Joulukalenterin 22. luukku - kasvattajan onnenhetkiä

Joulukalenterin 22. luukun avaa jälleen vierankirjoittaja, kun vuoroon astuu Eeva-Liisa Penttilä. Eeva-Liisa eli ”Tössä” tunnetaan yhtenä Suomen menestyneimmistä fwb-kasvattajista ja hänen kasvatteihinsa kuuluvat mm. GP-radoilla kisanneet orit Königs Kronos KS sekä Konstantinos KS. Lisää Eeva-Liisan tallista ja kasvatuksesta voitte käydä lukemassa KS-tallin kotisivuilta.

_______________

Ratsuhevoskasvatus on mielestäni kaikkein mielenkiintoisin ja koukuttavin hevostalouden ala. Mikä kasvatuksessa nyt sitten on kaikkein ”hienointa”? Mielestäni ”hienointa” on uuden elämän syntymisen todistaminen!
 

Jokaisen varsan syntymän kohdalla saan ihailla, että miten ihmeessä vastasyntynyt varsa voi olla niin valmis. On meillä lapsikin syntynyt, mutta se ei ollut lähimainkaan niin valmis syntyessään kuin varsa: ei puolen tunnin ikäisenä jaloillaan, eikä tunnin ikäisenä laukkaillut ympäriinsä tutkiskelemassa sairaalahuonetta ja uteliaana nuuskinut paikkoja, eikä löytänyt itse edes maitoa. Saati sitten koiranpentumme: niiden silmät ja korvat ovat vielä kokonaan kiinni ja muutenkin näyttävät emäänsä verrattuna surkean pieniltä ja suoraan sanottuna keskeneräisiltä syntyessään.
 

Varsa sen sijaan maailmaan putkahdettuaan nostaa heti päätään ja pärskii sieraimensa puhtaiksi ja alkaa vimmatusti pyrkiä jaloilleen. Kiire on kova! Muutaman yrityksen ja nurin kellahtamisen jälkeen se jo onnistuukin. Kun se on vielä kovasti hoippuvilla aloillaan, alkaa vimmattu kielellä imeminen ja lutkutus. Ternimaitoa pitäisi saada ja kiireesti! Mistä ihmeestä se tietää, että maitoa löytyy emästä, suurin piirtein sen oman pään korkeudelta? Tässä vaiheessa huolellinen kasvattaja on jo lypsänyt jo emästä ternimaitoa (ja samalla ottanut maidosta näytteen mitatakseen fotometrillä maidon vasta-ainepitoisuuden) ja antaa maitoa etsivälle varsalle tätä vastasyntyneen niin tärkeää ja arvokasta elämän eliksiiriä tuttipullosta. Samalla huolehtivainen kasvattaja ohjaa tuttipulloa avuksi käyttäen varsaa kohti emän utareita. Ja hups, kohta varsa jo ymmärtääkin mistä sitä herkkua saa mielin määrin. Kun varsa on löytänyt emän oman maitobaarin, ei se enää tuttipulloa huolikaan!

Eeva-Liisa ja oma kasvattivarsa

Tämän kesän yksi upeimmista varsoista, ainakin olemuksensa puolesta!

Käyhän se näinkin.. :D

Liikuttavaa on myös kokeneenkin kasvattajan silmissä katsella emän ja varsan ensikohtaamisia. Tuttu tamma muuttuu aivan eri hevoseksi kun se saa oman varsan! Valtaosa emistä tervehtii uutta tulokasta hörähtelemällä ja nuolemalla vielä märkänä pyristelevää varsaa. On myös ihmeellistä, miten suurikokoinen emä osaa varoa hentoa maassa tai karsinan lattialla makaavaa varsaa, eikä astu sen päälle. Siksi onkin tärkeää, että varsomiskarsinassa auttava ihminen ei häiritse emän ja varsan tutustumista toisiinsa. Myös varsan liiallinen kosketteleminen voi huolestuttaa emää. Itse yritän mahdollisimman vähän häiritä tätä tärkeää hetkeä ja välttää olemasta varsan ja emän välissä.
 

Varsomisen valvominen itsessään voi olla todella uuvuttava prosessi! Jokainen, joka on kokenut prosessin valvoa varsomista kaksi viikkoa ennen laskettua varsomisajankohtaa, tietää miten raskasta se voi olla. On normaalia, että tamma varsoo kaksi viikkoa ennen tai kaksi viikkoa jälkeen lasketun varsomisajankohdan. Kovinkin bilettäjä uupuu, kun herää tunnin välein yöllä, kipittää sydän pamppaillen keväisessä vesisateessa tallille toteamaan, että tammukka mutustelee tyytyväisenä karsinan kuivikeolkia. Tämä kun toistuu joka yö muutaman viikon ajan, on varsan odottelija pian valmis ”hullujenhuoneelle”. Surullisinta näissä surkuhupaisissa varsanvalvojaisissa on se, että ani harva pääsee kuitenkaan todistamaan varsan syntymää. Kun varsan odottelija kaksi viikkoa valvoneena, 86. kerran hoipertelee tallille, elämän ja kuoleman rajamailla, manaten että tämä on kyllä ensimmäinen ja viimeinen varsa jonka minä tammallani teetän, karsinassa odotteleekin emän lisäksi pirteä tähtisilmä, jonka karva on jo kuiva ja joka jo sujuvasti tepastelee emän maitobaarille. Miten voi olla mahdollista! Kävinhän viimeksi tarkastamassa tilanteen tunti sitten.. Näitä uupuneita tammanomistajia, jotka soittavat ja kertovat varsanvalvontakokemuksistaan, lohdutankin sillä, että hevoset olisivat kuolleet jo aikaa sitten sukupuuttoon, ellei hevonen olisi ymmärtänyt opetella säätelemään varsomisajankohtaa siten, että voi varsoa rauhassa eikä lihansyöjän katsellessa vieressä.

