Nyt on vietetty Joulua ja rentouduttu oikein urakalla kotona unohtaen työt ja opiskelut hetkeksi. Itselleni tällainen irtiotto normaalista arjesta on tehnyt valtavan hyvää, toivottavasti tekin olette saaneet levätä kunnolla! Joulukalenterin aikana en kerennyt päivittelemään kuulumisia tänne blogin puolelle juuri ollenkaan, joten halusin näin Joulun jälkeen saattaa teidät lukijat jälleen ajan tasalle pienen kertauksen avulla.
En edes muista joulukuun alkuaikojen tapahtumia, joten en kerro niistä sen tarkemmin. Kokonaisuudessaan Champ on liikkunut nyt todella kivasti ja sen kanssa on ollut ilo puuhastella tallilla. Sain koulujutut pakettiin 16.12. maanantaina, jonka jälkeen pystyin huokaisemaan helpotuksesta ja keskittymään hevoseen sekä töihin sataprosenttisesti. Joulukuussa nukuin pitkällä aikavälillä todella vähän joka yö, joka näkyi todellisena väsymyksenä viime viikonloppuna. Nyt lomalla olen onneksi saanut nukkua univelkoja pois ja energiaa löytyy aivan uudella tavalla!
Champ näköjään rakastaa lahjoja (varsinkin, kun ne eivät ole sen)! :P |
Tein joulun ajaksi tuollaiset punaiset kynnet ja liimasin ylimääräisiä swarovski-kristalleja mukaan, kun löysin niitä kaapista.. :D |
Olen käynyt estevalmennuksissa kerran viikossa ja mennyt nyt kerran viikkoon myös puomeja itsenäisesti, minkä lisäksi kouluvalmentajani Jonna kiipesi menneellä viikolla Champin selkään ja kokeili ruunaa. Alkuun Champ halusi kaikella tavoin vastustella määrätietoisia apuja ja yritti livistää työnteosta joka suunnasta, mutta Jonnan tekemä työ tuotti tulosta ja loppua kohden ruuna oli todella kivan näköinen. Jonna kiinnitti huomiota eritoten siihen, ettei Champ saa nojata apuja vasten ja että sen tulee olla nopea avuille, eikä esimerkiksi valua pysähdykseen kuin joku limaklöntti.
Jonnan ratsastuksen jälkeisenä päivänä kiipesin Champin kyytiin itse ja voi että, miten kiva se oli ratsastaa! Mulla oli ensimmäistä kertaa ikinä heti alusta asti oikeasti kaksi ohjaa kädessä niin, että pystyin todellakin vaikuttamaan hevosen etuosaan kunnolla. Champ on yleensä vähän tyhjä edestä, eikä oikein tukeudu ohjaan, mutta nyt se jopa vähän painoi kädelle - paljon parempi niin, koska tästä sitä pystyy lähteä työstämään kevyeksi ilman, että se on tyhjä. Fiilistelin hevosen selässä ja olin niin iloinen, ettei aamuherätys sunnuntaina haitannut ollenkaan, vaikka nukuttuja tunteja oli takana vain muutamia.
Meidän tämän vuoden rusettisaldo: 8 starttia, 7 ruusuketta. Nää kuvat on muuten huonolaatuisia, koska ne on kännykällä otettuja. Pahoittelen! |
Susannan ottama kuva muutama viikko takaperin, latasin tämän Facebookista niin laatu kärsi sitten tässäkin..! |
Ja loppuun mun ja Susannan tekemät piparit Nuutista ja Champista! Aika hienot, etten sanoisi ;) |
Tarkoitus olisi, että Jonna läpiratsastaisi Champin kerran kuukaudessa tästä eteenpäin. Tällöin hän pystyy korjaamaan virheitä, joita en itse osaa korjata ja kykenee samalla neuvomaan mua paremmin maasta käsin ruunan kanssa. Estepuolella meille on löytynyt Ninan valmennuksen jälkeen ikään kuin uusi vire, ainakin jos edelliseen valmennukseen on uskomista. Tänään illalla on vuorossa jälleen estevalmennus ja lauantaina hypätään taas, toivottavasti saisin materiaalia edes toisesta tänne teillekin.
