tiistai 31. heinäkuuta 2012

076: Muistakaa kiittä perhettänne!

Haluan nyt ottaa puheeksi läheisten ihmisten merkityksen ratsastusurheilussa. Tästä tekstistä voi tulla melko pitkä ja sekava, mutta yrittäkää ottaa siitä selvää ja kommentoikaa mielipiteitänne asiaa koskien, mikäli siltä tuntuu :)

Ratsastusurheilu on laji, joka vaatii harrastajaltaan paljon - uhrauksia paitsi ajallisesti, myös rahallisesti. Varsinkin tavoitteellisesti kilpailuihin treenaavat ratsastajat joutuvat tekemään elämässään valintoja ja luopumaan monesta asiasta, jotka ovat muille "ei-ratsastaville" ihmisille arkipäivää. Jokainen ratsastava tai hevosten parissa aktiivisesti aikaansa viettävä ihminen tietää, kuinka ihanasta lajista on kyse ja kuinka paljon se meille antaa. Sen takia jaksamme yleensä kaikkista vastoinkäymisistä huolimatta panostaa siihen aina entistä enemmän ja nauttia niistä pienistäkin onnistumisita. Harva kuitenkaan ymmärtää, kuinka suuren uhrauksen harrastuksemme vaatii myös perheeltämme, sukulaisiltamme ja ystäviltämme.

Varsinkin Suomessa ratsastus "huippu-urheiluna" (jos sitä sellaiseksi tässä maassa voi parhaimmillaan edes kutsua) on valitettavasti luokiteltu eräänlaiseksi eliittilajiksi. Menestyäkseen harrastaja tarvitsee hyvän hevosen, valmentajan, riittävät tilat harjoittelulle, kuljetusvälineistön ja kaiken muun tarpeellisen vitamiinipurkeista hevoshierojaan. Koska lista on loputon ja sitä voisi kasvattaa halutessaan kuinka pitkäksi tahansa, vie se hankkijaltaan rahaa.

Kilpailumaailmaan olen päässyt tutustumaan aina kun siihen on hevospuolelta
ollut mahdollisuus!
Olen päässyt seuramaan hevoskisoja Pariisiinkin asti, tämä viime joulusuulta.
Harva alaikäinen tajuaa, miten suuren uhrauksen hänen perheensä tekee lapsensa harrastuksen eteen. On tietysti olemassa vanhempia, joita ei voisi vähempää kiinnostaa lastensa tekemiset, mutta otetaan nyt tarkasteluun normaali ja tasapainoinen perhetilanne. Ratsastusurheilu on kallis harrastus - yksi ratsastustunti maksaa keskimäärin Etelä-Suomessa noin 20-35€. Vaikka ratsastaisit vain yhden viikkotunnin, tulee siihen päälle kulut varusteista (joista pakollisena yleensä kypärä, hanskat ja ratsastukseen soveltuvat housut) sekä mahdolliset kuljetuskustannukset ja Suomen Ratsastajainliiton hyväksymillä talleilla seura- tai green gard-jäsenyysmaksut. Normaalituloiselle perheelle, jossa lapsia on monta, on tämä yksikin viikkotunti merkittävä kustannus.

Yllättävän monet nuoret valittavat, kun eivät saa niitä uusimpia ratsastusmerkkivaatteita tai niitä hienoja uusia saappaita, joiden hintalapussa komeilee nelinumeroinen summa. Ratsastustunteja viikossa on varmasti useampia ja lisäksi mukaan tulee valmennukset, kausittain ostettavat uutuustuotteet itselle ja omalle hevoselle sekä kilpailukustannukset toiselle puolelle Suomea, koska "mun kaverikin lähti sinne niin haluun kans ite". Samaan aikaan naapurissa tyttö on vihdoin onnellinen, kun hän pääsi kokeilemaan puolen tunnin mittaista talutusratsastusta monen kuukauden anelun jälkeen.