 

Kokenut kasvattaja onkin ”ikikiitollinen” heille, jotka ovat keksineet varsomishälyttimet! Jo aikaa sitten investoin oman mielenrauhan ja perheonnen vuoksi sellaiseen. Hälytin valvoo minun puolesta: saan nukkua kaikessa rauhassa ja hälytin valvoo ja hälyttää, kun varsominen alkaa. Sitten riennän talliin ja yleensä sillä hetkellä tamma vasta hikoilee ja kuopii levottomana karsinassaan. Muutaman minuutin kuluttua tamma käy makuulleen ja tässä vaiheessa menen rauhallisesti karsinaan tamman takapään luo ja odottelee rauhassa kun tamma ponnistusten avittamana työntää varsaa synnytyskanavassa eteenpäin. Ensin tulee näkyviin valkoisen sikiöpussin ympäröimä kavio ja pian hiukan taaempana toinenkin. Tässä vaiheessa tartun pyyhkeen avulla (kalvot ja jalat ovat kovin liukkaat) tukevasti varsan jalkoihin ja autan varsan jaloista vetämällä tamman ponnistusten yhteydessä. Pian ilmestyykin esiin jo turpa ja pää. Tiukin vaihe tulee kun tamma ponnistaa varsan etu-osan ulos. Tässä vaiheessa isokokoista varsaa saa voimakaskin ihminen joskus vetää kaikin voimin. Kun etu-osa pullahtaa ulos poistan kalvot varsan pään ympäriltä (ellei ne ole rikkoutuneet jo itsestään) ja tarkistan, että varsa saa esteettä sieraimiensa kautta ilmaa. Loput varsasta liukuu tässä vaiheessa kuin itsestään tammasta ulos. Nyt ei enää saa eikä tarvitse vetää.

Mitä kauemmin tamma makaa paikallaan ja napanuora on vielä kiinni emässä, sen parempi. Tässä vaiheessa tammasta pumppautuu napanuoraa pitkin verta varsaan. Usein tamma makaa voipuneen tässä vaiheessa useista minuutteja ennen kuin ponnistaa ylös. Tuolloin napanuora katkeaa itsestään oikeasta, hiukan kapeammasta kohdasta läheltä varsan napaa. Tässä vaiheessa jätän tamman tutustumaan vastasyntyneeseensä ja huomaamatta sidon paalinnarulla (yksi käyttökohde lisää korvaamattomalle paalinnarulle) tammasta roikkuvat jälkeiset ”mytyksi” tamman kintereiden yläpuolelle, etteivät ne repeydy tamman astuessa niiden päälle.

Nämä kaikki alimmat kolme kuvaa olen itse ottanut vuonna 2012 Tössän luona hänen hevosistaan.

Tässä vaiheessa, tamman reaktioita lukien, lypsän tammasta ternimaitoa tuttipulloon. Jos fotometri osoittaa, että maidossa on vasta-ainepitoisuus alhainen, haen pakastimesta ”hyvää ternimaitoa”. Pakastan jokaisesta hyvää ternimaitoa tuottavasta tammasta pari kolme desiä maitoa, jota annan niille varsoille joiden emillä ei vasta-aineita maidossa riittävästi ole. Olemme eläinlääkärimme kanssa sopineet, että kaikesta huolimatta otamme kaikista varsoista 1-5vrk:n kuluttua syntymästä vasta-aine määrityksen varmistaaksemme, että varsan vasta-ainepitoisuudet ovat riittävät. Jokainen, joka on hoitanut varsahalvaukseen sairastunutta varsaa ymmärtää, miten tärkeää varsalle on, että se saa riittävästi vasta-aineita ternimaidon muodossa. Jos jostain syystä varsan vasta-ainepitoisuudet näyttävät olevan alhaiset, eläinlääkärimme antaa varsalle plasmaa suoraan suoneen, ennen kuin varsa sairastuu.
 

Varsomisen valvominen on ohi vasta kun varsa nousee itse ylös, löytää maitoa emän nisästä, on kakannut pikikakan, virtsannut ja emän jälkeiset ovat irronneet kokonaisena. Jos jälkeiset eivät irtoa kuuden tunnin kuluessa varsomisesta, tulee tamma laittaa antibioottikuurille. Kiinni jääneiden jälkeisten aiheuttama tulehduksen vuoksi tamma voi sairastua kaviokuumeeseen. Joskus jälkeisiä irrottamaan pitää kutsua eläinlääkäri.
 

Hyvin sujuneen varsomisen ja huolellisen kontrollin palkitsee pirteä ja elinvoimainen varsa ja tyytyväinen ja huolehtivainen emä.