Muutenkin elämä on ollut varsin mukavaa, ellei tätä ainaista vesisadetta ja kuraliejua lasketa mukaan. Lumi ja pakkaset saisivat tulla jo! Olemme maastoilleet ja puuhastelleet vaikka mitä kivaa Champin kanssa. Se on niin kauhean seurallinen hevonen, että pelkästään karsinassa hengailemiseen voisi käyttää tunteja päivässä. Ihana poni ♥
Kiitos muuten kaikille 2000 rekisteröityneen lukijan rajan rikkoutumisesta! Aivan upeaa huomata, että näin iso joukko ihmisiä on kiinnostunut meidän yhteiselämästä näin blogin välityksellä. Vuosi lähenee loppuaan ja pian on aika juhlistaa Uutta Vuotta, mutta sitä ennen nautiskellaan vielä näistä päivistä. Seuraava vuosi voi olla mulle itselleni muutosten aikaa tai vaihtoehtoisesti muodostua hyvin samanlaiseksi kuin mennytkin vuosi, sen näyttää vain aika :)
11s sitte:DD
VastaaPoistajee!
PoistaHyvä et oli kiva joulu . Oikein mukava oli pitkästä aikaa lukea kuulumisia
VastaaPoistakiva kuulla :)
PoistaKiva postaus! :D
VastaaPoistakiitti :)
PoistaWau, upea uusi ulkoasu!! :)
VastaaPoistakiitos susannan ;)
PoistaIhana ulkoasu!
VastaaPoistasusanna on kyllä hyvä tässä! :)
Poistaoi upeet noi kynnet!
VastaaPoistakiitti :)
PoistaMitä sinä teet työksesi? :)
VastaaPoistaoon kaupassa töissä :)
PoistaKiva postaus :) Ihanat noi kynnet <3
VastaaPoistavoi kiitos :)
PoistaTää kysymys tulee nyt ihan puskista, mutta polttaako joku sun perheestä? :D
VastaaPoistaei polta :)
PoistaHeh, naurahdin tolle siirtymisiin valumisille kuin limaklöntti. Siltähän se tuntuu joskus. Nina kävi myös meidän tallilla valmentamassa viikkoa ennen kuin tuli sinne Etelä-Suomeen, olin omalla tammallani valmennuksessa ja pidin siitä paljon! :)
VastaaPoistatosi kiva kuulla, että samoja fiiliksiä ollaan saatu :) !
PoistaVoiko julkaista sen videon kuitenkin jossain vaiheessa? :)
VastaaPoistaminkä videon? :D
PoistaMä söin Nuudeli piparin ku pääsin kotiin ja se oli sika hyvä :DDDDD Ei haitannu palaneet reunatkaa yhtää ! Onks Champin näköispipari elossa vielä?
VastaaPoistaon se elossa mut sillä on kaks jalkaa irti ja häntä kans XD ehehe mut en kyl syö ku se on niin pölynen... !
PoistaVoisitko tehdä postauksen jossa näytät sun joululahjat? Ihanat niistä sun kynsistä tuli ja uus ulkoasu on tosi upee.
VastaaPoistaedellisessä postauksessa on kuva joululahjoista :) kiitti, susanna on hyvä!
Poistamiks kirjotat joulun ja uuden uudenvuoden isolla alkukirjaimella? onks tässä joku juju? :D
VastaaPoistaei mikään juttu, tapa vaan.. :D
Poistaet anna hypyissä champille tarpeeksi tilaa! sentti kättä enemmän eteen!
VastaaPoistahaha joo oota haen viivottimen ;D
Poistaanteeksi korjaan, 1,4 senttiä
PoistaOnko ny niin kauheen tarkaa!!!! xdddd
PoistaSori jos sanon mut tos ruusukekuvas on vaan 6 rusettia! :D
VastaaPoistahahaa, itseasiassa 7 :P sä et huomaa sitä yhtä sinistä rusettia joka on siinä valkosen ja sinivalkosen välissä ;)
Poista