sunnuntai 13. lokakuuta 2013

#237: Muuttopäivä koitti!

Tänään siis koitti se päivä, jolloin pakkasimme kaikki kimpsut ja kampsut kasaan Equstomin puolelta ja suuntasimme kahden auton ja trailerin voimin kohti Champin uutta kotitallia, Provinciaa. Moni varmaan ihmettelee tätä muuttoa kovasti, sillä en sitä hirveän selkeästi mainostanut. Haluan heti aluksi selvittää, että muuttoon ei liittynyt millään tavalla mitään negatiivista tai sellaista, että tallin tai mun puolesta muutto olisi ollut pakollinen: syyt muuttoon olivat tallimatkojen pituuksissa ja siinä, että Equstomin ratsastuskoulutunnit rajoittivat hieman ratsastusaikoja. Voin edelleen lämpimästi suositella tallia ihan kenelle vaan sen uskomattoman hyvän opetuksen, hevosten hoidon ja tilojen puolesta! Jatkossa käyn siellä edelleen jumppatunneilla.
 
Vaikka oli tietysti haikeaa jättää niin monen vuoden takainen oma kotitallini taakse, oli muutto samalla todella kiva ja piristävä juttu. Olin aivan innoissani tietäessäni, että uudella tallilla pääsen maastoilemaan kunnolla, ratsastamaan täysipainotteisesti kentällä ja viettämään aikaa monien tuttujen kanssa. Lisäksi Provinciaan ajaa meiltä vain noin neljä minuuttia, joten tallimatkani lyheni todella paljon!
 
Luvassa on muuten pitkä postaus: paljon kuvia ja tekstiäkin välissä! Eikai ollut liian pitkä, voinko tehdä tällaisia jatkossakin?
 
Muutamia fiilistelykuvia vielä Equstomista :) Heppa oli ihan höpsö, mulla on vaan aika hassu ilme..


Heppa seisoo ihan ku varmistaakseen, että se pysyis pystyssä :D Kaikki jalat levällään, mahdollisimman tukeva ote maasta!


Vähän oli likanen loimi, mutta kun kympillä sain!
Tässä tää meidän taidonnäyte pienemmän auton pakkaamisesta: takakontti täynnä ja kaikki muutkin penkit.
Olin pakannut lauantaina valmiiksi suurimman osan tavaroistani ja tänään meillä oli tehtävänä vain nostella kaikki autoon. Hommaa olikin enemmän kuin tarpeeksi, sillä tavaraa riitti! En ymmärrä, miten ihmeessä olen saanut kerättyä kasaan tässä puolen vuoden aikana niin järkyttävästi tavaroita.. Ahdoimme yhden pienemmän automme niin täyteen tavaraa, että vain kuskin penkki oli tyhjänä. Toiseen autoon menikin sitten kaikki loput takakontin ollessa tupaten täysi ja takapenkkiläistenkin saaden vielä jotain syliin.
 
Ennen matkaan lähtöä harjasin Champin hyvin ja otimme siitä sitä ennen muutamia kuvia. Päästyämme noin yhden aikaan Provincialle laitoimme ruunan karsinaan syömään heiniä ja jäimme Kian, Janitan ja Jennan kanssa palloilemaan talliin. Hevonen oli ihan kummissaan, sillä se luuli taas pääsevänsä kisoihin! Equstomissa se oli aivan pörheänä ja vielä uudessa karsinassaankin mietti, että hetkinen, eikös tässä pitänyt hypätä kilpaa.. Tosi hienosti poika silti söi ja joi, ei huutanut yhtään ja käyttäytyi muutenkin mallikkaasti.
 
Champ uudessa karsinassaan! Tavarat vielä epäjärjestyksessä, mutta siitä se lähti :)
Janitan kanssa laitetaan suitsia ratsastuskuntoon..
... ja sitten ratsaille! Oli muuten helpommin sanottu kuin tehty, sillä Champ pelkäsi sitä, että nousen sen selkään noin korkealta telineeltä. Janita joutui seisomaan ruunan toisella puolella, ettei se lähtenyt karkuun! Toivottavasti tähän tottuu nopeasti :)
Kävelemässä kentälle. Kenttä on laitumien alapuolella, joten sinne kävelee hevosen kanssa pari minuuttia - hyvä osa alku- tai loppukäyntejä! Kentän vieressä on tosiaan tuo järvi ja kenttä näkyy tuolla oikeassa kulmassa.
Hieno Champ! <3
Mulla itselläni oli sellainen, olo, etten todellakaan tiennyt, mitä teen seuraavaksi: mistä lähden tavaroitani purkamaan, mitä laitan mihinkin, mitä tarvitsen missäkin jne. Ensimmäisen puolentoista tunnin aikana en saanut tehtyä mitään, ihmettelin vaan kavereideni kanssa tallia, vaikka olinkin käynyt siellä monesti muiden kavereideni kanssa kuvaamassa ja moikkaamassa heidän hevosiaan. Kaikki tavarani olivat ihan levällään yhdessä kohtaa, mutta koska äitini ja isäpuoleni lupasivat tuoda uuden arkun ja säilytyskaapin vasta myöhemmin, en voinut laittaa tavaroita mihinkään. Niimpä päätimme suunnata ratsastuksen pariin.
 
Champ oli aivan älyttömän innoissaan päästessään satulan kanssa pihalle! Se ei meinannut millään kävellä matkalla kentälle, vaan oli ihan innoissaan ravaamassa. Raukka varmaankin luuli pääsevänsä hyppäämään.. Olin aivan älyttömän onnellinen koko ajan, sillä kentällä oli mahtavaa ratsastaa - hevonen toimi omalla moottorillaan ja oli hyvin työmotivoitunut, vaikkakin tietysti ihmetteli alkuun kaikkea uutta. Kentän vieressä on isohko järvi, jossa uiskenteli järkyttävän kokoinen lintulauma, mutta sen kaakattamista Champ ei onneksi ihmetellyt.
 
Aloitin ratsastuksen perinteisesti ihan pitkin ohjin ravaillen ja laukkaillen. Champ ihmetteli kentän vieressä olevia estetolppia, muttei suinkaan esim. lintulaumaa vedessä.. Mikä estehevonen, häh? :D

Ainakin mä oon iloinen :D Oli niiiin ihanaa!
Saksalainen painonnostaja ilmoittautuu! Kyllä taas näistä kuvista näkee, että istuntaan
pitäisi kiinnittää enemmän huomiota. No, ei anneta sen tällä kertaa häiritä :)

Tein sarjavaihtoja joka toisella ja tää viimeinen vaihto oli vähän lennokkaampi! Ei se kyllä selkään tuntunut, mutta tässä
näyttää isohkolta, heh :D Mä taas vammaan, mutta onko uutta..?
Juntti ja sen juntimpi omistaja xD


Päätimme mennä noin puolen tunnin jälkeen läheiselle pellolle vähän kuvaamaan syksyisiä otoksia, sillä Kia oli kamerani kanssa lupautunut seisomaan kentän reunalla. Voi sitä ilon määrää, kun Champ tajusi, että se saa laukata täysillä eteenpäin ylämäkeä! Siis se voima, mikä siitä lähti, oli ihan uskomatonta. Ruuna nautti niin paljon! Meillä oli aivan älyttömän hauskaa, nauroin itse melkein koko ajan ja nautin muutenkin koko päivästä täysin siemauksin. Totesin kavereilleni, että tämän onnellisempi en voisi juuri nyt olla. Ja ne maisemat, joissa tuo talli on - niitä ei vaan voi sanoin kuvailla!
 
Joku ehkä ihmettelee, mitä ihmeellistä siinä on, että ratsastaa kentällä tai laukkailee pellolla. Voin kuitenkin sanoa, että olen ratsastanut Champilla kentällä yhteensä ehkä kolme kertaa, ellei kisoja lasketa mukaan. Pellolla en ole sillä koskaan päässyt ratsastamaan, sillä sellaisia ratsastukseen tarkoitettuja ei Equstomissa ollut ja muutenkin maastoon päästäkseen oli käveltävä noin kilometrin matka tietä, jossa liikkui paljon isoja rekkoja. Nyt kunnon maastoilun rajoitteena on enää säät.
 
Ja pellolle! Ensin Champ ei ihan tajunnut, että se saa laukata eteenpäin ja tietysti ratsastin ensimmäisen pätkän ihan
tietoisesti enemmän kontrollissa - enhän tiennyt, miten se reagoisi!
Tää kuva tiivistää tunnelman niin hyvin <3
Ja sitten poni tajusi, että se voi mennä täysii!


