Joulukalenterin 2. luukku - Tieto lisää tuskaa

 

Ikivanha sanonta "tieto lisää tuskaa" sopii mielestäni ratsastusurheiluun kuin nenä päähän. Tulin miettineeksi asiaa muutama päivä sitten ja haluan nyt jakaa mietteitäni teille, jotta voimme jatkaa keskustelua kommenttien puolella aiheeseen liittyen.

 

Ollessani huomattavasti nuorempi hevosharrastaja, en pahemmin tiennyt ratsastuksesta tai hevosenhoidosta mitään faktatietoa. Tiedättehän, olin sellainen iloinen alle 15-vuotias tyttönen, joka tykkäsi harjailla hevosia, osallistua tallin kilpailuihin ja jakaa neuvojaan kaikille muille hoitajille ratsastuskoulussa. Tiesin kaikesta kaiken - siis omasta mielestäni. Paluu maan pinnalle noista pilvilinnoista on ollut pitkä ja kivinen, mutta kehittyäkseni ratsastajana on se ollut välttämätön osa harrastustani.

 

Mitä enemmän tiedän ratsastusurheilusta ja hevosista, sitä vaikeammaksi tekeminen muuttuu. Nuorempana teimme hevosten kanssa kaikkea vailla minkäänlaista järjenjuoksua, sillä kenelläkään meillä ei käynyt pienessä mielessäkään asioita, jotka voivat olla seurasta ajattelemattomalle toiminnalle. Kuvittelimme olevamme lähes voittamattomia asiassa kuin asiassa: hyvänä esimerkkinä oli esimerkiksi se, että jos hevosen kaulan sai kaarelle ratsastustunnin aikana, kuvitteli oman tasonsa lähtökohtaisesti vähintään helpoksi A:ksi. Hevosten terveyteen ei niin kiinnitetty huomiota, sillä ei pienellä hoitajatytöllä edes käynyt mielessä, että irtojuoksutuksessa kannattaisi pitää suojia jalassa tai sulkea katsomon portti, ettei hevonen juokse maneesista ulos.

 

Kun en ollut ratsastuskunnossa, kerkesin tutkia hevosmaailmaa erilaisin silmin seuraamalla valmennuksia ja muiden tekemistä ilman, että tein itse. Se antoi paljon, mutta herätti samalla miettimään.

Ensimmäisiä päiviä, kun Champ tuli Suomeen. Jättäisinkö enää hevosen seisomaan vapaaksi varusteet päällään maneesiin ottaakseni siitä kuvan? En usko.

Sitten alkoi tiedonjanoisuus. Etsin tietoa erilaisista lähteistä internetistä, asiantuntijoilta, kirjoista. Seurasin tunteja ja tunteja valmennuksia kentän ulkopuolella, imin jokaisen tiedon itseeni ympäriltäni yrittäen muodostaa selkeää kokonaiskuvaa siitä, mitä on hevosurheilu. Sillä tiellä olen edelleen. Etsimässä sitä, mikä on oikein ja mitä kannattaa tehdä, jotta hevonen voisi mahdollisimman hyvin ja ratsukko pystyisi suorittamaan omalla tasollaan sekä kehittymään nousujohteisesti. Tässä vaiheessa on vaara mennä monesta kohdin metsään.

 

Ensinnäkin, liika ajattelu ja analysointi on turhaa. On tärkeää miettiä valmennuksen sisältöä ja purkaa esimerkiksi kilpailusuoritus osiin, mutta liallinen asioiden toistaminen omassa mielessään vie tekemisestä tunteen ja fiiliksen, joka on suuri osa onnistumista. Jos löydät itsesi harjoittelemasta kouluohjelmaa viidennellä erilaisella tavalla analysoiden sen jokaista kirjainta (vaikka osaisit ohjelman jo ulkoa), voit olla varma, ettet ratsasta radalla kuunnellen hevosta, vaan miettien sitä, miten suunnittelit ratsastavasi paperilla. Tai jos soitat aina valmennuksesi jälkeen parituntisen puhelun ystävällesi kertoen metrin tarkkuudella jokaisesta askeleesta, on jokin mennyt jo pahasti pieleen. Ajattelu on tärkeää, sillä se mahdollistaa oppimisen, mutta välillä on tärkeää muistaa ajatella vähemmän ja tehdä enemmän, tuntea liike ja antaa alitajunnan tehdä omat päätöksensä.

 

Saa nähdä, uskallanko päästää Champin tänä vuonna pellolle laukkaamaan ilman suojia. Otin vajaa kaksi vuotta sitten Champista monia todella ihania lumikuvia, joissa se rallitteli pellolla täydestä sydämestään. Viime vuonna en uskaltanut toteuttaa sitä enää ilman suojia, tänä vuonna tilanne tuskin muuttuu.

Klinikalla olen joutunut käymään hevosen kanssa näiden vajaan kahden vuoden aikana enemmän kuin jaksan edes muistaa. Niiden asioiden vuoksi olen tullut entistä varovaisemmaksi, vaikka syytä ei välttämättä olisikaan.

Toisekseen liika asioiden miettiminen johtaa usein siihen, että jokaista asiaa aletaan varomaan tai suurentelemaan. Jos kuvittelet tietäväsi ruokinnasta kaiken, saattaa hevosesi ruokinta koostua mitä mielenkiintoisemmista yhdistelmistä erilaisia lisäravinteita, jotka mittaat ruokiin milligrammoissa. Tai et uskalla liikuttaa hevostasi tänään kahta käyntikierrosta pidempään, sillä se tuntuu vähän jäykältä - naapurikarsinan hevonen kun oli alkanut ontumaan kaksi vuotta sen jälkeen, kun se oli yhtenä päivänä liikkunut jäykemmin kahden vapaapäivän jälkeen.

 

Liika analysointi, ajattelu ja "turha tieto" (onko sellaista edes olemassa?) kertovat yleensä vain siitä, että ihminen on kokematon tai ei luota itseensä, valmentajiinsa tai muihin tukihenkilöihinsä. En todellakaan tarkoita tällä, että jokaisen meistä pitäisi nyt heittää aivot narikkaan ja lähteä pelleilemään hevostensa kanssa kuin päätön kanalauma. Tarkoitan sitä, että välillä olisi hyvä jättää ylimääräinen ajattelu pois ja kokeilla, miten asiat sujuvat silloin, kun tekemisessä on mukana myös tunnetta. Se tuntuu unohtuvan monelta meiltä, jotka ovat ohittaneet huolettoman alkutaipaleen hevosteluajan ja päässeet käsiksi kaikkeen siihen rajattomaan määrään tietoa, joka on saatavilla ympärillämme online-aikaisesti. Tieto lisää tuskaa, jos se hallitsee tekemisiäsi.

 

Löydätkö itsestäsi tai lähipiiristäsi näitä piirteitä?