Itse saan olla kiitollinen, että mulla on ollut mahdollisuus harrastaa ratsastusta edes tällä tasolla, jolla itse nyt olen. Ennen ylläpitohevosta kävin neljällä viikkotunnilla kahdella eri tallilla ja lisäksi päälle valmennukset, kilpailut ja muut kustannukset. Pienenä halusin palavasti kesällä ratsastusleirille, mutta meillä ei olisi ollut varaa leiriin millään. Äiti kertoi, kuinka jostain oli kuitenkin pakko supistaa, jotta tyttö saatiin viettämään leiriviikkoa hevosten parissa. No, olihan se ensimmäinen leiri ikimuistoinen ja vain vahvisti omaa hevosteluintoani. Tällaisten asioiden kuuleminen vetää itse kunkin hiljaiseksi ja panee miettimään asioita niiden oikeissa tärkeysjärjestyksissä.

Viime kesänä pääsin Stephexille tutustumaan maailmanluokan hevospiireihin,
enkä tarvinnut mennä oikeaan kesätyöhön tienaamaan kunnolla rahaa.
Kapri on ollut parasta, mitä hevosharrastuksessani on käynyt :)
Valmennukset ovat olleet hintavia, mutta niihinkin ollaan aina päästy. Tosin
tämä Tampereen klinikka oli ilmainen.
Raha ei kuitenkaan ole ainoa asia, josta perheemme joutuvat luopumaan harrastaessamme ratsastusta. Toinen yhtä merkittävä, ellei merkittävämpikin tekijä on aika ja sen kautta yhdessäolo. Tämä ei koske pelkästään omia perheitämme, vaan myös ystäviämme ja sukulaisiamme.

Ratsastus vie aikaa, sillä poiketen monesta muusta harrastuksesta siinä ollaan vaikutuksessa toisen elävän olennon kanssa, joka vaatii huolenpitoa. Harrastaessasi piirtämistä et välttämättä edes poistu kotoasi, mutta monella hevosharrastajalla tallille on jopa monen kymmenen kilometrin mittainen matka. Koululaisena tai opiskelijana meidän ensisijainen tehtävämme koulutyö vie päivässä keskimäärin kuutisen tuntia aikaa, johon päälle lasketaan tallilla vietetty aika. Ratsastuskouluoppilailla se ei ole yhtä pitkä kuin oman tai sitä vastaavan hevosen omistavilla, mutta silti se ottaa aikaamme arkipäivisin muutamasta tunnista jopa koko iltaan.

Koulusta saavuttuani teen yleensä läksyt, jonka jälkeen lähden tallille. Koska pääsen koulusta yleensä kahden aikaan, ei kukaan ole vielä silloin kotona. Pitkät tallipäivät venyvät iltakymmeneen, jonka jälkeen raahaudun kotiin väsyneenä ja menen nukkumaan tai teen jotain koneella sitä ennen. Kotona vitsaillaan, että käyn siellä vain nukkumassa ja syömässä, pääsääntöisesti asun tallilla. Viikonloput vietän yleensä kisoissa, tallilla töissä, valmennuksissa tai jossain muualla hevoshommissa. Aikaa perheelle jää aivan liian vähän.

Erilaisissa hevoskilpailuissa työskenteleminen on ollut opettavaista ja täytyy olla
tosi onnellinnen, että olen niihin pystynyt lähtemään! :)


Koskaan ei olisi tarvinnut olla huolissaan, ettei ehjiä ratsastusvarusteita ole.
Tarvittavat on hankittu ja välillä jotain ylimääräistäkin.
 Tässä esiin astuvat ymmärtävät vanhemmat, jotka tukevat lapsiensa harrastusta ja ymmärtävät ajankäytön yleensä suhteellisen hyvin. Monesti olen saanut kuulla siitä, kuinka kotona pitäisi auttaa enemmän ja tallityöt saisivat jäädä vähemmälle.Veljeni oli keväällä todella suurena apuna yo-kirjoituksien aikaan: lähes kaiken kotona viettämäni ajan luin ja muun ajan olin tallilla tai koulussa. Tällöin hän teki kotona töitä viikossa suunnilleen enemmän kuin minä koko ajanjaksona yhteensä.

