perjantai 26. heinäkuuta 2013

#210: Panikointia & onnistumisia

HUOM! Postaus on kirjoitettu päivällä, mutta julkaisinkin sen vasta nyt kuvien ja videoiden latauduttua koneelle ja tähän postaukseen. Aikasuhteet ovat siis hieman väärässä :)
_______________
 
Täällä taas! Muutama postaus sitten valittelin sitä, että mun olisi pitänyt kirjoittaa teille edellisenä päivänä, jolloin asiat olivat hyvin ja Champilla oli kenkä jalassa. Tästä taitaa olla siis kaksi viikkoa, eli jos joku ei kyseistä postausta enää muista, ei paniikkia. Nyt olen erittäin iloinen siitä, etten kirjoittanut teille keskiviikkona tai torstaina, vaan vasta tänään. Paljon on kuluneen viikon aikana kerennyt tapahtua ja huomenna vasta räjähtääkin!
 
Aloitetaan maanantaista, jolloin mitään ihmeellistä ei oikeastaan edes tapahtunut. Ratsastin Champilla puolikevyesti noin tunnin ajan ajatellen lähinnä eteen-alas ratsastusta alku- ja loppuverryttelyiden aikana, joiden lisäksi tein paljon siirtymisten työstämistä. Kaikki siirtymiset ovat Champille vielä kovin hankalia, sillä ruuna ei jaksa työskennellä pitkiä aikoja rehellisesti oikein päin ja näin ollen ei sataprosenttisesti ole aina takajalkojensa päällä. Jokainen varmasti tietää, miltä näyttää siirtyminen silloin, kun hevonen makaa lapojensa päällä.. Näitä siis treenailin - käynnistä raviin ja ravista käyntiin, käynnistä laukkaan ja laukasta käyntiin sekä viimeisenä ravista laukkaan ja laukasta raviin. Saattaa kuulostaa oudolta, mutta juuri tuo ravi-laukka -siirtyminen on Champille se vaikein osuus. Se oli mulle tullessaan tottunut lähinnä käyntinostoihin, joten hetken tätä on saanut harjoitella. Onneksi avut ovat nykyään selviä, kaikki onkin siitä eteenpäin pelkkää hienosäätöä..

Champ tiistaina ennen klippaamista
Tiistaina menin baanaamaan ilman satulaa maastoon, sillä klippasimme Kian kanssa Champin ja Bobin sekä otimme vastaan mahdottoman haasteen - pesimme kaikki hevostemme ja omat nahkavarusteemme! Tämän lisäksi putsauksen alle joutui ainakin omista tavaroistani hyllyköt, laatikot ja muut aktiivisesti käytössä olevat tilpehöörit. Tallilla aikaa vierähti reilusti yli kahdeksan tuntia, mutta tätähän se lomailu pääosin onkin ollut - tallilla hengailemista :)
 
Jos joku ihmettelee, miksi klippaan Champin kesällä, siihen on yksiselitteinen syy - mulle on vuosien kuluessa pinttynyt päähän mielipide siitä, että hevonen on siistimmän näköinen klipattuna. Vaikka kyseessä olisi normaali kesäkarva, näyttää hevonen huolitetummalta klipattuna, omasta mielestäni siis. Mielipiteitä on monia ja ymmärrän hyvin niitä, joiden mielestä klippaamisessa kesäisin (tai talvisinkaan..) ei ole mitään järkeä ja hyvä niin! Kilpatalleilla työskennelleenä todistin sitä, kuinka hevosia klipattiin viikon välein, jottei karva kasvaisi liian pitkäksi. Liekkö tuolta jotain vaikutteitä jäänyt.

Nurkassa lojuneet saappaat ennen putsaamista...
 
... ja  putsaamisen jälkeen! Pieni ero? ;)
Keskiviikkona meidän oli tarkoitus hypätä Minkin ohjauksessa. Piude ei päässyt pitämään valmennusta ollessaan töissä muualla, mutta hän antoi Minkille ohjeita jokaista ratsukkoa koskien. Rakensimme maneesiin kivan radan, joka koostui erilaisita suorista ja kaarevista linjoista sekä pysty-trippeli -sarjasta. Kun menin radan rakennuksen jälkeen Champin karsinaan hakemaan hevosta kuntoonlaitettavaksi, huomasin kauhukseni, ettemme pääsisi hyppäämään - tai ylipäätään tekemään ratsain yhtään mitään. Ruunalta oli jälleen irronnut toinen kipsi takajalasta. Tällä kertaa kyseessä oli eri kipsi kuin viimeksi, joten soittoa kengittäjälle ja jesariviritelmän+töppösen kanssa kävelemään maneesiin. Onneksi Champ oli puhdas ja sain kengityksen torstaille.
 
