#437: Miten meillä maastoillaan?

Kyselin teiltä blogin Facebook-sivuilla, minkä postauksen haluaisitte nähdä blogissa tämän päivän puolella. Eniten vastauksia saivat sekä tämä nyt julkaisemani postaus, että Nuutin estehyppelöistä kertova postaus. Olin siis tänään hyppäämässä päivällä Puoliverinen Prinssi -blogin kirjoittajan Susannan Nuutti-hevosella, mutta koska kyseiset kuvat latautuvat äärettömän hitaasti koneelleni, jäi tuon postauksen tekeminen myöhemmälle ajankohdalle.

 

Lauantaina olin kerrankin tallilla päivällä: yleensä käyn ratsastamassa joko ihan aamuvarhain tai vaihtoehtoisesti vasta illalla, kun pimeys on jo vallannut taivaan. Kuvaus on siis normaalina arkena hyvin haastavaa, ellei jopa mahdotonta (harvat kaverini haluavat tulla mukaani tallille seitsemältä aamulla). Viime lauantaina kävikin siis todellinen onnenkantamoinen, kun olin paikalla melko valoisaan aikaan kuvaajan kera.

Ja sitten lähtee lapasesta!

Mulla oli takana melko huonosti nukuttu yö ja illalla edessä vielä Riders' Gala, joten päätin suunnata vakavamielisemmän kouluratsastuksen sijaan pellolle päästelemään höyryjä hevosesta ja tarjoamaan sille samalla vähän muutakin ajateltavaa. Champ on hevonen, joka ei viihdy maneesissa kovinkaan hyvin: se liikkuu aina paljon paremmin ulkona, esimerkiksi kentällä se ihan esiintyy ja on paljon energisempi. Kun olen menossa maneesia kohden, yrittää ruuna aina kävellä reippaasti ja mahdollisimman kaukaa sen ohi tai vaihtoehtoisesti jää jumittamaan oven eteen, eikä halua mennä sisälle. Näin varsinkin silloin, jos olen ratsastanut sisällä monta päivää putkeen.

 

Koska Champ viihtyy ulkona, yritän tarjota sille mahdollisimman paljon ratsastusta pihalla. Kentällä menen aina kuin mahdollisuus siihen säiden puolesta on ja maastossa käyn vähintään kerran viikossa. Hollannissa ollessaan Champ oli ainakin myyntihetkellä tallissa, jossa hevoset kulkivat tallista suoraan maneesiin, eivätkä päässeet ulos ilmeisesti juuri ollenkaan. Tullessaan Suomeen Champ oli aluksi vähän hämmentynyt esimerkiksi tarhaamisesta ja varsinkin maastoilusta. Nykyään hevonen rakastaa sitä ihan yli kaiken, se kävelee aina älyttömän reippaasti maastoon lähdettäessä, eikä haluaisi palata sieltä millään takaisin tallille. Maastoilu on myös todella rentouttavaa, sillä Champ ei pelkää mitään rekkoja, autoja tms. Välillä se "pelkää" jotain isoja kiviä, kaadettuja puita, lapsia tai lätäköitä ja saattaa yrittää kääntyä ympäri, muttei koskaan lähde minnekään ja menee kyllä aina kaikesta ohi.

 

Kokosin näistä kuvista tällaisen kollaasin, koska muuten tästä postauksesta olisi tullut super pitkä! Tässä siis yksi kuvasarja, kun Champ päätti lähteä täyttä vauhtia toiseen suuntaan kuin alkuperäinen tarkoitus oli :D Sain sen kyllä heti hidastamaan, mutta tuosta viimeisestä kuvasta näkee, miten tyytyväinen se oli itseensä!

 

Meillä on aika paljon samoja reittejä, joita kierrämme maastossa. Pääosin lenkit koostuvat aina käynnistä, sillä hiekkatiet ovat liian kovia kovempaan vauhtiin. Yhdellä tiellä, jossa autoliikennettä on harvakseltaan ja tie on keskellä peltoa oleva suora (näkyvyys siis täydellinen), otan aina laukkaa kotiinpäin. Champ tietää mistä kohdasta se saa ampaista vauhtiin ja se osaa odottaa sitä todella nätisti. Esimerkiksi kavereiden kanssa maastoillessa muut saavat huoletta kävellä pitkän matkan tien toiseen päähän ja me odottelemme pitkin ohjin seisten toisessa risteyksessä. Kun sanon "laukka", lähtee Champ aina täydellä vauhdilla matkaan. Se tietää, että pääsee kohta vauhtiin, mutta malttaa odottaa käskyä ihan rauhassa. Muita kovemmalle vauhdille tarkoitettuja pätkiä (ei liikennöityjä lenkkiteitä) löytyy vähän kauempaa, minne täytyy kävellä pari kilometriä asfalttitien reunoja pitkin.

 

Peltoratsastus onkin sitten harrastus, jota teemme aina säiden salliessa. On muuten todella jännä, että näin vielä marraskuussa pellot ovat kuivina jaksoina täydellisessä kunnossa! Ei ole talvesta vielä tietoakaan.. Pelloilla annan Champin rallitella vähän enemmän, minkä se kyllä hyödyntää aina melko hyvin. Saatan ravailla ihan normaalisti suoraan, kunnes hevonen päättä sekunnin sadasosassa hypähtää vastakkaiseen suuntaan, vinkaista ja lähteä pukkien saattelemana täyteen laukkaan. Tämänkin lauantaisen peltoilun aikana tämä tapahtui ehkä kuutisen kertaa. Onneksi olen tottunut noihin loikkiin jo aika hyvin ja osaan varautua niihin etukäteen. En kuitenkaan voisi kuvitella laskevani tuonne selkään ketään kaveriani pellolla, ihan turvallisuussyistä!

 

Champ näyttää siltä, ettei se ole ihan järjissään... :D

 

Kerran olimme kavereideni kanssa pellolla ravailemassa neljän ratsukon voimin. Yksi suomenhevonen pelästyi jotain ja hypähti vähän sivulle, mistä innostuneena Champ teki joukon kärjessä vingunnan saattelemana sellaisen loikan suoraan ylöspäin suoraan neljältä jalalta, etten ole koskaan aiemmin kyydissä ollut! Kaverini olivat olleet ihan varmoja, että lennän selästä sillä sekunnilla, mutta onneksi laskeuduin taktisesti käsivarret ristissä kaulalle (oon opetellut tämän, helpottaa kyydissä pysymistä!) ja hevonen piti pään ylhäällä. Champ oli kuulemma pompannut kaikilla jaloillaan ainakin puolitoista metriä ilmaan. Sen jälkeen ruuna jatkoi ravaamista ihan normaalisti hirmu tyytyväisenä itseensä.. Joskus olisi hauska päästä noiden eläimien pään sisään ja selvittää, mitä ne oikein ajattelevat.

 

Maastoiletteko te paljon hevosillanne / hoitohevosillanne? :)

Miten ne käyttäytyvät maastoillessa?