Sukulaisten ja ystävien tapaaminen on jäänyt monelle hevostelevalle nuorelle ja miksei vanhemmallekin ihmiselle taka-alalle. Monesti mummoni on kysynyt, että milloin tulen käymään Itä-Suomessa häntä tervehtimässä. Monesti olen jättänyt sukulaisjuhlat väliin mitä erikoisempien hevostapahtumien takia: kisoja, valmennuksia, kuvausreissuja.. Ja aina sukulaiset ovat silti muistaneet onnitella merkkipäivinä, vaikka itsestä välillä tuntuukin, etten kohta ole heille enää edes olemassa - eihän mua ikinä näy missään. Jos pystyisin, ottaisin vuoteen muutaman kuukauden lisää aikaa ja kuluttaisin sen pelkästään viettämällä aikaa läheisten ihmisten kanssa. Sen takia täytyy olla kiitollinen kaikista näistä hetkistä, joita ystävien ja sukulaisten kanssa pystyy viettämään.

Muistakaa siis olla kiitollisia kaikesta tuesta, niin henkisestä kuin rahallisesta, jota perheenne, ystävänne ja sukulaisenne teille antavat tämän upean lajin parissa! Välillä on hyvä sanoa ääneen kiitos, sillä se voi olla todella merkittävä sana monelle läheisellenne :)

47 kommenttia

  1. Itkin lukiessani tätä postausta, täyttä asiaa!

    VastaaPoista
  2. Erittäin hyvä teksti Aada! Hienosti kirjoitettu.

    VastaaPoista
  3. niin asiaa täynnä ! ja vielä jos harrastaa hevosien lisäksi jotakin muutakin..kyllä saadaan olla tyytyväisiä vanhempiin! (=

    VastaaPoista
  4. So true.. Kun tallimatka on sen 20km suuntaansa ja oma hevonen, niin mulla ainakaan ei jää aikaa mihinkään kavereiden kanssa hengailuun tai (pakko tunnustaa) läksyjen tai kouluhommien hoitoon.. :DD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sama :D onneks mun tallimatka on vain alle kilometri!

      Poista
  5. sanoo ihminen joka saa aivan kaiken mitä haluaa....

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Sanoo vissiin ihan törkeen kateellinen ano jolla ei oo muuta elämää ku haukkuu ihmisiä? Aada ei todellakaan sanonu tässä että ei sais mitään tai ruikuttanu siitä VAAN NIMENOMAAN KIITTI KAIKISTA SAAMISTAAN MAHDOLLISUUKSISTA! Ai että menee tollasiin ihmisiin nörvi jotka ei osaa lukee, sulla on varmaan joku lukihäiriö... -.- opettelisit olee onnellinen muiden puolesta! Sitäpaitsi, mitä sä tiiät mitä aada saa, jos oot sen kaveri nii onnee vaan, sait just "maailman huonoin kaveri"-tittelin ;)

      Poista
    2. Anonyyminä en lähtis huutelemaan, en todellakaan saa kaikkea mitä haluan :D

      Poista
  6. Ihan mahtava teksti! Pisti oikeesti miettimään asioita, varsinkin tuota ajankäyttöä... Mutta kyllä tämä harrastus vaan on sen arvoista! :)

    VastaaPoista
  7. Moi,

    Sun postauksesta tulikin mieleen paljonko nää sun Guttegovenin/Stephexin reissut on maksanut ja mistä se summa koostuu? Tai siis maksatko majoituksesta, ruuasta, valmennuksista, miten lennot ym :-)

    Niin ja mitä sun vanhemmat tekee työkseen, kun kuitenkin suht hyvin pystyvät rahoittamaan sun harrastusta?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hintaa en tiedä tarkalleen, mutta ainoastaan ruoat joudun maksamaan täällä itse: lennot Nina lupasi maksaa (tosin nyt en oo ihan varma että miten tulee menemään :D), majoitun täällä ilmaiseksi Tiinan kanssa hevosenhoitajien talossa ja kaikki tunnit mitä Nina mulle pitää, ovat ilmaisia.