Torstaina heräilin kauheaan päänsärkyyn, sillä olin nukkunut vain viitisen tuntia juututtuani katsomaan Gossip Girliä kannettavalta (oli pakko vaihtaa Pretty Little Liars hetkeksi tähän, kun Netflixin ilmainen kuukausi päättyy kohta ja oon vasta toisessa tuotantokaudessa, heh!). Raahauduin puolikuolleena tallille juuri sopivasti, sillä Champin kengitys alkoi samalla sekunnilla. Irronneen kipsin tilalle laitettiin uusi kipsi ja muita kavioita paikkailtiin hieman. Kengittäjä tulee seuraavan kerran 6.8., jolloin etukengät ja toinen kipsi laitetaan uusiksi. Nyt edellisestä kengityskerrasta on tasan kuukausi, joten emme viitsineet laittaa muita kavioita vielä tähän hätään.
 
Koska kengitys oli kahdentoista aikaan ja kesti noin tunnin, en päässyt maneesiin vielä pitkään aikaan ratsastamaan. Tallimme maneesin kattoa kunnostetaan arkipäivisin kello 7-15 välissä, joten harjailin hevosen valmiiksi ja menin hetkeksi lepäämään. En halua ratsastaa kentällämme, sillä siinä on melko paljon pienehköjä kiviä, jotka kuluttavat kipsiainesta turhaan. Kun kello tuli kolme, kävin rakentelemassa maneesiin muutaman esteen ja suuntasin sitten varustamaan hevostani. Champ ei ikinä makaa karsinassaan päivällä, mutta kas kummaa - löysin sen pötköttelemästä karsinan pohjalta! Ruuna oli juuri sen näköinen, ettei työnteko voinut vähempää kiinnostaa. Pakko myöntää, etten itsekään hihkunut onnesta joutuessani ratsastamaan miltein 30 asteen helteessä maneesissa, jossa asteita oli varmaan toiset 30 enemmän.

 
 
Yllä video muutamasta hypystä. Tein Champin kanssa pitkän ja hartaan alkuverryttelyn, ratsastin sitä pitkään rennosti siinä tahdissa, jossa se halusi itse kulkea. Vähitellen nostin hevosta ylemmäs ja tein temponvaihteluita, vaihtoja ja ravissa väistöjä. Kävelin myös todella pitkään ja usein välikäyntejä, sillä lämpöä tosiaan riitti. Reilun puolen tunnin jälkeen Minkki tuli maneesiin ja otimme lopuksi muutamia hyppyjä pienille esteille. Champ oli aluksi hieman pohkeen takana (jätin raipan pois alettuamme hyppäämään), mutta parani kivasti loppua kohden. Emme hypänneet montaakaan hyppyä ja tämän jälkeen kävelin noin kahdenkymmenen minuutin ajan seuraten samalla Kian ja hänen kaverinsa ratsastusta. Kialla oli mukana hänen oma chihuahua Simba, johon Champ rakastui täysin. Ruuna käveli koiran perässä, yritti haistella sitä ja talutti koiraa pitäen sen fleksiä suussaan. Simba ei osoittanut samanlaista ystävyyttä, vaan lähinnä murisi tai räksytti Champille minkä kerkesi. Champ ei valitettavasti tainnut joko a) ottaa tosissaan pikkukoiran ärhentelyjä tai b) ymmärtänyt yhtään toisen "puhetta", vaan yritti kovasti tehdä koiran kanssa tuttavuutta. Jännä juttu tässä on se, ettei Simba vihaa ketään muuta hevosta tai ihmistä yhtä paljon kuin mua ja Champia.. Ehkä meistä vaan jotenkin huokuu se, ettei ainakaan omistaja ole koiraihminen :D
 
Huomenna on luvassa aluekisat Laaksolla! Sarina tulee tänään illalla meille Turusta ja pääsee siis leikkimään groomia. Menen luokat 90cm (tyyliarvostelu) sekä 100cm (A.2.0), mitkä ovat arvosteluidensa perusteella sopivat meille tähän tilanteeseen - radat ovat lyhyitä, joten vaikka sää olisi lämmin (toivottavasti on!), ei hevonen todennäköisesti väsähdä. Lauantai-illalla tarkoituksena on suunnata Summer Heateihin Helsinkiin, joten luvassa on mitä parhain viikonloppu. Kisoista on luvassa tarkempaa postausta varmaankin sunnuntaina tai viimeistään maanantaina.