"mä tiiän et oon maailman paras ja komein!"
Lopussa heppa vähän innostui tuosta peltoilusta ja esitti melkoista ravia! Mentiin sitten loppuverkkaamaan kentälle.
Champ sai Kian pikkuveljestä uuden ystävän :3
Ratsastuksen jälkeen hoidin hevosen kunnolla pois ja lähdimme sen jälkeen Jennan ja Kian kanssa ostamaan kaupasta pari sankkoa hevoselle sekä ruokaa nälkäisille kaksijalkaisille. Kello oli vähän yli kuusi, kun saavuimme takaisin Provincialle ja aloitimme sitten tavaroiden järjestelemisen. Hommaa riitti, mutta sain kuin sainkin kaiken valmiiksi! Mun pitää ottaa joku päivä kuva uudesta hienosta arkusta ja kaapistosta, jotka isäpuoleni mulle ystävällisesti väsäsi.
 
Yhdeksän jälkeen palasin vihdoin kotiin eli tallilla tuli vietettyä kevyesti kymmenen tuntia! Mutta olipahan jälleen ihan huippukiva päivä, tällaisia on varmasti tulossa jatkossa vain enemmän. Provinciassa on myös paljon enemmän kuvaajaksi suostuvia ihmisiä + se on paljon lähempänä kavereideni koteja, joten tulen saamaan jatkossa varmasti huomattavasti enemmän materiaalia kuvien ja videoiden muodossa tänne blogiin. Ihan huippua siis!
 
Ensi viikolla onkin varsinainen erikoisviikko, sillä pääsen tiistaina hierontaan, keskiviikkona suuntaan kampaajalle (mitä teen hiuksilleni, apua?!) ja torstaista sunnuntaihin on luvassa Horse Show työkuvioiden merkeissä.
 
Tiivistettynä: täydellinen päivä!

65 kommenttia

  1. Kui hieno ravi tos vikas ratsastuskuvas, millo meette koulukisoihi ?!?! =) Muutenki ihku Champpi taas, tsajaj ja kiva ku on paljoo kuvii eikä must ainakaa liikaa tekstii vaa just sopivasti eli tee vaan tämmösii jatkossaki koska näit on kiva kattoo ja lukee ja ihailla !

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mennään koulukisoihin jos te meette este ;) meen sen he D okok liian vaikee mul :(

      mut kiittii paitsi oot väärässä, ei pidä ihailla vaan palvoo XDDD äääh joo oonpas hauska taas

      Poista
    2. OK DEAL ! ... sillä oletuksella et toi konimus pysyis vaik kunnossa joskus (= Meette kuule Prix St. Georgesia heti !

      Ja joo upsii lupaan suudella maata sun jalkojen alla ku nähään ! Paitsi en sittenkään koska areenan lattiat on varmaa likasii??

      Poista
    3. Joo samma här ja todellaki mennään, te meette sit 140cm aikaluokkaa!!

      joo lol siellä areenalla sit vaan hiekkaa hahahaha ok en tuu kentälle :(

      Poista
  2. Ihana postaus, tuli itsekkin todella hyvälle mielelle! Kaikki kuulostaa kyllä tosi kivalta ja pienten vastoinkäymisten jälkeen, ansaitsettekin kyllä nauttia aivan täysillä elämästä! Hyviä jatkoja! :)

    VastaaPoista
  3. Ihana toi kuva Champista kun se tajus että saa mennä lujaa! <3

    VastaaPoista
  4. Tykkään todella paljon sun blogstas; sun tekstejä on hirmu kiva lukee, todella hyvälaatuisia ja hienoja kuvia ...ja kuvia on paljon! , sulla on niin hieno hevonen josta oon mahdottoman kateellinen :p!
    Käytätkö pelkästään merkki varusteita, sekä vaatteita itselläsi? Mitkä on sun käyttämät merkit?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos tosi kivasta kommentista :) Vastasin tähän ihan älyttömän pitkästi, mutta sitten kone poisti sen.. Tiivistettynä: oon jonkintyyppinen varusteratsastaja ja jos mulla olis rahaa, olisi kaikki varusteeni varmasti merkkituotteita. Koska näin ei ole, säästän aina hetken aikaa ja teen sitten jonkun investoinnin. Omat ratsastusvarusteeni ovat oikeestaan kaikki merkkivaatteita kuten KL (vähevissä määrin), Pikeur, Euro-Star, Charles Owen, Parlanti, Roeckl jne.. Hepalta löytyy paljon myös esim. Hööksistä ja Horzesta ostettua tavaraa, mutta jonkin verran merkkijuttuja, kuten KL, Jin Stirrup, Prestige ja Eskadron :)

      Poista
  5. aivan järkyttävän hieno talli! paljon onnee teille:) ja kyllä saat olla niin ilonen ja onnellinen ja ylpee kun sulla on noin hieno hevonen<3 siis aivan mahtavaa, tää koko postaus oli niin ilonen ja onnellinen että mää melkein itkin onnesta :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos, niin mä saan ollakin ja muistutan itseäni siitä joka päivä :)

      voi kauheeta, ihanaa että aiheutti tollasen reaktion! :D

      Poista
  6. Tosi kiva postaus! Ja ihana Champ ja noi kuvat! Millä kameralla on otettu/mikä kamera sulla on?:)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Katso tarkemmin UKK:sta, sieltä löytyy tiedot kamerasta :) ja kiitos!

      Poista
  7. Way miten iso karsina!:) ja ihana tuo Champ :)

    VastaaPoista
  8. Ihania kuvia ja tosi iloinen postaus! :)

    VastaaPoista
  9. ihania kuvia, tästä postauksesta huokuu onnellisuus ja hyvin jaksoi lukea + kattoa kuvat :)

    VastaaPoista
  10. en tiennykkää et champ asuu nurmijärvellä :D olin jotenki aina kuvitellu, että asustelette lähempänä pk.seutua!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Joo Nurmijärven kunnassa asustellaan :) sopivan kaukana ja samalla lähellä kaikkea, ei kuitenkaan ihan kaupunkimaista!

      Poista
  11. Tiedätkö voiko tuossa järvessä käydä uimassa hevosen kanssa? +ihana Champ :3

    VastaaPoista
  12. miten olette loimittaneet nyt loppu kesästä syksyyn? kuinka paksuja loimia on tarvinnut käyttää? upea hevonen! :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kesän lopussa pidin puuvillaloimea ja nyt sillä on n. 150g tallitoppis tallissa, ulkona joko ilman ulkoloimee tai sitten ohut sadeloimi, jos tuulee/sataa. Pakkasilla alan laittaa talliin 200g kaulakappaleellisen tallitoppiksen ja ulos siihen päälle sitten kelien mukaan joko fleecevuorellisen high-neck-sadeloimen tai sitten 350g kaulakappaleellisen ulkotoppiksen kovimmilla pakkasilla :)

      Poista
  13. Aivan ihana postaus! Tunnelmat välittyi hyvin:) onko tuolla maneesia lainkaan?
    magee talli!

    VastaaPoista
  14. Ihana postaus, ja tosi magee Champ! Onnea uudelle tallille. :)

    VastaaPoista
  15. Itse taas niiiin kaipailisin nimenomaan sitä maneesia - peltoja, maita ja kenttiä löytyy aivan yli tarpeiden, mutta maneeseista lähin on n.25 kilometrin päässä! Meillä tulee talven aikana monta vp viikossa hevosille sen vuoksi, kun kenttä on huonossa kunnossa, eikä maneesillekkaan jokapäivä kerkiä lähtemään..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Toi on kyllä ikävää, kun on maneesiton talli talvisin :( Meillä onneksi molemmat, joskin Equstomissa kenttä oli sen verran huonopohjainen, etten halunnut siinä juurikaan ratsastaa. Provinciassa maneesissa taas on vähän huonompi pohja, muttei mikään katastrofi etteikö siinä hyvillä mielin menisi :)

      Poista
  16. Olipa ihanan pirtee postaus! Upeet maisemat ja hienoja kuvia! Toivottavast tuutte viihtymään tallilla hyvin :)

    VastaaPoista
  17. Kivoja kuvia ja champ on kyllä aivan ihastuttava! :) Kuinka pitkä matka sulla oli equstomiin?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Champ kiittää :) meiltä ajoi sinne noin 25 minuuttia.