      Äitini on Sampo pankissa Espoon ja Vantaan alueiden joku vastaava, isäni on yhden tarrafirman johtaja, isäpuoleni Sampo pankin henkilöstövastaava tai joku :D

      Poista
    2. Jos sun porukkas työskentelee noin korkeissa viroissa niin miks teillä ei ollut sitten melkein varaa sun kesäleirillesi? Hyvä teksti muuten, mutta mua vähän häiritsee se, kun sulla on hienot kamerat, hevonen ollut ylläpidossa,olet käynyt neljällä tunnilla viikossa niin jotenkin se tuo vähän ristiriitaa tähän tekstiin. Ymmärrän, että kiität tässä perhettäsi mutta jotenkin tuli vähän sellainen vähättely olo kun olit vertasit tuohon esimerkiksi että nuoret saattavat marista kun eivät saa jotain merkki paitaa (esim KL) mutta silti itse et muita kun merkkejä näytä suosivan?

      Poista
    3. Ymmärrän pointtisi, mutta ymmärrät varmaan, ettei porukkani ole aina työskennelleet johtotehtävissä. Tuo kuvaamani esimerkki tapahtui noin 10 vuotta sitten, jolloin asuimme veljeni kanssa kolmistaan äitini kanssa :) itse pidän siitä, että vaatteet kestävät ja näyttävät hyviltä, merkistä viis - yleensä niistä vaan saa maksaa enemmän. ihan samalla tavalla mulla on myös horzen jne vaatteita. Vaikka käytän myös "merkkivaatteita", ei se tarkoita, että kinuaisin niitä vanhemmiltani. Esimerkissäni taas otin esiin ne ihmiset, jotka sitä nimenomaan tekevät :)

      Poista
  8. Hyvä kirjoitus! :) Ole onnellinen, että olet saanut tuollaiset lähtökohdat. Itse sain ratsastaa "jopa" joka toinen viikko ratsastustunneilla, ja kun täytin 15 vuotta vanhempani sanoivat lopettavansa harrastuksen kustantamisen kokonaan. Jouduin sitten etsimään hoitohevosen, ja löysin luojan kiitos sellaisen jolla sain myös ratsastaa. Mutta siis siitä asti olen kustantanut harrastukseni kokonaan itse. Pakko myöntää olevani kateellinen joillekin aikuisille kavereilleni, joiden vanhemmat yhä edelleen sponsoroivat heidän hevosharrastustaan. Minun vanhempani eivät ole olleet katsomassa ratsastustani varmaan seitsemään vuoteen... Eikä tässä perheessä rahasta olisi kiinni, mutta kun vanhempani eivät välitä yhtään hevosista. Onneksi olen kuitenkin saanut mahdollisuuden edes siihen vähään, mitä nuorempana heiltä sain :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Olen todella, todella onnellinen saamistani mahdollisuuksista ja tietysti arvostan kaikkien ihmisten mulle antamaa tukea.

      On tietysti ikävää, että raha "hallitsee" niin suurta osaa ratsastuksesta, mutta ollaan onnellisia niistö asioista, joita olemme tämän harrastuksen parissa saaneet kokea :)

      Poista
  9. Puhut kyllä asiaa. Noissa sukulaisten tapaamisjutuissa voin kyllä tunnistaa itseni todella hyvin! :D
    Ja ei-hevoskavereiden kanssa hengailuun mulla ei jää kyllä yhtään aikaa. Sitten jos tallimatka olisi vielä pitkä niin en kyllä tietäis mitä tekisin, onneks tallimatka on alle kilometrin. :)

    VastaaPoista
  10. Minulla on ollut monesti mielessä kirjottaa samasta aiheesta, mutta siitä tekstistä ei olisi tullut näin hyvä! :)

    VastaaPoista
  11. Tiedätkö ottaako niina tallilleen töihin miten helposti? Eli pitääkö olla suosittelijat? Itseäni kiinnostaisi mennä näkemään ulkomaiden ratsastusurheilua, vaikka ohessa joutuisikin paiskimaan töitä :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kysyin Tiinalta niin se vastasi, että riippuu ihan ihmisestä :D En osaa sanoa, pitää kysyä siltä joku päivä :)