Pakko oli laittaa yksi kuva vielä viime viikonlopun maastoratsustani Kultaviljasta, kun se on niin suloinen <3
Ja loppuun vielä kuva keskiviikolta :)
Kauheaa, kun kesälomani loppuu aivan kohta. Ensi viikon alussa palaan takaisin töihin - vastahan se loma alkoi! En tiedä olenko ainoa, jolla on lomalla aina sellainen fiilis, että kauheasti pitäisi keretä olla "lomalla", mutta loppujen lopuksi mitään ei saa aikaiseksi. Esimerkkinä vaikkapa se, että mielestäni lomalla kuuluisi nähdä paljon kavereita, ottaa aurinkoa, käydä kaupoilla, syödä mansikoita ja jäätelöä, istua ja vain olla sekä nauttia. Nyt musta tuntuu, etten oikeastaan ole kerennyt tehdä muuta kuin olla tallilla ja no, tietysti nauttia. Olenhan tietenkin nähnyt ystäviäni ja kerennyt ottaa rennosti, mutta se ei koskaan vastaa sitä, mitä lomalta odotan. Onko muilla samanlaisia fiiliksiä loman suhteen?
 
Nyt lähden ostamaan Champille Formula4Feediä ja suuntaan sieltä tallille puunaamaan ratsuani ja harrastamaan jotakin ratsastuksen tapaista liikuntaa. Täällä on muuten ollut koko päivän todella outo ukonilma, sillä se on kiertänyt taloamme tiiviisti ympäri, eikä ole oikeastaan misään vaiheessa tullut päälle. Tälläkin hetkellä ulkona jyrisee ja paukkuu, mutta aurinko paistaa samanaikaisesti. Hmm, ilmakin seisoo ja lämmintä on jälleen noin 30 astetta. Taitaa tulla astetta kevyempi päivä kaikille hevosille tänään!

31 kommenttia

  1. Tosi kiva postaus, ja oot hurrjan nätti!♥

    VastaaPoista
  2. Kuitenkin vaihoit nuo 'putsatut' saappaat välissä.. Eivaa, on kyllä huikea ero!
    Ja 8.8 olisi tarkoitus koulun penkille palailla -justiinhan me vasta oltiin ratsastusleirillä, ja siitäkin on lähes kaksi kuukautta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei, kyllä ne on samat saappaat - tungettiin niihin kilo saippuaa, vettä ja nahkarasvaa (plankkia ei ollut) :D

      Poista
  3. Kiva postaus:* Tosi hienoja kuvia!!!

    VastaaPoista
  4. Munkin oli pakko lopettaa Pretty Little Liarsin katsominen hetkeksi, kun viime yönä en saanut ollenkaan nukuttua kun aina silmät sulkiessani tuli mieleen se ykköskauden viimesen jakson kirkontorni kohtaus.. Samoilla silmillä sitten aamutalliin. En yleensä edes pelkää tollasia, eikä se ollut kovin pelottava jäi vaan mieleen pyörimään:D Ja hyvin meni hypyt!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mä myös pelkään jostain syystä laittaa nukkuun ku oon kattonu pretty little liarssia..:D nykyään en kato sitä ku päivisin...

      Poista
    2. Mäki oon ihan pissat housussa ollu sen sarjan kaa muutaman kerran !! xd Hieno Champ, ois ollu siistii tulla kattoo teidän menoo Laaksolle mut tietty en pääse..... tsemppii sinne kuitenki ! ;)

      Poista
    3. mulla sama! Se on oikeesti aika creepy vaiks siinä ei näytetä mitään pelottavia kohtauksia, en tajuu!! :D

      Kiitti susannaaaa tsempit tuli perille ;)

      Poista
    4. Mulla ku olin katonu Pretty Little Liarsia ni haräsin ihan paniikissa ku kuulin jostain savovan että oon seuraava.
      Muutenki kiva postaus

      Poista
  5. En ookkaan ennen kommentoinut sun blogiin, mutta tää on kyllä yks mun lempiblogeista! Aina tosi kivoja ja kiinnostavia postauksia :)

    VastaaPoista
  6. Musta tuntuu kans että en oo saanut lomalla mitään aikaseksi. :D Hyvin hyppäätte! :)

    VastaaPoista
  7. Sanna Aada kiinnostaa!