      Poista
  18. Käytkö kuitenkin yhtä paljon valmennuksissa ku ennen? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Itseasiassa varmaan enemmänkin, sillä Piude pääsee tänne paljon helpommin ja alan ottamaan taas vanhalta kouluvalmentajaltani Jonnalta koulutunteja kerran viikkoon :)

      Poista
  19. champin ilme tossa ekassa täysii kuvassa :D täntapasia postauksia lisää oli kiva lukee! :)

    VastaaPoista
  20. wau :)! kivoja kuvia ja vitsit miten iloselta Champ näyttää noissa kuvissa kun pääsee laukkaamaan täysiä :D sun pitäs saada tuosta ravista videoo !

    VastaaPoista
  21. Aivan ihania, kauniita ja syksyisiä kuvia! <3 Näistä välittyi hyvä fiilis tänne ruudun taakse asti.. :) Tällaisia lisää vaan!

    VastaaPoista
  22. Kyselisin vähän tosta sun kypärästä, ootko ollut tyytyväinen, suosittelisitko muillekkin? :)
    Osaatko yhtään sanoa onko ns. normaalia kokoa esim vrt, sinun edelliseen kypärään, onko sama koko.. Itselläni olisi haaveissa samanlaisen kypärän osto ja täällä ei ole sovitusmahdollisuutta ja nyt arvonkin kahden koon välillä, siksi kyselen :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. On aika normaalia kokoa, mulla oli tota ennen Jackson ja siinä oli sama koko! Noita CO:n wellington professionaleja mulla on ollut nyt kaksi, tai itseasiassa on kaksi edelleen käytössä ja tykkään ihan hirmu paljon :)

      Poista
  23. missä päin se Equstomista on

    VastaaPoista
  24. ihana postaus!
    näytät ihan pelikaanilta tossa ihan ekassa kuvassa! XDDD

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. mun mielestä kyl enemmänki ankalta mut kai se pelikaaniki käy :3

      Poista
  25. onko provinciassa maneesia vai pelkkä kenttä? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. molemmat löytyy, pienehkö kenttä ja iso maneesi :)

      Poista
  26. Miten sun valkoset kengät pysyy noin puhtaina?? :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. ei ne oo puhtaat :D noi on jotkut ikuisuusvanhat äidin tommy hilfigerit jotka pöllin siltä käyttöön, ne meni "vähän kuluneeksi" ja sit aloin pitää tallilla.. nahkaset, niin siks ne ei ehkä näytä niin pahalta mitä oikeesti on :D

      Poista
  27. Asuuko tallilla myös bloggaaja Kaisan hevonen parsa. Näytti jotenkin vaan tutuilta maisemilta vai oonko ihan väärässä?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ei mitään tietoa, en tiedä kyseistä blogia :) tiedän nimeltä uudella tallillamme ehkä 5 hevosta kolmestakymmenestä eli saattaa vaikka ollakin!

      Poista
  28. Wau! Ihania kuvia ja mahtava Champ!! ja taas kerran mielenkiintoista luettavaa :) mieleeni tuli vain kysymys että onko sun tallipaikan vuokra kuukaudessa miten paljon? :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos paljon :) uudella tallilla on meillä muistaakseni 694€/kk!

      Poista
  29. eikös tolla tallilla oo sen susannankin heppa?:oo

    VastaaPoista
  30. Apua, miten ihana talli! Pitikö tuonne jonottaa pitkään?

    Voikun itselläkin olisi kentän vieressä järvi, eikä autotietä, jossa viilettää rekkoja 80km/h :(

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Piti jonottaa muutaman kuukauden ajan! Voi ei, toi on kyllä tosi tyhmää.. :/

      Poista

Aadan hevoselämää -blogiin voi kommentoida rekisteröityneenä käyttäjänä tai nimettömästi. Kommentteja ei valvota etukäteen, mutta niiden sisällön tulee noudattaa Suomen lakia ja nettikettiä. Kaikki palaute on tervetullutta, kunhan se esitetään asiallisesti.

Vastaan jokaiselle kommentoijalle. Otathan huomioon, että joissain tapauksissa vastausaika voi venähtää pitkäksi. Olen kuitenkin kiitollinen jokaisesta kommentista! :)

Suositut tekstit

Viikon luetuimmat

Instagram @aadalatti

Rekisteröityneet lukijat