      Poista
  12. Tätä lukiessa tajusin itse että oon muistanut kiittää omaa äitiäni aivan liian vähän. Olen jotenkin pitänyt omaa ponia/hevosta, laadukkaita valmennuksia, kilpailumatkoja ja laadukkaita varusteita itsestäänselvyytenä. Kuitenkin äitini on yksinhuoltaja ja yksityisyrittäjä- rahaa ei todellakaan ole kuin Roope Ankalla, onneksi kuitenkin olen itse tehnyt jonkin verran töitä ja näin ollen kaikki ei ole jäänyt äidille. :) Nyt kuitenkin on hyvä omatunto - olen töissä tunnetulla este/myyntitallilla ja äidin ei tarvitse maksaa tallivuokria, kuskata tallille jne. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiva, että teksti herätti ajattelemaan! Se oli tarkoituskin :)

      Poista
  13. Teksti jonka kirjoitit tuntuu vastaavan osittain omaa elämäntilannettani: ratsastus/hevostelu on kallis ja aikaavievä harrastus, joka ottaa paljon, mutta myös antaa paljon takaisin.

    Minulla ei ole omaa hevosta (mikä tuntuu toisinaan siunaukselta) enkä sitä tule saamaan ennen kuin olen itse ansiotyössä. Meillä ei vain yksinkertaisesti ole varaa pistää monta sataa euroa kuussa hevoseen. Toisaalta ollessani perheen ainoa hevosihminen olen myös ihan kiitollinen ettei minulla ole "vastuullani" hevosta.
    Ratsastan kerta viikkoon tuntihevosella, mutta pääsen toisinaan ratsastamaan myös yksityiselläkin hevosella. Tuntihevosten etuna on myös se, että pääsee ratsastamaan monenlaisilla hevosilla, mutta tämä tuo eteen kuitenkin tiettyjä ongelmia, joista en nyt ala sepustamaan. Olen kuitenkin siitä onnellisessa asemassa että minulla on tunneillani "vakiratsu", jolla olen saanut mennä jo pidemmän aikaa ja osallistua myös ulkopuolisten valmentajien valmennuksiin sekä kisoihin sitä mukaa kun kukkaronnyörit antavat myöden. Tähän ei kaikilla talleilla ole edes mahdollisuutta.

    Olen tavannut parhaimmat kaverini ja kokenut elämäni onnellisimmat hetket tallilla vaikka olen paljosta luopunut: tallin ulkopuolisia kaverisuhteita on hankala pitää yllä ("Aina sä oot tallilla..."), sukuloimassa kerkeän käymään harvoin ja kaikki ylimääräiset rahani pistän valmennuksiin ja kisoihin. Mitäs tässä kuitenkaan on valittamista vaikkei rahaa koskaan ole kalliimpiin merkkivarusteisiin tai omaan hevoseen, saanhan kuitenkin harrastaa lajia, joka on enemmänkin elämän suola kuin vain harrastus. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Olet ihan oikeessa, juuri tätä yritin sanoa tekstissä :)! Hienoa, että osaat nähdä kaikki valoisammat puolet niistäkin asioista, joita toiset saattaisivat pitää "liian vähänä" - vaikka ne todellisuudessa eivät sitä ole!

      Poista
  14. Ihan täyttä asiaa ! Onneks meillä on oma harrastetalli pihassa ja sen ansiosta olen saanut hoitaa hevosia ja ratsastaa ilmaiseksi (tietenkin teen sitten töitä kaiken eteen). Tunnit ovat minulle ilmaisia, mutta äitini rahoittaa kyllä valmennukset ja oman hevoseni. Omat ratsastuskamat jouduin melkeimpä kaikki ostamaan itse ja samoin kaikki pikkutavarat hevoselleni (satulahuovat, suojat jne.), jotain hiukan suurempaa voin saada lahjaksi.

    Isäni ei rahoita oikein hevosharrastustani, mutta sitten valokuvausharrastukseni, kuten vie johonkin kisoihin, että pääsen kuvaamaan (: Saan kyllä olla hyvin kiitollinen vanhemmilleni

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mulla sama tilanne isän kanssa, hän sponsoroi mieluumin valokuvausta, mutta tietysti myös ratsastuspuolta tarvittaessa (mm. vie kisoihin, kyselee asioita, sponssaa valmennuksia jne). Ollaan kiitollisia yhdessä :)

      Poista
  15. So true! Ihan mielettömän huippua luettavaa, pisti kyllä itsetkin miettimään!:)

    VastaaPoista
  16. Huippukirjoitus! Jokaisen pitäisi omasta mielestäni lukea tämä kirjoitus, sillä aivan liian vähän ratsastajista osaa todella arvostaa vanhempiansa, jotka tekevät kaiken lapsiensa onnellisuuden eteen (nimimerkillä kokemusta on asiasta). Kisapaikoilla näen aivan liian monen lapsen aina kiljuvan ja kiukuttelevan lapsillensa.. jos olisin itse sellaista tehnyt olisi kyllä korvapuustia tullut ja hevoset poistuneet mun elämästä, sen verran rumaa katsottavaa on joidenkin kohdalla ollut meno.
    Ajattelin näin postauksen ulkopuolisena asiana kysyä, että miten olet päässyt ulkomaille töihin (oletko katsellut työpaikkailmoituksia vai miten?) ja mitä kaikkea valmisteluja se on mahdollisesti vaatinut :)? En nyt pikaisesti löytänyt aiheesta postausta, mutta olisi todella kiva kuulla vähän enemmän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi kisapaikkajuttu on kyllö totta! Kauhistellaan aina niitä poniratsastajia, jotka hermostuneina huutavat jopa valmentajillensa ja kiukuttelullaan pilaavat muidenkin päivän.. Munkin vanhemmat olisivat heti sellaiseen puuttuneet, en varmaan olisi edes saanut enää kilpailla jos silleen tekisin :D

      Oon varmaan jossain postauksessa maininnut, mutta siis tänne pääsin kun Nina pyysi ja viime vuonna Stephexille pääsin suhteilla :) Mitä "valmisteluja" tarkoitat? Varasin lennot ja pakkasin kamat, siinä ne tais olla :D

      Poista
  17. Toi teksti oli totisinta totta :DD

    Tiiätkös muuten mitään hyviä talleja nurmijärven alueella??
    :) koska solbacka ilmeisestikin lopettaa..... :( Oltii ajateltu Metsärinnettä, mutta ois kiva tietää muitaki :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitti! Teille varmaan suosittelen Luhtajokea, koska ootte niin nuoria että Equstomia en suosittele kun siellä ei teidän ikäisille oo tunteja. Mutta kyselkää Luhtikselta ja jos siellä ei oo tilaa niin sitten esim Uotila?

      Poista
    2. ok kiitti!, kauheeta ku Mikki lopetetaa :(
      ja ku solbacka lopetetaa kans...
      ootko kuullu siit?

      Poista
  18. heh ehkei nyt suurin osa nelinumeroisia uusia vaatteita ihmiset halua:D

    mutta joo itekkin oon kokenut ton saman että sukulaiset kyselee millon tuut tai tuuleeko x kun kaikki muut tulee. Ja sitten siitä muistutellaan ja kuittailaan vähän ikävään sävyyn. JA tätä on tapahtunut vain yhden kerran että olin poissa, eikä se ees ollut mikään merkkitapahtuma. Minusta tämä on/oli ikävää koska aikuisten pitäisi tajuta että tässä vaiheessa elämässä tärkeetä on harrastus ja kaverit eikä aikuisten kanssa sukuloiminen...

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. No se oli kärjistetty esimerkki :D

      Tosiaan, tommonen on ikävää.. Mutta toisaalta pitää muistaa, että sukulaisetkin on tärkeenä osana myös nuoressa iässä juuri sen tuen takia :)

      Poista
  19. Todella hyvä teksti, täyttä asiaa :)