    VastaaPoista
  8. miksi champin kaviot ovat siis tuollaiset?

    VastaaPoista
  9. Heippa, löysinpäs tämmöisen blogin! :) Kävin silloin jokunen tovi sitä yhtä Champin takakenkää korjailemassa, vaikka ei siitäkään lopulta tainnut montaa päivää iloa olla :( Nyt jäi kiinnostamaan, miltä nuo kipsit kaviossa näyttää, pystyisitkö ottamaan (lähi)kuvaa? Muunlaisia paikkausmenetelmiä on tullut kokeiltua jos jonkinlaista, mutta näistä kipseistä en ole kuin kuullut tarinoita viisaammiltani, eikös se ole jotain sellaista kasteltavaa rullaa joka kierretään kavion ympäri?

    Toivon todella että teidän kaviokuviot olisi parempaan menossa, ei mikään ole niin turhauttavaa kun jatkuvasti siirtää ja perua treenejä (saati kisoja) irtoavan kengän ja hajoilevan kavion takia. Onneksi teillä on nyt kuitenkin hyvä seppä, uskon että Champin kaviot lähtee vielä korjaantumaan vaikka aikaahan se ottaa.
    Tsemppejä tulevaan ja hauskaa kesää, tämä on kiva ja hyvinkirjoitettu blogi, jota tulee varmaan jatkossakin kurkattua! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hauskaa, että löysit tänne! Joo mä voin yrittää muistaa ottaa joku päivä kuvia noista kipseistä, vaikka silloin elokuun alkupuolella kun se kengitetään uudelleen. Kipsi tosiaan laitetaan sellaisesta rullasta + kovetetaan vedellä :)

      Mäkin odotan niin sitä, että kaviot vihdoin tulisi kuntoon! Elättelen toiveita, että josko vaikka lokakuussa meillä olisi normaalit kaviot.. Toivottavasti!

      Kiitos tosi paljon :)

      Poista
  10. Heippa, löysinpäs tämmöisen blogin! :) Kävin silloin jokunen tovi sitä yhtä Champin takakenkää korjailemassa, vaikka ei siitäkään lopulta tainnut montaa päivää iloa olla :( Nyt jäi kiinnostamaan, miltä nuo kipsit kaviossa näyttää, pystyisitkö ottamaan (lähi)kuvaa? Muunlaisia paikkausmenetelmiä on tullut kokeiltua jos jonkinlaista, mutta näistä kipseistä en ole kuin kuullut tarinoita viisaammiltani, eikös se ole jotain sellaista kasteltavaa rullaa joka kierretään kavion ympäri?

    Toivon todella että teidän kaviokuviot olisi parempaan menossa, ei mikään ole niin turhauttavaa kun jatkuvasti siirtää ja perua treenejä (saati kisoja) irtoavan kengän ja hajoilevan kavion takia. Onneksi teillä on nyt kuitenkin hyvä seppä, uskon että Champin kaviot lähtee vielä korjaantumaan vaikka aikaahan se ottaa.
    Tsemppejä tulevaan ja hauskaa kesää, tämä on kiva ja hyvinkirjoitettu blogi, jota tulee varmaan jatkossakin kurkattua! :)

    VastaaPoista
  11. etkö siis päässyt/hakenut opiskelemaan minnekkään?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. hain, mutten tarpeeksi vakavissani ja en siis päässyt luonnollisestikaan :)

      Poista
  12. Tosi kiva postaus, ja hienot saappaat! ;) Itsekin aina ajattelen että nyt se loma alkaa, JES. Saa tehdä kaikkea kivaa yms. Mutta nyt kun miettii, kohta koulut taas alkaa enkä ole juurikaan mitään ihmeellistä tehnyt...
    Mutta oot nätti ja champ suloinen ♥
    Tosi hyvä ja mielenkiintoinen blogi! :)

    VastaaPoista
  13. Kiva blogi ja tykkään, kun on paljon (hyvä laatuisia) kuvia. Asiasta kukkaruukkuun, minkä merkkiset noi saappaat on?

    VastaaPoista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat