#1064: Rahat ruokaan vai harrastamiseen?

Oletko koskaan laskenut, miten paljon olet käyttänyt rahaa hevosharrastukseen kuukauden, vuoden tai kenties koko harrastuksesi aikana? Koonnut kaikki kulut taulukkoon allekain ja pysähtynyt katsomaan, miltä lukemat näyttävät valkoisella paperilla. Vaikka lähes jokainen harrastaja varmasti tiedostaa lajimme kalliuden, tulee monelle varmasti yllätyksenä se, miten paljon rahaa aktiivinen harrastaminen lopulta vaatii. Paljon. Ja siitähän ei juuri ääneen puhuta.

Elokuun ensimmäinen viikonloppu vietettiin Etelä-Suomen aluemestaruuksien merkeissä Stall Solbackassa. Kyseessä oli edustamani ratsastusseuran kotikilpailut, joten olin paikalla kahtena päivänä talkoohengessä auttelemassa milloin radanrakennuksen, juoksevien hommien kuin sosiaalisen median sisältöjen kanssa. Yhteisen tekemisen rinnalla ehdin startata itsekin lauantaina senioreiden aluemestaruusluokassa 120cm tasolla, josta kotiintuomisina olivat keltaiset ruusukkeet aluemestaruuksien viidennestä sijasta ja luokkasijoituksesta. Kisapäivä oli mahdottoman mukava, kuten viikkoa aiempi reissu Hangon Sea Horse Weekiinkin. Ihmiset olivat iloisia, sää suosi ja hevonen suoritti yli odotusten. Ratsastinpa itsekin ajoittain kohtuullisen hyvin.

Tämä postaus ei kuitenkaan kerro kisamenestyksestä tai siitä, mitä mun olisi pitänyt tehdä toisin ollakseni nykyistä taitavampi ratsastaja. Haluan puhua avoimesti niistä ajatuksista, joita mulla heräsi mieleeni viime sunnuntaina useamman samanhenkisen kysymyksen jälkeen. Valehtelematta ainakin kymmenen kilpailijakollegaa, toimihenkilöä tai kaveriani kysyi kisapaikalla ja tallilla ollessani, miksen kilpaillut sunnuntaina Amatöörisarjan osakilpailussa. Lähtijöitä oli vähän ja nollatuloksella olisi ollut kiinni palkintorahoissa ruusukkeineen. Olen kisannut koko kauden tuota tasoa ja osallistunut jopa pariin kertaan kyseisen kilpailusarjan osakilpailuihin sijoittuen, joten olisi ollut vähintäänkin loogista koittaa onneaan myös näissä karkeloissa. Etenkin, kun kyseessä oli kotiseuran kilpailut. Mikä ihme oli syynä siihen, etten lähtenyt toisena päivänä kisoihin Macon kanssa valmentajankin suosituksista huolimatta?

Kaksi ylempää kuvaa c. Tanja Vaak

Kuva c. Heidi Lammi

Raha. Mitä sitä kiertämään - mulla ei yksinkertaisesti ollut rahaa lähteä kilpailemaan toista päivää putkeen edes näin lähellä oleviin kisoihin, vaikka olisin kuinka halunnut. Vaikka heinäkuu oli palkkakuitin mukaan varsin antelias, on kolme peräkkäistä kisaviikonloppua verottaneet osansa siitä, etten toden totta halunnut laittaa viimeisiä rahojani yhteen starttimaksuun. Syödäkin pitäisi, eikä vuokraa voi jättää maksamatta vedoten siihen, että kisoissa on kiva käydä. Olisihan se, jos taloudelliset asiat eivät olisi esteenä. 

Tiedän olevani monella tapaa etuoikeutetussa asemassa. Olen 24-vuotias maisteri, joka pääsi kiinni työelämään oman alansa vakituiseen työsuhteeseen jo ennen valmistumistaan. Tienaan kivasti, reippaasti yli sen, mitä oman ikäiseni tai samassa työssä tällä kokemuksella olevat tilastojen mukaan tienaavat. Sain ensimmäisen oman hevoseni siten, että vanhempani auttoivat kuluissa tarpeen mukaan koko opiskeluaikani ajan, eikä taloudellinen tuki ole ollut ainoa tuki, jota perheeni on antanut. Yhtä lailla vanhempani ovat antaneet mulle aikaa ja olleet läsnä harrastukseni parissa. Vaikka rahaa pidetään monesti kaiken mahdollistajana, on vanhempien tuki ja länsäolo usein nuorelle vieläkin merkittävämmässä roolissa - silloinkin, kun äidin tai isän ohjeet tuntuisivat typeriltä ja kaikki ottaisi päähän. Nuori kaipaa elämäänsä rakkautta ja rajoja. Tai ainakin minä kaipasin, ja voin vain kiittää vanhempiani siitä, että he ovat kuskanneet allekirjoittanutta kisa- ja valmennusreissuille silloinkin, kun teinivuosien tunteenpurkaukset jännityksen vallassa ovat äityneet turhan voimakkaiksi. Enkä edes tiuskinut usein, sillä siitä tuli samantien sanomista.

Kaksi ylempää kuvaa c. Tanja Vaak

Kuva c. Sara B.

c. Tanja Vaak

Tosiasia on kuitenkin se, että ratsastusharrastus on Suomessa valtavan kallis harrastus, joka sitouttaa perheitä kokonaisvaltaisesti niin rahan kuin ajankäytön suhteen. YLE teetti tutkimuksen Taloustutkimus Oy:lla tämän vuoden heinäkuussa, josta selvisi se, että joka kolmas suomalaisvanhempi on joutunut kertomaan lapselleen, että tämän harrastus maksaa liikaa ja se tulee sen vuoksi lopettaa. Lopetettavien harrastuksien kärkipaikkaa piti jääkiekko, mutta heti toisella sijalla komeili meille jokaiselle tuttu ratsastus. Yhtä lailla kolmasosa vastanneista kertoi lapsen harrastuksen olevan perheelle suuri rahallinen rasite, vaikka harrastusta ei vielä toistaiseksi ole tarvinnut lopettaa. Kuuntelin juttua puoli yhdeksän uutisista ja tutustuin aiheeseen lisää jälkikäteen eri artikkelien kautta surullisin mielin. Vaikka moni meistä tietää, ettei ratsastus ole kovinkaan halpa laji ja se mielletään usein eliitin harrastukseksi, on silti todella surullista, miten moni vanhempi joutuu vasten tahtoaan kumoamaan lapsensa unelmia ja haaveita vain siksi, ettei perheellä ole varaa panostaa yhden lapsen harrastukseen tarvittavaa määrää. Ja ymmärrän täysin, miksi perheissä tällaisia päätöksiä joudutaan tekemään. 

Lasten ja nuorten unelmat ovat olleet mielessäni paljon viime aikoina. SuomiAreenassa järjestettiin tänä vuonna historian ensimmäinen Lasten keskustelutilaisuus, jossa aiheena olivat lasten ja nuorten unelmat ja se, miten he itse voivat näitä mahdollistaa ja toisaalta se, miten vanhemmat ja yhteiskunta voivat tukea lapsia heidän unelmiensa saavuttamisessa. Juonsin tuon tunnin kestäneen tilaisuuden, jonka voi halutessaan katsoa MTV:n Katsomosta ilmaiseksi. Oli ilahduttavaa nähdä, miten paljon lapset unelmoivat ja miten he ovat itse valmiita näkemään vaivaa unelmiensa eteen. Lapset ovat tunnetusti aitoja, koska he eivät useinkaan koe esteitä unelmiensa saavuttamisessa. Kaikki nähdään mahdollisuutena. "Jos haluan olla Suomen paras ratsastaja, aion olla!" Ja tuota positiivisuutta meidän kaikkien tulisi pyrkiä vaalimaan myös aikuisena. On niin helppo kyynistyä ja valahtaa siihen tunteeseen, ettei mitään kannata edes yrittää, kun ei oikeastaan ole edes mahdollisuutta. 

Kaikki kolme kuvaa c. Tanja Vaak

Lapset nostivat esiin monia hyviä pointteja kysyttäessä siitä, pitäisikö yhteiskunnan tukea sellaisia lapsia, jotka eivät voi saavuttaa unelmiaan muuten. Tai pitäisikö unelmien saavuttamiseen ylipäänsä saada tukea muilta kuin omalta perheeltä? Tällähän hetkellä tuoreen hallituksemme hallitusohjelmaan on kirjattu maininta niin kutsutusta harrastustakuusta, joka lupaa 40 miljoonaa euroa investointirahaa siihen, että myös Suomeen saataisiin Islannista tuttu malli lasten harrastuksille. Käytännössä tällä pyritään tarjoamaan kouluikäisille lapsille ja nuorille kunnan kustantama yksi matalan kynnyksen harrastus koulupäivän jälkeen. Malli lisää lasten tasa-arvoa, sillä monissa vähäosaisissa perheissä ei välttämättä ole mahdollista tarjota lapselle yhtäkään harrastusta - edes halvempaa sellaista. Ihana ajatus, mutta mielenkiintoista nähdä, miten toteutus tulee toimimaan, sillä eroja kuntien välille tulee varmasti syntymään. Kävi niin tai näin, ratsastus tulee tuskin koskaan osaksi tätä harrastustakuuta.

Ratsastus on kallis laji Suomessa monestakin syystä. Ruotsiin verraten valtiomme tukee harrastustamme häviävän vähän, sillä naapurissa esimerkiksi maneeseja rahoitetaan samaa tahtia jääkiekkohallien kanssa kunnallisella tasolla. Suurin syy lienee hevoskulttuurissamme, joka on aivan lapsen kengissä vaikkapa juuri Ruotsiin tai mihin tahansa Keski-Euroopan maahan verraten. Ruotsissa ratsastus on yksi suosituimmista urheilulajeista, ellei jopa suosituin. Lajia arvostetaan ja siihen halutaan panostaa kunnolla. Ei ole yksi tai kaksi kertaa, kun ratsastaja on valittu Ruotsissa Vuoden urheilijaksi.

Kaksi ylempää c. Tanja Vaak

c. Sara B.

Kyse ei ole kuitenkaan pelkästä kulttuurisesta erosta. Suomessa on kallista olla yrittäjä, ja yritystoiminnallahan kaikki hevostalous pyörii. Kukaan täysjärkinen ei tee pitkää päivää edes kutsumusammatissaan siten, ettei käteen ja lainkaan ylimääräistä. Työstä on saatava palkka, se on aivan selvää. Kun yrittäjä maksaa verottajalle ison siivun tuloistaan ja päälle kustantaa kaikki mahdolliset muut sivukulut mahdollisine palkkoineen, on esimerkiksi ratsastuskouluissa yksinkertaisesti pakko pitää suhteellisen korkeita tuntihintoja ja isoja ryhmäkokoja. En ihmettele laisinkaan, miksi yhden valmennustunnin hinta omalla hevosella on 70 euroa tunnilta tai miksi ratsastuskoulussa maksetaan pääkaupunkiseudulla kuuden hengen ryhmätunnista 50 euroa kappaleelta. Jollainhan sen yrittäjän on yksinkertaisesti elettävä. Hintoja on helppo kritisoida, mutta helposti unohtuu, miten paljon globaalit kansantaloudelliset seikat vaikuttavat hintojen kehitykseen tai miten vaikkapa uuden hallituksen verotusratkaisut yrittäjiä kohtaan voivat muuttaa suuntaa. 

Julkaisin tästä aiheesta lyhyen postauksen Instagramissa, jossa kerroin avoimesti, miten mun oli pakko jättää sunnuntain startti väliin kisoissa siksi, ettei rahaa yksinkertaisesti ollut kahteen starttiin. Yllätyin, miten paljon aihe sai aikaan jopa todella avointa kommentointia rahapuheesta. Ilahduin, mutta samalla huomasin, miten suurta joukkoa aihe koskettaa. Jos ratsastuskouluissa harrastaminen on kallista, on hevosen omistaminen kilpailemisineen sitäkin tyyriimpää ja monella tavoin järjettömämpää. Vanhemmat laittavat lastensa harrastukseen kaiken aikansa ja rahansa. Yhtä lailla tähän lajiin käyttävät resurssejaan yksin asuvat tai lapsettomat aikuiset sekä nuoret. Monet tekevät niska limassa töitä jo nuoresta iästään asti, jotta he voivat rahoittaa tuntejaan ja lähteä vaikkapa yhtiin tallin ulkopuolisiin kisoihin kuukaudessa. Aivan, kuten minäkin tein 14-vuotiaasta asti. Talutin hevosia alkeiskurssilla saadakseni ratsastaa toisen kerran viikossa, sillä äidilläni oli yksinhuoltajana varaa maksaa juuri ja juuri se yksi viikkotunti halvalla tallilla, jonne kävelin toppahousut korviin vedettynä ala-asteikäisestä lähtien kesät talvet äidin ollessa myöhään töissä tekemässä rahaa elämistä varten. 

Kaksi ylempää kuvaa c. Heidi Lammi

Kaksi ylempää kuvaa c. Tanja Vaak

Mutta halusin ratsastaa, ja siksi näin sen kaiken vaivan. Haluan ratsastaa edelleen, ja siksi näen edelleen vaivaa ja priorisoin menoja siten, että hevosjutut tulevat lähes aina ykkösenä. Nykyään elätän itseni ja hevoseni omilla rahoillani, mutta äiti on mukana harrastuksessa olemalla läsnä ja toki auttamalla esimerkiksi yllättävien eläinlääkärikulujen kanssa - onhan kyseessä yhteinen hevosemme. Meidän perheessä oli alusta asti se mentaliteetti, että jos ratsastaa haluaa, on sen eteen tehtävä töitä itse. Siksipä olinkin töissä ylä-asteelta asti viikonloppuisin tallilla ja heti täysi-ikäisyyden saavutettuani kaupan kassalla abivuoden ohella. Vanhemmat halusivat opettaa, ettei raha kasvanut puussa. Koska sinne kisoihin ei vain "mennä" - ne startit maksavat aina rahaa, ja se raha on aina pois jostain muusta.

Kun laitan kiinteästi 1500 euroa kuussa harrastukseeni ilman mainintaa eläinlääkärinkuluista ja mahdollisista varustehankinnoista, tulee väkisinkin pohdittua, olisiko tuo raha järkevää sijoittaa tai käyttää vaikka asunnon ostamiseen. Tai miten monta ihanaa matkaa tuolla summalla tulisikaan tehtyä! Niinhän se on, että tästä lajista on rationaaliset valinnat monesti kaukana. Siltikin haluan harrastaa ja käyttää tähän monesti enemmän kuin järkevää olisi, sillä laji antaa aivan valtavan paljon henkisellä, sosiaalisella ja toki fyysiselläkin tasolla. En tunne olevani onnellisempi missään muualla kuin rakkaiden ihmisten ja hevosten ympäröimänä. Siitäkin huolimatta, että talvella on kylmää ja pimeää, hevosella on kenkä irti tai kisoissa epäonnistuu. Niistäkin asioista huolimatta tämä on laji, jota tekee ympäri vuoden täydellä palolla. En kuitenkaan enää ajattele, etten voisi koskaan elää ilman hevosia. Jos joskus päätän lopettaa, keksin varmasti paljon muitakin asioita, jotka voivat tehdä mut monella tapaa yhtä onnelliseksi. Ja ainahan voi palata takaisin lajin pariin. Jos ei muuten, niin iloitsemalla muiden onnistumisista ja onnellisista hetkistä.

Oletko sä koskaan pohtinut tarkemmin ratsastuksen hintavuutta?

Lue lisää

#1063: Täydellinen kesä

Uskomatonta, että heinäkuu on lähestymässä loppuaan näinkin pian. Vastahan sitä oli kesäkuun alku ja kotitallimme SM-kilpailut! Luulin tuolloin ehtiväni tehdä postauksen molemmista starteistani, mutta valitettavasti aikataulut eivät ole olleet puolellani tämän asian suhteen. Vaikka blogissa on ollut normaaliakin paljon hiljaisempaa, eivät muut sosiaalisen median kanavani ole hiljentyneet tavallisesta tahdistaan. Ehkäpä muutamat teistä ovatkin saattaneet seurata menoamme enemmän Instagramin tai jopa YouTuben puolella!

Tämä kesä on ollut valehtelematta jälleen yksi parhaimmista. Maco on ollut kisakunnossa, joten olemme päässeet treenaamaan ja starttaamaan tasollamme 120cm luokissa useammankin kerran napsien jokaisista kisoista mukaan tuliaisina ruusukkeita. Pipoa ei ole pidetty liian tiukalla, sillä kisojen lomassa on ehditty maastoilemaan ja fiilistelemään lämpöä yhtä lailla ilman satulaa hömpötellen. Ollaanpa me jopa laitettu hevoselle kouluratsastusvermeet kangista lähtien päälle! Tallikavereiden ja muiden ystävien kanssa on tullut istuttua iltaa pitkälle yöhön. On nautittu kesästä täysin rinnoin ja eletty parasta nuoruutta. Ja tutustuttu myös uusiin hevostuttavuuksiin. Niin paljon kaikkea kivaa on tapahtunut, että kokonaisuutta on vaikea pukea sanoiksi. Lyhyesti tiivistettynä voisi kai summata, että olen elänyt kaikkien aikojen kesää. 

Mun olisi helppo kirjoittaa vaikka jokaisesta kesä-heinäkuun päivästä oma postauksena ja vain muistella hymyssä suin menneitä hetkiä, mutta uskon, että kaikista parhaiten fiilikseen pääsee palaamalla hetkeksi niiden videoiden pariin, joita olen päivistä tuottanut. Koostin jo etukäteen valmiiksi toisen postauksen, joka tulee sisältämään enemmän juttua laatuponikisoihin tähtäävästä Reiska-ponista, mutta sitä ennen haluan kuitenkin jakaa teille näitä videoita, jotka jäisivät mahdollisesti muuten vain YouTuben syövereihin. Yhtä lailla tekeillä on myös muutamia muita postauksia paitsi vakavamielisen kouluratsastuksen kokeilemisesta, myös viime viikonlopun Salon kisoista, joista nappasimme ruusukkeen mukaan Amatöörisarjan osakilpailusta edellisten kisojen tapaan. 

Ja aivan pian pakataankin tavarat uudemman kerran kesän parhaiden kisojen eli Hangon SeaHorse Weekin takia! Me lähdetään Macon kanssa matkaan lauantaina hyvin aikaisin aamusta, vaikka periaatteessa reissuun voisi suunnata kulkunsa jo perjantaina karsinavarauksen vuoksi. En kuitenkaan halua seisottaa ruunaa kuumissa jaboissa yhtään tarvittavaa pidempään, ja uskon hevosen arvostavan yötä kotitallilla kisapaikkaa enemmän. Edessä on kuitenkin kaksi starttia, joihin on pakko säästää voimia. Lauantaina kisaamme osana Riding Club Solbackan porukkaa joukkue-SM:issa 120/130cm korkeudella hypättävänä, kun taas sunnuntaina päivämme alkaa aamun ensimmäisellä luokalla 125cm tasolla. Hangossa on aina mahtava tunnelma, joten odotan tuota kisareissua toki innolla. Mutta tästä kirjoittelen myöhemmin elokuussa lisää sitten, kun aika on.

JUHANNUSFESTARIT HEVOSTRAILERISSA (linkki videoon)

Tämän vuoden juhannus oli melkoinen kokemus, kun lähdimme kavereideni Danielan ja Linuksen kanssa Raumanmeren juhannukseen eli RMJ:een tarkoituksenamme nukkua hevostrailerissa. Odotimme etukäteen reissulta paljon, mutta lopputulos oli jotain aivan unohtumatonta. Tapasimme Raumalla miesporukan, jonka kanssa vietimme aikaa koko tapahtuman ajan nauttien samalla paitsi loistavasta säästä, myös toki hienoista festarijärjestelyistä ja musiikista. 

Suomen kesässä yksi parhaista asioista ovatkin mielestäni festarit. Ihmiset ovat aina niin iloisia ja sosiaalisia, eikä kukaan jaksa mököttää turhista asioista. Listaan nuo juhannusfestarit ehdottomasti yhdeksi kesän kohokohdistamme!

SM-KILPAILUT KOTITALLILLA (linkki videoon)

Kuten edellisessä postauksessani kerroin, järjestimme kesäkuussa kotitallillamme esteratsastuksen Suomen Mestaruus -kilpailut. Näissä kisoissa pääsin myös itse starttaamaan ensimmäiset kansalliset luokkani sitten sairasloman aiheuttaman yhdeksän kuukauden tauon, joten odotin tuolta viikonlopulta todella paljon. Enkä suotta - lopputulos oli paljon parempi kuin olisin osannut toivoa!

Maco suoritti koko viikonlopun hyvin ja tuntui varmalta, vaikken ollut ehtinyt treenaamaan kotona juurikaan kisakorkeutta muutamia ratatreenejä lukuunottamatta. Se on niin kiva ja "easy going" -tyyppinen hevonen, ettei mun tarvitse huolehtia kuin siitä, osaanko itse ratsastaa suunnitelmien mukaisesti. Perjantain rata ei ollut ihan niin tasainen kuin sunnuntain suoritus, mutta etenkin sunnuntain jälkeen olin yhtä hymyä aivan maailman tappiin asti. Kisasimme molempina päivinä 120cm tasolla sijoittuen perjantaina 11. sijalle ja sunnuntaina Amatöörisarjan osakilpailun toiselle sijalle. Olin niin onnellinen Macosta - ja olen edelleen.

HEINÄKUU STARTTASI (linkki videoon)

Jotta kesästä ei vauhtia puuttuisi, lähdimme vielä kesäkuun viimeisenä viikonloppuna hyvin vähän harkitulle reissulle Seinäjoelle Provinssirockiin. Ideanahan tämä oli pettämätön, sillä vietimme aikaa juhannusfestareilta edellisenä viikonloppuna löytyneen miesporukan kanssa. En ole hetkeen viettänyt toista yhtä hauskaa kolmipäiväistä, ja tästä reissusta löytyy muutamia videoklippejä ja fiiliksiä myös heinäkuun ensimmäiseltä päivältä kuvatusta videosta.

Tämä video käsittelee muutoin ihan muita juttuja, nimittäin tallielämää ja sitä, mitä elämääni juuri sillä hetkellä kuului. Aikalailla perinteinen MyDay siis, jossa mukana on normaalia hieman enemmän höpöttelyä maailman meiningeistä ja tunnelmista. Mukana on toki myös hevosia ja talliarkea, mutta painopiste oli tässä videossa kuitenkin lopulta muussa.

AINO NATIONS CUP 1/2 (linkki videoon)

Heinäkuun ensimmäinen viikonloppu vietettiinkin Ratsastuskeskus Ainossa Nations Cup -osakilpailujen parissa, kun kansainväliset este- ja kouluratsastajat valtasivat Järvenpään. Olin kyseisissä kisoissa työtehtävissä hoitamassa heidän sosiaalisen median kanaviaan, ja kuvasin samalta reissulta kaksi videota. 

Ensimmäisessä videossa keskitytään katsomaan kahden ensimmäisen kisapäivän eli torstain ja perjantain tunnelmia itse kisastarteista, mutta myös kulissien takaa. Mitä tapahtuu, kun päivän pääluokan voittaja tuodaan pressihuoneseen haastattelua varten?

AINO NATIONS CUP 2/2 (linkki videoon)

Nations Cup -ruljanssi ei loppunut yhteen videoon, sillä myös lauantain ja sunnuntain tekemisistä koostettiin vielä yksi video lisää. Noina päivinä kisattiinkin esteratsastuksessa ja kouluratsastuksessa varsinaiset pääluokat Grand Prix -tasolla, joten tekemistä ja katsottavaa riitti ihan aamusta iltaan.

Kisatapahtuma oli mielestäni kovin onnistunut, joskin se sai päätöksensä hieman odotettua aiemmin poikkeuksellisen kovan ukkoskuuron vuoksi. Ei auttanut edes toivo siitä, että olisimme päässeet jatkamaan kisatapahtumaa normaalisti sateiden jälkeen. Myräkän voimakkuudesta kertonee sekin, että osa paikalla olleista itki pelästyttyään ukkosta, joka löi aivan alueen läheisyyteen. Draamaa siis riitti, joskaan se ei kisoihin muutoin onneksi vaikuttanut.

MACO JA REISKA TREENEISSÄ (linkki videoon)

Tallivideopostaukset ovat niitä, joista saan eniten pyyntöjä. Siispä nappasin kameran mukaan tallille tavallisena arki-iltana kuvaten tallivideopostauksen, jossa mukana on Macon lisäksi myös Reiska-ponin hyppäämistä ja muuta ajanviettoa tallilla. Yhteen iltaan on kiva ottaa kaksi hyppykertaa estevalmennuksen merkeissä, sillä päällä on hyvä meininki, jolloin tekeminen säilyy jollain tapaa loogisena - ainakin toivottavasti!

Tässä videossa nähdäänkin sitä ihan tavallista tallielämää, jota me kaikki rakastetaan, ja jonka takia me jokainen tätä lajia harrastamme. Toisten tuntien seuraamista, hevosten kanssa puuhastelua ja kavereiden kanssa harrastuksesta nauttimista. Mikäs sen parempi tapa viettää iltaa töiden jälkeen.

MIKÄ ON ÄRSYTTÄVINTÄ HEVOSEN OMISTAMISESSA (linkki videoon)

Voitte uskoa, että saan päivittäin kymmeniä ja kymmeniä kysymyksiä eri sosiaalisen median kanavien kautta esimerkiksi siitä, mikä on Macon säkäkorkeus tai kuinka ison esteen olen hypännyt korkeimmillaan. Pyrin vastaamaan tällaisiin kysymyksiin aina kaikille yhteisesti Q&A-videoilla, joille te olette saaneet esittää kysymyksiä. 

Kuvasin Thaimaassa maaliskuussa ollessani yhden videon, jonka julkaisin nyt näin jälkikäteen sisällön ollessa edelleen täysin relevanttia. Nyt onkin aika katsoa, mikä on mun mielestä ärsyttävin asia hevosen omistamisessa ja mitä haluaisin tehdä tulevaisuudessa. Jos tällaiset Q&A-videot ovat mieleesi, kannattaa ehdottomasti klikata video pyörimään!

Tässäpä siis muutamia videoita, jotka eivät vielä ole päätyneet blogin puolelle muutoin. Toivottavasti näistä oli iloa itse kullekin! Me palataan seuraavan kerran Reiska-aiheisilla ajatuksilla kuvien ja pidempien tekstipohdintojen merkein.

Aivan mahtavaa helleviikkoa sulle! :)

Lue lisää

#1062: Ensimmäinen kansallinen startti melkein vuoteen

Kirjoittelin teille toissa viikolla suoraan tallilta, jossa olimme parhaillamme valmistelemassa samalla viikolla alkavia esteratsastuksen Suomen Mestaruus -kilpailuja. Kuten kerroin, kyseiset kilpailut järjestettiin ensimmäistä kertaa Hyvinkäällä Stable Novassa, joka on Macon kotitalli. Tästä syystä olin tiiviisti mukana järjestelyissä eri rooleissa koko tapahtuman ajan majoittuen tallialueen viereen parkkeeratussa hevosautossa yhdessä muun tallitiimini kanssa. Meillä oli ihan mielettömän hauska viikonloppu, joka sujui kaikkinensa yli odotusten. 

Tällä kertaa en kuitenkaan tule kertomaan tarkemmin toimihenkilöhommista, vaikka jokainen paikalla vapaaehtoisena ollut ansaitsee ison kiitoksen tekemästään työstä ja panoksestaan kisaviikonlopun onnistumiseen. Toimihenkilöjuttujen sijaan ajattelin kertoa hieman tarkemmin itse kisasuorituksistani, joita ehdin tekemään tuon viikonlopun aikana kaksi kappaletta: yhden perjantaina ja toisen sunnuntaina. Pitkään aikaan en ole kirjoittanut blogiin varsinaista analyysia omasta ratsastuksestani, joten pohdin, että tällainen voisi olla hauskaa vaihtelua - itse kun tykkään kovasti kirjoitella ja analysoida ratsastustani. Aiemminhan tällaisia postauksia nähtiin tässä blogissa lähes joka viikko milloin valmennuksista ja milloin kilpailuista, joten tämä olkoon hyppy menneisiin aikoihin ja niihin hetkiin, kun elämässä tuntui olevan rajattomasti aikaa tuottaa syvällisempääkin tekstiä sosiaalisen median kanaviin.

Tosiaan, perjantai aloitti kolmipäiväisen kisaviikonlopun Stable Novassa esteratsastuksen SM-kisojen osalta. Kilpailuja käytiin koko viikonlopun ajan kahdella areenalla eli Stable Novan kotikentällä sekä Hyvinkään kaupungin kentällä, joka sijaitsee kivenheiton päässä Stable Novasta. Hyyppärän alue on muutenkin hevoskeskittymä, mutta tuon viikonlopun ajan tuntui siltä kuin olisimme sukeltaneet hevosihmisten paratiisiin. Joka puolella oli hevosia ja vilinää, mutta kaikki tuntui silti olevan hyvin organisoitua ja selkeää. Yhteensä startteja käytiin kolmena päivänä noin 850 kappaletta, joten voitte uskoa, että meininkiä riitti! Hyvinkään kentällä kilpailtiin ykkös- ja kakkostason luokkia 60-110cm korkeudella, kun taas Stable Novan kentällä kilpailtiin kolmostasolla nuorten hevosten 110cm luokista aina SM-kisojen senioreiden isoimpaan 150cm kierrokseen asti. 

Alue oli muuttunut toden teolla oikeaksi kilpailukeskittymäksi, sillä kotikentän laidoille oli pystytetty paitsi expo ja ravintolat, myös iso katsomo ja eri kokoisia näyttöjä tuloksien seurantaa varten. Stable Nova -areenan aidat oli vuorattu laitamainoksilla ja kentälle rakennettiin Suomen ratsastajainliiton pitkä vesihauta SM-luokkia ajatellen. Ajattelin etukäteen, että Maco saattaisi ihmetellä tätä kaikkea ja muuttua pöllöksi, mutta olin totaalisen väärässä jälleen kerran. Reipas ruuna ei ihmetellyt mitään, vaan tarkasteli tyytyväisenä elämää avoimesta ikkunastaan karsinasta käsin kisakentälle päin seuraten tapahtumia kiinnostuneena. Satuinpa kertaalleen ratsastamaan torstaina juuri ennen kisojen alkua kentällä samalla, kun vesihautaa rakennettiin kolmen ison koneen voimin. Siinä me seistä pällisteltiin hevoseni kanssa metrin päässä koneista, jotka kaivoivat isoilla kauhoillaan maata metelin saattelemana. Maco yritti myös kertaalleen kävellä hautaan, niin kovasti se kiinnosti. On kyllä oltava iloinen tuon hevosen hermorakenteesta!

Olimme päättäneet yhdessä valmentajani kanssa, että hyppäisin perjantaina avoimen 120cm luokan ensimmäistä kertaa sitten viime elokuun. Treenejä aloimme tekemään pidemmän tauon jälkeen esteiden parissa maaliskuun alussa, mutta taukoa tuli uudemman kerran maaliskuussa reissuni ja Macon klinikkakäynnin vuoksi. Jos olisin tehnyt päätöksiä itse, olisin varmasti startannut Macon kanssa ensimmäiset kisat ja 120cm luokan jo kauan sitten, mutta valmentajani toppuutteli ja kehotti antamaan hevosellekin aikaa nostaa kuntoaan ja hyppyjen määriä. On ihanaa, miten sitoutunut ja oikeasti asioista kiinnostunut valmentaja meillä nyt onkaan - ei sillä, etteikö ennen olisi ollut. Hän halusi mun hyppäävän toukokuussa ensin metrin luokan, joka tuntui naurettavan pieneltä, mutta oli näin jälkikäteen ajateltuna ainoa oikea vaihtoehto paitsi hevoselle, myös mulle. Tauon jälkeen on otettava askel taaksepäin ja katsottava, miten homma lähtee sujumaan.

Toukokuun ensimmäisen metrin startin jälkeen kisasimme kaksi 110cm luokkaa seurakisoissa, joten ratoja ei ollut liiaksi alla ennen 120cm startteja SM-kisojen yhteydessä kansallisella tasolla. Halusin kuitenkin hypätä kotikentällämme, ja siellä pienin luokka oli tuo mainittu korkeus. Siispä oli vain pakko yrittää parhaansa ja tehdä niin kuin valmentaja on tunneilla neuvonut. Jostain kumman syystä mua ei edes jännittänyt kovinkaan paljon, vaikka kisaaminen on aiemmin ollut suorastaan hermoja raastava kokemus kaikkine yksityiskohtineen. Toki pieni hermostuneisuus varmasti välittyi olemuksestani, mutta suurimmaksi osaksi olin tosi rauhallinen ja luottavainen. Tiesin, että osaisin suorittaa radan, jos tekisin asioita yhtään siihen suuntaan kuin valmennuksissa. Se jos jokin on nimittäin muuttunut kevään aikana: olen saanut ihan valtavasti itsevarmuutta, kun valmennuksissa on keskitytty ihan perusasihin, jotka ovat parantaneet ratsastusta esteiden välissä valtavasti.

Ahkerana seuraan kisoja :D

Stable Novan kentällä toimi ratamestarina Britannian mestaruuksienkin radat rakentanut ulkomaalainen mieshenkilö (jonka nimeä en kuollaksenikaan muista), enkä olisi voinut olla iloisempi hänen radoistaan. Kaikki kehuivat hänen työtään valtavasti: radat olivat sujuvia, mutta niissä oli juuri sopivasti tekemistä. Esimerkiksi perjantain luokkani oli kivan tekninen, muttei missään nimessä liian haastava. Radalla oli vaihtoehtoesteenä pitkä vesihauta, jota emme olleet hypänneet Macon kanssa koskaan aiemmin. Kävelin radan yksin, koska valmentajani oli kisaamassa samassa luokassa omalla hevosellaan ja halusi tietysti keskittyä omaan suoritukseensa. Radan jälkeen vaihdoimme kuitenkin pari sanaa, ja sain ohjeeksi hypätä haudan. Ai minä vai? Juuri olin kertonut kaikille, etten varmasti ratsasta hautaa, kun sitä ei ole treenattu. Toisaalta kokeilematta jättäminen olisi ollut tyhmää: nyt, kun hauta oli kentällä, sitä kannattaakin kokeilla hypätä. Ja jos ei olisi onnistunut, niin ei se tällaisessa avoimessa luokassa haittaa - treenejä voi jatkaa sen jälkeen kotona.

Verryttelin itsenäisesti rataa varten normaaliin tapaan. Aluksi vuorossa oli pitkät alkukäynnit, josta siirryin maneesiin ravailemaan ja lopulta laukkaamaan ennen hyppyjen aloittamista. Vaikka olen aina ollut kova jännittämään, ei startti jostain syystä nostanut sykettä liian korkealle. Maco tuntui ihan suhteellisen hyvältä ratsastaa, vaikka en ollut ehtinyt treenaamaan sen kanssa liiaksi asti aiempina päivinä. Toisaalta olen todennut, että ruuna pysyy tyytyväisenä ja suorittaa parhaiten silloin, kun sen kanssa tekee monipuolisesti kaikkea aina maastoilusta hyppäämiseen. Ainoa huono puoli tässä on se, että hevonen on ansainnut uuden lempinimen Käpylehmä ollessaan niin mielettömän lihava, ettei tosikaan. Vaikka se syö kohtuullisia määriä, ei laihdutus ole alkuunkaan helppoa. Ongelma lienee kuitenkin positiivinen, sillä muistanette ehkä ajan pari vuotta taaksepäin.. Maco kun oli tuolloin varsinainen kuikelo, jolla ei ollut massaa saati lihaksia kropassaan. Nyt se menisi jo kouluhevosesta mahansa puolesta. Siksi sen ovessa on magneetti, jossa lukee very fat ;)

Näytä tämä julkaisu Instagramissa.

Henkilön Aada Lätti (@aadalatti) jakama julkaisu Kesä 14, 2019 kello 10.12 PDT

Itse rata oli suhteellisen tasaista suorittamista muutamaa stiplua lukuunottamatta. Suoritus alkoi okserilla, joka oli rakennettu suoralla linjalla suoraan portista poispäin. Tähän sain hyvän rytmin alusta asti, josta matka jatkui pystyltä kaarevalla, suhteutetulla linjalla okserille. Hyvät hypyt näihin, eikä sen suurempia ongelmia matkalla. Seuraavana vuorossa oli okseri, josta ratsastettiin jälleen suhteutettu linja yhden askeleen sarjalle. Otin okserille aika ison hypyn, enkä päässyt ihan suunnitelmaani ratsastaa sarjalle hieman ulkoreunaan, joten hyppy a-osalle tuli aavistuksen pieneen paikkaan. Ei kuitenkaan katastrofia ja yli puhtaasti ilman, että rytmi häiriintyi. Seuraavaksi olikin vuorossa pitkä vesi, joka oli vaihtoehtoeste. Olin aivan varma, että onnistuisin sössimään tuon kokonaan, sillä veden jälkeen oli ahdas kuuden laukan väli pystylle. Klassinen tapa saada ratsastajat pudottamaan puomit! Mutta niin vain kävi, että Maco pomppasi isolla hypyllä veden yli ja jatkoi puhtaasti myös pystyn. Otin turhan ison pidätteen tuohon väliin, joten jouduin ratsastamaan voimakkaasti eteen kohti pystyä, mutta onneksi Maco oli kartalla. Tästä kaarsimme ensimmäisen vaiheen viimeiselle esteelle eli kahden askeleen sarjalle, jonka jälkeen alkoikin heti toinen vaihe. Yksittäiseltä okserilta sujuen pysty-okseri -linjalle, jossa väliin tuli muistaakseni neljä laukkaa. 90 asteen kulmassa lyhyen sivun keskellä olevalle pystylle ja tästä kaareva tie yksittäiselle pystylle, jonne lähestyessä päästin hevosen vähän pitkäksi ja aloin pyytämään sitä takajaloille vasta pari askelta ennen estettä. Virhe. Siitä saimmekin radan ainoan puomin etujalkavirheestä, ihan oman ratsastukseni tuloksena. Päätin kuitenkin kääntää vielä esteen jälkeen lyhemmän tien viimeiselle okserille, jonka jälkeen ylitimmekin maalilinjan tyytyväisinä.

Vaikka radassa oli paljon parannettavaa, olin kokonaisuuteen ihan äärimmäisen tyytyväinen. Pystyin toimimaan ja mulla oli koko ajan tunne siitä, että ratkaisujen tekemiseen oli aikaa. Se on tunne, joka on tullut mukaan kuvioihin vasta ihan viime aikoina. On uskomatonta ratsastaa neljän askeleen väliä ja ehtiä miettimään, mitä pitäisi tehdä. Aiemmin menin kokonaisen radan sellaisessa sumussa, etten muistanut radan jälkeen mitään koko hommasta! Iso parannus vanhaan siis. Loppujen lopuksi meidän luokkamme jaettiin kahtia osallistujamäärän noustessa yli 80:een, joten loppusjoituksemme oli 11. Maco sais ruusukkeen muistoksi ja minä hymyilin loppupäivän kuin Naanantalin aurinko. Valmentajani ja kaverini nauroivat, että on aivan ihanaa nähdä, miten iloinen olin. No niin olinkin! Tuolla fiiliksellä oli hyvä jatkaa sunnuntain Amatöörisarjaan.

Kisatournee jatkui osaltani tosiaan vasta sunnuntaina, sillä lauantaina juhlin kaverini häitä. Kerron sunnuntain startista lisää seuraavassa postauksessa, sillä tästä riittää analysoitavaa yhtä paljon kuvineen ja videoineen! Sen sanon jo nyt, että tuo rata oli varmasti yksi parhaista, joita olen elämäni aikana ratsastanut. Se oikeuttikin meidät sijoille, ja vielä hyville sellaisille. Mutta tästä lisää myöhemmin :)

Aivan ihanaa viikonloppua sulle! ♥

Lue lisää

#1061: Valmistuin maisteriksi - vihdoin!

Otsikossa se tulikin, nimittäin tieto valmistumisestani. Pääsin sisälle Helsingin yliopistoon vuonna 2015 ja siitä asti tavoitteena on ollut valmistua valtiotieteiden maisteriksi. Kesäkuun 1. päivä sain tiedon siitä, että kokonaisuus hyväksyttiin, mikä tarkoitti yksinkertaisesti yhtä asiaa: musta tuli virallisesti VTM. Viestiä lukiessani hymyilytti. Olin onnellinen, ja olen edelleen.

Niin vain tuli saavutettua yksi etappi elämässä. Nyt on aika suunnata kohti uusia tavoitteita, jotka ovat vielä hieman auki, kuten pari postausta sitten kirjoitinkin. Suurimmat ajatukset kohdistuvat paitsi harrastukseen ja siinä kehittymiseen, myös ammatilliseen puoleeni. Haluan kehittyä mahdollisimman osaavaksi viestintäasiantuntijaksi, jolla on monipuolinen kokemus sosiaalisesta mediasta ja organisaatioviestinnästä. Koen olevani positiossa, jossa pääsen oppimaan tätä kaikkea ja paljon muutakin. Hevosharrastuksen jakaminen sosiaaliseen mediaan tukee hyvin kokonaisuutta, vaikka se puhtaasti vapaa-aikaa onkin. Ja sellaisena sen haluan pitää - jo pelkkä ajatus sosiaalisen median kanavieni liiallisesta kaupallisestamisesta tuntuu hassulta. Somellako voisi elää? Varmasti, mutta minusta ei varmasti olisi yrittäjäksi.

Kaikki upeat kuvat c. Vilma Töyräs!

 

Itseään pitää kuitenkin haastaa, jotta voi kehittyä paremmaksi. Siksipä suostuin juontamaan SuomiAreenan yhteydessä järjestettävän ensimmäisen Lasten keskustelutilaisuuden, jonka järjestäjänä toimii työnantajani lisäksi myös SuomiAreena. SuomiAreena julkaisi keskiviikkona lehdistötiedotteen ja ohjelmansa sekä uuden SuomiAreena2019-sovelluksen. Näin lomalaisena en seurannut tätä aktiivisesti ja hämmennyinkin, kun kollegani pommitti tekstiviestillä: "Sä olet mukana SuomiAreenan lehdistötiedotteessa". Jahas, minäkö? Totta tosiaan näin pääsi käymään. Tiedotteessa lukee, että tilaisuuden juontaa bloggaaja-tubettaja Aada Lätti. Aiheesta oli keskusteltu myös tänään televisiossa MTV:llä. Hurjaa. Jännittää jo etukäteen. Samana päivänä juonnan myös torivartteja eli 20 minuutin mittaisia ohjelmanumeroita MTV-lavalla. Siinä sitä onkin itselle haastetta, sillä en todella ole kokenut esiintyjä!

Kuvasin valmistujaisviikonlopusta MyWeekend-videon, jossa on mukana paitsi juhlahumua siskoni ylioppilasjuhlista, myös useamman hevosen ratsastusta. Video on melkein puolen tunnin mittainen, joten katsottavaa riittää. Toivottavasti tätä on kiva katsella, sillä viikonloppu oli ainakin todella mukava viettää, kuten videolta voittekin lopussa kuulla. 

Aivan ihanaa viikonloppua sulle :)

Linkki videoon (MyWeekend)

Lue lisää