    VastaaPoista
  20. Sitä on niin monentasoista tätä hevosharrastusta. Itse aloittanut "urani" ihan ensimmäistä kertaa suomentyöhevosen selässä.Opetellut pysymään kyydissä täysin kaistapäisellä suomenpienhevosravurilla. Myöhemmin sitten siirtynyt ratsastusleireille ja sieltä saatuja oppeja alkanut sovellella saatavilla oleviin erilaisiin hevosiin. Lukion jälkeen Ypäjälle ja siellä paljon ratsastusta,koulua,esteitä,työajoa ja ravikortti. Työskennellyt ravitallilla ja nähnyt sen puolen niin hevosenhoitajana treenarina kuin kilpakuskinakin. Aina on päällimmäinen asia ollut rakkaus hevosiin. Eikä kotoani kyllä paljon apuja asiaan tullut. Kasvoin maalaistalossa ja hankin leiri- ym rahat tekemällä palkan eteen töitä vanhemmilleni. Koskaan en ole hankkinut varusteita vimosen päälle.Peruskamppeet pakolliset sellaiset. Ei kalliit kamat hevosella tai ratsastajalla tee hevosnaista tai -miestä. Se on siellä ihan syvemmällä se homma. Ja kun se on siellä syvällä sielussa niin se jatkuu edelleen. On jatkunut jo yli 40 vuotta.
    Oma tyttäreni saa harrastaa hevosia mukanani maailman mukavimmalla tallilla tuossa naapurissa. Mutta hänellekin olen yrittänyt opettaa sitä hevosnaistaitoa joka ei ole kiinni mistään muusta kuin siitä rakkaudesta hevoseen. Työtä tehdään ja siitä nautitaan. Maksaahan se kun vuokraa toisen hevosia mutta olen valmis maksamaan,koska taas onhan hevosenomistajankin saatava kulut katettua.
    Kaupunkitalleilla joudutte maksamman tunneista ja vuokrista varmasti himmeitä hintoja. Mutta älkää lähtekö mukaan siihen varustelukilpailuun se on hukkaan heitettyä rahaa. Itsetunto vain kohdilleen ja voitte näyttää että ihan perustarvikkeillakin pääsee loistaviin lopputuloksiin. Se ainoa vaatimus on se että yhteys sen satulassa istuvan ja satulan alla työtä tekevän välillä toimii.
    Aada on loistava esimerkki kasvavasta hevosmiestaidon omaavasta nuoresta naisesta. Vaikkakin moni teistä ajattelee että hyvähän Aadan on kirjoitella kun on Hollannissa ja ratsastaa kotonakin kaikki päivät. Ok ei kaikki voi tehdä noin. Mutta Aadaan tutustuttuani voin sanoa että sisus on nuorella naisella kultaa ja hän osaa myös käsitellä hevosia ja taatusti tekisi jollain muulla tasolla töitä hevosten kanssa,jos hänellä ei olisi mahdollisuuksia sellaiseen toimintaan,mitä hän nyt tekee. Varmaan toisissa olosuhteissa syntyneenä ja kasvaneena riekkuisi jonkun turriharjaisen raivon suomenhevosen selässä kuten minäkin aikanani,kunhan vain saisi olla rakastamiensa eläinten kanssa.
    Mutta nyt loppui paasaus:D Toivotan teille kaikille oikein rattoisia hetkiä rakkaiden karvakorvien kanssa,riippumatta niiden tasosta,hinnasta tai olosuhteista:) Terveisin Ulla ,Aada-tiedät kyllä mistä:D:D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Voi Ullaa!! Mä niin arvasin, että sä oot kirjottanu tän tekstin, kun olin kerennyt lukea pari ekaa riviä. Puhuit just siitä, mitä tarkoitin ja millaisena kaikkien pitäisi hevosurheilu nähdä! Ja kiitos ihan mahtavasta "tuesta", piristi mun päivää :) Sä oot vaan niin super, saisit olla kaikkien esimerkkinä kyllä!

      Poista
  21. Tosi hyvä kirjoitus:) Mulla molemmat vanhemmat on sairas eläkkeellä, mutta oon saanut jatkaa harrastustani rahanpuutteesta huolimatta.. (Tällä hetkellä on kyllä hyvän ratsastustallin puute..)Mutta olen kiitollinen vanhemmilleni:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos :) Ihana kuulla, että vanhempasi antavat silti sun jatkaa harrastustasi, se on todellista tukemista! Toivottavasti saat sitä jatkaa jatkossakin :)

      Poista
  22. On se hienoa että niin moni on syntynyt kultalusikka suussa. Itse en ole. Saatte ollakkin ikuisesti kiitollisia vanhemmillenne ja muille harrastuksenne tukijoille. Ja kyllä, olen katkera.

    VastaaPoista
  23. ''tämä viime joulu Suulta'' XDD hajosin

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat