, että olen lähdössä ihan piakkoin Saksaan etsimään uutta hevosta. Kuvailin taas kisoissa ja muutenkin kaverieni hevosia, joita sitten julkaisin blogissa kaikkien nähtäville.

Nuorten kokema epävarmuus sosiaalisessa mediassa oli pinnalla oleva aihe, joten otin siihen itse kantaa yhden postauksen verran. Samalla valmistauduin henkisesti uuden hevosen tuloon, sillä siivosin tallilla kaikki varusteeni priimakuntoon. Olin vienyt Champin lähdön jälkeen lähes kaikki tavarani muualle, joten ne oli nyt hyvä ottaa esiin. Julkaisin tuossa postauksessa videoita Saksan hevosenetsintäreissulta. Sen enempää en kuitenkaan ottanut vielä kantaa reissumme lopputulokseen, vaikka olin jo päättänyt, että Marocco tulee olemaan seuraava hevoseni. Pääsin kuitenkin rastastamaan Champilla!

Toukokuu oli todella tapahtumarikas, sillä Saksan reissun lisäksi pääsin pitkästä aikaa kisaamaan. Ratsuna toimi Hämpsi, jonka kanssa treenit olivat sujuneet oikeinkin kivasti. Menimme ensimmäiset yhteiset kisamme luokilla 90cm ja 100cm, molemmista tuli voitto. Sain paljon uusia huopia ja vaatteita Equestrian Stockholmilta, jotka pääsivät toki esiin lähes kaikkien ratsastamieni hevosten päällä. Kuun lopussa kerroin tarkemmin viiden kuukauden odotuksesta eli siitä, että blogini tekisi myös tänä vuonna yhteistyötä Horse Show'n kanssa. Ratsasti myös muita hevosia ja välillä näköjään todella aikaisin, ainakin kuvien perusteella. Facebookissa vastaan tuli kuva, joka on otettu 6.38 hevosen selästä. Huh.

KESÄKUU

Jos alkuvuosi oli tapahtumarikas, oli sitä myös kesä. Ja syksy, mutta siihen päästään myöhemmin! Heti ensimmäinen postaus kesältä alkoikin paljastuksella uuden hevosen saapumisesta. Tuossa postauksessa kerroin reissustamme Saksaan. Marocco tuli Suomeen kesäkuun 6. päivä, jolta kuvasin myös pitkän MyDayn. Mä olin oikeasti niin onnellinen uudesta hevosta, vaikken ollut tiedostanut, miten paljon omaa hevosta kaipasin. Vielä ennen Macon saapumista hyppäsin kertaalleen Vilholla treenit, jotka menivät ihan superhyvin. Myöhemmin heinäkuussa hyppäsin ruunalla vielä kerran, sen jälkeen meille tulikin pitkä hyppytauko.

Macon kanssa kaikki meni alusta asti kivuttomasti. Se osoittautui todella lungiksi tapaukseksi, joka tuli hyvin juttuun tarhakaverinsa Acsun kanssa. Pääsimme myös pian ensimmäiseen kouluvalmennukseemme, josta olemme tulleet jo valovuoden verran eteenpäin. Alku meni toki tutustuessa uuteen hevoseen, mistä johtuen myös bloggasin vähemmän kesällä. Halusin viettää aikaa uuden hevoseni kanssa niin paljon kuin mahdollista.

Kesäkuussa kävimme Hämpsin kanssa kisoissa Stall Solbackassa, josta mukaan tuli kolmas sija. Juhlimme kaverini valmistujaisia ja vietin juhannuksen mökillä Juankoskella Itä-Suomessa.

HEINÄKUU

Kesän kuumin kuukausi oli totuttelemista elämään uuden hevosen kanssa. Maco osoittautui aivan ihanaksi persoonaksi, joka toimi kaikissa tilanteissa paremmin kuin olin osannut unelmoida. Kävimme ensimmäisessä estevalmennuksessa virallisesti kesäkuun puolella, mutta julkaisin tästä postauksen vasta heinäkuussa. Kokeilimme uusia varusteita ja teimme perinteisiä hoitotoimenpiteitä, kuten raspauksen.

Hyppäsin Vilholla kertaalleen ennen pidempää hyppytaukoa, josta tulikin isompi postaus blogin puolelle. Heinäkuuhun mahtui paljon hyppäämistä noin muutenkin, sillä kävin Macon kanssa ensimmäistä kertaa Niclaksen valmennuksessa Huittisissa, ja osallistuin ensimmäisiin estekisoihin Macon kanssa Riders Innissa. Kisoista en tehnyt postausta kuin vasta myöhemmin, koska ehdimme osallistumaan sitä ennen Macon ja Hämpsin kanssa kisoihin Stall Solbackassa. Menin siellä molemmilla hevosilla luokat 100cm ja 110cm, josta kotiintuomisina oli kolmas ja neljäs sija kolmella nollaradalla. Nuo kisat jäivät mun ja Hämpsin viimeisiksi. Näin jälkikäteen muistelen pelkällä lämmöllä sitä kaikkea, mitä Hämpsin kanssa sain kokea. Kahdella hevosella kisaaminen oli rikkaus, jonka haluaisin kokea vielä joskus uudelleen.

Heinäkuuhun kuuluivat festarit. Oli The Weekndin keikkaa ja Ruisrockia. Elämä oli ihanaa, koska ulkona oli aurinkoista ja töissä mahtava porukka. Kyllä se kesä on ihan erilaista aikaa ihmisen elämässä, silloin on väkisinkin hyvällä tuulella. Uusi hevonen toi tietysti oman lisänsä arkeen.

ELOKUU

Heinäkuu vaihtui elokuuksi, mutta sitä ennen juhlistettiin kesää Hangon Sea Horse Weekin merkeissä. Julkaisin postauksen vasta elokuun puolella, jonka jälkeen päivittelin blogiin hieman kuulumisia siitä, mitä meillä Macon kanssa nyt oikeastaan meneekään. Pohdin sitä, miten erilainen hevonen Maco on verrattuna Champiin, mutta näin jälkikäteen katsottuna ruuna oli myös tuossa vaiheessa vasta sopeutumassa elämäänsä Suomessa. Nykyään se on jo todella erilainen verrattuna elokuuhun, jolloin se oli vielä aavistuksen verran "sulkeutuneen" oloinen.

Elokuussa treenasimme jälleen Niklaksen valvovan silmän alla Huittisissa. Edelliseen valmennukseen verraten ero oli jo huima, mutta tekemistä omassa ratsastuksessa oli silti paljon - ja on toki edelleen. Kävimme hyppäämässä Ainossa kilpaa saaden sijoituksen, jonka lisäksi tein esteratsastuksen GP-sarjan finaalissa tallivastaavan hommia. Jännitysnäytelmää loi myrsky, joka heitti kaikki telttatallit pois paikoiltaan.. Onnistuin myös hommaamaan itselleni tikkauksen kämmeneen, kun vedin veitsellä ruokaa tehdessäni haavan käteen. Elokuu huipentui meidän ensimmäiseen yhteideen 120cm-luokkaan, kun hypättiin Stall Solbackassa 110cm ja 120cm-luokat.

SYYSKUU

Vuoden paras kuukausi, ainakin jos multa kysellään! Täytin syyskuussa 23 vuotta, joten juhlistin syntymäpäiviäni vuotuiseen tapaan. Käytin Macon klikikalla tsekkauksessa, jossa sille annettiin täysin puhtaat paperit. Laakson GP-finaalien jälkeen tein tallimestarin hommat myös Ainossa järjestetyissä Suomen Mestaruus -kilpailuissa, joten kisahommia tuli tehtyä omien starttienkin ohella. Aloitin hallikauden naapuritallimme maneesin treeneillä, sillä meidän kotimaneesi oli ollut remontissa jo tovin, eikä sinne vieläkään päässyt ratsastamaan. Pakko oli treenata kohti hallikautta, kun ulkokisoja ei enää ollut.

Just Dressage sponsoroi mulle maailman hienoimman kisatakin, jonka suunnittelusta tein oman postauksensa.Tuota kisatakkia en vielä päässyt käyttämään Ypäjän kansallisissa kisoissa, joissa hyppäsin kaksi luokkaa saaden kaksi ruusuketta 110cm tasolta. Ne olivat meidän ensimmäiset yhteiset hallikisat ja samalla ensimmäinen yhteinen reissu pois kotoa yön yli kestäen. Hienoja muistoja nämäkin, sillä Maco oli oikein lungi matkustaja ja sen kanssa oli helppo olla reissun päällä yksin. Tuo oli ensimmäinen kerta, kun en ollut yöpymisreissulla töissä kisoissa, joten ehdin tekemään hevosen kanssa enemmän itse. Toki auttelin illalla radan kanssa. Syyskuussa pohdin myös, miksi ostin Macon ja kävin kummityttöni ristiäisissä Joensuussa. Aloitin opiskelut jälleen kunnolla kesätauon jälkeen tehden maisteriopintoja ja graduani.

LOKAKUU

Kummitytön ristiäisviikonloppuna vaihtui myös kuukausi, joten lokakuu aloitettiin lenkkeilemällä Kolin maisemissa. Alkukuun rauhoittuminen vaihtui nopeasti kaikkeen muuhun hässäkkään, sillä lokakuussa vietin kaksi viikkoa kansainvälisten kisojen tiimellyksessä: ensin viikon verran Ainon kansainvälisissä kisoissa Järvenpäässä tallimestarina ja sen jälkeen tuttuakin tutumpaan tapaan Helsinki International Horse Show'n parissa Jäähallilla bloggaajana. Ensimmäistä kertaa moniin vuosiin en ollut paikalla toimistotyöläisenä, vaan pyhitin ajan puhtaasti bloggaamiselle. Kivaa, mutta erilaista! Kuun vaihteessa aloitin uudet työt viestinnän hommissa pankissa.

Maco ei jäänyt omista reissuistani huolimatta ihan heitteille, vaan ehdimme treenaamaan kuun alkupuolella ihan kiitettävästi valmennuksissa niin kotitallilla kuin muuallakin majoittuen. Samalla pohdin blogin puolella työn, opiskeluiden ja hevosenomistajan arjen yhdistämisen yhtälöä. Tuo postaus on edelleen yksitämän vuoden luetuimmista, joten se kannattaa jokaisen vilkaista, jos aihe kiinnostaa! Kuvasimme myös aika paljon Vilman kanssa, joten kuvia oli esillä esimerkiksi tämän postauksen yhteydessä. Vuosi 2017 oli siitä erikoinen, että mulla oli tallilla usein joku oikea kuvaaja, enkä enää ulkoiluttanut omaa kameraani kuin satunnaisesti. Viimeksi olen kuvannut omaa hevostani ihan ajatuksen kanssa kesäkuussa. Huh. Julkaisin myös pitkästä aikaa videopostauksen tallilta.

MARRASKUU

Lokakuun lopun odotetuin asia ainakin nuorempien seuraajien osalta oli marraskuussa julkaistu videopostaus Horse Show'sta. Sen jälkeen olikin hyvä vaihtaa uusi vaihde päälle ja suunnata tarmolla kohti loppuvuotta! Kuvailimme Vilman kanssa aika moneenkin otteeseen, sekä hevosten kanssa että ilman. Aloitin herkkulakon, joka on nyt kestänyt reilun kahden kuukauden ajan, eikä loppua näy. Julkasin lisäksi todella toivotun videon siitä, miten laitan hiukseni kypärän sisään. Tässä postauksessa oli mukana hieman huumoriakin ;) Käväisinpä myös katsomassa Suomenhevosen tarinan Järvenpäässä.

Marraskuussa oli hyvä pohtia hieman kulunutta kautta valmentajien osalta ja päättää koko kausi lopulta kisaharjoituksiin 110cm ja 120cm -tasolla Stall Solbackassa. Voin sanoa, että 120cm kokoiset esteet tuntuvat edelleen itselleni isoilta, mutta Macon kanssa en epäröi silti hypätä sen kokoista rataa. Luotan siihen, että me selviämme tehtävistä sen vaatimalla tavalla. Puolen vuoden aikana olen saanut uuden hevosen myötä ihan uuden luottamuksen hyppäämiseen, mikä on tietysti hieno asia.

Kuun lopussa päivitimme vihdoin blogin ulkoasun ikuisuuden vanhasta vaaleanpunaisesta tähän talvisempaan ja ajattomampaan harmaaseen malliin. Mä tykkään kauheasti, toivottavasti tekin! Samalla julkaisin muutaman videopostauksen, joita alkoi syksyn loppumetreillä tipahdella YouTubeen runsaasti. Se ilahdutti monia seuraajiani, sillä videomateriaalit ovat nykyään kovin suosittua tavaraa.

JOULUKUU

Viimeistä viedään! Joulukuu oli todella tapahtumarikas ja siihen oli hyvä päättää kulunut vuosi. Kuun alussa pidimme hauskaa, kun osallistuin monien vastoinkäymisten jälkeen pukuratsastuskisaan Ainossa yhdessä Danielan Goldi-tiimin kanssa. Meillä oli niin hauskaa yhdessä, ja nappasimme kisasta kolmannen tilan. Kisaan oli alun perin pitänyt osallistua oman hevosen kanssa, mutta Maco oli poissa pelistä tallilla olleen flunssan takia, joten lähdin matkaan ratsastuskoulun lainahevosella.

Macon kanssa treenasimme kotona vuoden viimeisissä valmennuksissa. Aluksi meno oli vähän villiä, mutta loppua kohden hommaan alkoi löytymään oikeasti jo rytmi ja joku tolkku. Pakko sanoa, että olin enemmän kuin tytyyväinen siihen, mihin pisteeseen pääsimme kehittymään yhdessä puolen vuoden aikana. Toki tämän voi joku kääntää itsekehuksi, mutta kyllä - olen iloinen. Se ei tietystikään tarkoita, etteikö matkaa olisi vielä valovuoden verran joka suuntaan hyvää ratsastusta mietittäessä. Treenasimme niin kouluvalmennuksissa kuin ihan esteillä, kotona ja esimerkiksi Riders Innissa.

Joulukuussa pohdin Macon ruokintaa, joka oli pitkään pysynyt samana ja todettu hyväksi. Erikoispostauksia tuli joulukuussa useampi, esimerkiksi varusteiden huoltamista koskien. Tuo aihe jakaa monien mielipiteet! Yksi erikoisempi tapahtuma oli Danielan vierailu tallillamme, jolloin hän pääsi ratsastamaan Macolla. Olin taas vaihteeksi mallina kameran etupuolella, joka oli täysin oman mukavuusalueeni ulkopuolella.

Jouluaattona toivottelin kaikille hyvät joulut, vaikka olinkin silloin Thaimaan lämmössä Krabilla perheeni kanssa. Tuolta reissulta saatan julkaista vielä jonkun hassun kuvan, koska kuvia jäi niin paljon julkaisematta. Suomeen palasin juuri pari tuntia ennen vuoden vaihtumista, joten sitä päästiin viettämään kavereiden kanssa yhdessä. Hyvä päätös kuluneelle vuodelle!



Kaiken kaikkiaan vuodesta 2017 jäi päällimmäiseksi mieleen syvä kiitollisuus. Vuosi alkoi ikävissä tunnelmissa, muttei koskaan vailla toivoa valoisammasta huomisesta. Koin hetket, jolloin oma hevonen ei ollut päivittäisessä elämässä, mutta toisaalta sain olla jälleen täyspäiväinen hevosenomistaja puolen vuoden ajan. Rakastin vuodessani jokaista sekuntia - myös niitä, jolloin kyyneleet eivät tuntuneet loppuvan millään. Opin paljon uusia asioita, paljon enemmän kuin olisin uskonut koskaan oppivani. Tapasin uusia ihmisiä, tutustuin paremmin vanhoihin kavereihini ja inspiroiduin henkilöistä, jotka tekivät vaikutuksen omalla olemisellaan.

Tällä vuodella on paljon näytettävää. Edellisen vuoden loppupuolella en uskonut, että seuraava voisi olla parempi. En usko nytkään, että vuotta 2017 pystyy päihittämään mikään. Uskoni oli viimeksi väärä, toivottavasti se on myös tällä kertaa. Pitkälti vuoden mielikuvat ovat asenteesta kiinni. Jos jaksaa painaa väsyneenäkin positiivisella mielellä, on elämä paljon valoisampaa.

Kiitos. Se on asia, mitä haluan sanoa sinulle kuluneesta vuodesta. 

Sä olit osa elämäni parasta vuotta.

Lue lisää