Kerroin muutama postaus sitten, ettemme saaneet estevalmennusta sopimaan edelliselle viikolle valmentajan ja omien aikataulujeni erotessa liikaa toisistaan. Koska Ypäjän kisat eivät menneet ihan halutulla tavalla, oli hyppääminen kuitenkin jollakin tavalla suotavaa ja siksi päätin osallistua tallikavereideni hyppykertaan lauantaina. Meillä on tallilla muutamia muitakin esteratsukoita, jotka käyvät saman valmentajan tunneilla kanssani, joten he olivat varanneet maneesin ja yhdessä pähkäilimme jonkin meille kaikille sopivan tehtävän.
Ilman valmentajaa hyppääminen ei sinänsä ole suotavaa kokemattomien ratsukoiden kohdalla, mutta pieniä esteitä ja muuten järkeviä tehtäviä voi mielestäni tehdä myös itsenäisesti silloin, kun paikalla on muita ihmisiä. Tuolloin lauantaina paikalla olleiden kesken olemme nähneet toistemme ratsastusta lähes päivittäin, joten tarvittaessa osasimme antaa edes jotain vinkkejä, jos joku asia ei sujunut. Toisaalta, kuten joku viisas on joskus sanonut, tällaisten harrastelijoiden toistensa neuvominen on välillä vähän samanlaista kuin sokea ohjaisi toista sokeaa..
Maneesikuvia ei tälläkään kertaa ole, mutta laitetaan tähän alkuun yksi kuva viime kesältä vähän tuomaan väriä :) |
Päätimme rakentaa maneesiin pienen jumppatehtävän, sillä meillä oli aika samanmittaisella laukalla varustettuja hevosia paikalla. Laitoimme tehtävän seuraavanlaisesti: puomi - pysty - puomi - pysty - puomi - puomi - okseri. Nuo välit olivat käsittääkseni suunnilleen 3m (ensimmäinen väli lyhempi), mutta varmaksi en osaa sanoa, koska en mitannut niitä itse. Lisäksi meillä oli toisella pitkällä sivulla verryttelypysty ja lyhyellä diagonaalilla pysty, jossa oli lankku ja aurinkoportti (sekä kasa punaisia tötteröitä, kumiankkoja ja hattivatti..!), sillä Champ kyttäsi tätä porttia joskus ja halusin tulla sitä muutamia kertoja ihan vain harjoitusmielessä.
Aloitimme jokainen omalla tavallamme, itse tein alkukäyntien jälkeen tyypillisesti pitkin ohjin ravia ja laukkaa. Ohjien lyhentämisen jälkeen aloitin ravailemaan koko maneesia käyttäen tehden isoja ympyröitä ja hakien hevosta avuille. Kun olin keventänyt hetken aikaa, istuin harjoitusraviin ja lähdin pujottelemaan tuota jumppalinjaa niin, että menin joka toisen puomin välistä. Koska puomien välit olivat melko lyhyet, sai tuossa jo keskittyä omaan olemiseen ja tekemiseen kunnolla. Samalla hevosen sai hyvin pohkeen ja ohjan väliin, kun kääntämistä ja suoristamista tuli vuorotellen nopealla tahdilla.
Muistellaan vanhoja! Tämä kuva on otettu suunnilleen muutama viikko sen jälkeen, kun Champ saapui omistukseeni Suomeen eli vajaa 2 vuotta sitten. |
Ja tässä kuva meidän ensimmäisestä estevalmennuksesta! Ihan hävettää katsoa niitä kuvia tai videoita.. :D |
Laukassa tein ihan perinteisen verryttelyn esteille, jonka jälkeen aloitin verryttelypystyn parissa: muutama hyppy noin 70cm korkuisella pystyllä molemmista suunnista ja sitten yksi vähän isompi pysty. Tulin myös pari kertaa molemmista suunnista aurinkoporttiesteen, eikä Champ katsonut sitä yhtään. Pystyin tulemaan sitä kohden joko vähän suuremmalla paineella tai sitten ihan rennosti. Parempi näin päin!
Jumppatehtävää teimme aluksi niin, että kaikki esteet olivat pystyjä ja ehkä 60cm korkeudella. Sain aluksi pitää Champia todella paljon, sillä se oli menossa itse valtavasti eteen. Edellinen hyppykerta oli tosiaan Ypäjällä vajaa viikko aiemmin ja kyllä huomasi, miten hevonen oli innoissaan! Mun piti huolehtia siitä, etten jäänyt vetämään taaksepäin, vaan pidin käden tasaisena ja vain pidin tarvittaessa. Ajattelin kaikkia saamiani ohjeita, kuten sitä, että vaikka esteiden välissä pidän, pitää silti hypyissä antaa hevoselle tarpeeksi tilaa edestä heittämättä kuitenkaan ohjaa löysäksi, jolloin hevonen on nenillään, eikä pääse seuraavalle esteelle perille halutulla tavalla.
En tehnyt montaakaan hyppykertaa jumppatehtävälle. Muutaman kerran tulimme ihan pienillä korkeuksilla, jonka jälkeen laitoimme viimeisestä esteestä okserin ja siitä eteenpäin kaikki kerrat ovatkin kuvattuna videolle, joka on tämän postauksen ohessa. Kun nostimme viimeisen esteen okseriksi, rupesi Champ ihan villiksi: se vinkui okserilta laskeutuessaan ja heitteli sen jälkeen päätään kuin mikäkin villihevonen. Sen koko olemus oli niin innostunut, etten voinut taas kuin nauraa hevosen innokkuudelle. Tuollaisissa tilanteissa pitäisi tietysti potkaista hevonen eteen eikä sallia sen "riehumista", mutta en raaskinut komentaa sitä, vaikka olisi pitänyt. Tuon vinkumisen Champ teki kolme kertaa putkeen okseria ylittäessämme ja viimeisellä kerralla se myös potkaisi esteen päällä takajalkansa ihan ylös. Oli muuten kyydissä pysymistä! Tulin vielä kerran tehtävän ja silloin hevonenkin oli hiljaa.
Champ tuntui oikein kivalta hypätessä ja ennen kaikkea se näytti nauttivan siitä täysin rinnoin. Tällä viikolla pääsen taas estevalmennukseen, minkä lisäksi kouluvalmentajani ratsastaa Champilla. Yritän ottaa kameran mukaan ja napata muutaman kuvan ratsastuksesta, jos teitä kiinnostaa ja se on valmentajalleni ok.
Joku teistä toivoi, että tekisin postauksen, johon saisi jättää toiveita joulukalenteriluukuista. En aio sellaista erikseen tehdä, mutta minkä tahansa postauksen yhteyteen voitte halutessanne laittaa toiveita tulemaan! Blogin Fb-sivuilla onkin jo yksi kysely toiveista, sinne voi siis myös käydä kommentoimassa. Eli siis kyllä, joulukalenteri tulee tänäkin vuonna olemaan osa blogini loppuvuotta. Jotain olen jo suunnitellut, sillä kohtahan se joulukuukin tulee!
Miksi et ole mukana blogitallissa?:) Mietin kun blogisi on niin hyvä niin on ihme ettet ole mukana:)!
VastaaPoistaMahtaisiko johtua siitä, että Aada on mukana jo Hippolassa (?) .
PoistaJep, olen mukana Hippolassa :)
PoistaKiva postaus!:) Ratsastat niin hyvin!<3
VastaaPoistaKiitos :)
PoistaYksi asia mihin voisi kiinnittää huomiota, kun menee esteitä itsekseen ja tehtävät suht helppoja. Esteen jälkeen nopeammin satulaan, valmentajakin siitä mainitsi useampaankin otteeseen jollain videolla. Muuten meno on siistiä :)
Poista-så
Ideoita joulukalenteriin! :
VastaaPoistaKehitys Champin kanssa
Päivittäiset hoitotoimenpiteet
Harjapakin sisältö (muistan olleen jonkun aikaa sitten, mutta jos sisältö on muuttunut..)
Mitä tavaroita Champ ja sinä toivotte joululahjaksi
Miten hoidan hevosen jalkoja
Koulutreenit Champin kanssa (itsenäiset ja/tai valmennus)
Millainen on unelmiesi hevonen, millä tavalla Champ sopii kuvaan, millä tavalla taas ei?
Joku kiva jouluinen kuvapostaus Champin kanssa! Sun kuvat on niin mielettömän hienoja
Champin joulu
Postaus Champin kirjoittamana
Talliesittely/mitä ominaisuuksia toivot ja ovat pakollisia tallipaikalta
Joskus olis kiva nähän myös jotain kevyempää hömpöttely"treeniä" vaikka ilman satulaa mentynä tai jotain :D
Tossa pari ideaa, en tiedä soveltuuko kaikki edes joulukalenteriin, mutta toivottavasti edes joku ideoista kuulosti kivalta :)
Kiitos paljon! Tässä oli monta erittäin kivaa ideaa :)
PoistaOnko siitä oikeasti melkein kaksi vuotta kun Champ tuli sulle? :O Tuntuu että ei siitä voi olla niin kauan.. : D
VastaaPoistaMonta kertaa oot tippunut Champilta vai ootko ollenkaan? :D Voisitko joskus tehdä ''epäonnistuneet hetket'' -postauksen, mihin laitat esim. jotain Champin hurjia pukkeja, pystyynnousemisia yms.? :-)
VastaaPoistaVoi eii Champ! Ihana ääni :D <3
VastaaPoista- Roosa